tiistai 28. heinäkuuta 2009

Zorbasin kanssa Kreetalla



Kaipailin aikaisemmin kreikkalaista nykykirjallisuutta lomalukemiseksi. Kovin paljon sopivia kirjoja ei löytynyt, mutta onneksi sentään jotain, eli Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas.

Zorbas tuli vastaan myös muissa merkeissä Kreetalla. Kirjaa oli myynnissä monilla kielillä kaupoissa ja kävimme myös Zorbas-nimisessä ravintolassa sekä joimme Zorbas-olutta. Ravintola oli oikein hyvä, mutta olut ei ollut kovin kummoista.



Kerro minulle, Zorbas on tarina kahdesta hyvin erilaisesta miehestä. Zorbas on yksinkertainen, elämäniloinen luonnonihminen, joka ottaa vastaa työn kirjaviisaan, ahdistuneen kirjailijan ja filosofin apulaisena. Kirjailija ihastuu Zorbasin lapsenomaiseen elämäntapaan: Zorbas kohtaa asiat aivan kuin ne tapahtuisivat hänelle ensimmäistä kertaa. Kreetalainen luonto ja elämäntapa luovat puitteet keskusteluille mm. jumalasta ja naisesta.

Kirjassa on miellyttävän leppoisa ote ja pidin varsinkin luontokuvauksista, mutta en ole suuremmin tämän tyyppisen kirjallisuuden ystävä. Kirja kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea myös ihmiskuvausten takia. Kertoja paljastaa ihmisten rumuuden ja puutteet, mutta tekee sen hellästi ja hyväksyen. Ja vaikka kaikki ihmisten suunnitelmat menisivät pieleen, kulman takana voi olla odottamassa vaikka mitä, jos vaan uskaltaa elää kuten Zorbas.

Lukunäyte sivulta 15:

Ymmärsin, että tämä Zorbas oli mies, jota kauan olin turhaan etsinyt, elävä sydän, elämää janoava suu, suuri muokkaamaton sielu, joka ei vielä ollut katkaissut yhteyttään maaemoon.

Taide, rakkaus, kauneus, puhtaus, intohimo – näiden merkityksen tämä työläinen selvitti minulle mitä yksinkertaisimmin sanoin.

Katselin noita käsiä, jotka osasivat pidellä sekä kuokkaa että santouria – täynnä uurteita ja kyhmyjä, hoitamattomat ja hermostuneet. Hellävaroen hän avasi pienen käärön ja otti esiin vanhan, vuosien patinoiman santourin, pronssilla ja norsunluulla koristellun kielisoittimen, jonka kahvassa oli punainen silkkinauharuusuke. Hänen rotevat sormensa hyväilivät sitä verkkaan ja herkästi, niinkuin naista hyväillään. Sitten hän asetti sen takaisin kääröönsä, niinkuin kiedotaan rakastettu olento peitteisiin, jottei sillä olisi kylmä.

Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas. Tammi, 2009. 13. painos.

torstai 16. heinäkuuta 2009

Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi



Virpi Hämeen-Anttilan Kolmastoista lapsi jätti minut aika pettyneeksi. Hämeen-Anttila kyllä kirjoittaa hyvin, siitä ei ole epäilystäkään. Teksti on mukaansa tempaavaa tässäkin kirjassa – mutta muuten tuntuu, että kirja on tyhjää täynnä.

Kolmastoista lapsi kertoo rikkonaisesta perheestä, jonka äiti, Tea, on kuuluisia muusikko. Aikuiset lapset Johanna ja Joakim painivat omien ongelmiensa ja epäilyjensä kanssa. Perhettä pitää jollain tavoin koossa Tean entinen rakastaja, Ilkka. Kirjan päähenkilöksi nousee Johanna, joka kirjan aikana kokee jonkinlaista kehittymistä, irtautumista menneisyydestä ja huonojen äidinmallien otteesta.

