lauantai 30. kesäkuuta 2012

L. M. Montgomery: Sininen linna

Lukupiiri valitsi kesäkuun kirjaksi jotain kevyttä mutta kuitenkin merkityksellistä. Valinta kohdistui L. M. Montgomeryn aikuisten kirjaan Sininen linna. Kannatin valintaa vahvasti, sillä olin ostanut kirjan jo aikaa sitten hyllyyni kirpputorilta. Minulla on tuollainen kaunis sininen kansi, mutta tästä on paljon muitakin painoksia.

Sininen linna kertoo tiukassa kurissa kasvaneesta Valencystä, jota suvun pikkumainen ja tekopyhä asenne ahdistaa. Vanhaksipiiaksi päätynyt Valency saa 29-vuotiaana kuulla, että on kuolemassa vuoden sisällä. Siitä lähtien nainen päättää tehdä asioita, jotka tekevät hänet onnelliseksi, ja vähät välittää sukulaisten kauhistuksesta ja painostuksesta.

Kirja on ihastuttavan asenteellinen ja samalla kuitenkin asenteita purkava. Minun piti ihan tarkistaa, koska kirja on julkaistu (1926!), koska siinä oli sen verran rohkeita ajatuksia. Se asettaa vastakkain hyveellisen elämän ja naisen säädyttömän itsenäisyyden. Vaikka kirja päättyykin sovinnaisen onnellisesti, on siinä enemmän asennetta kuin monessa nykypäivän viihdetuotannossa.

Sinisen linnan suurin viisaus piilee siinä, että se laittaa lukijansa pohtimaan onnellisuutta. Kun kirjan päähenkilö kuulee elävänsä korkeintaan vuoden, päättää hän alkaa elää muiden pahastumisesta piittaamatta. Näköjään jotkin asiat eivät muutu vuosien kuluessa. Edelleen ihmiset jämähtävät helposti epäonneensa, eivät uskalla tarttua onneen. Toisaalta on myös kovin helppo paheksua niitä, jotka onnensa perään lähtevät tai rikkovat muuten normia.

Montgomery on kyllä ollut harvinaisen viisas ihminen. Mitä useampia hänen kirjojaan luen, sitä enemmän häntä kunnioitan. Viisaiden ajatusten lisäksi Sinisessä linnassa on kutkuttavia henkilökuvauksia, ironiaa ja viihdyttävää romantiikkaa. Toki loppu on vähän turhankin onnellinen, mutta samalla se yllyttää nuoria neitejä käyttäytymään vähän säädyttömämmin. Loistava kesäkirja niin monella tavalla!

Lisää arvioita Sinisestä linnasta löytyy muun muassa K-blogista, Vinttikamarista, Luetut, lukemattomat -blogista, Saran kirjoista ja vaikka kuinka monesta muusta kirjablogista.

Lukunäyte sivulta 51:
Valency ei nukkunut sinä yönä. Hän makasi hereillä pitkät tunnit ajatellen ja yhä ajatellen. Hän teki huomion, joka hämmästytti häntä: hän, joka oli elämänsä pelännyt melkein kaikkea, ei pelännyt kuolemaa. Se ei tuntunut hänestä ollenkaan kauhistuttavalta. Eikä hänen nyt tarvinnut pelätä mitään muutakaan. Miksi hän oli pelännyt kaikkea?

Sininen linna Kirjaseurannassa.

Montgomery Lucy Maud: Sininen linna (The Blue Castle, 1926). 280 sivua. Suomennos: A. J. Salonen. Uusikirjakerho Oy, Karisto, 1973.

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Steph Swainston: Uusi maailma

Haastekirjan parissa harhailun jälkeen tuli kiire takaisin omille maille. Onneksi löysin turvallisen paluukirjan, eli Steph Swainstoin Uusi maailma -kirjan, joka on Nelimaa-trilogian päättävä osa. Edellinen, Aika on lahjoista suurin, oli minusta aivan mahtava, joten odotukset olivat suuret myös tältä uusimmalta kirjalta.

