torstai 25. maaliskuuta 2010

Pientä hiljaisuutta

Olen ehtinyt lukea viime aikoina todella vähän. Pariin viikkoon en lukenut ollenkaan fiktiivistä kirjallisuutta, koska opiskelu on vienyt aikaa.

Minulla on ollut opiskelujen kanssa aika väljä ja joustava aikataulu - tarkoitukseni oli valmistua kandiksi syksyllä. Ystäväni kuitenkin valmistunee jo kesäkuussa ja hän innosti minua yrittämään mukaan samaan tilaisuuteen. En ole ihan varma, onko se edes mahdollista, mutta päätin kuitenkin yrittää. Toivottavasti ehdin kuitenkin lukea ja blogittaa hiukan enemmän kuin viime aikoina.

Ensi viikon olen lomalla ja pyhä suunnitelmani on lukea Peltirumpu loppuun. Se on roikkunut keskeneräisenä jo viime syksystä. Ja ehkä nyt olisi sopiva aika aloittaa myös Odysseuksen lukeminen.

torstai 18. maaliskuuta 2010

Sean Stewart: Kehä


Sean Stewatin Kehä kertoo elämässään jämähtäneestä William ”Dead” Kennedystä. Nuoruus on mennyt, mutta mies on jäänyt johonkin pysähtyneeseen tilaan. Työpaikat vaihtuvat ja ainoa asia, josta mies pitää kiinni, on 12-vuotias tytär. Tytär ja entinen vaimo ovat kuitenkin jo jatkaneet elämäänsä. Kennedyn elämää haittaa myös se, että hän näkee aaveita.

Hassua on, että päähenkilöä sanotaan Kariston sivuilla keski-ikäiseksi. Minusta 32-vuotias ei ole vielä keski-ikäinen! Miestä kyllä kuvataan sillä tavalla, että hän vaikuttaisi olevan lähempänä viittäkymmentä.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Teksasiin, joka näyttää kirjassa rappioituneelta valkoisen roskaväen tyyssijalta. Tytöt tulevat raskaaksi nuorena ja saavat paljon lapsia, joiden isistä ei ole tietoa. Jokaisella tyypillä on ase tai pari - eikä niitä pelätä käyttää. Suvut ovat laajoja ja jokaisessa suvussa riittää kuolemantapauksia. Sukukokouksiin saapuu sekä eläviä että kuolleita.

Teksti sisältää paljon viittauksia musiikkiin ja siinä on mustaa huumoria. Välillä kirja oli jopa hauska. Pidin kirjan alusta, mutta loppua kohden tarina meni vain epämääräisesti jahkaukseksi. Odotin jotain suurempaa loppuratkaisua, mutta toisaalta se ei ehkä olisi sopinutkaan kirjaan. Tuntui, että kirja rakentui vain kaiken ympärillä olevan varaan ja varsinaista sisältöä oli todella vähän.

Kirjan kantava ajatus on, että jokaisella on omat aaveensa. Ne ovat kuitenkin vain aaveita, joilla on voimaa ainoastaan ihmisten kautta. On jokaisesta itsestään kiinni, kuunteleeko aaveitaan ja painaa sitä liipaisinta.

Lukunäyte sivulta 24-25:

Edessäni polku katosi sillan alaiseen pimeyteen. Siellä hämärässä näkyi varjokuva miehestä, joka seisoi kuin mikäkin portinvartija. Hidastin vauhtia. Näiden siltojen alla norkoili paljon kodittomia. Tällä kaverilla oli rakennusmiehen kolhuinen suojakypärä, mutta ei kenkiä tai sukkia. Mietin, pitäisikö kaverille antaa taala, vai tekisikö se minusta vain lupaavan mukiloinnin kohteen. Hidastin vauhtia vielä enemmän. Nyt olin riittävän lähellä kuullakseni hänen mutisevan jotain raamatunsäkeitä.

Olin juuri päättänyt kääntyä kannoillani, kun hän kohotti kasvonsa ja huomasin hänen olevan kuollut. Hänen paljaat jalkansa, kalvakkaat poskensa ja suojakypäränsä olivat kaikki mustavalkoisia, ja hänen silmänsä olivat valottomat juuri sillä tavalla kuin kuolleilla usein on. Sellaiset maanalaiset silmät.

