lauantai 31. joulukuuta 2011

Lyhyt katsaus vuonna 2011 lukemiini kirjoihin

Tarkoitukseni oli koota vuoden luetut kirjat ja blogin tilastoja samaan kirjoitukseen, mutta ihastuin Sallan tilastoihin niin paljon, että päätin jakaa aiheeni kahteen eri tekstiin. Tässä kirjoituksessa on siis pelkkää tilastotietoa vuoden aikana lukemistani kirjoista.

Luin tämän vuoden aikana 133 kirjaa, mikä on varmasti aikuisikäni ennätys. Mukana listassa on myös muutamia sellaisia kirjoja, joita en ole lukenut ihan kokonaan, esimerkiksi tietokirjoja. Kesken jätettyjä kirjoja en ole lisännyt, vaikka niistäkin kyllä saisi mielenkiintoista tilastotietoa. Vuoden aikana lukemani kirjat löytyvät tuosta yläpalkin sivulehdeltä.

Suurin osa lukemistani kirjoista oli kaunokirjallisuutta, 110 kappaletta eli 83 %.  Tietokirjoja oli 19 eli 7 % kaikista lukemistani kirjoista. Sarjakuvat, runot ja elämäkerrat jäivät säälittävälle yhdelle prosentille. Elämäkerroiksi laskettavia kirjoja oli kaksi, mutta muita vain yksi. Joukossa oli paljon rajatapauksia sekä sellaisia kirjoja, jotka kuuluivat useampaan ryhmään. Olenkin mielivaltaisesti päättänyt niiden sijoittelusta taulukkoon sen mukaan, mikä minusta parhaalta tuntui. Pahoittelen muuten taulukoiden pientä tekstikokoa, en tajunnut suurentaa sitä ennen kuin tein siitä kuvan. Klikkaamalla näkee tarkemmin.

Kaunokirjallisuuden kohdalla minua kiinnosti myös se, paljonko luin kotimaista ja ulkomaista kirjallisuutta. Itselläni on ollut sellainen käsitys, että suomalainen kirjallisuus jää koko ajan ulkomaisen jalkoihin. Ilahduinkin huomatessani, että sitä oli kuitenkin hiukan yli neljäsosa lukemistani kirjoista. Suurin osa kotimaisista kirjoista oli nuortenkirjoja, joten voin olla niiden osalta tyytyväinen.

Kirjablogeissa on aika-ajoin ollut keskustelua siitä, minkä maalaisia kirjoja bloggarit lukevat. Ennakkoaavistukseni oli, että minun osaltani suurin kirjamaa on Yhdysvallat fantasiakirjojen painotuksen mukaan. Niin kävikin, että jopa 59 tänä vuonna lukemaani kirjaa tuli Yhdysvalloista. Yksi suuri syy tähän määrään on Harlequin-kirjat, joita luin vuoden aikana 24. Toisella sijalla komeilee Suomi ja kolmannella odotetusti Iso-Britannia. Lopussa on pari kirjaa, joiden kotimaata en oikein osannut päätellä, joten merkitsin molemmat ylös.

Koska kotimaa ei ole sama asia kuin kieli, tein vielä taulukon kirjoja alkukielistä. Alkukielissä jyrää odotetusti englanti 83 kirjalla ja 62 %:lla. Toisena tulee suomi ja ilokseni ruotsi kapusi kolmanneksi. Luin tänä vuonna kuusi ruotsista käännettyä kirjaa, kolme Ruotsista ja kolme Suomesta. Vähemmistössä ovat saksa, ranska ja japani. Ainoa ongelmakirja tässä ryhmässä oli Haruki Murakamin Suuri lammasseikkailu, joka toki on japaninkielinen mutta on käännetty suomeen englannista. Jätin sen alkukieleksi kuitenkin japanin.

Tältä näyttivät siis tämän vuoden tilastot luettujen kirjojan osalta. En ole varsinaisesti yllättynyt mistään, paitsi ehkä suomalaisten kirjojen melko kiitettävästä osuudesta. Tilastojen tekeminen rakkaasta harrastuksesta oli todella hauskaa, joten tällaisia pikkupiirakoita tulee blogiin varmaan toistekin.

Käytän kirjojen listaamiseen LibraryThing-sivustoa, johon listaan sekä lukemani että omistamani kirjat. Tilastojen tekeminen luetuista kirjoista oli helppoa, sillä sivuilla pystyy lisäilemään avainsanoja kerralla useampiinkin kirjoihin. Sain tehtyä tilastoja sellaisistakin asioista, joissa minulla ei aiemmin ollut avainsanoja.

perjantai 30. joulukuuta 2011

Sally Muir ja Joanna Osborne: Muotovaliot – Neulo oma koira

Varokaa hullua koiranaista! Olen saanut ärhäkän koirapureman, jonka seurauksena meillä saattaa olla pian useita erirotuisia koiria. Onneksi kyseessä ovat kuitenkin tällaiset kohtuukokoiset neulotut lemmikit, joten eivätköhän ne tänne meidän asuntoomme mahdu. Tämä mäyräkoira viihtyy ainakin varsin hyvin nojatuolin selkänojalla.

Koiravillitys alkoi siitä, kun sain joululahjaksi Sally Muirin ja Joanna Osbornen hauskan Muotovaliot – Neulo oma koira -kirjan, jossa on ohjeet 25 eri koirarodun neulomiseen. Minä kokeilin tietysti ensimmäiseksi mäyräkoiran tekemistä, sillä nehän ovat koirista parhaita, vaikka tämä onkin täysin puolueellinen mielipide.

Muotovaliot on aika helppotajuinen kirja, ja ohjeet olivat paljon ymmärrettävämpiä kuin etukäteen arvelin. Koirista on myös useita kuvia, joista voi tarkistaa millaiselta lopputuloksen pitäisi näyttää. Koiran neulominen oli nopeaa, kunnes tulin päälaelle. Siinä kohtaa en oikein ymmärtänyt ohjetta. Usean yrityksen jälkeen päätin vain pyrkiä pitämään silmukkamäärän oikeana ja jatkaa eteenpäin. Muodosta tuli ainakin suurin piirtein oikeanlainen.

Lankana minulla oli Seitsemän veljestä ja puikot numero 4. Puikot olisivat voineet olla vähän pienemmät, sillä en voinut täyttää koiraa pumpulilla, koska valkoinen olisi näkynyt läpi. Sen sijaan sulloin täytteeksi mustaa lankaa. Koiran pituus täytettynä on noin 25 cm + häntä, ja korkeus on noin 14 cm, eli hiukan enemmän, mitä kirjassa sanotaan.