Uusi maailma palaa takaisin Nelimaan maankamaralle meriseikkailun jälkeen. Kuolemattomien Arkkitehti on keksinyt keinon, jolla turilaat saadaan vihdoin tapettua. Asiat menevät kuitenkin kammottavasti pieleen ja Nelimaa on tuhon partaalla. Vihollinen näyttää uhkaavammalta kuin koskaan ennen ja itse Keisarin on puututtava asioihin.

Tätä kirjaa lukiessa tuli aika hämmentynyt olo. Tarina tuntui hajoilevan ja rakoilevan joka suuntaan. Välillä lenneltiin ja ihailtiin maisemia, sitten etsittiin karannutta tyttöä, piipahdettiin Siirroksessa, oli lehdistötilaisuus, moniäänisyyttäkin vähän ja sitten sodittiin. Edellinen kirja oli niin ehjä kokonaisuus, että Uusi maailma sai minut turhautumaan. Oli vaikea esimerkiksi kesken kirjan paneutua Salaman tarinaan, kun sille ei tuntunut olevan mitään tarvetta.

Lukemieni trilogioiden arviot menevät harvoin tähän järjestykseen, johon Nelimaan tuomitsen: ensimmäinen kirja oli hyvä, toinen erinomainen ja tämä kolmas vain ok. Kokonaisuutena tarina jäi siis hyvälle tasolle, vaikka mahdollisuuksia sen ylittämiseenkin oli. Pidin tässä Uudessa maailmassa kuitenkin esimerkiksi Keisaria koskevista asioista, samoin kuin matoisa Vermiform on omassa ällöttävyydessään vallan ihana.

Kuvastoltaan Nelimaa-trilogia on kiehtova. Moderni maailma törmää tarinassa hedelmällisesti ritariaikaan synnyttäen tarinan, jossa voi tapahtua mitä tahansa. Samassa tarinassa yhdistyvät jättihyönteiset, farkut ja peitsitaistelut. Kirja on upea myös kielellisesti. Välillä esimerkiksi taistelukuvaukset ovat melkein liiankin tarkkoja ja anatomisesti yksityiskohtaisia. Eli siis mahtavia.

Olisin toivonut trilogialle paremman päätöksen, mutta tähän Uuteen maailmaan on nyt tyydyttävä. Silti Swainston on lunastanut paikkansa uuden fantasian nimenä, ja aion ehdottomasti seurata hänen kirjojaan jatkossakin – parasta toivoen. Nyt on pakko mennä googlettelemaan, mitä muut ovat pitäneet tästä kirjasta, joka tuotti minulle pettymyksen. Edit: Löysin vain kaksi arviota, Taikakirjaimissa oltiin myös hiukan kriittisiä mutta Risingshadowssa kehuttiin.

PS: Miksi muuten niin monet fantasiakirjat pitää aloittaa maiseman kuvailulla? Se saa minut ainakin täysin turhautumaan ja miettimään kirjan paiskaamista parvekkeelta. Ensin pitäisi koukuttaa lukija ja vasta sitten saa alkaa maalailla maisemia.

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista Kuolemattomien kaarti ja Aika on lahjoista suurin

Lukunäyte sivulta 124:
Ulko-oven kahva kääntyi. Vilkaisimme toisiamme Raynen kanssa. Ovi heilahti auki ja Vermiform-nainen astui sisään. Hänessä oli kymmenen kättä eri puolilla, ne vilkuttivat minulle ja imeytyivät sitten hänen sisäänsä. Hän oli paljon suurempi kuin viimeksi nähdessäni, hänen matojensa on täytynyt lisääntyä, ja vaikka hänen muotonsa ja piirteensä näyttivät viehättäviltä, hänen ihonsa oli paksuna sykkivää massaa. Kun otetaan huomioon portaita pitkin ryöppyävä ja katosta putoileva vaaleanpunainen massa, Vermiformin täytyi olla valtava, ja tällä kertaa pystyin kuulemaankin sen. Madoista lähti rahiseva ääni niiden venyessä, supistuessa ja liukuessa näkymättömiin pienten sukastensa varassa. Ne huokuivat ja tunkeutuivat kuin toukat ja niiden haju muistutti virtsantahrimaa sahajauhoa, vanhaa kusta.

Uusi maailma Liken sivuilla, Kirjaseurannassa ja Adlibriksessä.

