lauantai 16. marraskuuta 2013

Seinäjoen kirjamessuille 22.-24.11. + lippuarvonta!

Helsingin kirjamessut jäivät minulta tänä vuonna väliin ja kateellisena luin muiden bloggareiden messuraportteja. Onneksi messuvuosi ei ole vielä ohi, vaan Seinäjoki järjestää ensi viikonloppuna ohjelmaa kirjoista, herkuista, oluesta ja viinistä pitäville, eli siis minulle! Ressitön Viikonloppu Seinäjoki Areenassa pakko käydä katsomassa.

Olen menossa messuille lauantaina ja paikalle on lupautunut muitakin kirjabloggareita. Meitä voi tulla moikkaamaan kirjabloggareiden omalle osastolle. Tosin voi olla, että luuhaamme muilla ostastoilla hamuamassa kirjoja. Ja muita herkkuja.

Sain messujärjestäjältä myös muutaman ylimääräisen lipun, jotka laitan jakoon blogissa. Jos haluat siis yhden päivän lipun Ressittömään viikonloppuun, jätä kommentti tähän juttuun tiistaihin klo 18 mennessä. Lippuja arvotaan kolme kappaletta. Keksi itsellesi nimimerkki, jos sinulla ei ole tiliä, jotta tunnistan sinut. Liput arvotaan tiistaina ja postitetaan heti keskiviikkona.

Nähdään Seinäjoella!

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kirjalaatikoiden keskeltä

Olen viime aikoina kärsinyt toistuvasti siitä, että joku kirja on kateissa. Tiedän, että kirja on minulla, mutta en vain saa päähäni, missä se on. Suurin syy tähän on se, että kirjojen muutto on vielä kesken. Kyllä, vielä kaiken tämän ajan jälkeen.

Syy viivästymiseen on se, että kodistamme on vielä yksi huone pintaremppaa vailla. Tämä huone on juuri se huone, joka saa kunnian toimia kirjastohuoneena. Koska huone on kesken, ei sinne voi laittaa kirjahyllyjä, eli kirjat ovat vähän heitteillä. Kauheaa.

Osa kirjoista on sentään tilapäisessä hyllyssä, mutta osa makaa pinoissa pöydillä ja lattioilla, osa on laatikoissa ja kasseissa. Suurin osa kirjoista on vielä Helsingissä sukulaisen hoivissa. Onneksi häntä kirjojen läsnäolo ei haittaa, päinvastoin. Toivon etteivät kirjat pidä häntä soveliaampana huoltajana kuin minua.

Eilen uskalsin ajatella, että olisi mukavaa, jos remppa olisi jouluksi valmis. Tänään ajattelin, että olisipa ihanaa saada kirjat jouluksi kotiin.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Katsotaanpa onnistunko aloittamaan tätä Nokkosvallankumouksen arviota ilman, että kehuskelen, miten olen jo alusta asti ollut sitä mieltä, että Siiri Enoranta on ihan mahtava kirjailija. Ja miten olen jo hänen esikoisestaan asti tiennyt, että hänellä on harvinainen kirjoittamisen taito. No en tietenkään pysty, sillä tietysti haluan kehuskella sillä, miten oikeassa taas olin!

En lämmennyt juurikaan Enorannan edelliselle kirjalle, Painajaisten lintukodolle, joka ei ollut mielestäni niin loppuun asti ajateltu, kuin olisi voinut olla. Siitä huolimatta tiedän, että kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa. Rakastin sitä.

Nokkosvallankumous tapahtuu viimeisiä hetkiään elävässä maailmassa, joka on luhistumassa ahneuden alle. Pieni anarkistijoukko elättelee unelmaa vanhan vallan kaatamisesta, mutta joukko koostuu pääosin lapsista ja nuorista – takapihojen nokkosista. Karismaattinen johtaja on ikivanhaa kivisukua mutta heikko houkutusten edessä. Nokkosten joukosta nousee myös toinen voima, ja yhdessä nuoret pääsevät siirtymään toiseen maailmaan, noutamaan viisautta ja uppoutumaan toisiinsa. Tuhoa ja rappiota ei ehkä kuitenkaan voi paeta.