Jouduin tekemään Muotovaliot-kirjan malliin muutamia muutoksia, jotta mäyräkoirasta tuli oikean näköinen. Lisäsin rintakehään hiukan kokoa, pienensin korvia ja tein jämäkämmän ja pidemmän hännän. En ole nähnyt yhdelläkään mäykyllä tuollaista alaspäin roikkuvaa töpöhäntää. Sen sijaan lainasin mallia whippetin hännästä. Koiran korvat jäivät ehkä vielä aavistuksen liian isoiksi ja kaulasta tuli liian paksu – koira näytti ennen korvien liittämistä hylkeeltä. Omasta mielestäni onnistuin silti tekemään paremman mäyräkoiran kuin kirjan kuvassa. Lisäsin vielä lasihelmet silmiksi tuomaan elävyyttä.

Eikös olekin aivan valloittava nappisilmä? Näitä voisi tehdä vaikka kuinka paljon. Vaikka koirarotujen kokoelma Muotovalioissa on rajattu, on ohjeita varmaan aika helppo muokata ja suunnittelinkin jo muokkaavani huskysta harmaan norjanhirvikoiran. Näistä neulekoirista ei saa tarpeekseen!
Muotovaliot Kariston sivuilla ja Adlibriksessä.

Muir, Sally ja Osborne, Joanna: Muotovaliot – Neulo oma koira (Best in Show – Knit your own dog, 2010). 176 sivua. Suomentanut: Kati Lampela. Karisto, 2011.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kirjallisia joululahjoja

Joulu on nyt ohi, ja se tulikin vietettyä melko vaihtelevassa säässä. Muutaman päivän aikana tuli koettua vesisadetta, lumisadetta, pelottavaa myrskyä ja auringonpaistetta. Onneksi vanhempieni talossa on puuhella, joten aamukahvia ja lämmintä ruokaa saatiin tapaninpäivän sähkökatkosta huolimatta ja myrskytuhoiltakin säästyttiin.

En tänä vuonna esittänyt ollenkaan kirjatoiveita joulupukille, mutta sen sijaan paketoin joulupukin apurina ennätysmäärän kirjoja muiden paketteihin – taisi olla yhteensä 16 kirjaa. Se näköjään kannatti, sillä sain itsekin ihan mahtavia kirjalahjoja.

Keittokirjakeräilijä minussa alkaa aina kehrätä, kun se saa käsiinsä uusia tai vanhoja keittokirjoja, joita omasta hyllystä ei vielä löydy. Tällainen keitto-opus löytyikin yhdestä paketista. Täytyy kyllä sanoa, että kirjan keitot houkuttelevat näin jouluruoan jälkeiseen ähkyoloon joutunutta.

Sain myös kaksi koira-aiheista kirjaa, James Herriotin iki-ihanan Elämäni koirat sekä käsityötaidot koville laittavan kirjan Muotovaliot – neulo oma koira. Herriotin kirjan olen lukenut viimeksi joskus lapsena, joten se oli erittäin tervetullut myös omaan kirjahyllyyn. Muotovaliot-kirjasta piti tarkistaa ensimmäiseksi, löytyykö sieltä mäyräkoira, ja löytyihän toki! Villainen mäykky pääseekin ensimmäiseksi kokeiluun.

Lisäksi ainakin osittain kirjalliseksi lahjaksi voidaan laskea True Bloodin kolmas tuotantokausi. En ole pitänyt sarjan viimeisimmistä tuottiksista yhtä paljon kuin ensimmäisistä, mutta sen verran kuitenkin, että haluan nekin omaan hyllyyn. Näiden kirjallisten lahjojen lisäksi tuli muutamia käsin tehtyjä, tuoksuvia tai hyödyllisiä lahjoja. Oli oikein mukava joulu!

lauantai 24. joulukuuta 2011

Tunnelmallista joulua!


Vaikka lunta ei ole maassa täällä Länsi-Suomessakaan, jonne olemme tulleet joulun viettoon, joulutunnelma onneksi syntyy muistakin asioista.

Yksi meille tärkeä jouluperinne on kuvan tonttujen kaivaminen esille. Olen askarrellut tontut omin päin ja yksinäni eräänä marrakuun päivänä, kun pikkuveljeäni otettiin vastaan synnytysosastolla ja 3-vuotias minä olin hoidossa mummulassa.

Rauhallista joulua kaikille blogin lukijoille! Rakentakaa paljon joulumuistoja ja perinteitä tänäkin jouluna.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Joululahjavinkkejä: terveyttä ruoasta

Tämän joulun viimeinen joululahjavinkkini sisältää kolme kirjaa, joissa kerrotaan terveyttä edistävistä ruoista ja mausteista. Superruokaintoilu menee varmasti ohi, mutta ehkä siitä jää jäljelle tieto siitä, ettei ole ihan sama, mitä suuhunsa pistää. Tässä on siis lahjavinkkejä ruoan terveysvaikutuksista kiinnostuneille.

Tonia Reinhard: Superruokaa – maailman terveellisimpiä ruoka-aineita 
Tämä runsaasti kuvitettu superruokaopas esittelee 200 terveellistä ruoka-ainetta. Pääpaino on kasviksissa, mutta kirjassa on luvut myös lihasta ja kalasta sekä ravintolisistä. Periaatteessa kirjan raaka-aineilla pystyy kokoamaan kokonaisia aterioita, sillä siinä esitellään niin monenlaisia ruokia.

Jokaiselle Superruokaa-kirjan ruoalle on varattu sivu tai kaksi, mutta tilasta suuren osan vievät kuvat. Tieto on jaettu yleisesittelyyn ja terveysvaikutuksiin. Asioita on helppo myös silmäillä, sillä osa tiedosta on laitettu käteviin laatikoihin. Kuvat ja ilmava taitto antavat kirjalle ajankohtaisen ja raikkaan ilmeen. Kirjassa on miellyttävä yleisilme, joka kutsuu selaamaan ja tutustumaan.

Superruokaa-kirjan kieli on neutraalia ja asiapitoista. Käännöskirjojen tapaan tässäkin pistää muutama asia silmään, kuten se mitä kasveja voi kirjan mukaan kasvattaa kotona. Kirja on kuitenkin erittäin hyvä opas superruokaan hurahtanelle. Tämän kirjan avulla oppii, etteivät pelkästään raakasuklaa ja goji-marjat ole superruokaa, vaan sitä ovat myös tutut kaura ja mustikka.