Swainston, Steph: Uusi maailma (The Modern World, 2007). 403 sivua. Suomennos J. Pekka Mäkelä. Like, 2012. ISBN: 9789520107314.

torstai 28. kesäkuuta 2012

Jari Tervo: Minun sukuni tarina (Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste)

Ensiksi on todettava, että kaikkea sitä tuleekin oman päänsä menoksi keksittyä! Kehittäessäni Ota riski ja rakastu kirjaan -haastetta tiedostin kyllä sen riskin, joka muiden suosittelemissa kirjoissa piilee. Mutta toisaalta ihmiselle tekee ihan hyvää välillä lukea jotain muutakin kuin sitä omaa suosikkiosastoa.

Jari Tervon sain haasteena takaisin Jorilta, jolle määräsin Ursula K. Le Guinin Hain-sarjaa. Tämä kyseinen Minun sukuni tarina löytyi minulta omasta kirjahyllystä, sillä se tuli silloin aikoinaan kirjakerhosta, kun olin unohtanut peruuttaa kuukaudenkirjan. Jostain syystä olin säilyttänyt kirjaa, vaikkei se koskaan minua kiinnostanutkaan. No, nytpä se sitten pääsi käyttöön.

Minun sukuni tarina kertoo jaritervomaisesta mieskirjailijasta, jolle alkoholi maistuu, ja muutenkin on vähän ankeaa. Tyyppi on aikamoinen reppana, joka ei oikein saa otetta elämästään. Viime kirjastakin on jo aikaa ja kustantaja hätyyttelee. Onneksi mies saa toimeksiannon vankilassa istuvan tappajan tarinan kirjoittamiseen. Siitä alkaa aikamoinen sotku, joka sysää päähenkilön sotkemaan koko elämänsä.

Kirja alkaa niin ankeasti, että jos kyseessä ei olisi ollut haastekirja, olisin varmasti lopettanut lukemisen heti alkuunsa. Ryyppyreissut ja ankeudessa rypeminen eivät oikein innostaneet. Minun sukuni tarina rakentuu kuitenkin useista äänistä ja erilaisista tyyleistä, joten kirjan edetessä hiukan helpotti. Jotkin pätkät olivat itse asiassa aika kiinnostaviakin. Tekstin tasolla en kuitenkaan nauttinut kirjasta.

Ihan onnetonta ei Minun sukuni tarinan lukeminen kuitenkaan ollut, sillä jossain vaiheessa huomasin, että tarinan juoni alkoi vetää. Kirjan rakenne olikin aika toimiva, sillä minua kiinnosti selvittää, mitä kaikkea jutun takana piili. Loppu oli minulle kuitenkin pettymys, kun kaikki mahdolliset avoimet päät solmittiin tiukasti yhteen. Sellaiset ratkaisut tuntuvat aika lapsellisilta, sillä eihän kaikilla ihmisillä ja tapahtumilla voi olla osaa siinä samassa suuressa suunnitelmassa. Plussaa kuitenkin parista viimeisestä lauseesta.

Eli lyhyesti: Otin riskin. Rakastuinko? En. Kannattiko? Kyllä, sillä nytpä tiedän taas jotain yhden suomalaisen kirjailijan tyylistä. Ilman haastetta en olisi päässyt loppuun. Muuta? Siis mitä, onko tämä ollut Finlandia-ehdokkaana?

Lukunäyte sivulta 5-6:
Pojat kiistelivät siitä, kenen olo oli armottomin. Yksimielisyyteen ei päästy, siitä päästiin, kuka kysyy kysymykset. Pärjäsimme kohtalaisesti, vihjekysymyksistä olisimme saanet vielä enemmän pisteitä, mutta Goethen arvonimessä oli hämäävä painovirhe. Osasin lopettaa kolmanteen, kehotin poikia jatkamaan. Varhainen poistumiseni aiheutti epäilyjä, että olen tullut uskoon. Torjuin ne, myös viime hetken vippipyynnöt. Pihalla tajusin, etten ollut sanonut Hannikalle, että tilaa taksin. Kävelin kotiin ja itseni vapauttavaan hikeen.

Minun sukuni tarina WSOY:n sivuilla ja Kirjaseurannassa.

