torstai 29. maaliskuuta 2012

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Jostain kumman syystä tämä dekkariongelmainen kirjabloggari on nyt ihan lyhyen ajan sisällä lukenut yhden trilleriksi luokiteltavan kirjan,  yhden dekkarien ja maagisen realismin välillä seilaavan kirjan ja sitten yhden tällaisen ihan puhdasverisen dekkarin, Indrek Harglan Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus -kirjan. Yllätysten aika ei ole ohi.

Päätin jo viime syksynä, että aion lukea loppuvuonna yhden dekkarin. Se kuitenkin siirtyi, sillä kuten olen jo aiemminkin todennut, dekkarit eivät ole suosikkejani, vaikka välillä yritän käydä niissäkin pienillä vierailuilla. Tilaisuus tämän kirjan lukemiseen tuli, kun käväisimme avomiehen kanssa Tallinnassa viime viikonloppuna. Mukaan pakkasin tietysti yhden lomakirjan. Ja kuinkas sattuikaan – hotellimme olikin aivan kirjan tapahtumapaikoilla!

Olevisten kirkon torni kohoaa kaukaisuuteen.
Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus tapahtuu siis 1400-luvun Tallinassa. Toompean linnoituksessa tapahtuu raaka murha, jonka tekijän epäillään paenneen alas kaupunkiin. Murhaa ryhtyy tutkimaan myös paikallinen apteekkari. Pian tapahtuu lisää outoja kuolemia, ja apteekkarilla on kädet täynnä työtä. Samassa sopassa tuntuvat olevan niin kirkonmiehet kuin kauppiaatkin ja Olevisten kirkon rakentaminenkin on sotkettu kuvioon mukaan.

Juonellisesti Olevisten kirkon arvoitus ei minua suoraan sanottuna ihmeemmin innostanut, koska tällainen dekkariongelmainen olen. Itse ratkaisu kerrottiin varsin poirotmaisessa hengessä ja Melchior piti lukijan tietämättömänä ratkaisusta yhtä kauan kuin kaupungin väenkin. Kirjassa pidinkin eniten elävästä historian kuvauksesta. Taikausko ja tiede vetävät kirjassa mukavasti eri suuntiin. Myös kirjan henkilögalleria oli mitä mainioin. Äkäinen vanha kauppias, apteekkarin viisas vaimo ja elostelevat ritarit toivat kirjaan väriä ja inhimillisyyttä.

Portti Toompealle, katso lukunäyte.
Kirja oli oiva matkakumppani Tallinnan vanhassa kaupungissa, sillä historia on molemmissa läsnä hyvin voimakkaasti. Suosittelenkin kirjaa mukaan reissuun, jos dekkarit kiinnostavat. Ja kuten tuli todistetuksi, kirjasta saa mukavasti irti myös sellainen lukija, joka ei dekkareista niin piittaa. Tallinna-fanit ja historiallisten kirjojen ystävät varmasti pitävät kirjasta myös.

Olisi muuten hyvä idea laittaa tällaisiin historiallisiin kirjoihin kartta mukaan. Minulla sattui olemaan mukana turistikartta, josta olikin yllättävän paljon iloa kirjaa lukiessa.

Olevisten kirkon arvoituksesta on pidetty Nenä kirjassa -blogissa ja Harglan haastattelu puolestaan löytyy Dekkariseuran sivuilta. Seuraava apteekkari Melchiorista kertova kirja ilmestyy syksyllä.

Lukunäyte sivulta 60:
Melchior odotti jonkin aikaa raatihuoneen edessä, kun Dorn etsi oikeudenpalvelijoita, apukirjuria ja juristia, haukkui heidät pataluhaksi ja komensi kohti Toompeaa. Alakaupungista johti Toompealle kaksi tietä. Isompaa ja komeampaa tietä, jota pitkin kuormahevosetkin pääsivät ylös ja jota pitkin ajettiin karjaa, kutsuttiin Pitkäksijalaksi. Se alkoi Rataskaivonkadun raatihuoneen puoleisesta päästä uudelta porttitornilta, joka oli rakennettu Melchiorin nuoruudessa.