Reinhard, Tonia: Superruokaa – maailman terveellisimpiä ruoka-aineita (Superfoods, The Healthiest Foods on the Planet, 2010). Suomennos: Nora Ahtola. 255 sivua. Tammi, 2011. Tammen sivuilla ja Adlibriksessä.

Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista – terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö 
Suomalaista osaamista kasvien ja terveyden saralla esittelee jälleen Sinikka Piippo. Tällä kertaa hän on paneutunut maustekasveihin ja niiden terveysominaisuuksiin kirjassaan Elinvoimaa mausteista. Kirja sisältää todella valtavasti tietoa maustekasveista ja niiden sisältämistä aineista.

Kirjassa nautittavinta on se tarkkuus ja yksityiskohtaisuus. Jokaisen mausteen sisältämät vaikuttavat aineet tulevat esitellyiksi haihtuvista öljyistä happoihin ja kivennäisaineisiin. Mukana on tietysti myös varoituksia, jotka tällaisten paljon tehoja sisältävien kasvien kanssa pitää ottaa huomioon.

Elinvoimaa mausteista on erittäin kattava tietokirja mausteista. Jokainen mauste on käsitelty huolella ja tarkkaan. Mukaan on otettu terveysvaikutusten lisäksi tietysti myös maustekäyttöä ja historiaa. Jos minun tulisi valita näistä kolmesta kirjasta suosikkini, se olisi tämä kirja. Kannattaa tutustua myös Piipon edelliseen kirjaan Suomalaiset marjat.

Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista – terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö. 336 sivua. Minerva, 2011. Minervan sivuilla ja Adlibriksessä.

James A. Duke: Parantavien ruokien opas – Luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan
Parantavien ruokien oppaassa on hiukan erilainen lähtökohta ruoka-aineisiin kuin noissa kahdessa ylemmässä kirjassa, joissa edettiin ruokien perusteella. Tämä kirja lähestyy ruokia vaivojen kautta, eli ruoat on jaettu kirjassa niiden tautien ja vaivojen alle, joihin niillä on vaikutusta.

Parantavien ruokien opas ei ulkoasullaan komeile, sillä kirjassa ei ole lainkaan kuvia. Tämä tekee kirjan ulkoasusta vähän ankean, mutta lyhyet luvut ja runsaat väliotsikot keventävät lukukokemusta ja ilmettäkin. Minua hiukan häiritsee kirjan tapa puhutella lukijaa, mutta minä pidänkin enemmän sellaisista tietokirjoissa, joiden kertojaa ei huomaa ollenkaan.

Kirjan sisältö kärsii vähän siitä, että se painottuu niin voimakkaasti Yhdysvaltoihin. Parantavien ruokien opas on onneksi tarkistettu Suomessa, joten sen tietojen pitäisi olla toimivia myös täällä. Kirjan hyviä puolia on taas helppokäyttöisyys ja helppotajuisuus.

Duke, James A.: Parantavien ruokien opas – Luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan (The Green Pharmacy. Guide to Healing Foods, 2008). 415 sivua. Suomentaneet: Joel Kontro ja Tarja Kontro. Otava, 2011. Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Joululahjavinkkejä: historiaan hurahtaneille

Tässä loppuvuonna on ilmestynyt kaksi todella mahtavaa tietokirjaa historiasta. En ole kumpaakaan vielä ehtinyt lukea kuin pätkissä, mutta olen tutustunut niihin kuitenkin jo niin paljon, että voin suositella niitä joulupakettiin historiaan hurahtaneille. Olisi nimittäin sääli, jos näin mahtavat kirjat eivät päätyisi mahdollisimman monen lukijan käsiin.

Jaakko Hämeen-Anttila ja Inka Nokso-Koivisto: Kalifien kirjastossa – arabialais-islamilaisen tieteen historia
Yksi suomalaisia suosikkikirjailijoitani on ehdottomasti Jaakko Hämeen-Anttila, joka on kirjoittanut monta kiehtovaa tietokirjaa ja vielä kääntänyt Tuhat ja yksi yötäkin uudestaan. Tällä kertaa hän on tarttunut Inka Nokso-Koiviston kanssa arabialaisen tieteen historiaan. Se linkittyy niin voimakkaasti sekä kreikkalaiseen tieteen kehitykseen että keskiajan länsimaiseen tieteen perinteeseen, että ymmärtääkseen yhtä pitää ymmärtää myös muita.

Kalifien kirjastossa jakaantuu kahteen osaan, joissa ensin sijoitetaan arabialainen tiede oikeaan kontekstiin ja tutustutaan siihen maailmankuvaan, joka vaikutti tieteiden syntyyn. Kirjan toisessa osassa käydään läpi eri tieteenalat aina matematiikasta humanistisiin tieteisiin. Välillä vieraillaan nykyään pseudotieteiksi luokitelluissa tieteenaloissa, jotka kuitenkin olivat tärkeä osa tuon ajan tiedettä.

Tässä on siis oiva yleiskirja tieteenhistoriasta. Kalifien kirjastossa on kirjoitettu hyvin yleistajuisesti, joten kirjaa on helppo lukea, vaikkei olisikaan aiheeseen perehtynyt. Tämä on erittäin kiehtova ja helposti lähestyttävä kirja, joka sopii myös esimerkiksi lääketieteen, musiikinteorian ja maantieteenkin historiasta kiinnostuneille.

Hämeen-Anttila, Jaakko ja Nokso-Koivisto, Inka: Kalifien kirjastossa – arabialais-islamilaisen tieteen historia. 283 sivus. Avain, 2011. Avaimen sivuilla ja Adlibriksessä.

Paavo Castrén: Uusi antiikin historia
Kunnioitusta herättävä Paavo Castrénin Uusi antiikin historia kattaa koko kreikkalais-roomalaisen antiikin historian. Se on tuohon yllä olevaan kirjaan verrattuna oppikirjamaisempi, ja uskonkin, että sille on käyttöä myös alan opiskelijoiden keskuudessa. Sen vuoksi kirja sopii joululahjaksi vaikka lukiolaiselle, joka suunnittelee opiskelevansa antiikin historiaa.

Uuden antiikin historian rakenne on täysin kronologinen, eli siinä ei olla eroteltu toisistaan erilaisia kulttuureita. Mielenkiintoisen siitä tekee varsinkin se, että siinä tuodaan esille myös aikakauden kulttuuria. Kirjassa on niukasti kuvia mutta kuitenkin sen verran, että ne elävöittävät kirjaa. Myös karttoja ja piirroksia on jonkin verran. Ulkonäöllään kirja ei siis hurmaa, mutta sisältö on täyttä asiaa.

