maanantai 19. joulukuuta 2011

Joululahjavinkkejä: historiaan hurahtaneille

Tässä loppuvuonna on ilmestynyt kaksi todella mahtavaa tietokirjaa historiasta. En ole kumpaakaan vielä ehtinyt lukea kuin pätkissä, mutta olen tutustunut niihin kuitenkin jo niin paljon, että voin suositella niitä joulupakettiin historiaan hurahtaneille. Olisi nimittäin sääli, jos näin mahtavat kirjat eivät päätyisi mahdollisimman monen lukijan käsiin.

Jaakko Hämeen-Anttila ja Inka Nokso-Koivisto: Kalifien kirjastossa – arabialais-islamilaisen tieteen historia
Yksi suomalaisia suosikkikirjailijoitani on ehdottomasti Jaakko Hämeen-Anttila, joka on kirjoittanut monta kiehtovaa tietokirjaa ja vielä kääntänyt Tuhat ja yksi yötäkin uudestaan. Tällä kertaa hän on tarttunut Inka Nokso-Koiviston kanssa arabialaisen tieteen historiaan. Se linkittyy niin voimakkaasti sekä kreikkalaiseen tieteen kehitykseen että keskiajan länsimaiseen tieteen perinteeseen, että ymmärtääkseen yhtä pitää ymmärtää myös muita.

Kalifien kirjastossa jakaantuu kahteen osaan, joissa ensin sijoitetaan arabialainen tiede oikeaan kontekstiin ja tutustutaan siihen maailmankuvaan, joka vaikutti tieteiden syntyyn. Kirjan toisessa osassa käydään läpi eri tieteenalat aina matematiikasta humanistisiin tieteisiin. Välillä vieraillaan nykyään pseudotieteiksi luokitelluissa tieteenaloissa, jotka kuitenkin olivat tärkeä osa tuon ajan tiedettä.

Tässä on siis oiva yleiskirja tieteenhistoriasta. Kalifien kirjastossa on kirjoitettu hyvin yleistajuisesti, joten kirjaa on helppo lukea, vaikkei olisikaan aiheeseen perehtynyt. Tämä on erittäin kiehtova ja helposti lähestyttävä kirja, joka sopii myös esimerkiksi lääketieteen, musiikinteorian ja maantieteenkin historiasta kiinnostuneille.

Hämeen-Anttila, Jaakko ja Nokso-Koivisto, Inka: Kalifien kirjastossa – arabialais-islamilaisen tieteen historia. 283 sivus. Avain, 2011. Avaimen sivuilla ja Adlibriksessä.

Paavo Castrén: Uusi antiikin historia
Kunnioitusta herättävä Paavo Castrénin Uusi antiikin historia kattaa koko kreikkalais-roomalaisen antiikin historian. Se on tuohon yllä olevaan kirjaan verrattuna oppikirjamaisempi, ja uskonkin, että sille on käyttöä myös alan opiskelijoiden keskuudessa. Sen vuoksi kirja sopii joululahjaksi vaikka lukiolaiselle, joka suunnittelee opiskelevansa antiikin historiaa.

Uuden antiikin historian rakenne on täysin kronologinen, eli siinä ei olla eroteltu toisistaan erilaisia kulttuureita. Mielenkiintoisen siitä tekee varsinkin se, että siinä tuodaan esille myös aikakauden kulttuuria. Kirjassa on niukasti kuvia mutta kuitenkin sen verran, että ne elävöittävät kirjaa. Myös karttoja ja piirroksia on jonkin verran. Ulkonäöllään kirja ei siis hurmaa, mutta sisältö on täyttä asiaa.

Tämä on hyvä kirjalahja oikeasti historiasta kiinnostuneelle, olipa lahjansaaja sitten opiskelija tai jo vanhempi antiikinystävä. Uusi antiikin historia on painava ja kattava teos, jonka koko ja oppikirjamainen ulkonäkö saattavat hiukan torjua lukijaa. Kirja on kuitenkin kirjoitettu sujuvasti, eikä sitä ole ollenkaan hankala lukea. Lisäksi kirjan laajuus jaksaa hämmästyttää minua aina vaan. Upea kirja lahjapakettiin!

Castrén, Paavo: Uusi antiikin historia. 639 sivua. Otava, 2011. Otavan sivuilla ja Adlibriksessä.

2 kommenttia:

  1. Olen kumpaakin näistä katsellut aika ajoin kirjakaupassa, kiitos esittelyistä! Vaikka olenkin itse historianopiskelija, (muun muassa) antiikin tuntemukseni on aivan surkealla tolalla. Sen siitä saa, kun innostuu jostain tietystä asiasta (1800-luvun Suomi) liikaa, muut jäävät taka-alalle pakollisten perusopintojen jälkeen ;) Tuo Castrénin kirja voisi olla ihan fiksu hankinta meikäläiselle. Ja minäkin tykkään Jaakko Hämeen-Anttilasta! Etenkin Islamin käsikirja on mahtava teos.

    VastaaPoista
  2. Haa, lisää JHA-faneja! Tunnen lähipiiristänikin muutaman häntä fanittavan. :D

    Suosittelen kyllä tuota Castrénia, ja se on mielestäni saanut myös muualla positiivisia arvioita. :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...