Olevisten kirkon arvoitus Moreenin ja Adlibriksen sivuilla.

Hargla, Indrek: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus (Apteeker Melchior ja Oleviste mõistatus, 2010). 349 sivua. Suomennos: Jouko Vanhanen, ulkoasu: Mikko Rantanen. Moreeni, 2011. ISBN: 9789522540904

tiistai 27. maaliskuuta 2012

China Miéville: Toiset

No olipas tämä nyt... varsin jännä kirja. Olen China Miévillen Toisten kanssa vähän jälkijunassa, mutta kirja on keikkunut koko ajan siinä kiinnostaa–eikiinnosta-akselilla. Kun vihdoin sitten päätin lukea kirjan, huomasin, että olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi kirjaa lukenut.

Toiset käynnistyy kuin mikä tahansa dekkari: komisario Borlú saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan kotikaupungissaan Beszélissä. Tämä peruskuvio tapahtuu kuitenkin kaikkea muuta kuin peruskaupungissa, sillä Beszélin kanssa samaa tilaa jakaa Ul Qoma. Kyseessä on kaksi erilaista mutta erikoisesti lomittunutta, päällekkäistynyttä ja jakautunutta kaupunkia, joiden asukkaat elävät aktiivisesti näkymätöntäen kaikkea toiseen kaupunkiin liittyvää. Rajojen noudattamista valvoo salaperäinen ja kaikkivaltias Rikko.

Tämä on juuri sellainen dekkari, josta minä pidän. Murhan selvittäminen muuttuu yhtäkkiä kiinnostavaksi, kun sitä rajoitetaan oudoilla säännöillä ja eriskummallisella historialla. Tosin minulle tuo itse tutkimus jäi jossain vaiheessa täysin toissijaiseksi, kun enemmän alkoi kiehtoa se mahdollinen verkosto, systeemi tai järjestö kaiken takana. Ja entäs Rikko sitten? Mikä voisi olla jännittävämpi kuin salaperäisesti tyhjästä ilmestyvä poliiseja voimakkaampi viranomainen, joka vie rikkojat mennessään...

Miéville onnistuu asettamaan Toiset siihen outoon tilaan dekkarien ja fantasian välille, jossa kirja ei varsinaisesti ole kummassakaan – tai ehkä se on molemmissa samaan aikaan. Tästä määrittelemättömyydestä kertoo myös se, ettei kukaan oikein tunnu tietävän, onko tämä fantasiaa vai scifiä vai jotain ihan muuta. Mutta eipä sillä mitään väliä ole. Tällaiset rajoja rikkovat kirjat ovat aina tervetulleita.

Toiset saa aikaan halun etsiä allegorioita tietysti ensin todellisista jaetuista kaupungeista, vaikka kirjassa tällaiselle vertailulle nauretaankin. Konkreettisten vertailukohtien sijaan hedelmällisemmältä tuntuu kuitenkin pohdiskelu henkisten ja sosiaalisten rajojen läpäisemättömyydestä. Näkeminen ja näkemättä jättäminen ovat aktiivista tekoja, jotka muuttuvat merkityksellisiksi silloin, kun niiden avulla hahmotetaan ympärillä olevaa maailmaa ja varsinkin sen epäkohtia.

Ajatukseni kirjasta ovat vielä vähän huterat, mutta sen uskallan sanoa, että Toiset on älykäs ja kiinnostava kirja, joka varsinkin lopussa aiheutti aivoille lievää hengästymistä. Keskivaiheilla olisin kaivannut hiukan ripeämpää vauhtia kerrontaan ja päähenkilökin olisi saanut olla vähän syvällisempi hahmo, mutta kokonaisuuden kannalta nuo ovat pikkuseikkoja. Kirjassa on niin paljon omaperäisiä ajatuksia, että vaaka kallistuu pitkälle plussan puolelle.

Haluaisin muuten ehdottomasti matkustaa rähjäiseen Beszéliin paljon mieluummin kuin nousukiidossa olevaan Ul Qomaan. Beszél oli aika symppis.