Tämä on hyvä kirjalahja oikeasti historiasta kiinnostuneelle, olipa lahjansaaja sitten opiskelija tai jo vanhempi antiikinystävä. Uusi antiikin historia on painava ja kattava teos, jonka koko ja oppikirjamainen ulkonäkö saattavat hiukan torjua lukijaa. Kirja on kuitenkin kirjoitettu sujuvasti, eikä sitä ole ollenkaan hankala lukea. Lisäksi kirjan laajuus jaksaa hämmästyttää minua aina vaan. Upea kirja lahjapakettiin!

Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. 639 sivua. Otava, 2011. Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

Linkkivinkki: Kirjalahja kehitysmaan lapsille

Sara P.S. Rakastan kirjoja -blogista vinkkasi aivan ihanasta joululahjaideasta. Käykääpä katsomassa Saran blogista, miten voi ilahduttaa kehitysmaan lapsia tänä jouluna ja antaa heille lahjan, josta on iloa pitkään. Minä ainakin aion osallistua!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Joululahjavinkkejä: lukemista kirjojen ystäville

Kävin tänään pikaisesti postissa ja lähimarketissa, jonka kirjaosastolla näytti olevan aikamoinen kuhina. Ja hyvä niin, kirjathan ovat parhaita lahjoja. Itsekin poimin mukaani muutaman kirjan vielä joulua varten, vaikka suurin osa lahjoista onkin jo hankittu nettikaupoista. Lastenkirjoja on kuitenkin netin kautta niin vaikea ostaa, kun pitää päästä oikeasti katsomaan niiden sisälle.

Jos lahjavinkkejä vielä uupuu, löytyy tästä pari kirjavinkkiä kirjojen ystäville. Lukutoukille on joskus vaikea ostaa kirjoja, jos ei ole ihan varma lahjansaajan kirjamausta. Kirjoista kertovat tietokirjat ovat yksi idea, jolla onnistuu ehkä tämän välttämään. Niitä on aina hauska omistaa, ja ne voi myös lukea monta kertaa.

Jacques Bonnet: Kirjaston henget
Tämä on sympaattinen pieni kirja täynnä lukemisen riemua ja kirjojen omistamisen onnea. Jacques Bonnetin Kirjaston henget sisältää valtavan määrän hauskaa kirjoihin liittyvää pohdintaa esimerkiksi kirjastoista, lukemisesta ja ylipäätään kirjoista. Kirjaston henget saa lukijansa, kirjojen ystävän, hyvälle tuulelle. Hän huomaa, ettei ole kirjarakkautensa kanssa yksin.

Kirjaston henget lohduttaa sitä, joka tuskailee lukemattomien kirjojen määrää omassa kirjahyllyssä. Joskus kirjojen lukemiseen voi mennä vuosiakin, sillä se riippuu niin monesta asiasta. Kirjojen keräilijä löytää kirjasta myös itsensä, oli sitten haalija, keräilijä tai kiihkeä lukija. Siinä pohditaan myös kirjaston järjestystä. Se on aihe, josta riittää puhuttavaa aina kirjojen ystävien kokoontuessa.

Bonnet, Jacques: Kirjaston henget (Des bibliothéques pleines de fantômes, 2008). 157 sivua. Suomennos: Jyrki Kiiskinen, kansi: Markko Taina. Tammi, 2011. Tammen sivuilla ja Adlibriksessä.

Matti Suurpää: Parnasso 1951–2011 – Kirjallisuuslehden kuusi vuosikymmentä
Edellistä kirjaa tuhdimman määrän asiaa sisältää tämä Matti Suurpään kirjoittama Parnasso-lehden historiikki. Parnasso 1951–2011 on paksu opus, jossa riittää lukemista vielä pitkälle joulunpyhien jälkeenkin. Se käy läpi koko Parnasson historian aina lehden syntyprosessista nykyhetkeen, kun kritiikki pohtii olemassaoloaan internetin ja blogien paineessa. Mikäpä siis olisikaan parempi aika tutustua kirjallisuuskritiikin historiaan kuin tämä hetki? Ilman Parnassoa Suomen kirjallisuuden ja myös muun taiteen kenttä olisi ehkä aivan erilainen.

Parnasso 1951–2011 on jaettu kappaleisiin lehden päätoimittajien mukaan. Oman osuutensa saavat myös muut Parnassossa huomioidut taiteenlajit, joista näkyvimmät ovat teatteri, televisio ja elokuva. Mukana on myös kuvaliite, jossa esitellään lehtien kansia eri vuosina. Minä olisin kaivannut tähän kirjaan enemmänkin kuvia, sillä niistä näkyy niin voimakkaasti eri vuosikymmenten henki. Tämä on upea lahjakirja kirjojen suurkuluttajalle, joka arvostaa myös kritiikkiä.

Suurpää, Matti: Parnasso 1951–2011 – Kirjallisuuslehden kuusi vuosikymmentä. 559 sivua. Kansi: Jarkko Hyppönen. Otava, 2011. Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Leif Mannerström: Perinteistä joulupöytään

Perinteet ovat mahtavia varsinkin jouluna. Nostalgian ja upean kansikuvan houkuttelemina päädyin tutustumaan ruotsalaisen huippukokin Leif Mannerströmin kirjaan Perinteistä joulupöytään. Kirjassa on reseptien ohella tunnelmakuvia ja kokin lapsuudenmuisteloita.

Kirjan avatessani luulin ensin, että kyseessä onkin uusintapainos jostain paljon vanhemmasta kirjasta, sillä se näyttää juuri siltä. Varsinkin kirjan taitto on melkoista retroa. En myöskään innostunut kirjan kuvista, vaikka tuo kannen kuva onkin aivan mahtava. Monista kuvista puuttuu hienoista rekvisiitoista huolimatta kokonaan raikkaus ja valo, ja niissäkin on vähän vanhanaikainen ote. Tämä saikin minut miettimään, että onko kirjan ilme tehty tarkoituksella tällaiseksi, koska aiheena on kuitenkin perinteinen joulu. Minusta kuvat vaikuttavat kuitenkin pääosin liian tunkkaisilta, eivätkä ruoat tule niistä kovin hyvin esille.

Perinteistä joulupöytään -kirjan ruokalajit on jaettu useaan osaan. Adventtikattauksen jälkeen tulee viisi erilaista joulukattausta ja lopuksi vielä lisäkkeet. Leivonnaisista kirjassa on eniten erilaisia pikkuleipiä. Kalaruokia on paljon, mutta esimerkiksi kasvisruokia on vain muutamana lisäkkeenä. Liharuokia taas löytyy porsaankyljistä erilaisiin sylttyihin. Tässä vaiheessa minua alkoi jo mietityttää, kannattaako kaikkia perinteitä ylläpitää.