Kirjan henkilöhahmot ovat jotenkin ohuita ja onttoja. Ainoastaan keski-ikäinen biologi, Ilkka, vaikuttaa kiinnostavalta. Olisin kaivannut tarkempaa tutustumista varsinkin Teaan, joka ei tartu mihinkään tai kanna vastuuta mistään. Hahmon tyhjyys jää harmittamaan, sillä hänen kauttaan olisi koko tarina saanut ehkä erilaisen merkityksen.

Juoni muuttuu varsinkin loppua kohden uskomattomaksi ja asiat lutviutuvat lopulta liian helposti. Minua ärsyttivät myös sivupoluille rönsyilevät tapahtumat, jotka eivät liittyneet juoneen mitenkään tai edes johtaneet mihinkään. Tuntuu, että kirjaan on pitänyt upottaa kaikki mahdollinen Itämeren tilasta ihmiskauppaan, kun oikeastaan olisin kaivannut vaan henkilöiden syvempää luotaamista.

Lukunäyte sivulta 63:

Johanna käy keskiviikkoaamuna katsastamassa Eilan saadakseen pari seuraavaa päivää tyhjäksi. Kotona hän yrittää kirjoittaa mutta ei onnistu. Illan konsertti hermostuttaa häntä. Musiikki on yksi asia, ja sitten Tea. Oliko viisasta lupautua? Mutta Tea oli eilen ollut harvinaisen hyvällä tuulella.
Hän saapuu Finlandia-talolle ennen seitsemää ja ostaa käsiohjelman. Mendelssohnin Uskonpuhdistussinfonia, Mozartin divertimento ja pianokonsertto A-duuri. Niihin ei liity mitään ikävää. Suurta, tasaista, turvallista musiikkia.
D-duuri-konsertto on ollut Tean bravuurinumero
- Johanna, sinäkö se olet?
Hän kääntyy. Tea, tumman violetissa iltapuvussa, helminauha kaulalla. Kauhistuneen näköisenä. – Mitä sinulla on oikein päälläsi?

Virpi Hämeen-Anttila: Kolmastoista lapsi. Seven, 2008. Nidotun laitoksen seitsemäs painos.

tiistai 14. heinäkuuta 2009

Uusi Montgomeryn Anna-kirja tulossa

Helsingin Sanomien verkkosivut uutisoivat, että syksyllä on tulossa L. M. Montgomeryn uusi Anna-kirja. Kirjan pitäisi olla synkempi kuin edellisten kirjojen ja se on kirjoitettu vähän ennen kirjailija itsemurhaa.

Alkuvuodesta luin Politiikkaa lastenkirjoissa -kirjan, jossa oli artikkeli myös Anna-kirjoista. Sen mukaan Montgomery oli pettynyt uraansa, koska joutui kustantajan painostuksesta kirjoittamaan ensimmäisen Annan jälkeen nopeassa tahdissa lisää Anna-kirjoja, vaikka oli ajatellut, että kirjoja tulee vain yksi. Mielenkiinnolla odotan tätä uutta kirjaa. Saa nähdä, milloin suomennos ilmestyy.

Ärrän kautta kotiin

Adlibriksellä on nykyään palvelu, joka tuo tilatut paketit R-kioskille. Kokeilin sitä nyt ensimmäisen kerran, eikä ole mitään suurempaa valittamista.

Yksi miinus on se, että kirjojen toimitusaika saattaa olla pidempi kuin postitoimituksena. Toinen miinus tulee siitä, että paketti ei tullutkaan siihen Ärrälle, jonne luulin sen tulevan. Mutta tässä saatoi olla kyllä syynä tilaajan huolimattomuus. Mitään en kuitenkaan tunnusta.

Suuri plussa sen sijaan tulee kuitenkin siitä, että kun lähi-Posti menee kuudelta kiinni, Ärrältä paketin saa myös myöhempään. Ja tietysti plussaa on myös ilmainen kuljetus. Jonkun verran Adlibriksen paketteja näkyikin olevan pinossa kassan takana.