Lue myös, mitä kirjasta sanoivat Kirjavinkit, Luetut maailmat, Booking it some more ja Taikakirjaimet.

Lukunäyte sivulta 49:
Sellaisena päivänä ei ehkä ollut aivan odottamatonta, että kotimatkalla oli vaikea noudattaa rajoja, nähdä ja olla näkemättä kaikki se mitä piti. Minua ympäröivät ihmiset eivät olleet minun kaupungissani, sillä kävelin hitaasti pitkin ruuhkaisia alueita, jotka eivät olleet ruuhkaisia Beszélissä. Keskityin kiviseiniin, jotka todella olivat ympärilläni – katedraaleihin, baareihin, tiilikoristeluihin rakennuksessa joka oli ollut koulu – ja joiden seurassa olin kasvanut. Jätin huomiotta muun, tai ainakin yritin.

Toiset Kariston ja Adlibriksen sivuilla.

Miéville, China: Toiset (The City & the City, 2009). 365 sivua. Suomennos: J. Pekka Mäkelä, kansi: Ilkka Kukko. Karisto, 2011. ISBN: 9789512352876

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas

Laura Lähteenmäen nimi jäi muistiini, kun hänen teoksensa Aleksandra Suuri pääsi Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Muistan että kirjaa kehuttiin paljon. Ilahduinkin, kun huomasin, että Lähteenmäen uusin kirja sijoittuu ilmastonmuutoksen jälkeiseen tulevaisuuteen. Niskaan putoava taivas aloittaa North End -nuortenkirjasarjan.

Niskaan putoava taivas kertoo 14-vuotiaasta tytöstä, Teklasta. Hän on perheensä kanssa muuttanut juuri perimmäiseen pohjoiseen, North Endiin, keskelle jäätävää pakkasta. Ilmasto on muuttunut rajusti, joten pohjoisen kesät ovat kuumia ja talvet ennen näkemättömän kylmiä. North Endin asukkaat elävät  jatkuvassa valvonnassa ja kaikkiin poikkeuksiin suhtaudutaan karsaasti. Teklan vanhemmat ovat eronneet, mutta asuvat vuorotellen Teklan ja hänen pikkuveljensä Kaurin kanssa. Vuorojen sekaantuminen aiheuttaa sen, että sisarukset jäävät yllättäen keskenään yhdeksi viikoksi.

Vaikka Niskaan putoava taivas sijoittuukin epämääräisen tulevaisuuteen, ovat sen pohjimmaiset ajatukset kuitenkin tiukasti kiinni minkä tahansa ajan nuorten elämässä. Muutto uudelle seudulle rikkoo vanhat kaverisuhteet ja uusia on vaikea muodostaa. Huoli maailman tilasta ahdistaa ja vanhempien runsas poissaolo, eroperheen huolet sekä veljen hiljainen oireilu vaikuttavat Teklan elämään niin voimakkaasti, että tyttö päättää ottaa suuren harppauksen itsenäisyyteen – katastrofaalisin seurauksin.

Kirjan nimi on erittäin osuva, sillä tunnelma kirjassa oli pahimmillaan sellainen, että milloin tahansa voi tapahtua jotain järkyttävää. Epäonni tuntuu seuraavan henkilöitä koko ajan, ja elinkin voimakkaasti kirjassa mukana. Välillä teki mieli ravistella järkeä Teklan päähän ja välillä taas sai sydän syrjällään pelätä hänen puolestaan. Vaikka tarinan kehys onkin hiukan epäuskottava, on sen sisältö täysin todellista. Hyvin luontevia ovat myös Teklan oivallukset kirjan aikana. Kasvaminen on sidoksissa kirjan rakenteeseen, eikä putoa lukijan syliin automaattisesti.

Koin yhtenä tärkeimpänä aiheena kirjassa sen, miten helposti sitä voi rakkautta ja hyväksyntää kaivatessaan kadottaa omat mielipiteensä ja ajatuksensa. Yhtenä teemana Niskaan putoavassa taivaassa käsitellään myös kaakaontuotannon etiikkaa. Ilmaston muuttumisen jälkeen kaakaoplantaasit ovat muuttaneet Etelä-Eurooppaan, mutta työntekijöiden olot eivät ole juuri muuttuneet. Myös energiankulutus huolettaa edelleen, eivätkä lämmönlähteetkään ole kovin puhtaita.