Tervo, Jari: Minun sukuni tarina. 371 sivua. Kansi: Martti Ruokonen. WSOY, 1999. ISBN: 9510236756.

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kesäkirjat tuovat kesän!

Tai niin ainakin toivon. Juuri aloittaessani tätä tekstiä ukkonen jyrähti oikein kunnolla, joten kai se kesä sieltä on tulossa. Minulla ei varsinaisesti ole kesäfiilistä, sillä tämä alkukesä on mennyt vielä opintojen merkeissä ja ensi viikolla menen joksikin ajaksi töihin. Mutta sen jälkeen alkaa sitten kesäloma. Panostan siis loppukesään lomaillen.

Tämä opintovapaa on ollut toimelias: gradu on edistynyt hyvin, vaikkei vielä valmis olekaan, ja sekä sivu- että pääaineopinnotkin ovat nytkähtäneet eteenpäin. Minulla piti olla tentti vielä ensi maanantaina, mutta olin kätevästi unohtanut ilmoittautua sinne. Päätin ottaa nämä opintovapaan viimeiset päivät levon kannalta ja lukea. Vapaa-ajanlukeminen kun on jäänyt tenttikirjojen varjoon viime aikoina.


Sen kunniaksi julkaisen nyt kesäkirjalistani, joka tosin on ollut valmiina jo jonkin aikaa. Olen lisäillyt sinne kirjoja pikkuhiljaa. Teeman väri näyttäisi olevan tänä vuonna vihreä – suosikkivärini.

Leena Krohn: Unelmakuolema
Pääsi mukaan viimeisenä, kun halusin täydentää vihreiden suoraa. Sitä ennen valitut olivat vahingossa vihreitä.
Angie Sage: Varjo – Septimus Heap 2
Eka osa oli mukava, joten samaa on kai odotettavissa tältä toiselta osalta. Jos oikein innostun, saatan lukea sarjaa pidemmällekin. 
L.M. Montgomery: Hedelmätarhan Kilmeny
Toivottavasti hyvä uusi suomennos klassikkokirjailijalta, jonka Sininen linna on minulla juuri kesken.
Ursula K. Le Guin: Maailma, vihreä metsä
Ei kaivanne esittelyjä, eli jatkan Hainilaista sarjaa.
J.R.R. Tolkien: Hobitti (Tove Janssonin kuvituksella)
Tämä on luettava vielä ennen leffaa, ja tämä versio on vielä minulta kokeilematta.
Bill Laws: 50 kasvia jotka muuttivat maailmaa
Kasvifanin sivistysosasto kesälle.

Listalle pääsi siis sekä uusia että vanhempia kirjoja ja tietysti myös yksi tietokirja. Kesäkirjalista ei ole tänä vuonna pituudella pilattu, sillä toivon saavani siltä kaikki kirjat luettua. Tosin niin toivon joka vuosi, mutta koskaan ei ole vielä niin käynyt. Ja tarkoitushan on pian käydä myös sen kuuluisan Ulysseksen kimppuun...

Oletteko lukeneet kirjoja listaltani? Aikaisempien vuosien kesäkirjalistat löytyvät muuten täältä: 2009, 2010 ja 2011. (No nyt siellä sataa aivan hulluna, hmph. Siis onko noi rakeita?!)

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Luonnonkasvit ja hyötykasvit vanhojen kasvitaulujen mukaan

Tänään on ollut Luonnonkukkien päivä, jonka kunniaksi olisi järjestetty kaikenlaisia luonto- ja kasvikierroksia ympäri Suomea. Tutkailin vaihtoehtoja muutama päivä sitten, ja tarjolla olisikin ollut monenlaisia opastettuja tapahtumia. Sää on kuitenkin olennainen osa tällaisia retkiä, joten jätin asian hautumaan. Ja niinhän se rankkasade sieltä tulikin helleviikon päätteeksi.