Ja mitäs sitten tilasin? Tällaiset löytyivät paketista:
Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia, Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas ja Berlitzin Kreeta-opas, joka oli törkeän halpa. Lomavalmisteluja siis!

lauantai 11. heinäkuuta 2009

Finnconin antia



George R. R. Martin oli Finnconissa kertomassa kirjoistaan ja kirjoittamisesta – ja tv-sarjoista ja monesta muusta asiasta. Hän puhui muun muassa minua suuresti kiinnostavasta asiasta: nimistä. Nimien antaminen hahmoille ja paikoille on Martinin mielestä vaikeaa. Hän käyttää apunaan erilaisia vauvannimikirjoja ja yrittää löytää hahmoilleen nimiä, jotka eivät ole jo muiden kirjailijoiden käytössä. Nimien myös pitää kuulostaa hyviltä ja niihin liittyvien myyttien ja historian pitää sopia hahmolle. Hän kertoi ihailevansa esimerkiksi Tolkienia, joka pystyi keksimään samalle paikalle useita nimiä eri kielillä. Martinin mielestä on vaikeaa löytää paikoille ja hahmoille edes yhtä hyvää nimeä. Minun mielestäni hänen keksimänsä nimet ovat kuitenkin varsin onnistuneita.

Kävin myös jonottamassa nimikirjoituksen ensimmäiseen osaan, Valtaistuinpeliin. Martin vaikutti mukavalta ja hänellä riitti aikaa vaihtaa muutamia sanoja jokaisen nimikirjoituksen pyytäjän kanssa.



Martin on pitkän linjan kirjailija ja conienkävijä ja olisin kuunnellut hänen juttujaan kauemminkin. Paikalla oli myös videokamera, joten ehkä nauhoitus tulee Finnconin sivuille vielä joskus. Kirjailija on paikalla myös huomenna sunnuntaina, jolloin hän lukee otteen Tulen ja jään laulun vielä keskeneräisestä A Dance With Dragons -kirjasta. On ehkä pakko mennä kuuntelemaan sitäkin.

Kaapelitehtaalla oli paljon ihmisiä, joista näkyvimpinä tietysti roolihahmoihin pukeutuneet cosplay-harrastajat. Täytyy ihailla nuorten rohkeutta – ja käsityötaitoja, sillä monet asuista olivat huikaisevan hienoja ja monimutkaisia.


keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Kesäkirjoja

Olen koonnut kesäkirjalistan, jota suosittelin lukupiiriläisille. Listalla on sekä aiemmin lukemiani kirjoja, jotka haluaisin lukea uudelleen ja kirjoja, joita en ole itsekään lukenut vielä.

Göran Schildt: Odysseuksen vanavedessä
Charlotte Perkins Gilman: Herland
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Carol Shields: Jane Austen
Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat
Joanne Harris: Pieni suklaapuoti tai Kesäviiniä
Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa

Kesälomani alkaa muutaman päivän päästä, koten otollista lukuaikaa on siis edessä. Minulla on tällä hetkellä kuitenkin kesken mm. Volter Kilven Alastalon salissa, joten se vie lukuaikaa. Kirja on kuitenkin jo voiton puolella, luettavaa on enää (vielä) parisataa sivua.

Finncon 2009 alkaa perjantaina

Scifi- ja fantasiafanit suuntaavat varmaan viikonloppuna Kaapelitehtaalle, koska siellä pidetään tänä vuonna ilmainen Finncon-tapahtuma. Samassa yhteydessä järjestetään myös Animecon.