Koska Niskaan putoavan taivaan teemat nousivat näin suuriksi, olin huolissani siitä, tulisiko kirjaan sellainen lopetus, jossa nuoret ratkaisevat kaikki ongelmat ilman vanhempien apua. Näin ei onneksi käynyt, vaan kirjan lopussa perheeseen liittyvät teemat nousivat jälleen vahvasti esiin. Minusta oli erittäin hyvä ratkaisu, että isot maailmanlaajuiset ongelmat jäivät sinne taustalle, ja Teklan itsensä aiheuttamien ongelmien ratkeaminen päätti kirjan ja soi lukijalle helpotuksen.

En saa millään mahdutettua kaikkia ajatuksiani tähän yhteen arvosteluun, joten lukekaa ihmeessä kirja itse. Suosittelen! Lisäplussaa kirjalle pakkasen ja kylmyyden kuvauksesta sekä kauniista nimistä.

Lukunäyte sivulta 28–29:
Oli hirveää olla ulkopuolinen entisestä elämästään. Ja vielä kammottavampaa oli, ettei hän ollut läsnä uudessakaan elämässään. North Endissä kukaan ei aavistanut, millainen asema hänellä oli ollut vanhassa paikassa. Kukaan ei tiennyt, että hänellä oli melkein ollut poikaystävä ja että hän oli kuulunut hälisevään, kadehdittuun kaveriporukkaan, johon hän oli aina voinut mennä mukaan ja jossa hänestä oli pidetty.
Täällä hän oli vain outo, yksinäinen etelästä tullut hiippari, joka pukeutui hameisiin ja saattoi käyttää hyvinä päivinä sävytettyä huulirasvaa.

Niskaan putoava taivas WSOY:n ja Adlibriksen sivuilla.

Lähteenmäki, Laura: North End – Niskaan putoava taivas. 258 sivua. Kansi: Pietari Posti. WSOY, 2012. ISBN: 9789510385982

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Rosamund Lupton: Sisar

Yleensä en ole kovinkaan innostunut lukemaan dekkareita ja trillereitä, ellei niissä ole jotain yliluonnollista mukana. Rosamund Luptonin Sisar päätyikin luettavakseni lukupiirin ansiosta. Olin lukenut kirjasta muutamia arvioita, joten tiesin suurin piirtein, mistä kirjassa on kyse.

Kirjan kertoja on Beatrice, jonka keskinkertaisen keskionnellinen elämä pysähtyy, kun hänen sisarensa katoaa. Nainen muuttaa sisarensa luo ja alkaa koota pala palalta sisaren katoamiseen liittyviä asioita yhteen. Beatrice ei voi uskoa, ettei tuntenut sisartaan niin hyvin kuin luuli. Hänen mielestään sisar ei ole voinut kadota omasta halustaan, vaan hän uskoo vielä löytävänsä tämän.

Sisar on kirjoitettu jossain määrin kirjeen muotoon, vaikka kirjan alkua ja loppua lukuun ottamatta se näkyykin vain siinä, että kertoja osoittaa tarinan sisarellensa. En muista lukeneeni ennen kirjemuotoista trilleriä, joten se oli ihan virkistävää. Rakenne toimi kirjassa yllättävän hyvin. Lisäksi kirjassa vaihtelee kaksi aikatasoa, kun Beatrice kertaa etsintäänsä lakimiehelle.

Olen varsin helposti koukuttuva lukija, joten jäin heti alussa mukavasti Sisaren imuun, kun kertoja pudotteli pieniä vihjeitä tulevasta. En kuitenkaan ollut kovinkaan innostunut siitä suunnasta, johon kirja sitten kuitenkin lähti. Minusta juonirakennelma oli aika epäuskottava, ja olisin toivonut tarinan paneutuvan enemmän sisaren etsintään ja sisarten väliseen suhteeseen. Ehkä sieltä olisi voinut löytyä jokin yllätys – jotain vähemmän täydellistä?