Kirjassa on monia Enorannan kirjoista tuttuja elementtejä. Huikea kieli rytmittyy niin luontevasti, että se tuntuu hengittävän itsestään. Enoranta kirjoittaa isoista asioista ilman, että tekee niistä isoa asiaa. Se on minusta erinomaisen hieno kyky kirjailijalla. Että osaa kirjoittaa vähäeleisesti niistä kauheimmista asioista tai niistä, joita paheksutaan. Jättää kirjoittamatta sen, mitä odotetaan, ja sen sijaan nostaa esille jotain pientä, vaatimatonta ja koskettavaa. Sellaista, mitä ei näkisi muuten.

Nokkosvallankumouksen tarina on ehjä. Siinä ei ole mitään liikaa eikä siitä puutu yhtään mitään. Pienet pimennot, jotka lukijan on ylitettävä itse, maustavat tarinaa juuri sopivasti ilman, että niiden ylittäminen on liian vaikea. Omaa loppuaan kohti etenevä tarina on vain osa siitä maailmasta, jonka Enoranta on luonut kirjaa varten. Tällaisen kirjan loppuessa olo on sekä riemukas että surullinen. Kuinka mielelläni olisin lukenut lisää, mutta kuinka onnellinen olenkaan siitä, että sitä ei minulle suotu.

Sori, Annukka Salama, vaikka Piraijakuiskaaja olikin loistava, tämän vuoden Blogistanian Kuopuksen kärkipisteet taitavat mennä minun osaltani Nokkosvallankumoukselle. Ihmiset, lukekaa tämä kirja.

Nokkosvallankumous WSOY:n, Risingshadow'n ja Adlibriksen sivuilla. Lukunäytteeseen voi tutustua kirjailijan omilla sivuilla. Kannattaa poiketa myös ainakin Vinttikamarissa lukemassa Ahmun arvio.

Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous. 445 sivua. WSOY, 2013. ISBN: 9789510395226

maanantai 12. elokuuta 2013

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Hups. Taas kävi näin. Aloitin myöhään eilen illalla Annukka Salaman Faunoidit-sarjan uuden osan, Piraijakuiskaajan, ja luin sen sitten saman tien loppuun asti vaikka kello kävi aamuyötä. Kirja tempasi mukaansa ensimmäisen osan tavoin, joten oli vain mentävä mukana. Onneksi olin säästellyt kirjaa kesälomaa varten, joten tämän päivän pöpperöisyys ei haittaa.

Piraijakuiskaaja vie lukijan syvemmälle faunoidien maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, keskittyi esittelemään nuoria, vielä itseään ja omaa paikkaansa etsiviä faunoideja, ja vasta tässä kirjassa taisivat esiintyä ensimmäiset aikuiset faunoidit. Minulle tuli yllätyksenä se, miten järjestäytynyt koko niiden maailma oikeastaan on. Pääosassa kirjassa oli toki edelleen Unna ja Rufus, edellisessä kirjassa toisiinsa rakastunut pariskunta.

Kirjan rakastavaiset olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta onneksi muut nuoret tasapainottivat tilannetta. Lisäksi mukaan tuli pari uutta tyyppiä, mikä kasvatti Piraijakuiskaajan räjähdysherkät tilanteet ihan uuteen potenssiin. Tämä toi sen verran ristiriitoja henkilöiden välille, että mielenkiinto pysyi huipussaan. Faunoidien ongelma on se, että henkilöt ovat niin voimakkaasti voimaeläimensä kaltaisia, joten jossain vaiheessa heidän olemuksensa alkaa toistaa itseään.

Piraijakuiskaaja on todella tuore ja ajankohtainen. Pidän Salaman tyylistä todella paljon. Kieli on uskottavaa ja sujuvaa ja tarina kulkee reippaasti ja pysyy sopivan rosoisena. Lisäksi tykkään tästä sarjan uudesta ulkoasusta todella paljon. Se on aiempaa houkuttelevampi ja nuorekkaampi. Tämä ei olekaan mikään lastenkirja vaan meno on välillä aika roisiakin. Mutta jotenkin Salama onnistuu kääntämään veriset leikitkin sympaattisiksi.

Kirja päättyy toisaalta odottamallani tavalla, mutta samalla täysin odottamattomaan käänteeseen. Mitä nyt tapahtuu? Ovatko kaikki metsästäjät pahoja? Onko joku Unnan lähipiirissä mukana kaikessa. Kai Unna saa koulussa edes jonkun ystävän? Voi miksi seuraava osa ei voi olla jo valmiina?

Lue myös arvioni sarjan ensimmäisestä osasta: Käärmeenlumooja, jonka kirjabloggarit valitsivat viime vuoden parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi. Kirja oli myös oma ykköseni kyseisessä äänestyksessä.

