maanantai 30. marraskuuta 2009

Lukuhaaste

Tämän haasteen sain Inalta Inahduksia-blogista. Eivät nämä vastaukset kyllä paljasta minusta mitään erityisen jännittävää.

1. Mikä kirja itketti?
Minua itkettää helposti kirjoja lukiessa, jos vain on tarpeeksi liikuttava kohta. Viime kerrasta taitaa kyllä olla aikaa, koska viimeksi luetuista kirjoista ei tule mieleen mitään tiettyä. Vakioitkut saan kuitenkin vaikka Taru sormusten herrasta -kirjan lopusta.

2. Mikä nauratti?
Usein hymähdyttää tai naurahduttaa, mutta kovin usein ei varsinaisesti naurata. Anna-Leena Härkösen Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia nauratti oikeasti.

3. Mikä oksetti?
Jotkut todella tarkkaan selitetyt veriteot oksettavat, esim. teininä luettu Amerikan psyko.

4. Mihin henkilöhahmoon samaistuit?
On kauheaa, jos kirjassa ei ole yhtään hahmoa, johon voisi samaistua. Erittäin värähdyttävää oli lukea nuorempana Maarit Verrosen Pimeästä maasta, jonka päähenkilöön samaistuin voimakkaasti. En ole uskaltanut lukea kirjaa uudestaan, koska pelkään ettei se olekaan niin hyvä kuin muistan.

5. Minkä kirjan jätit kesken?
Olen huono jättämään kirjoja kesken. Mieleen ei nyt tue muuta kuin Vergiliuksen Aeneis, joka piti lukea kirjallisuuden tenttiä varten. En jaksanut.

6. Minkä kirjan toivoisit jättäneesi kesken?
Ei nyt tule yhtään mieleen.

7. Minkä kirjan luit uudestaan?
Luen uudestaan aika monia kirjoja, kuten olen kertonut juuri edellisessä kirjoituksessani.

8. Minkä kirjan luit mutta et kehtaa myöntää lukeneesi (paitsi mulle nyt kahden kesken kun vartavasten kysytään)?
Hmm, mitään kauhean noloa ei tule mieleen. Ehkä se on nolointa, että esiteininä tuli luettua kartanoromantiikkaa, esim. Catherine Cooksoneita.

9. Mitä kirjaa suosittelet?
En osaa oikein suositella kirjoja muille kuin aika läheisille ihmisille, joiden maun ja lukutottumukset tiedän. Suosittelen kuitenkin tarttumaan ennakkoluulottomasti fantasiaan ja scifiin.

10. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpeä (Esim. onko joku ihminen jossain joskus todella lukenut Alastalon salin alusta loppuun, josta kaiketi sopii olla ylpeä)?
Tähän on pakko vastata, että olen lukenut Alastalon salissa ja nauttinutkin siitä. Olen ylpeä myös monista kirjallisuuden klassikoista, joiden lukemiselle kyllä kuuluu osittain kiitos myös kirjallisuustieteen opiskelulle.

Haasteeseen saavat vastata kaikki, joita haluttaa tehdä tunnustuksia. Kertokaa vaikka kommenteissa, jos otatte haasteen vastaan.

Luetko kirjoja uudelleen (ja uudelleen)?

Nuorempana luin monia kirjoja moneen kertaan. Minulla oli esimerkiksi tapana lukea Taru sormusten herrasta joka vuosi heti kesäloman alkuun. Olen luullut, että vielä nykyäänkin lukisin kirjoja uudelleen ja vielä aika useinkin. Se ei kuitenkaan näytä pitävän paikkaansa. Olen luetteloinut lukemiani kirjoja reilun kolmen vuoden ajan ja toistaiseksi näyttää siltä, että sinä aikana olen lukenut vain ihan muutaman kirjan kahteen kertaan. Suurin osa näistäkin on tenttikirjoja kursseista, jotka jäivät ensimmäisellä kerralla jostain syystä (laiskuudesta) suorittamatta.

Vanhojen tuttujen kirjojen lukemisessa on omat hyvät puolensa. Tietyt vuodenajat ja fiilikset vaativat omanlaisia kirjoja. Joskus on helpompaa lukea kirja, josta jo tietää, mitä se pitää sisällään. Uuden kirjan lukeminen on kuitenkin aika riskialtista puuhaa – koskaan ei voi olla ihan varman, mitä saa. Vaikka lukisi monia arvosteluja, voi oma lukukokemus poiketa arvosteluista ja ystävienkin suositteluista täysin. Toisaalta se juuri on suuri osa kirjojen viehätystä. Mikään ei voita sitä tunnetta, kun jokin uusi kirja hämmästyttää ja ihastuttaa. Ja sitä paitsi maailmassa on kauheasti lukemattomia kirjoja.