Kirjan lopun yllätystä oli kehuttu paljon, joten tietysti yritin arvailla, mikä se voisi olla. Minulla olikin hyvä arvaus, mutta se osoittautui vääräksi (ja olisikin ollut paljon oikeaa loppua huonompi). Sisaren loppu todella yllätti ja nosti kirjan uudelle tasolle. Ilman sitä tämä olisi jäänyt yhdeksi jännäriksi muiden joukkoon, mutta nyt ajatukseni ovat palanneet kirjaan useaan otteeseen miettimään asioiden todellista laitaa. Vaikka jossain vaiheessa vähän tylsistyinkin, oli kirja lopulta ihan mukavaa luettavaa.

Sisaresta löytyy paljon blogiarvioita, mutta tässä muutamia: Koko lailla kirjallisesti, Lumiomena ja Luettua.

Lukunäyte sivulta 42:
Ripustaessani vaatteitasi huomasin kaapin alaosassa laatikon ja vedin sen ulos. Laatikossa oli vauvantarvikkeita. Kaikki asunnossasi oli niin nuhruista. Vaatteet oli ostettu kirpputoreilta, huonekalut oli kerätty roskalavoilta, mutta nämä vauvanvaatteet olivat upouusia ja kalliita. Otin laatikosta vaaleansinisen kasmirvillaisen vauvanpeitteen ja pienen hatun; ne olivat niin pehmoisia, että käteni tuntuivat karheilta. Ne olivat kauniita. Tuntui samalta kuin olisi löytänyt Eamesin tuolin pussipysäkiltä. Sinulla ei voinut millään olla varaa niihin, joten mistä olit saanut rahat?

Sisar Gummeruksen ja Adlibriksen sivuilla.

Lupton, Rosamund: Sisar (Sister, 2010). 404 sivua. Suomennos: Anuirmeli Sallamo-Lavi, kansi: Jenni Noponen. Gummerus, 2012. ISBN: 9789512087556

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Brandon Mull: Käärmekonnun salaisuudet – Myyttihovi 4

Enpä tiedä, onko koskaan ennen käynyt näin. Haimme perjantai-iltana postista Brandon Mullin uusimman Myyttihovi-kirjan, Käärmekonnun salaisuudet, ja nyt sunnuntaina kirjan on lukenut jo kaksi ihmistä meidän perheestä: 14-vuotias bonustyttäreni ja minä. Jo se kertoo aika paljon kirjasta, vai mitä?

Myyttihovi on ehdottomasti yksi parhaita tällä hetkellä ilmestyviä nuorten fantasiasarjoja. Sarja kertoo myyttisten olentojen suojelualueista ja ihmisistä, jotka yrittävät pitää sekä myyttiset olennot että niiden asuinalueet salassa ja turvassa. Sisarukset Seth ja Kendra ovat nuoruudestaan huolimatta tärkeä osa taistelussa pahaa puolta vastaan. Käärmekonnun salaisuudet on toiseksi viimeinen Myyttihovi-kirja ja meno onkin sen kaltaista.

Seth ja Kendra joutuvat Käärmekonnun salaisuuksissa jälleen keskelle seikkailuja, joissa ei voi varmasti edes tietää, keneen voi luottaa. Tapahtumat käynnistyvät nimittäin siitä, kun Kendran kopio ottaa tytön paikan ja oikea Kendra joutuu vihollisten vangiksi. Seth puolestaan kuulee outoja ääniä ja joutuu niiden takia tekemään itsenäisiä ratkaisuja, vaikka hänen tekemillään päätöksillä onkin ollut taipumus mennä pieleen.

Käärmekonnun salaisuudet on vauhdikas kirja, jota on vaikea laskea käsistään. En osannut ollenkaan ennakoida kirjan tapahtumia, joten yllätykset seurasivat toisiaan. Kirjan lopussa olin aivan ällikällä lyöty taas kerran. Vaikka vauhtia ja tapahtumia riittää, onnistutaan kirjassa pohtimaan kasvamiseen liittyviä kysymyksiäkin. Aiheet ovat tärkeitä, mutta ne on ujutettunjuoneen niin hyvin, etteivät hyppää lainkaan silmille.

