lauantai 1. tammikuuta 2011

Katsaus vuoteen 2010

Sain kuin sainkin kasvatettua vuoden 2010 aikana luettuja kirjoja vielä yhdellä kirjalla eilisen aikana. Vuoden viimeinen kirja oli Metro 2033, jonka lukeminen kesti luvattoman pitkään. Onneksi en kuitenkaan jättänyt sitä kesken, sillä se oli hyvä kirja hankalasta alusta huolimatta.

Luettuja kirjoja kertyi siis ennätyspaljon, eli 118 kirjaa. Vuonna 2009 luin 78 kirjaa, joten kasvuhyppäys oli valtava. Olen edelleen listannut myös osittain lukemiani tietokirjoja, jos olen oikeasti syventynyt niiden lukemiseen. Listan voi katsoa kokonaisuudessaan täältä. Alkuvuonna kirjoitin vähän huonosti arvioita blogiin, koska opiskelin silloin oikein urakalla, mutta kesällä tilanne onneksi parani. Parina aikaisempana vuonna lukemani kirjat löytyvät Librarythingistä.

Vuoden suosituin aihe blogissani oli ehdottomasti vampyyrit. Eniten lukukertoja saivat Charlaine Harrisin vampyyrikirjoista kirjoitetut blogimerkinnät, mutta myös muut vampyyrikirjat saivat paljon lukijoita.

Tässä vielä luetuimpien yksittäisten blogimerkintöjen top 10 -lista:

1. Charlaine Harris: The Southern Vampire Mysteries
2. Charlaine Harris: Vielä kerran Southern Vampire Mysteries
3. Tuhannen ja yhden yön tarinoita Riikka Juvosen kertomana
4. Siiri Enoranta: Nukkuu lapsi viallinen
5. Anne Rice: Veren vangit, Vampyyri Lestat ja Kadotettujen kuningatar
6. Margaret Atwood: Herran tarhurit
7. Paul Auster: Näkymätön
8. George Orwell: Eläinten vallankumous
9. Pasi Ilmari Jääskeläinen: Harjukaupungin salakäytävät
10. P. C. Cast: Jumalattaren valittu

On mielenkiintoista nähdä millainen tulee blogivuodesta 2011. Ehkä silloin nousee pinnalle jokin ihan uusi aihe?

4 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta ja kiitos kiinnostavasta tilastotiedosta! Mun puolesta saa tulla jokin muu aihe kuin vampyyrit, koska en ole lukenut ikinä yhtään vampyyrikirjaa. ;D Päätin kuitenkin repäistä ja lukea jotain fantasiaa joskus minäkin: haen ensi viikolla kirjastosta keijukaiskirjan. Katsotaan, miten mun käy sen kanssa... Tällä hetkellä meinaa käydä hieman puuduttavasti Nenäpäivän kanssa, mutta onpa sitten aloitettu vuosi komeasti Finlandia-voittajalla.

    Minä en muuten uskalla tehdä mitään suosituimmat-listausta blogikirjoituksistani, koska siellä ykkösenä keikkuu aina kuumottavasti Larjavaaran Ketunmorsian. En uskalla edes tunnustaa sitä omassa blogissani, mutta kerron sen nyt täällä...

    VastaaPoista
  2. Oho! Minkä keijukaiskirjan meinaat lukea? :D

    Mulla odottaa Nenis edelleen lukemista, olen onnistunut lukemaan kaikkea muuta sen ympäriltä :D

    VastaaPoista
  3. Oi, minun pitäisi kyllä pitkästä aikaa lukea vampyyrikirjallisuutta, varsinkin tuo Harrisin sarja kiinnostaisi paljon!

    VastaaPoista
  4. Susa, mä olen lukenut nuo Harrisit vain enkuksi, mutta olen miettinyt, että pitäiskö ne lukea vielä kuitenkin suomeksikin :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...