Siirry pääsisältöön

Pientä hiljaisuutta

Olen ehtinyt lukea viime aikoina todella vähän. Pariin viikkoon en lukenut ollenkaan fiktiivistä kirjallisuutta, koska opiskelu on vienyt aikaa.

Minulla on ollut opiskelujen kanssa aika väljä ja joustava aikataulu - tarkoitukseni oli valmistua kandiksi syksyllä. Ystäväni kuitenkin valmistunee jo kesäkuussa ja hän innosti minua yrittämään mukaan samaan tilaisuuteen. En ole ihan varma, onko se edes mahdollista, mutta päätin kuitenkin yrittää. Toivottavasti ehdin kuitenkin lukea ja blogittaa hiukan enemmän kuin viime aikoina.

Ensi viikon olen lomalla ja pyhä suunnitelmani on lukea Peltirumpu loppuun. Se on roikkunut keskeneräisenä jo viime syksystä. Ja ehkä nyt olisi sopiva aika aloittaa myös Odysseuksen lukeminen.

Kommentit