Kirja on myös täynnä kekseliäitä yksityiskohtia, jotka saavat lukijan aivan hykertelemään. Minua viehätti ehkä eniten kirjastohuone, joka toimi samalla myös akvaariona. Täysin todelliset kalat uiskentelevat läpi ilman, vaikka sijaitsevatkin toisessa ulottuvuudessa. Jäin heti kuvittelemaan, millaista olisi lueskella kirjaa lähes parimetrisen hain uidessa ympärillä. Jokaiseen Myyttihovi-kirjaan on riittänyt paljon omia erikoisuuksiaan.

Näissä kirjoissa on todella hyvä tunnelma. Se on yhdistelmä seikkailua, jännitystä, kekseliäisyyttä, huumoria ja sitä samaa taikaa, jota on parhaissa lasten- ja nuortenkirjoissa jo Viisikosta alkaen aina Harry Potteriin asti. Koska Käärmekonnun salaisuudet päättyi niin jännittävästi, on todella vaikea odottaa sarjan päätösosaa. Sen nimi tulee olemaan Demonivankilan avaimet, mutta julkaisuajankohdasta ei ole vielä tietoa. Toivottavasti se on kuitenkin pian!

Lue myös arvosteluni sarjan aiemmista osista: Myyttihovi, Iltatähden kilta ja Varjoruton kosketus.

Lukunäyte sivulta 63:
Kendra astui huoneeseen epäröiden mutta lumoutuneena kaikkialla ympärillään uiskentelevista kaloista. »Voiko niitä koskettaa?» 
»Totta kai. Kosketa tuota isoa, jolla on keltaiset raidat.» 
Kala vaelsi kosketusetäisyydelle evät hulmuten kuin veden alla ja Kendra sipaisi sormellaan sen kylkeä. Se tuntui hiukan limaiselta ja hämmästyttävän kiinteältä.  

Käärmekonnun salaisuudet Adlibriksessä.

Mull, Brandon: Käärmekonnun salaisuudet – Myyttihovi 4 (Secrets of the Dragon Sanctuary – Fablehaven 4, 2009). 594 sivua. Suomennos: Maria Lyytinen. WSOY, 2012. ISBN: 9789510386057

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Illusionisti ilmestyi

Illusionisti on suomalainen fantasia-aiheinen verkkolehti. Sen uusi numero on jälleen julkaistu ilmoille. Harrastajavoimin koottu lehti on myös uudistunut ulkoasullisesti. Aiheena on tällä kertaa esimerkiksi fandomtoiminta Suomessa. Suurennuslasin alle on päätynyt myös David Eddingsin Kiven vartija -kirja, eli Belgarionin tarun aloittava teos.

Klikkailkaapas itsenne Illusionisti.net-sivulle (ja sulkekaa silmänne lyöntivirheiltä). ;)

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Amy Cross: Dark Season – The Last Vampire

Ensimmäinen Kindlellä kokonaan lukemani kirja on Amy Crossin Dark Season -sarjan aloittava The Last Vampire -kirja. Latasin sen ilmaiseksi Amazonilta, jossa näyttää olevan tarjolla enemmänkin näitä sarjojen aloituksia ilmaiseksi. Seuraavista osista pitää sitten maksaa. Systeemi toimii varsinkin tällaisten itsekustannettujen kirjojen kohdalla todella hyvin, sillä minä ainakin olen hiukkasen epäileväinen kustantamattomien kirjojen laadun suhteen.

The Last Vampire kertoo Sophiesta, joka pelastuu kuin ihmeen kaupalla rajusta hyökkäyksestä. Pelastajana toimi Patrick, viimeinen vampyyri maailmassa. Hiljainen vampyyri vie tytön kotiinsa parantumaan pahoinpitelystä. Sophie on vampyyrille pakkomielle, jonka syyksi paljastuu vanha ennustus.