Luonnonkukkien päivää voi onneksi viettää myös kotisohvalla kirjallisuuden avulla. Hauskan vierailun kasvien maailmaan ja niiden opettamisen historiaan tarjoaa vaikka tämä herttainen Luonnonkasvit -kirja. Siihen on siirretty Edgar Hahnewallin maalaamat 1950-luvun kasvitaulut. Tämä erilainen kasvikirja on viehättävä ja nostalginen taidekirja, jonka avulla kyllä kasvien tunnistuskin onnistuu, sillä maalaukset ovat uskomattoman tarkkoja ja yksityiskohtaisia. Parhaimmillaan kirja on kuitenkin näin sohvalukemisena, sillä piirrosten ja nimien lisäksi tauluissa ei ole muuta kuvausta kasveista.

Luonnonkasvit-kirjan pari on Hyötykasvit, joka on rakenteeltaan samanlainen. Siinä parasta ovat ehkä hyötykasvien vanhat nimet. Olen hihitellyt aika paljon jo avokatolle ja grapehedelmälle mutta varsinaista riemua aiheutti munahedelmä (kuvan perusteella munakoiso). Kirjasta löytyy myös kasveja, joita en tunnista, kuten mysteeriksi jäänyt kolokvintti. Ehkä pitäisi googletella noita latinalaisia nimiä. Hyötykasvit-kirjassa on myös monia luonnonkasveja, joiden joitain osia on käytetty lääkkeenä tai muuten hyödyksi. Mukana on myös puita joista on saatu, no, puuta.

Nämä ovat ilahduttavia kirjasia, joiden alkuperäisiä kasvitauluja ottaisin ilomielin seiniäni koristamaan.

Luonnonkasvit WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä. 149 sivua. WSOY, 2012. ISBN: 9789510390863

Hyötykasvit WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä. 136 sivua. WSOY, 2012.  ISBN: 9789510389515

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

James Joycen Ulysseksen uusi käännös ilmestyi!

Tänään julkaistiin vihdoin kymmenen vuoden käännösurakka, kun James Joycen Ulysseksen uusi suomennos ilmestyi. Pääsin mukaan julkistamistilaisuuteen Irlannin suurlähetystöön, jossa tilaisuuden avasi Irlannin suurlähettiläs, H.E. Mr Dermot Brangan (vas.). Sen jälkeen Leevi Lehto (oik.) kertoi mietteitään Joycesta ja tämän teoksen kääntämisestä.

Minua kiinnosti erityisesti se kääntämisen teoria, jolla Lehto on teosta lähestynyt. Hän kertoi ottaneensa tavoitteekseen sen, että Ulysses olisi suomalaisille yhtä vaikea kuin se on englantia puhuvillekin. Käännöksessä ei ole siis selitetty tai oikaistu mitään vaan se on tarkoituksella pidetty yhtä etäällä kuin alkuteoskin.

Joissakin kohdissa kääntäjä on kuitenkin joutunut tekemään toisin kuin oli ajatellut, sillä teoksen jokainen luku on oma kokonaisuutensa, ja se mikä toimii toisessa luvussa, ei toimikaan enää toisessa. Lehto paljasti pallotelleensa yhtä lukua vielä huhtikuussa, kun ei saanut sitä mieleisekseen. Perinpohjaisesta työstä kertoo se, että kirjassa on kuulemma noin 5000 alaviitettä!

Odotan suoraan sanottuna aika innossani, että pääsen Ulyssuksen kimppuun. Erityisesti odotan sitä lukua (en enää muista sen numeroa), joka vaikuttaa ehkä samantapaiselta kuin vähän myöhemmin ilmestynyt Virginia Woolfin Orlando, jossa tekstin tyyli vaihtuu kirjallisuuden tyylien mukaan. On jännittävää nähdä, millaisia vaikutteita Lehto on suomesta ottanut. Tämä oli siis yksi niistä luvuista, joissa kääntäjä kertoi joutuneensa tekemään myönnytyksiä alkuperäiseen käännösstrategiaansa.

Kuten tuolla alkuvuodesta kirjoitin, on siis kimppaluvun aika! Silloin moni ilmoittautui mukaan tähän luku-urakkaan, mutta lisää lukijoita saa tulla mukaan! En myöskään loukkaannu, jos joku tiputtautuu pois. Lukea voi tämän uuden suomennoksen, sen edellisen tai vaikka alkuteoksen, jos uskaltautuu. Ja toki kommentoida saa, vaikka lukemiseen ei nyt osallistuisikaan.