Tiedän, että tulen lukemaan monia kirjoja uudestaan ja uudestaan. Ainakin marraskuu tuntuu houkuttelevan minua tuttujen kirjojen pariin. Fantasiakirjat taitavat olla useimmin luettujen kirjojen listallani ykkösinä, samoin Muumit ja monet lastenkirjat. Olenkin kuullut, että kirjojen lukeminen uudelleen on turvallisuushakuista toimintaa. Ja sehän sopii fantasian ja satujen luonteeseen erinomaisesti.

Olisi kiinnostavaa kuulla, mitä kirjoja muut lukevat moneen kertaan. Vai luetko sinä lainkaan kirjoja uudelleen?

tiistai 24. marraskuuta 2009

Marraskuinen kirjamieli

Liekö syytä marraskuussa, mutta minun on tällä hetkellä todella vaikeaa löytää kirjaa, joka veisi täysin mukaansa. Minulla on harvinaisen paljon kirjoja kesken - kaikista olen lukenut vain alun. Tarkoitukseni on kyllä lukea ne loppuun, mutta tällä hetkellä mikään kirjoista ei houkuttele. Epäilen, etten olisi saanut luettua loppuun myöskään edellisen kirjoituksen Herta Mülleriä, ellei olisi tullut kiire palauttaa sitä kirjastoon.

Viime päivinä olen lukenut paljon kehuja Leena Parkkisen Sinun jälkeesi Max -kirjasta. Päätinkin tilata sen itselleni ja nyt odottelen pakettia saapuvaksi. Samassa paketissa on tulossa myös Finlandia junior -ehdokas, Siiri Enorannan Omenmean vallanhaltija ja pari Marjatta Kurenniemen lastenkirjaa. Erittäin houkutteleva lähetys siis! Toivottavasti kirjat lunastavat odotukseni.

Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä kirjoista, joihin voisi uppoutua ja joista jäisi vielä mahdollisesti hyvä mielikin. Millä kirjalla sinä karkotat marraskuun?

keskiviikko 18. marraskuuta 2009

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani


Herta Müller oli minulle täysin tuntematon kirjailija ennen kuin hän sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Päätin kuitenkin kokeilla jotain hänen kirjaansa ja varasin kirjastosta Ihminen on iso fasaani -kirjan ihan vain nimen perusteella. Ajattelin, että kirja, jolla on noin hassu nimi, ei voi olla ainakaan mitäänsanomaton.

Kirja kertoo pienen romanialaisen saksalaiskylän ihmisistä ja siitä, miten he haluavat lähteä pois kylästä. Passien saanti ei ole helppoa, käytännössä sellaisen saa vain papin sängyn kautta. Jos oma vaimo on liian ruma ja vanha siihen hommaan, pitää laittaa tytär asialle. Kirja koostuu lyhyistä kappaleista, jotka harppovat historian ja nykyhetken välillä.

En oikein lämmennyt kirjalle, sillä aihe oli raskas ja tunnelma kovin toivoton. Müller onnistuu kyllä hienosti kuvaamaan kylän pysähtynyttä tilaa ja ihmisten ahdinkoa maassa, jossa omenapuu syö itse omat hedelmänsä ja lapset opetetaan koulussa rakastamaan maan äitiä ja isää, Ceausescuja. Myös kirjan kieli vaati totuttelua - lähes pelkistä päälauseista koostuvan tekstin rytmiin oli varsinkin aluksi hankala päästä. Paikoitellen tuli vähän kaurismäkeläinen fiilis.

Parasta kirjassa on se vähäeleisyys, jolla Müller kuvaa tapahtumia. Kirjan tunnelma syntyy niukkuudesta, ja on pakko ihailla kirjailijaa, joka pystyy luomaan niin voimakasta tunnelmaa niin vähillä sanoilla. Ei kuitenkaan tullut sellaista oloa, että haluaisin lukea kirjailijan muitakin teoksia. Nyt kaipaan jotain vähän iloisempaa luettavaa.

Lukunäyte sivulta 25:
Windisch istuu keittiössä ikkunan edessä. Hän ajaa partaansa. Levittää sudilla kasvoihinsa valkoista vaahtoa. Vaahto narskuu hänen poskillaan. Windisch silittää sormenpäillään vaahtoa suun ympärille. Hän katsoo peiliin. Näkee siinä keittiönoven. Ja omat kasvonsa.

Windisch näkee levittäneensä liikaa vaahtoa kasvoilleen. Näkee suunsa vaahdon keskellä. Tuntee ettei pysty puhumaan, kun sieraimet ovat vaahdossa ja kun leuka on vaahdossa.

Herta Müller: Ihminen on iso fasaani (Mensch ist ein grosser Fasan auf der Welt). Suomentanut Raija Jänicke. Tammi 1990. Kuva on uudemmasta painoksesta.

maanantai 16. marraskuuta 2009

Kirjahaasteita

Olen huomannut, että monessa blogissa on käynnissä jokin kirjahaaste. Joku lukee läpi Tammen keltaista kirjastoa tai Nobel-voittajia. Joissain blogeissa käydään maailmanvalloitusta kirjojen avulla: luetaan kirja jokaisesta maasta.