Kirja on kirjoitettu sujuvasti ja varsinkin alussa The Last Vampire tempaisi mukaansa. Olikin aika iloisesti hämmästynyt siitä, millaisen alkuasetelman kirja sai. Se ei vaikuttanut lainkaan tavanomaiselta vampyyriromantiikalta, vaan jopa jossain määrin kauhukirjallisuudelta. Tämä alkuihastus ei kuitenkaan jatkunut koko kirjan läpi. Toimivasta kielestä huolimatta ei kirja oikein kanna, kun juoni ei ole niin toimiva.

Hyvästä alusta huolimatta The Last Vampire -kirjan juoni muuttui perusromantiikaksi liiankin pian. Lisäksi aluksi ihan järkevältä vaikuttanut päähenkilö teki niin suuria typeryyksiä, että niitä oli aika vaikea hyväksyä. Kun vampyyri on pelastanut tytön hengen, naikkonen päättää kiitokseksi kertoa epäilyttävälle toimittajalle vampyyriherran asuinpaikan. Ei kovinkaan uskottavaa. Lisäksi tuo kaiken takana oleva ennustus oli ihan tylsä ja kirja loppui oudosti kesken.

Mielenkiintoa kirjaan toi Patrick-vampyyrin menneisyys ja hiljaisuus. Mies ei nimittäin puhu mitään kirjassa, vaikka hänen ajatuksiinsa päästäänkin tutustumaan. Sophien ja vampyyrin väliset kommunikaatio-ongelmat tuovat kirjaan jännitystä. Olisin myös halunnut tietää enemmän aaveista, joita Patrick näkee joka paikassa, mutta näihin asioihin taidetaan päästä vasta jatkossa.

Ensimmäisestä ilmaisesta Amazon-kirjasta jäi ihan kohtuuhyvä fiilis. The Last Vampire ei jäänyt juuri jälkeen perusvampyyriviihteestä, vaikka sen henkilöhahmot olivatkin aika ohuita. En niin paljon kuitenkaan tykästynyt kirjaan, että lataisin sarjan seuraavia osia. Mutta testailen ehdottomasti muitakin Amazonin ilmaiskirjoja.

Lukunäyte The Last Vampire -kirjasta löytyy Amazonista. Amy Crossin haastattelu voi lukea Indie Bookspotista.
 
Cross, Amy: Dark Season – The Last Vampire. Dark Season Books, 2011.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Kirjaseuranta.fi kokoaa kirjallisuuden yhdelle sivulle

Olen viime viikon lisäillyt silmät kierossa blogini arvioita Kirjaseuranta.fi-sivustolle. Se on uusi kotimainen kirjasivusto, joka kerää yhteen paikkaan lähes kaiken kirjoihin liittyvän tiedon. Sivustolta löytyy lehtien ja blogien kirja-arvosteluja, kirjailijaesittelyjä, kirjakauppojen hintatietoja, kirjauutisia ja onpa siellä jopa osto- ja myyntipalstakin.

Minä olen varsinkin erittäin ilahtunut tuosta kirjakauppojen hintatietojen vertailusta. Nettikirjakauppojen hinnat vaihtelevat nimittäin aivan törkeästi, joten kuluttajan kannalta on hyvä päästä näkemään vaihtoehtoisia hintoja ilman, että tarvitsee surffailla useilla eri sivustoilla. Hintavertailu on myös aika julmaa. Katsokaa vaikka tätä Andrzej Sapkowskin Kohtalon miekan kirjasivua, josta näkee, että Adlibriksen ja Suomalaisen hinnoissa on yli kympin ero. Suoraan sanottuna aika törkeää. Hintojen läpinäkyvyys on siis erittäin tervetullutta!

Kirjaseuranta.fi ei ole vielä täydellinen palvelu, ja esimerkiksi haku ei mielestäni toimi niin hyvin kuin pitäisi. Sivusto kehittyy kuitenkin koko ajan. Palvelusta puutuu vielä paljon kirjoja ja kirjailijoita, mutta onneksi tässä voi kuka tahansa auttaa. Kannattaakin käydä lisäämässä palveluun omia suosikkikirjoja ja -kirjailijoita. Kuka tahansa voi myös kirjoittaa sivustolle kirja-arvioita ja antaa kirjoille tähtiä.