Sitten onkin enää päätettävä aika ja luku-urakan kesto. Sopisiko aloitus esimerkiksi heinäkuun alkuun, jolloin kirjaa jo varmasti löytää kirjastoistakin? Ajattelin, että lukemiseen voisi käyttää kuukauden, ja kerran viikossa pohdittaisiin yhdessä lukemaamme. Miltä kuulostaa? Sivuja kirjassa on reilut 800, mutta ne ovat aika väljiä. Se tekisi viikossa vain noin parisataa sivua, riippuen tietysti kappaleiden pituuksista, sillä niiden mukaan kirjaa kannattanee lukea.

Jos kirja vielä epäilyttää, kannattaa vahvistusta hakea Sivukirjasto-blogista. Liina luki Saarikosken käännöksen jokin aika sitten – ja ihastui! Lisää tietoa kirjasta löytyy Gaudeamuksen sivuilta. Kai olette vielä mukana?

PS: Innokkaimat voivat aloitella jo nyt lauantaina 16.6. Bloomsday Helsingin merkeissä!

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Angie Sage: Magiaa – Septimus Heap 1

Vihdoin tuli luettua tämäkin paljon kehuttu sarjan aloitus! Angie Sagen Septimus Heap edustaa taattua brittiläistä fantasiaperinnettä, josta on jo ehditty suomentaa kuusi osaa. Kirjailijalla on työn alla seitsemäs, joten sarja ei ihan heti lopu kesken.

Magiaa esittelee lukijalleen hauskan maailman, jossa on velhoja, taikaa, kadonnut prinsessa, pahiksia, hassuja otuksia ja huumoria. Sarjan nimihenkilö, Septimus Heap on seitsemännen pojan seitsemäs poika, eli lupaava velho. Hänet vaihdettiin toiseen vauvaan heti syntymänsä jälkeen, koska kuningattarellinen prinsessa piti saada turvaan. Sarjan ensimmäinen osa kertoo siitä, miten Septimus pääsee takaisin perheensä luo.

Septimus Heapin maailma on laaja ja tarkasti suunniteltu. Uusia, nautittavia yksityiskohtia riittää Magiaa-kirjan loppuun saakka, vaikka lähellekään tarinan sydäntä ei taidettu vielä päästä. Ihan varauksettomasti en tähän ihastunut, mutta melko paljon kuitenkin. Suomennoksessa oli joitakin kummallisuuksia, jotka vähän tökkivät, mutta kyllä kirjan lukemaan pystyi silti.

Ilmeisesti tätiys on kasvava luonteenpiirteeni, koska olen jo monessa kirjassa huomannut kiintyväni eniten erikoisiin ja hauskoihin täti-ihmisiin. Magiaa-kirjassakin suolla asuva Zelda-täti ihastutti minua kaikista eniten hurjilla keitoksillaan, ehtymättömällä konstivarastollaan ja tietysti ankaksi ryhtyneellä Bert-kissallaan.

Septimus Heapissä parasta onkin juuri huumori ja nokkeluus. Tällaisia kirjoja minä kaipaan kesälomalla, joten voi olla, että sarjan seuraavia osia päätyy kesäkirjalistalleni. Maukasta ja huoletonta luettavaa ainakin näin ensimmäisen kirjan perusteella. Odotan paljon seuraavilta osilta, joissa varmasti päästään jo syvemmälle tarinaan.

Lukunäyte sivulta 192:
Nicko oli tyytyväinen, että poika 412 söi niin paljon, sillä näin ollen Zelda-täti ei huomannut sammakkokokkareita, jotka Nicko oli asetellut riviin veitsensä alle. Tai jos huomasikin, ei ollut niistä millänsäkään. Lisäksi Nickon onnistui syöttää Maxielle kokonainen kaninkorva, jonka hän oli löytänyt lautaseltaan, mikä oli hänelle suuri helpotus ja Maxielle suuri ilo.

Magiaa – Septimus Heap 1 WSOY:n, Adlibriksen ja Kirjaseurannan sivuilla.