Parasta kirjassa on ehdottomasti kalaruokien osuus. Perinteistä joulupöytään oli minulla jonkin aikaa työpöydän kulmalla, koska halusin kuulla ammattikuvaajan mielipiteen kuvista. Eräs kalaruokien ystävä melkein kuolasi kirjan sivuille kalasivuja selatessaan. Esimerkkeinä voi mainita vaikka tilli-viinagraavatun tai seesamipaahdetun lohen, kannen lasimestarinsillin tai portviinisillin. Myös kalaruokien kuvat ovat minusta kaikkein onnistuneimpia.

Perinteistä joulupöytään -kirjaa ei ole siis sovitettu nykyaikaan tai Suomen oloihin, vaan kirjassa on sellainenkin eksoottinen ruoka kuin keitetyt porsaansorkat. En usko, että niitä saa Suomesta juuri muualta kuin suoraan tuottajalta ostettuna. Tuskin niitä Ruotsistakaan on silti sen helpompaa löytää. Minun jouluruokahaluni menee kyllä tästä ruokalajista täysin, joten ei siitä sen enempää.

Tämä kirja ei ole minua varten, vaikka sen lukeminen aiheuttikin välillä nostalgiaa. Muistan esimerkiksi syöneeni hiekkahentusia lapsena, mutta en miellä niitä kyllä mitenkään jouluun. Ne siis ovat tällaisia leivoksia. Myös monet kalaruoat ovat minulle jo lapsuudesta tuttuja. Eniten minua taitavat kiinnostaa tämän kirjan ohjeet viinalla tai konjakilla maustetuista juustoista ja jotkin leivonnaiset.

Erilaisen arvion Perinteistä joulupöytään -kirjasta voi käydä lukemassa Leena Lumen blogista. Lyhyt arvostelu ja pari reseptiä kuvineen löytyy myös Aamulehdestä.

Perinteistä joulupöytään WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä.

Mannerström, Leif: Perinteistä joulupöytään (Mannerströms julkokbok, 2010). Valokuvat: Tomas Yeh, suomennos: Sirkka Hirvonen. WSOY, 2011.

torstai 15. joulukuuta 2011

Charlaine Harris: Veren perintö

Tähän loppuvuoteen on mahtunut niin paljon kaikenlaista, gradun tekoa ja opiskelua, pitkiä työpäiviä ja tonttutouhuja, että lukeminen on jäänyt vähän hunningolle. Onneksi olen sentään ehtinyt lukea edes jotain, kuten tämän uusimman Charlaine Harrisin Sookie-kirjan Veren perintö. Minulla on myös haaveena, että jouluna ehtisin lukea paljon, vaikka tiedän jo valmiiksi, etten kuitenkaan ehdi. Mutta haaveilla saa aina.

Veren perintö on siitä vähän erikoinen kirja, että sen tapahtumat nojaavat osittain Harrisin kirjoittamaan novelliin. Sen tapahtumat ovat puolestaan ajallisesti tämän ja edellisen Sookie-kirjan välissä, joten lukija joutuu kestämään muutamia aukkoja. Luin tämän kirjan englanniksi ennen novellia ja muistan olleeni vähän häkellyksissä siitä, missä oltiin menossa. Jos haluaa pysyä täysin kärryillä, voi novellin lukea A Touch of Dead -kokoelmasta. Niihin tapahtumiin viitataan kuitenkin vain muutaman kerran, joten novellin lukeminen ei ole pakollista.

Tuossa kyseisessä novellissa Sookien serkku, vampyyriksi muutettu Hadley on tapettu nyt toisen kerran, eli lopullisesti. Veren perinnössä Sookie lähteekin New Orleansiin selvittelemään Hadleyn hänelle jättämää perintöä. Samalla hän joutuu mukaan vampyyrikuninkaallisten hovin juonitteluihin. Miesasiatkin ovat tietysti pinnalla, kun Sookie tapailee viime kirjasta tuttua Quinniä. Myös Bill ja Eric roikkuvat taustalla.

Veren perinnössä on paljon asioita joista pidän. New Orleansin vampyyrit ovat cooleja, samoin Quinn ja muutamat muut kirjan uudet hahmot. Pidän todella paljon siitä Billiin liittyvästä paljastuksesta, jonka True Bloodin katsojat jo valitettavasti tietävät. Erityisesti pidän kuitenkin Ameliesta, Hadleyn entisestä vuokraemännästä, josta tulee Sookien ystävä. Niitä ei ole liikaa, joten nopeaälyinen noitanainen on oikein hyvä lisä kirjojen henkilökaartiin.

Sarjan edellinen kirja, Verta sakeampaa, on minusta ehkä tähänastisten kirjojen heikoin lenkki, mutta tämä uusin kirja on todella mainio. Pieni maisemanvaihdos teki kirjalle hyvää, samoin uusien henkilöiden esittely. Veren perinnössä paljastetaan muuten myös Sookien sukujuurten salaisuutta, jonka senkin True Bloodin katsojat jo ainakin osittain tietävät. Tv-sarja on onnistunut ammentamaan mehukkaimmat jutut sarjaan jo ennakolta.

Seuraava Sookie Stackhouse -romaani, Pahaa verta Chicagossa, ilmestyy huhtikuussa. Lue myös arvioni sarjan aiemmista suomennetuista osista: Veren voima, Verenjanoa Dallasissa,  Kylmäveristen klubi, Veren imussa ja Verta sakeampaa.

Veren perintö Gummeruksen sivuilla ja Adlibriksessä.

Lukunäyte sivulta 57:
Istuin jonkin aikaa keittiössä aivoni yhä valmiustilassa, mutta sitten pakotin itseni noudattamaan tavallisia rutiinejani. Sydämeni syke oli palautunut normaaliksi, kun harjasin hampaani, ja kun kömmin sänkyyn, olin melkein saanut uskoteltua itselleni, ettei pihapiirin hiljaisessa pimeydessä ollut mitään tapahtunutkaan. Pidän kuitenkin huolen siitä, että olen rehellinen itselleni. Tiesin, että metsässä oli liikkunut jokin olento – ja se oli ollut isompi ja pelottavampi kuin pesukarhu.