Olen saanut lisättyä vasta reilun vuoden verran omia arvioitani sivulle, joten hommaa riittää. Olen myös lisännyt sinne muutamia kirjailijoita ja kirjoja. Jos joku kirjailija tai kustantamon edustaja sattuu nyt lukemaan tämän minun juttuni, niin käykääpä lisäämässä omat tietonne ja kirjanne palveluun, jotta kirjojen ystävät löytävät ne helposti yhdestä paikasta. Tästä tulee nimittäin vielä todella hyvä juttu!

tiistai 6. maaliskuuta 2012

Kun kirjabloggari erehtyy...

Onneksi otsikon mukaisessa tapauksessa ei ole kyse mistään sen vaarallisemmasta kuin henkilökohtaisesta harmistuksesta. Kirjoja ilmestyy vuosittain niin paljon, että jopa runsaasti lukevan ihmisen pitää tehdä valintoja luettavien kirjojen suhteen. Monissa tapauksissa se on helppoa ja onnistuu aika hyvin. Tähän ikään mennessä olen oppinut jo melko hyvin arvioimaan, mistä kirjosta pidän ja mistä en.

Ongelmatapauksia ovat kiinnostavilta vaikuttavat kirjat kirjailijoilta, joilta en ole ennen lukenut mitään. Lukeako esimerkiksi juuri ilmestynyt uutuuskirja vai ei? Tällaisessa tapauksessa yritän muodostaa mielipiteeni kirjasta kustantamon esittelyn perusteella, ja joskus luen varovaisesti kirjan mahdollisia arvosteluja. Niidenkään perusteella lukupäätös ei silti aina osu oikeaan. No, eihän se olekaan vaarallista silloin, jos poimii luettavakseen kirjan, josta ei sitten pidäkkään. Minua kuitenkin kaihertaa jatkuvasti tieto siitä, että jokin lukematta jäänyt kirja voisikin paljastua mahtavaksi, jopa ehkä vuoden parhaaksi. Jos siis olisin valinnut sen luettavaksen.

Yksi tällainen lukematta jäänyt, mutta myöhemmin lupaavaksi osoittautunut kirja on Hanna van der Steenin Ennustus. Se vaikutti kiinnostavalta, mutta ei kuitenkaan ylittänyt lukemiskynnystä. Muutama viikko sitten satuin kirjakaupassa Ennustuksen kanssa vastakkain ja aikani kuluksi aloin silmäillä sitä. Ja hmph, satuin avaaman kirjan sellaisesta kohdasta, että en voinut olla ihastelematta rikasta kielenkäyttöä. Vahinko tuli korjattua osittain ainakin sillä, että kävelin kirjan kanssa kassalle. Nyt pitää lukea se ennen kuin sarjan uusin osa, Kirous, ilmestyy.

Toinen harmistuskirja on minulla juuri kesken. Fantasiaa ja scifiä rakastavaa ihmistä kyllä korpeaa, jos lukematta jäänyt kirja kipuaa sekä Tähtifantasia- että Tähtivaeltaja-palkintoehdokkaiden listalle. Harvoin yksi kirja sentään on ehdokkaana molemmissa kisoissa, eli sekä fantasia- että scifipalkinnon saajaksi. Kyseessä on China Miévillen Toiset, joka nyt ensimmäisten 50 sivun perusteella onkin ihan tuplaehdokkuustasoa. Pakko siis tunnustaa, että vikaan meni alkuperäinen ajatukseni tästäkin kirjasta. Mutta lukemalla tämänkin virheen voi onneksi korjata.

Vastaavia harmistuskirjoja on paljon muitakin, mutta nämä kaksi ovat nyt ajatuksissani päällimmäisinä. Kaikkea ei voi lukea, mutta ei ole myöskään aina helppoa löytää niitä parhaita kaikkien vuodessa julkaistavien kirjojen joukosta. Millaisia erehdyksiä sinulle on käynyt? Harmittaako jonkun kirjan meneminen ohi kirjatutkasta? Tunnustakaa ihmeessä – ja tarjotkaa minulle vertaistukea.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...