Sage, Angie: Magiaa – Septimus Heap 1 (Magyk, 2005). 464 sivua. Suomentanut Kaisa Kattelus. WSOY 2007, 2. painos, 2010. ISBN: 9789510360187.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Sally Butcher: Vegestan – Kasvisruokaa Lähi-idästä

Pitkästä aikaa tuleekin nyt arvioitua blogiin keittokirja. Ja millainen keittokirja! En ole varmaan koskaan ennen lukenut keittokirjaa niin, että on pitänyt käyttää kirjanmerkkiä muistuttamaan oikeasta paikasta. Sally Butcherin Vegestan – Kasvisruokaa Lähi-idästä oli kuitenkin myös nautittavaa luettavaa.

Vegestanin kirjoittaja Sally Butcer on naimisissa iranilaisen miehen kanssa, ja he pyörittävät Lontoossa Persepolis-nimistä etnistä ruokakauppaa. Vegestan on Butcherin toinen kirja. Olin alunperin siinä luulossa, että kyseessä olisi vegaanikirja, johtuen ehkä siitä, että Moreeni julkaisee niitä niin paljon. Vegestanin ohjeissa on kuitenkin käytetty munia ja maitotuotteita, mikä oli minulle mieluinen yllätys, sillä rakastan juustoja. Eräs juustoa sisältävä ruoka nousikin heti suosikkiruokieni joukkoon.

Lähi-itä on Vegestan-kirjassa määritelty melko epämääräisesti, mutta siitä huolimatta kirja vaikuttaa ehjältä kokonaisuudelta. Ryppyotsaisuus ja tiukka rajojen määrittely ei sovi kirjan henkeen. Se tosin näkyy sisällysluettelossakin, joka on minusta epälooginen, enkä ihan oivalla, millä perusteilla ruoat on jaettu otsikoiden alle, mutta se ei haittaa kokkausta.

Kirjan hyvä tunnelma onkin erinomaisten reseptien lisäksi yksi syy, miksi kirjaa oli niin mukava lukea. Siitä tule hyvälle tuulelle. Kirjoittajalla on mutkaton jutusteleva tyyli, ja hän ilahduttaa rehellisyydellään. Harvassa keittokirjassa kirjoittaja sentään tunnustaa inhoavansa jotain ruokaa tai antaa reseptin, jonka kertoo itsellään menevän aina pieleen.

Reseptien lisäksi Vegestanissa on sivun tai kahden mittaisia tietoiskuja olennaisista ainesosista tai ruoista. Resepteihin myös liittyy usein myös lyhyt johdanto. Jos jotain parannettavaa kirjasta pitäisi etsiä, toivoisin siihen enemmän kuvia. Kirjan kuvat ovat ensinnäkin todella herkullisia, mutta niistä on myös apua, kun ihmettelee, miltä ruoan oikeasti pitäisi näyttää. Tällainen ihmettelyn aihe minulle tuli nimittäin vastaan mausteisia halloumikekoja tehdessäni. Ulkonäkö tuskin oli sitä, mitä piti, mutta maku oli mahtava!

Sitten päästäänkin suosikkiini eli taateli-fetasalaattiin. Nam. Nam. Nam. Tätä tulee tehtyä vielä monta kertaa. Olen mainostanut reseptiä niin paljon, että äitinikin on jo ostanut taateleita tätä varten. Salaattiin syntyy hieno sävähdys tuoreesta korianterista ja mintusta. Kastikkeeseen kuului myös taatelisiirappia, mutta käytin tavallista, kun sitä ei kaupasta löytynyt. Salaatti nousi myös koemaistajien, eli lukupiiriläisten suosikiksi. Ihan tulee vesi kielelle, kun vain ajatteleekin tätä.

Kokeilin myös jännittävää hapankirsikka-riisisalaattia, jossa tosin korvasin hapankirsikat kuivatuilla aronian marjoilla. Salaatti oli todella erikoista mutta maukasta – siinä oli jännä hapan vivahde. Vegestanin ohjeissa on käytetty mielestäni muutenkin aika kekseliäästi marjoja myös pääruoissa. Luulen, että otan niiden suhteen itsekin vähän vapaamman otteen, sillä ainakin aronia maistui salaatissa oikein hyvältä. Kirjasta riittää siis ammennettavaa vielä moneksi ateriaksi. Mahtavan inspiroiva kirja!

