Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2012.

Liz Williams: Aavekauppiaan tytär

Liz Williamsin Aavekauppiaan tytär on yksi niistä mahtavista löydöistä, joista en tiennyt ennakkoon juuri mitään. Kirjan takakannen juoniselostuksen sijaan minut oikeastaan houkutteli kirjan pariin kuvaus kirjailijasta: taikuri-isän ja kauhukirjailijaäidin druiditytär. Aivan pakko siis oli testata!

Kirjan päähenkilö on komisario Chen, joka on poliisilaitoksen outo lintu. Yhteydet yliluonnolliseen maailmaan, taivaaseen ja helvettiin, tekevät miehestä epämiellyttävää seuraa kaikille tavallisille poliiseille - ja kaikille muillekin ihmisille. Yliluonnolliset rikokset kuitenkin tarvitsevat omat poliisivoimansa, sillä maailman tasapainoa on pidettävä yllä, eikä byrokraattinen ja monitasoinen maailma pysy itsestään kasassa.

Aavekauppiaan tytär on kiehtova yhdistelmä itämaista mystiikkaa, tiedettä, demoneja, pakanuutta ja etsivätarinaa. Suorastaan ahmin kirjaa päästäkseni perille sen maailmasta, enkä pettynyt kertaakaan. Varsinkin helvetin maantiede ja hierarkiat olivat mielikuvitusta innosta…

Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto

Siiri Enoranta on yksi niitä kotimaisia kirjailijoita, joiden uraa seuraan hyvin tarkasti. Olen tainnut tästä ennenkin jo paasata, joten jääköön esittely tällä kertaa vähän lyhyemmäksi. Odotan kuitenkin joka kerta suurella mielenkiinnolla sitä, mitä tämä ehdottomasti yksi tämän hetken taitavampia nuoria sanankäyttäjiä on saanut aikaan.

Painajaisten lintukodossa Enoranta palaa jälleen puhtaaseen fantasiaan. Kirja kertoo Lunnista, joka hylkää perheensä ja tehtävänsä oman onnensa vuoksi. Lunni kulkee unissa ja valveessa etsien sitä, kuka oikeastaan on. Huolet kotiväestä seuraavat Lunnia koko ajan, kunnes hänen on pakko kohdata taakse jääneet.

Painajaisten lintukodon kieli on jälleen enorantamaisen kaunista, mutta eri tavalla kaunista kuin esimerkiksi Gisellen kuolemassa. Sen kielessä oli taikaa, joka syntyi realismin puristuksessa. Tämä taas on täynnä lyyristä kauneutta, jonka tehoa epämääräisyys vähän syö, mutta vain ihan vähän. Sanat ovat Enorannan tehokkain työkalu.

Olin todella valmist…

George Orwell: Eläinten vallankumous

Luinpa taas pitkästä aikaa uudestaan George OrwellinEläinten vallankumous -kirjan. Tämä surullinen kirja itkettää minua aina niin kauheasti. Se on kuin mallivastaus siitä, miten tasa-arvo ja yhteisöllisyys toimivat parhaiten, kun kaikilla on samat arvot.

Kirja kertoo maatilasta Ranskassa, jossa eletään mukavaa elämää. Ahneet lampaat kuitenkin päättävät juonia vallan maatilalla itselleen. Ne käynnistävät vallankumouksen, jonka seuraukset ovat kauhistuttavat. Maatalon mukava emäntä ja isäntä joutuvat lähtemään lapsineen pakoon, ja koko maatila jää hunningolle. Onneksi kirjassa on kuitenkin onnellinen loppu.

Eläinten vallankumous onkin vertauskuvallinen essee Ranskan vallankumouksesta. Vaikka kirja on todella surullinen, on siinä satunnaista huumoria. Kirjan hassuin tapahtuma on se, kun siat marssivat Aurinkokuninkaan palatsiin vain huomatakseen olevansa myöhässä. Lampaat ovat jo nousseet siellä valtaan ja siat joutuvat tyytymään palvelijoiden rooleihin.

Kirja ei anna kovin positiivista…