Harris, Charlaine: Veren perintö (Definitely Dead, 2007). Suomennos: Sari Kumpulainen, kansi: Jenni Noponen. Gummerus, 2011.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Jari Koponen ja Vesa Sisättö (toim.): Aivopeili – Autonomian ajan tieteiskirjallisuutta

Minulle tietokirjoista kaikkein parhaita lukukokemuksia ovat sellaiset kirjat, joiden aiheesta en ole ikinä kuullutkaan, mutta jotka luettuani en voi kuin ihmetellä, miten olen ylipäätään voinut olla tietämättä aiheesta mitään. Sitä on jopa vähän vihainen, kun kukaan ei ole kertonut asiasta aikaisemmin.

Pitkästä aikaa törmäsin nyt tällaiseen kirjaan, joka kiilasi kaikkien muiden kirjojen ohi ja sai minut vallan innostumaan aiheestaan. Kirja on Jari Koposen ja Vesa Sisätön Aivopeili – Autonomian ajan tieteiskirjallisuutta. Se esittelee Suomen varhaisinta tieteiskirjallisuutta sekä kirjallisuushistoriana että novelliantologiana. Ääneen pääsevät sellaisetkin tutut nimet kuin Fredrika Runeberg ja Zachris Topelius.

Kirja jakaantuu kolmeen osaan. Ensin Aivopeilissä on katsaus Suomen kirjallisuuden historiaan autonomian ajalla ja tieteiskirjallisuuden kehittymiseen. Sen jälkeen kirjassa on kotimaisia tieteisnovelleja ja viimeisessä osassa on suomalaisissa lehdissä tuon aikaan esiintyneitä käännösnovelleja. Novellitekstejä on muutettu hieman nykyaikaiseen muotoon. Kielitieteilijä minussa halusi ensin pullikoida tätä nykyaikaistamista vastaan, mutta kun huomasin, miten helppo tekstejä oli lukea, hyväksyin ne saman tien eräänlaisina käännöksinä. Jos joku haluaa lukea kirjat alkuperäisessä muodossaan, ne löytyvät varmasti arkistoista.

Aivopeili paneutuu varsinkin lehdissä ilmestyneisiin kertomuksiin, joiden tutkiminen mikrofilmeiltä on aiemmin ollut vaivalloista. Nykytutkimusta on auttanut Kansalliskirjaston arkistojen digitoimisprojekti, jonka ansiosta vanhoja lehtiä voi tutkia digitaalisessa muodossa. Projekti on edelleen käynnissä, ja siihen voi osallistua kuka tahansa pelaamalla Myyräpeliä, jonne löytyy muuten myös linkki tuosta blogini sivupalkista. Lehdistä voikin löytyä vielä vaikka millaisia aarteita kirjallisuudentutkijoille. Kaikki tämän jutun lukeneet voivatkin käydä jättämässä pienen työpanoksensa digitalkoisiin.

Selkeä ja helppolukuinen Aivopeili sopii kenen tahansa tieteiskirjallisuudesta kiinnostuneen luettavaksi, vaikka sille löytyy varmasti käyttöä myös kirjallisuuden opetuksessa. Myös Suomen kirjallisuuden historiasta ja kehityksestä kiinnostuneet varmasti pitävät siitä. Se antaa myös näkökulmaa siihen, millainen ilmapiiri Suomessa oli autonomian ajalla.

Kieliasultaan Aivopeilin novellit saattavat olla nykylukijan mielestä aika hellyttäviä. Aiheiltaan tekstit ovat kuitenkin edelleen teräviä ja ajankohtaisia puheenvuoroja, jotka voisivat ilmestyä myös tänä päivänä. Tärkeitä aiheita ovat esimerkiksi vapaus, naisten asema ja ihanteelliset yhteiskunnat.

En tiedä, miksi olen niin yllättynyt siitä, että Suomessa on julkaistu tämän kaltaista kirjallisuutta jo noin varhain. Joka tapauksessa olen erittäin iloinen, että tämä tiedollinen puutteeni tuli korjattua. Kirja on todellinen aarre, ja se kannattaa lukea jo ihan sivistyksen vuoksi. Olisipa muuten mahtava kulttuuriteko, jos tämän kaltainen kirja saataisi myös suomalaisesta varhaisesta fantasiasta. Kai sellaistakin löytyy?

Lukunäyte sivuilta 156–157 (Fredrika Runeberg):
Nuori vaimo kumartui miehensä puoleen sanomaan "Ystäväiseni, älä missään nimessä rupea opiskelemaan: minä en millään voi pitää sinusta enää, jos ryhdyt mielettömäksi 'housuoppineeksi', se on surkeinta mitä tiedän. Kun vaimoparka on käyttänyt koko päivän ja usein yönkin taloustöistä ja palveluskunnasta ja joskus vielä sairaista ja malttamattomista lapsista huolehtimiseen ja kun hän on väsynyt raskaissa ja vaikeissa puuhissaan, joissa masentuu niin mieli kuin tunteetkin, häntä huojentaa ajatus, että mies palaa kotiin iloisena ja auliina ja he voivat viettää pienen hetken yhdessä. Jos mies sitten tuleekin kotiin happamana ja jurottavana ja liikaa lukeneena ja tuhlaamatta aikaansa sen enempää vaimolle kuin lapsillekaan vain vetäytyy kynän tai kirjan seuraan, niin missä silloin on kodin rauha ja ilo?

Aivopeili Avaimen sivuilla ja Adlibriksessä.

Koponen, Jari ja Sisättö, Vesa (toim.): Aivopeili – Autonomian ajan tieteiskirjallisuutta. 350 sivua. Kansi: Jussi Jääskeläinen. Avain, 2011.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Rachel Vincent: Myrskylinnut – Kissojen kesken 5

Olen jälleen viettänyt aikaa ihmiskissojen parissa. Edellinen Rachel Vincentin Kissojen kesken -sarjan kirja oli minusta vähän heikompi tapaus, mutta tämä Myrskylinnut oli aivan mahtava. Vähän harmittaa jo ennakkoon, että sarja tulee kohta loppumaan.

Myrskylinnuissa Faythen lauma on aivan sodan partaalla. Vastapuoli ei käytä reiluja keinoja vaan on saanut huijattua lähes myyttiset myrskylinnut uskomaan, että Faythen lauma on vastuussa yhden myrskylinnun kuolemasta. Faythellä on vain kaksi päivää aikaa todistaa laumansa syyttömyys – tai hänen suojattinsa kuolee.