Kirjan englanninkielisiltä sivuilta löytyy myös reseptejä.
Vegestan – Kasvisruokaa Lähi-idästä Moreenin sivuilla ja Adlibriksessä.

Butcher, Sally: Vegestan – Kasvisruokaa Lähi-idästä (Veggiestan: A Vegetable Lover's Tour of the Middle East, 2011). 271 sivua. Suomentanut Kiti Szalai. Moreeni, 2012. ISBN: 9789522541024.

perjantai 1. kesäkuuta 2012

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste

Tämä haaste sai alkunsa siitä, kun yritin innostaa kirjabloggariystävää lukemaan erään kirjan. Ajattelin, että jos tekisin haasteesta julkisen, hän ei enää kehtaisi viivytellä suosittelemani kirjan lukemista. Siispä sääntöjä laatimaan!

Ota riski ja rakastu kirjaan -haaste 

Lukeeko joku kirjabloggari vääriä kirjoja? Nyt voit vaikuttaa siihen, mitä muut lukevat Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteen avulla.

Tässä haasteessa voit määrätä kirjabloggarille luettavaksi kirjan, jota hän ei ole vielä ymmärtänyt lukea tai joka on kaukana hänen omista lukutottumuksistaan. Ottamalla riskin ja astumalla tuntemattomalle alueelle haastettu bloggari voi löytää uuden kirjallisen rakkauden – tai paremman syyn pysytellä omalla alueellaan. Samalla saat itsekin lukea jotain sellaista, johon et ehkä olisi muuten uskaltanut tarttua. Ota riski!

Säännöt:
Mitä teet, jos sinut haastetaan Ota riski ja rakastu kirjaan -haasteeseen?
1. Joudut lukemaan haastajasi sinulle määräämän kirjan. Jos olet jo lukenut sen, voit pyytää haastajalta uuden kirjan. 
2. Vastavuoroisesti sinä saat määrätä haastajallesi yhden kirjan luettavaksi. 
3. Samalla voit siirtää haasteen eteenpäin ja määrätä vähintään yhdelle kanssabloggarillesi kirjan luettavaksi. Hän puolestaan saa tämän jälkeen määrätä sinulle takaisin yhden luettavan kirjan. Jos olet todellinen riskinottaja, haasta niin moni kuin uskallat! Muista, että joudut myös lukemaan kirjat, jotka he määräävät sinulle.

Kun lähetät haasteen eteenpäin, kopioi mukaan myös säännöt ja haasteen kuva. Haasteesta saa myös kieltäytyä, jos on jo esimerkiksi ehtinyt tai ei vain halua osallistua. Silloin haastaja voi siirtää haasteen jollekulle toiselle.

Haasteen säännöt on siis luotu ja vain ensimmäiset haastettavat puuttuvat. Annan haasteen itse kahdelle bloggarille. Ensimmäisen haasteen saa Hanna Kirjainten virrasta. Haluan, että hän lukee Maria Turtschaninoffin Arra-kirjan, koska, no, Arra on ihana ja fantasia on jäänyt Hannalla ihan liian vähälle lukemiselle.

Toisen haasteen annan Jorille Kaiken voi lukea -blogiin. Kirjan valinta Jorille oli vaikeaa, sillä hänhän lukee ihan mitä vain. Huomasin, ettei Jorin blogista kuitenkaan löydy Ursula K. Le Guinia, joten haastan hänet lukemaan valitsemansa teoksen Hainilaisesta sarjasta. Haluaisin ehdottaa viimeksi lukemaani Harhakaupunkia, mutta koska se on kuitenkin keskeltä sarjaa (vaikka itsenäinen teos onkin), saa hän lukea jonkin muunkin, esimerkiksi sarjan ensimmäiseksi kirjoitetun Rocannonin maailman tai Taikakirjaimissa kronologiseksi aluksi arvioidun Osattomien kaupungin (jos sitä löytyy kirjastosta).

Nyt sitten jännitän, mitä saan haasteen paluuposteissa luettavakseni. Toivottavasti tämä haaste lähtee eteenpäin, sillä minä ainakin olen ihan innoissani siitä, että kerrankin saan luvan kanssa määrätä toisten ihmisten lukemisesta. On myös hauska odottaa, mitä itse saa luettavaksi. Jännittää!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...