Sean Stewart: Kehä (Perfect Circle). Suomentanut J. Pekka Mäkelä. Karisto, 2005.

keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Kristin Cashore: Syntymälahja


Syntymälahja on Kristin Cashoren esikoisteos ja trilogian ensimmäinen osa. Se kertoo Katsa-nimisestä nuoresta naisesta, jonka erityiskyky, leiviskä, on tappaminen. Hän elää seitsemän kuningaskunnan alueella, jossa silloin tällöin syntyy erityislahjoilla siunattuja (tai kirottuja) ihmisiä. Taidot voivat olla monenlaisia tanssimisesta taistelemiseen. Syntymälahjan saaneet ihmiset tunnistaa siitä, että heidän silmänsä ovat eriväriset. Lähes kaikki kuninkaat keräävät ympärilleen hyödyllisen leiviskän omaavia ihmisiä, joten Katsan taidotkin on valjastettu kuninkaan hyväksi. Hän kiertää ympäri valtakuntaa uhkailemassa ja kiduttamassa ihmisiä, jotka eivät ole totelleet kuninkaan määräyksiä. Katsalla on kuitenkin myös toinen puolensa, josta kuningas ei tiedä.

Kirjan kansikuva ei ole erityisen houkutteleva - minusta kuvan nainen näyttää ihan Angelina Jolielta. Myös kirjan alku takkuili jonkin verran ja olin pettynyt kirjan tavanomaisuuteen. Onneksi kuitenkin jatkoin lukemista, sillä kirja parani loppua kohden ja siirtyi myös pois kaikkein tavanomaisimmilta raiteilta. Mielenkiintoisinta kirjassa oli ehdottomasti moraaliset kysymykset esimerkiksi vallasta ja sen käytöstä toisiin ihmisiin. Kirja oli positiivinen yllätys alun kankeuden jälkeen. Se on mukavaa vaihtelua varsinkin fantasiasta pitäville tytöille, sillä järkevä ja itsenäinen naispuolinen päähenkilö tuntuu olevan kovin harvinaista tämän tyyppisissä fantasiakirjallisuudessa.

Minua ihastutti sanan leiviskä käyttö ihmisten erityislahjoja kuvaamassa. Tarkistin, mitä sanaa alkuteoksessa oli käytetty ja jouduin ymmälleni, sillä sana oli grace. Oli siis pakko tarkistaa molempien sanojen merkitykset, sillä ne tuntuivat menevän ristiin. Muistini piti paikkansa Grace-sanan suhteen. Sitä käytetään mm. tarkoittamaan viehkeyttä, arvokkuutta ja armoa. Leiviskän tiesin olevan vanha suomalainen mittayksikkö, jota on käytetty massan mittaamiseen. Se antoikin kirjassa minun mielessäni tulkinnan, että erityistaitojen hallinta on raskasta - kuin jokin taakka.

Mutta sanalla on myös toinen merkitys, jota en muistanut. MOT Kielitoimiston sanakirja kertoo, että leiviskää käytetään myös mm. lahjakkuudesta, jollekin uskotusta tehtävästä ja velvollisuudesta. Sana kuvaa erinomaisesti henkilöiden erityislahjoja kirjassa, ja olen iloinen vanhan sanan uudelleenkäytöstä. Sitä, täsmäävätkö alkuperäinen sana ja suomennos toisiinsa, vai onko käännöstä haettu enemmänkin merkityksen tasolta, en osaa kommentoida. Joku englantiin syvemmin perehtynyt saa tehdä sen.

Lukunäyte sivulta 46:

Katsa meni lähemmäs lordia ja veti tikarin tupestaan. Mies hengitti raskaasti ja tuijotti lautasellaan olevia kananmunia ja hedelmiä. Katsa mietti, oksentaisiko mies tai alkaisiko nyyhkyttää. Mutta sitten mies siirsi lautasensa, kaatuneen lasin ja pöytähopeat syrjään. Hän venytti käsivartensa eteensä pöydälle. Hän painoi päänsä alas ja odotti.

Katsan läpi pyyhkäisi väsymyksen aalto. Oli helpompaa noudattaa Randan käskyjä silloin, kun uhrit anelivat armoa tai itkivät, kun he menettivät Katsan silmissä kaiken itsekunnioituksensa. Eikä Randa piitannut metsistään, hän välitti vain rahasta ja vallasta. Sitä paitsi metsät kasvaisivat vielä takaisin. Sormet sen sijaan eivät.