Piraijakuiskaaja WSOY:n, Risingshadown ja Adlibriksen sivuilla.

Salama, Annukka: Piraijakuiskaaja. 377 sivua. Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala. WSOY, 2013. ISBN: 9789510397473

keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Kokemuksia äänikirjoista - ja niiden valinnasta

Uuden työpaikan ja muuton ansiosta istun auton ratissa nykyään vähintään puolitoista tuntia päivässä. Hiljaisuus alkaa jossain vaiheessa väsyttää, samoin musiikin kuuntelu, joka ei ole kovinkaan aktiivista toimintaa. Radion aamuohjelmat ovat ärsyttäviä, ja niiden poppilista jää päähän soimaan. Onneksi asiaan on ratkaisu, joka on vieläpä täydellinen sellainen: äänikirjat. Niitä kuunnellessa matka menee nopeasti ja mieli pysyy hereillä. Kirjallisuus siis tekee matkasta jopa turvallisemman!

Äänikirjojen hankkiminen ei kuitenkaan ole täydellistä. Pienen lähikirjaston äänikirjojen valikoiman edessä tuntee suurta valinnan vaikeutta. Ottisiko tämän dekkarin vai tuon dekkarin? Vai tuon Paasilinnan? Valinnan varaa ei juuri ole. Vanhoja kirjoja löytyy eniten. Toistaiseksi olenkin kuunnellut mm. Edgar Allan Poen kauhutarinoita, Agatha Christietä ja Jane Austenia. Kaupan valikoima on hivenen runsaampi, mutta ei sekään aiheuta ilon tunteita.

Äänikirjojen valinta onkin johtanut minut pohtimaan lukemisen valinnan vapautta, sillä monesti tuntuu, että sellaista ei ole. Luulin ongelman johtuvan vain lähikirjastoni koosta, mutta maakunnan suurimmassa kirjastossakin meni sormi suuhun. Kirjoja oli toki enemmän, mutta valinnanvaraa ei. Oli vain enemmän dekkareita ja Paasilinnoja. Onneksi sain kuitenkin kirjabloggarikollegalta vinkin, että pitää kärkkyä uutuuslistoja ja varailla sieltä parhaita päältä.

Itse äänikirjoissa on yllättävän paljon eroja. Lukijalla on suuri rooli siihen, miten tunnelmat välittyvät. Itse en kuitenkaan pidä siitä, että lukija eläytyy ja näyttelee tekstiä liikaa. Varsinkin äänen voimakkuuden vaihtelu on autossa kuunnellessa ikävää. Kuiskaukset ja muut hiljaiset kohdat katoavat täysin hurinan alle. Myös erilaisten äänten näytteleminen nyppii minua. Molempia edellä mainittuja oli minun makuuni ihan liikaa esimerkiksi Rick Riordanin Salamavarkaassa. Koska olen vielä niin kokematon äänikirjojen kuuntelija, en vielä tiedä, onko näytteleminen nuortenkirjoissa muutenkin tapana.

Millaiset äänikirjat teidän mielestä ovat parhaita? Entä lukijat?

perjantai 26. heinäkuuta 2013

Huhuu, onko täällä ketään?

Bloggaustauko on venynyt ja venynyt, vaikka tarkoitus ei ollut edes varsinaisesti taukoilla. Uusi työ, uusi osoite ja uudet työmatkat, tietokoneen hajoaminen ja maaseudun internetyhteydet olivat kuitenkin liikaa bloggaamiselle. Remontti jatkuu edelleen, mutta nyt alkaa pikkuhiljaa tuntua siltä, että aika riittää päivässä vähän muuhunkin.

Kirjoja en ole hylännyt missään vaiheessa, joten toivottavasti pääsen purkamaan arvostelusumaa pikkuhiljaa. Tulossa on ainakin uusin Siiri Enoranta (mahtava) ja joukko pikkuisesta kunnankirjastosta lainattuja äänikirjoja, joita ei varsinaisesti ole saanut itse valita. Työmatkoilla on kuunneltava niitä eniten kiinnostavia kirjoja valikoimasta, joka ei kauheasti kiinnosta. Tosin juuri nyt kuuntelen Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirjaa, joka on hauska.