Olen menossa paikalle ainakin lauantaina, koska silloin puhuu kunniavieras George R. R. Martin. Hänen kirjoittamansa Tulen ja jään laulu on pitkästä aikaa sellainen fantasiasarja, josta olen toden teolla innostunut. Martin kirjoittaa juuri seuraavaa sarjan osaa, joten uutta lukemista saadaan varmaan vielä odottaa pitkään. Huoh, ja sitten se pitää vielä suomentaakin. Englanniksi en ole näitä kirjoja vielä uskaltanut lukea, mutta ehkä pitää yrittää kunhan uusin kirja ilmestyy.

tiistai 7. heinäkuuta 2009

Lomalukeminen kateissa

Minulla on ollut tapana lukea lomamatkoilla paikallisten kirjailijoiden teoksia. Viime kesänä Kroatiassa luin mm. Dubravka Ugrešicin Kiputilahallituksen.

Nyt olen lähdössä lomalle Kreetalle, joten olen yrittänyt etsiä kreetalaista tai kreikkalaista uudempaa kirjallisuutta. Tehtävä on ollut yllättävän hankala, ja toistaiseksi olen löytänyt mukaan otettavaksi vain Niko Kazantzakisin kirjan Kerro minulle, Zorbas.

Mielelläni lukisin jotain vielä uudempaa. Joten jos tulee mieleen kirjavinkkejä, otan niitä mielellään vastaan. Kirjastosta olen saanut aina takuuvarmaa apua kirjapulmiin, eli sieltä menen kysymään, jos muuten ei kirjoja löydy.

Tietokirjoista mukaan tulee Itäisen Välimeren kasviopas, jonka avulla aion ihailla kaikkea kasvavaa.

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Aila Meriluoto: Vihreä tukka


Tämä kirja oli yksi rakkaimmista lukukokemuksistani lapsena. Kirja tuli yhtäkkiä mieleeni keväällä ja sain ostettua sen muutamalla eurolla huutonetistä. Kirjan lukeminen vähän jännitti, sillä monet nuortenkirjat eivät enää aikuisena toimikaan. Sitten harmittaa, että on mennyt pilaamaan hyvän muiston kirjasta.

Mutta onneksi tämä ei ollut ongelma tällä kertaa. Vihreä tukka oli yhtä upea aikuisena kuin lapsenakin luettuna. Tai oikeastaan se oli vieläkin parempi, sillä nyt löysin kirjasta myös muita tasoja. Lapsena luin kirjan pelkästään kauniina satuna, mutta sen lisäksi kirja on mielikuvituksen puolustuspuhe ja hätähuuto luonnon puolesta. Se tuo ajatuksella esiin ihmisluonnon kurjimmat ja kauneimmat puolet.

Kirja kertoo Eintel-nimisestä tytöstä, joka elää isovanhempiensa kanssa salaisuuksien keskellä. Tytön vanhemmista ei puhuta, ja Eintelin pitää jatkuvasti piilotella hiustensa vihreää väriä. Salaisuudet alkavat kuitenkin paljastua, kun Eintel tapaa vihreätukkaisen pojan ja huomaa, että maailma ei olekaan niin väritön ja yksiulotteinen kuin hänelle on aina opetettu. Eintel lähtee suorittamaan tehtävää, johon tarvitaan niin maahisten, keijujen kuin ihmistenkin apua.

Lukunäyte sivulta 8:

Eintel työnsi rattaat koreineen liiterin ovesta sisään isojen käsikärryjen viereen. Hänen ei ollut nälkä. Sinisiä perhosia, hän ajatteli. Hän ei uskaltanut ajatella: vihreätukkainen poika. Oli asioita joita ei saanut olla. Ja Mummulilla oli terävät silmät jotka helposti sammuivat surullisiksi. Maailma oli vaikea ja täynnä kiellettyä.


Aila Meriluoto: Vihreä tukka. WSOY, 1982.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2009

Blogi on aloitettu

Kirjablogi on ollut mielessäni jo jonkin aikaa. Nyt vihdoin sain sellaisen aloitettua ystävän yllytyksen tukemana. Tarkoitukseni on kirjoittaa lukukokemuksistani ja kirjallisuudesta yleensä. Tervetuloa siis lukemaan kokemuksiani kirjoista.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...