Juuri kun ihmiskissojen sota on juuttunut vähän tylsään vaiheeseen, tuodaan esille uusi muodonmuuttajien rotu, eli nuo myrskylinnut. Ne pystyvät muuttumaan ihmisen kaltaisiksi, vaikka eivät varsinaisesti ihmisiä olekaan. Oli kiinnostavaa lukea niiden elämästä, pesäpaikasta ja varsinkin moraalista. On todella hyvä veto tuoda sarjaan vielä loppuvaiheessa tällainen uusi rotu.

Faythe on tässä kirjassa jo todella vastuuntuntoinen ja täyttä johtaja-ainesta. Hän joutuu tekemään vaikeita päätöksiä, ja samalla hän tuskailee edellisessä kirjassa tekemäänsä tyhmyyttä. Myrskylinnuissa rakennetaankin paitsi kissalaumojen välistä sotaa, myös yhteenottoa kahden Faythea rakastavan kissan välillä.

Myrskylinnut saattaa olla suosikkini tämän sarjan kirjoista, sillä pidin tästä todella paljon. Tällaisia sarjoja saisi tulla enemmänkin! Vielä yksi Kissojen kesken -kirja on tosiaan tulossa, mutta sitten pitää löytää joku uusi suosikki.

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista: Kissatyttö, Saalistaja, Syytetty ja Kaappaus.

Lukunäyte sivulta 26:
Minä juoksin Owenin perään samalla hetkellä, kun auton ovi avautui, ja tielle astui mies. Owen huohotti rasituksesta. Mies avasi auton takaoven. Ensimmäinen myrskylintu liiteli sulavasti alas taivaalta.
Minä olin niin järkyttynyt, että olin pyörtyä.
Kun lintu oli vajaan metrin päässä maasta, sillä oli yhtäkkiä jalat; paljaat ihmisjalat. Sitten sen pää muuttui ihmisen pääksi, lukuun ottamatta terävää nokkaa, joka oli nenän ja suun tilalla.

Myrskylinnut Harlequinin sivuilla.

Vincent, Rachel: Myrskylinnut – Kissojen kesken 5 (Shift – Shifters 5, 2010). 446 sivua. Suomentaja: Eeva Koskimies. Harlequin, 2011.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Leffavinkki sunnuntai-illaksi

Tämä blogi astuu hetkellisesti raiteiltaan ja suosittelee illan elokuvaa. Kyseessä on yksi ehdottomia suosikkileffojani ja aihepiiriltään toki kirjallinen Aidosti outoa (Stranger Than Fiction, 2006).

Leffa kertoo Haroldista, joka yhtäkkiä huomaa olevansa henkilö kirjassa ja suuntaavansa kohti äkillistä kuolemaa. Harold alkaa selvittää asiaa kirjallisuuden professorin avulla.

Kerronnan rajoja rikkova komedia on kaiken lisäksi vielä todella sydämellinen ja lämmin. Suosittelen!

Aidosti outoa tulee tänään illalla Neloselta klo 21. Arvostelun voi lukea vaikka Elokuvaoppaan sivuilta. Leffalla on myös omat kotisivut.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Nocturne-sarjan ensimmäinen vuosi, osa 1

Kun viime syksynä kuulin, että Harlequin alkaisi julkaista paranormaalin romantiikan sarjaa, olin sekä innoissani että epäileväinen. Minusta tämän tyyppisestä kirjallisuudesta oli Suomessa pulaa, mutta toisaalta aiemmat kokemukseni kustantamosta olivat todella kevyitä. Luin tätini vanhoja harlekiineja joskus teini-ikäisenä mummulassa, kun omat kirjat olivat loppuneet. Olen melko varma, että minulla on yksi tällainen varmaan jo 30 vuotta vanha romanssikirja vielä jossain tallessa.

En siis oikein tiennyt, mitä Nocturne-sarjalta odottaa. Ensimmäiseksi Harlequin julkaisi kokoelman, Pimeyden olennot, jonka kirjoittajia olivat Charlaine Harris, Maggie Shayne ja Marilyn Tracy. Sen tarinat olivat epätasaisia, mutta parhaat niistä lupasivat hyvää tulevasta sarjasta.

Ensimmäinen lukemani Nocturne-sarjan kirja oli Shaynen Verilinja, joka yllätti positiivisesti. Nyt olen lukenut kaikki sarjan ensimmäiset kirjat ja kirjoittanut niistä myös arvion. Ensimmäiseen vuoteen on mahtunut sekä todella hyviä että huonoja kirjoja. Tässä ylipitkässä jutussa on hieman pohdintaani sarjan onnistujista ja epäonnistujista.

Sarjan ehdoton ykkönen on mielestäni ollut Rachel Vincent, jonka Kissojen kesken -sarjasta olen pitänyt valtavasti. Sarja on hyvin lähellä Charlaine Harrisin Sookie-kirjoja, ja siinä on myös aika lailla saman verran väkivaltaa ja petipuuhia kuin Sookieissakin. Uskallan suositella tätä varauksetta kaikille Harrisin ystäville. Tähän ensimmäisen 12 kuukauden jaksoon on mahtunut neljä sarjan kirjaa: Kissatyttö, Saalistaja, Syytetty ja Kaappaus. Myös sarjan viides osa on jo ehtinyt ilmestyä ja viimeinen osa on tulossa ensi vuoden puolella.

Toinen paljon pitämäni kirjoittaja on Gena Showalter, jonka Manalan valtiaat -sarja on ehkä "tuhmin" näistä tähän mennessä lukemistani Nocturneista. Kirjat ovat todella vauhdikkaita ja niissä on runsaasti vipinää ja väristyksiä. (Jos ihmettelette näitä kiertoilmauksia, niin ne johtuvat vain siitä, että yritän vältellä tiettyjä sanoja hakukonerobottien pommitukselta välttyäkseni :D) Sarjassa on ilmestynyt nyt neljä osaa: Yön kirous, Pimeyden suudelma, Nautinnon kirous ja Pimeyden kuiskaus. Sarja on jostain syystä tauolla, mutta toivottavasti lisää Manalan valtiaita on kuitenkin vielä tulossa.

Myös P. C. Castin Partholon-sarja on ollut hyvää luettavaa ja pidin varsinkin sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta. Kolmas ei ollut enää yhtä hyvä, mutta kuitenkin ihan luettava. Sarjasta on ilmestynyt kolme osaa: Jumalattaren valittu, Valittujen taisto ja Valontuoja.