Kristin Cashore: Syntymälahja (Graceling). Suomentanut Maria Lyytinen. WSOY, 2009.

perjantai 5. maaliskuuta 2010

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama


John Ajvide Lindqvist on ruotsalainen kirjailija, jolta on aikaisemmin suomennettu teos Ystävät hämärän jälkeen. Sen olen nähnyt vain elokuvana, muuta tarkoitus olisi lukea sekin jossain vaiheessa. Ihmissatama on John Ajvide Lindqvistin uusin kirja.

Ihmissatama on kummallinen kirja. Siinä on tavallaan kaksi kirjaa rinnakkain ja päällekkäin. Toinen niistä on tarkkanäköinen ja sympaattinen tarina saariston ihmisistä ja toinen on pelottava ja yliluonnollinen mysteeritarina. Ensimmäiset parisataa sivua vietetään pääosin saaristotarinan parissa, minkä jälkeen livetään vähän kerrallaan pelottavalle puolelle, kunnes lopussa ollaan täysin yliluonnollisissa merkeissä.

Kirja kertoo saariston asukkaista, jotka elävät salaisuutensa kanssa syrjässä muusta maailmasta. Oudot tapahtumat alkavat pian sen jälkeen, kun eräs tyttö katoaa. Lapsen katoaminen rikkoo vanhempien suhteen ja ajaa isän alkoholismiin. Isä alkaa kuitenkin saada viestejä tytöltä. Kirja muuttuu hetkessä kummitustarinaksi, kun aikoja sitten kadonneita ihmisiä palaa saareen. Lopulta saaren suurin salaisuus paljastuu.

Meri nousee yhdeksi päähenkilöistä tarinassa. Sen kuvaus on erittäin elävää ja samalla uhkaavaa. Meri on vaarallinen, vaikka se on välttämätön saaristolaisten toimeentulon kannalta. Kaiken kaikkiaan kirja oli minusta aivan liian pitkä ja varsinkin alkupuoli aiheutti kummastusta. En oikein tiennyt pitäisikö tuskastua siihen, ettei siinä tapahtunut mitään, vai pitäisikö nautiskella vain taitavasti kirjoitetuista henkilöhahmoista. Kirjaa ei kannata lukea, ellei pidä yliluonnollisesta, sillä kirjan loppu on sitä täynnä.

Lukunäyte sivulta 175:

Hän näki kaiken veden. Maan kosteuden ja millaista se oli olemukseltaan. Tynnyrin sadevesi oli kuin elävä olento kuolleiden hyönteisten ja vanhojen lehtien ympärillä. Nurmen läpi hän näki maanalaiset suonet jotka kulkivat peruskallion läpi. Ja hän näki miten kaikki, kaikki mikä eli ja oli vihreää tai keltaista tai punaista... oli melkein pelkästään vettä.
Hän jatkoi laiturille ja näki meren.
Rikkinäinen.
Tieto oli sanatonta, ei mikään muotoiltu ajatus: meri oli rikkinäinen. Se oli mennyt rikki. Hän käveli laiturin päähän ja hän kulki veden päällä. Rikkinäisen veden.

John Ajvide Lindqvist: Ihmissatama (Människohamn). Suomentanut Jaana Nikula. Gummerus, 2009.

keskiviikko 3. maaliskuuta 2010

Kurkistus Dead Until Darkin suomennokseen

Voi voi. Gummerus on laittanut nettiin muutamia sivuja suomeksi käännetystä Charlaine Harrisin ensimmäisestä Southern Vampire Mysteries -kirjasta, Dead Until Darkista. En pidä käännöksestä ollenkaan. Tekstistä tuli sellainen olo, että sillä yritetään kosiskella hiukan nuorempaa lukijakuntaa - samaa kuin Twilight-kirjoissa. Ja minun mielestäni se ei ole kirjan alkuperäinen kohderyhmä. Suosittelen lukemaan Southern Vampire Mysteries -sarjan siis englanniksi, jos kielitaito vähänkään siihen taipuu. Harmi, sillä yleensä kannatan kirjojen kääntämistä suomeksi, jolloin kielitaidottomatkin saavat suuremman valikoiman luettavaa.

Kirjan alun voi ladata suomeksi pdf-tiedostona täältä. Samalla voi osallistua nimikilpailuun.

Dead Until Darkin suomennos julkaistaan 1.6. ja Living Dead in Dallasin suomennos julkaistaan 1.8. Gummeruksen sivuilla on lisätietoa.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...