Olen itsekin miettinyt, että kirjahaaste voisi olla hauska ja sivistävä. Haasteiden avulla tulisi varmasti luettua myös sellaisia kirjoja, joihin ei ehkä muuten tarttuisi. Mutta en vain tiedä, millaiseen haasteeseen ryhtyisin. Ehkä pitäisi yrittää lukea oma kirjasto läpi vaikka aakkosten mukaan. Välillä nolottaa, kun kirjastoon on päätynyt niin paljon lukemattomia kirjoja.

Onko sinulla jokin kirjahaaste? Oletko löytänyt sen kautta uusia suosikkeja? Mikä on hauskin haaste, josta olet kuullut?

keskiviikko 11. marraskuuta 2009

Keittokirjavimma


Minua vaivaa jälleen keittokirjavimma. Selaan keittokirjoja, järjestelen niitä ja suunnittelen kaikenlaisia ruokia, joita haluaisin valmistaa. Totuus on kuitenkin se, että teen aika harvoin ruokaa, ja valitettavasti silloinkin useimmiten tuttuja ruokia. Tämä ei kuitenkaan ole suhteessa keittokirjojen määrään. Niitä minulla on paljon.

Suurin osa keittokirjoistani on hankittu jo useita vuosia sitten. Minulla oli parikymppisenä pakkomielle ostaa koko ajan lisää keittokirjoja. Silloin en myöskään erityisemmin valikoinut kirjoja, vaan ostin kaikenlaista, jos halvalla sai. Senpä vuoksi minulla on mm. kirja Parhaat lihamurekkeet, vaikken ole koskaan mureketta edes suunnitellut tekeväni. Tein silloin kyllä myös paljon hyviäkin löytöjä.

Nykyään valikoin ostamani keittokirjat aika huolella. Yleensä kirja kiinnostaa minua, jos siinä on selkeä teema. Teema saa mennä vähän yli keittokirja-aiheenkin, sillä minusta on hauska lukea reseptien ohella esimerkiksi vaikka jonkun maan tavoista ja kulttuurista, jos teksti on kirjoitettu hyvin ja kiinnostavasti. Kasviskeittokirjoja tulee myös ostettua edelleen, samoin kaikenlaisia yrttien käyttöön liittyviä kirjoja.

Usein etsin ruokaohjeita myös netistä. Se on niin helppoa. Mutta silloin pääsee harvoin siihen tunnelmaan, johon keittokirjat vievät. Keittokirjoissa on parasta ehkä se, että voi istahtaa keittiön pöydän ääreen ja selata kirjaa ilman mitään suunnitelmallisuutta. Sitten vaan haaveilee kaikesta, mitä voisi tehdä - ja varsinkin syödä.

Teetkö sinä ruokaa mieluummin keittokirjan vai netin ohjeilla? Millaisista keittokirjoista pidät?

perjantai 6. marraskuuta 2009

Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia


Olen jo muutamassa aiemmassa kirjoituksessani maininnut Pekka Vartiaisen Länsimaisen kirjallisuuden historian, mutta vasta nyt minulla on ollut aikaa tutustua siihen kunnolla. Olen lukenut kirjaa nyt parisataa sivua ja olen vakuuttunut: teksti on hyvin kirjoitettu ja asiat on jaettu selkeisiin kokonaisuuksiin.

Kauden tärkeimmät kirjailijat ja tyylit on esitelty omissa kappaleissaan, kun taas muut on mainittu vain yleisemmin. Tämä helpottaa myös lukemista - jos lukee kirjaa vain omaksi huvikseen, voi syventyä pääasioihin ja lukaista muut asiat nopeasti läpi. Kirjassa on myös lyhyesti selitetty historiaa ja kulttuurin muutoksia, jotka vaikuttivat kirjallisuuden kehitykseen.

Kirjasta oli minulle apua myös lukiessani antiikin kirjallisuuden tenttiin. Vaikka olinkin tehnyt kiltisti muistiinpanoja luennoilla, jotkin asiat olivat jääneet hämäriksi. Voin siis lämpimästi suositella kirjaa opiskelijoille. Ja se sopii erittäin hyvin muillekin, sillä kirja on myös helppolukuinen.

Lukunäyte sivulta 163:
Keskiajalla kirjoitetun kirjallisuuden hallitsevat kerrontaperiaatteet ovat kristilliseen oppiin pohjautuva myyttisyys, mielikuvituksellisuus ja vertauskuvallisuus. Sen kerronnasta puuttuu realistisuuden tai todenkaltaisuuden periaate, jonka me olemme tottuneet liittämään kertomakirjallisuuteen eli epiikkaan. Keskiajan kirjallisuus ei pääsääntöisesti kuvannut ilmiöitä ilmiöinä.

Pekka Vartiainen: Länsimaisen kirjallisuuden historia. BTJ, 2009.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...