Näiden kolmen parhaan kirjailijan jälkeen tulee muutama  kohtuullinen, joiden kirjoja on ollut ihan hauska lukea, mutta tiettyä puutumista on ollut havaittavissa. Näihin keskikastin kirjoihin kuuluvat Michele Haufin Rakas vampyyrini ja Rhyannon Byrdin Veren viemät -sarja, joka kertoo ihmissusista. Sarjassa on kolme osaa: Suden taisto, Suden ylpeys ja Suden arvet.

Samaa tasoa on mielestäni myös Maggie Shayne, jonka Yön siivet -sarjassa on valtavasti osia. Sarjassa on ilmestynyt Ikiyön tarinoita, Hämärän muistot, Pimeyden taikuri, Uusi elämä ja Varjojen nälkä. Myös tuo aiemmin mainitsemani Verilinja kuuluu alunperin tähän sarjaan. Sarjaan on tulossa vielä neljä osaa – ja olen muuten pitänyt noista viimeisimmistä aika paljon.

Sitten päästiinkin pohjalle, jossa sijaitsee vain yksi kirjailija. Nocturne-arvioitani lukeneet osaavat jo arvatakin, että jumbopaikka kuuluu Susan Krinardille. Häneltä on ilmestynyt kolme kirjaa: Pimeällä puolella sekä Pimeä kuu ja Yön kutsu. Minun on ollut vähän tuskaista saada luettua kaikkia Krinardin kirjoja, ja Pimeä kuu jäikin kesken. Sen sijaan Yön kutsu oli ihan kohtalainen kirja.

Siinä siis ajatuksiani kaikista vuoden aikana julkaistuista Nocturne-kirjoista. Niitä on ilmestynyt kaksi joka kuussa, eli yhteensä 24 kirjaa. Ensi vuonna vauhti hidastuu hiukan, sillä kirjoja on tulossa kaksi joka toinen kuukausi. Aion edelleen jatkaa kirjojen lukemista ja arvioimista blogissani, mutta en ehkä lue ihan kaikkia. Tai se tietysti riippuu siitä, millaisia kirjoja on tulossa.

Minä olen yllättynyt siitä, miten paljon sarjassa on noita hyviä ja kohtalaisia kirjoja. Kuten näette, huonoja oli mielestäni varsin vähän. Kuulisin myös mielelläni muiden Nocturne-kirjoja lukeneiden ajatuksia sarjasta. Oletteko yllättyneet, ilahtuneet tai pettyneet kirjoihin? Mitkä ovat teidän mielestänne parhaita sarjan kirjoja? Ja toki saa kommentoida, vaikkei yhtään Nocturnea olisikaan lukenut.

torstai 1. joulukuuta 2011

L. J. Smith: Vampyyripäiväkirjat 5 – Uusi aika: Suden hetki

Vampyyripäiväkirjat-tv-sarja siivitti saman nimisen kirjasarjan suosiota niin paljon, että kirjasarjaa päätettiin jatkaa. L. J. Smith kirjoitti edelliset kirjat 90-luvulla, mutta nyt suomennettu Uusi aika: Suden hetki on 2000-luvun tavaraa. Sen huomaa jo kirjan pituudesta, sillä se on tuplasti edeltäjiään paksumpi. Tämä seikka huolestutti minua hiukan, sillä olin nauttinut edellisten kirjojen suoraviivaisuudesta.

Suden hetki alkaa melko yllättävästi, sillä vaikka tarina jatkuukin suoraan edellisestä kirjasta, ovat asiat kuitenkin aika erilaisia. Elenan täydellinen ihanuus vähän ärsyttää, mutta onneksi kirjassa on paljon muuta hyvää – kuten se, että Stefan katoaa. Se laittaa pisteen ainakin hetkeksi rakastavaisten jatkuvalle siirappisuudelle.

Fell's Churchin kaupunki on jälleen pahassa pulassa ja nyt vastassa on vihollinen, joka saa ihmiset ja vampyyrit käyttäytymään aivan tolkuttomasti. Tämä sekavuus tuntui ensin siirtyneen myös kerrontaan, ja olinkin hiukan hämmennyksissä siitä. Sitten aloin kuitenkin nautiskella tekstistä ja hihittelin päättömille jutuille. Suden hetki on taidettu kirjoittaa tarkoituksella kieli poskessa kaikki genren kliseet tunnistaen. Katsokaapa vaikka tuota lukunäytettä!

Minusta vasta tässä Suden hetkessä päästiin toden teolla lähelle Damonia, joka on ollut ainakin minulle kovin etäinen kaikissa aiemmissa kirjoissa. Hänen näkökulmastaan kerrotut osuudet olivat kirjan helmiä, ja aloin pitää hahmosta todella paljon. Vähän kauhistuin kyllä sitä mahdollisuutta, että Damonista voisi tulla kauhea nössö (en ole vieläkään antanut anteeksi Buffyn kirjoittajille sitä, millaisen vätyksen he tekivät Spikesta).

Suden hetken juoni on monimutkainen ja se vaatii varsinkin lopussa keskittymistä, jotta lukija pysyy kärryillä siitä, mikä tapahtuu todellisuudessa ja mikä ei. Kirja on vauhdikas ja viihdyttävä, vaikka onkin tunnelmaltaan aika synkkäsävyinen. Sen lopussa muutama henkilö jää pahaan pulaan, joten fanit saavat taas jäädä kieli pitkällä odottelemaan seuraavaa kirjaa. Kuudes osa, Varjosielut, ilmestyykin jo helmikuussa.

Katso myös arvioni Vampyyripäiväkirjojen aiemmista osista: Korpinmusta, Sielunkumppani, Verivala ja Pimeän piiri.

Uusi aika: Suden hetki on arvioitu myös Kirjapinot-blogissa.

Lukunäyte sivulta 19:
Kello yhdeksän aamulla Damon ajoi pitkin kaupungin pääkatua ohi antiikkikaupan, ruokapaikkojen ja paperikaupan.
Hetkinen. Siinä se oli. Uusi kauppa, jossa myytiin aurinkolaseja. Hän pysäköi ja astui ulos autosta sulavaliikkeisesti niin kuin joku, joka on liikkunut huolettomasti vuosisatojen ajan hukkaamatta jouleakaan energiaa. Taas kerran Damon väläytti äkillisen hymynsä ja vakavoitui sitten ihaillessaan itseään tummasta ikkunalasista. Kyllä, katsoipa asiaa miten hyvänsä, minä olen upea, hän ajatteli hajamielisesti.

Uusi aika: Suden hetki Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

Smith, Lisa Jane: Vampyyripäiväkirjat 5 – Suden hetki (The Vampire Diaries: the Return: The Nightfall, 2009). 491 sivua. Suomentaja: Joel Kontro. Otava, 2011.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...