Virallisesti lupaan siis täten, että en enää ole taolla. Toivottavasti täällä on vielä joku muukin.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kirjahyllyt muuttolaatikoissa

Edessä on suuri urakka. Kirjahyllyt sisältöineen, sekä tietysti kaikki muutkin vähemmän tärkeät tavarat, on tämän kevään aikana muutettava uuteen paikkaan. Tämä bloggari nimittäin palaa kotiseudulleen Länsi-Suomeen. Uusi työ alkaa jo reilun viikon päästä! Onneksi muuttaa ei tarvitse ihan yhdellä urakalla, vaan tavaroita siirrellään ja pakataan pikkuhiljaa. 

Kirjaihmisen mielestä parasta tässä on se, että kirjat saavat lisää tilaa ja saa luvan kanssa ostaa uusia kirjahyllyjä. Kirjojen järjestely on myös kivaa, jos unohtaa sen varsinaisen siirtovaiheen siitä edestä. Muistan erittäin hyvin yhden hikisen hellepäivän pari muuttoa sitten, jossa yhden ystäväni kanssa kannoimme kirjalaatikkojani hissittömän talon kolmanteen kerrokseen. 

Kirjaihmisen mielestä huonojakin puolia tällä on. En nimittäin ehdi juuri nyt oikein lukea tai päivittää blogia. Lupaan kuitenkin pitää blogin kuulolla tapahtumista ja varsinkin niistä tulevista kirjahyllyajatuksista. Ja ehkä siitä ikävästä pakkaamisestakin. Kirjojenpakkausvinkkejä otetaan ilolla vastaan! 

perjantai 1. helmikuuta 2013

Kirjamielen ehdokkaat Blogistanian Globalia 2012 -kilvassa

Blogin kirjoittaminen tuntuu olevan edelleen jäässä, mutta onneksi on olemassa niin tärkeitä asioita, ettei niitä voi jättää välistä. Tänään on nimittäin se päivä, kun kirjabloggarit äänestävät vuoden 2012 parhaasta käännetystä aikuisten kaunokirjasta. Tässä tulevat siis Kirjamielellä-blogin vuoden 2012 Blogistanian Globalian ehdokkaat, eli vuoden parhaat käännöskirjat!

1. Sergei Lukjanenko: Yöpartio (3 pistettä)
Ehdoton ykköslukukokemus viime vuonna. Sarjan seuraava osa on tulossa tämän kevään aikana, ja odotan sitä jo kovasti.

2. Ursula K. Le Guin: Harhakaupunki (2 pistettä)
Sitoo yhteen vanhat ja uudet käännökset, joten on jo sitäkin kautta arvokas käännös. Ja kirja on oikeasti ihan mielettömän hyvä.

3. Liz Williams: Aavekauppiaan tytär (1 piste)
Toivoin, että olisin voinut antaa tällekin enemmän pisteitä, sillä tämä minulle ennalta täysin tuntematon kirja valloitti monipuolisella maailmallaan. Myös tähän on tulossa jatkoa tänä keväänä!

Nyt sitten vain jännitetään miten käy! Blogistanian Kuopuksen ykkösehdokkaani Annukka Salama voitti Käärmeenlumoojallaan koko sarjan, mutta Blogistanian Finlandia -äänestys jäi minulta välistä. Sen voitti Aki Ollikaisen Nälkävuosi.

Säännöt ja Globalian tulokset löytyvät Karoliinan Kirjava kammari -blogista, joka on vähän aikaa sitten muuttanut Anna-lehden sivulle. Globalia on silti edelleen pelkästään kirjabloggareiden jakama tunnustuspalkinto. Tulokset julkaisitaan blogissa maanataina 4.2.


torstai 10. tammikuuta 2013

Guillermo del Toro ja Chuck Hogan: Yö ikuinen

Mieleni teki lukea jotain vähän synkempää mutta ei kuitenkaan ahdistavaa kirjaa. Siihen tarjosikin hyvän mahdollisuuden Guillermo del Toron ja Chuck Hoganin yhteisteos Yö ikuinen. Vampyyrisarjan kolmas osa päättää tarinan, jossa ihmiskunta on alistettu nopeasti lisääntyneiden vampyyreiden ravinnoksi.

Yö ikuinen -kirjan teemat ovat ankeita. Kirja kierrättää keskitysleireistä tuttua kuvastoa, ja sen esittelemä vampyyrihallinto muistuttaa historian ikävimmistä puolista. Hyödyttömät ihmiset tuhotaan ja sopiviksi katsotut alistetaan lisääntymään ja tuottamaan ravintoa hirmuhallinnolle. Vastarinta on säälittävän pientä ja voimatonta. 

Maailmanlaajuiseen kriisiin heijastuvat vastarintajoukon perhesuhteet. Kukaan ei ole selvinnyt ilman menetyksiä. Toiset hoivaavat rakkaidensa muistoa päässään, joku taas piilottelee muutettua perheenjäsentään piilossa maan alla. Yö ikuinen -kirjan keskiöön nousee jälleen poikaansa etsivä Eph Goodweather, joka ei hyväksy menetystään. Sen rinnalla lähes kaikki muu on mitätöntä.

Kakkososan epätyydyttävän notkahduksen jälkeen Yö ikuinen oli yllättävän hyvä päätös sarjalle. Toki siinä on minun makuuni hiukan liian konservatiivinen lopetus, mutta en anna sen häiritä muuten vallan toimivaa ja vetävää lukukokemusta. Juoni oli myös lievästi ennalta arvattava, mutta sekään ei laimentanut tarinaa liikaa. Jotain pysyi yllätyksenäkin.

Kokonaisuutena sarja on hyvä, vaikka sen ehkä olisi voinut lyhentää kahteen osaan – Vitsauksesta oltaisi voitu siirtyä suoraan Yö ikuinen -kirjaan. En edes enää muista, mitä siinä keskimmäisessä osassa tapahtui. Tarinasta jäi kokonaisuutena hyvä mielikuva, ja varsinkaan vampyyrien kuvaus ei lähde mielestäni ihan heti.

Lue myös arvioni trilogian aiemmista osista, Vitsauksesta ja Lankeemuksesta. Kirjasta löytyy arvioita myös ainakin näistä blogiesta: Luettuja maailmoja ja Lukuisa sekä Kirjavinkeistä.

Lukunäyte sivulta 76:
Kelly astui sisälle linnaan vilkaisemattakaan Zackia. Hänen märät jalanjälkensä ja tunnustelijoiden käsissään ja jaloissaan sisään kantama kura eivät erottuneen kivilattialle kerääntyneestä ryönästä. Zack katseli häntä ja näki hetkellisesti äitinsä kasvojen ilmestyvän näkyviin, vaikkakin vampyyrimutaation vääristäminä. Mutta aivan yhtä silmänräpäyksellisesti illuusio särkyi ja muistikuvan saastutti tämä alati läsnä oleva hirviö, jota hän ei voinut olla rakastamatta. Kaikki muut hänen elämänsä tärkeät ihmiset olivat poissa. Tämä oli kaikki, mitä Zackilla oli jäljellä: rikkinäinen nukke pitämässä seuraa.

Yö ikuinen Tammen sivuilla ja Adlibriksessä.


Del Toro, Guillermo ja Hogan, Chuck: Yö ikuinen – Kolmas kirja (The Night Eternal). 440 sivua. Suomentanut Risto Raitio. Tammi, 2012. ISBN: 9789513149017.

tiistai 8. tammikuuta 2013

Tahaton taukoilija

Tämä tahaton taukoilija lähti ennen joulua lomalle ja pakkasi mukaansa ison kasan kirjoja ja läppärin, jotta voisi myös päivittää blogia vuodenvaihteessa. Suunnitteilla oli teemaviikkoa, jouluntoivotuksia ja Blogistanian Finlandia -äänestystä.

Toisin kuitenkin kävi, sillä vaikka kaikki tietokonehärpäkkeet olivat laukussa, itse tietokone jäi olohuoneen pöydälle. Edessä oli siis kaksi viikkoa ilman konetta. Nettiin toki pääsin kännykällä, mutta minun vanhassa puhelimessani sitä ei voi hyvänä puolena pitää.

Siihen kariutuivat sitten kaikki suunnitelmat, joista harmittavimpana oli tietysti BF-äänestys. Tuloksen kävin toki katsomassa kännykällä, joten ihan ulkopuoliseksi en jäänyt. Yllättävän helppoa oli kuitenkin olla ilman konetta ja nettiä, siitä piti huolta lähes jokapäiväinen remontointi ja muu ohjelma.

Nyt ollaan kuitenkin kotona, joten päivittämättömyyteen ei ole teknisiä esteitä. Lupaankin pyhästi, että alan jälleen päivittää blogia hiukan tiiviimpään tahtiin. Kiitos kaikille teille, jotka olette mukana pysyneet, ja kirjarikasta vuotta 2013. :)

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...