sunnuntai 18. elokuuta 2013

Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Katsotaanpa onnistunko aloittamaan tätä Nokkosvallankumouksen arviota ilman, että kehuskelen, miten olen jo alusta asti ollut sitä mieltä, että Siiri Enoranta on ihan mahtava kirjailija. Ja miten olen jo hänen esikoisestaan asti tiennyt, että hänellä on harvinainen kirjoittamisen taito. No en tietenkään pysty, sillä tietysti haluan kehuskella sillä, miten oikeassa taas olin!

En lämmennyt juurikaan Enorannan edelliselle kirjalle, Painajaisten lintukodolle, joka ei ollut mielestäni niin loppuun asti ajateltu, kuin olisi voinut olla. Siitä huolimatta tiedän, että kyseessä on harvinaislaatuinen kirjailija, jolla on mahdollisuudet mihin tahansa, kun kaikki palaset loksahtavat kohdilleen. Niin on käynyt Nokkosvallankumouksessa. Rakastin sitä.

Nokkosvallankumous tapahtuu viimeisiä hetkiään elävässä maailmassa, joka on luhistumassa ahneuden alle. Pieni anarkistijoukko elättelee unelmaa vanhan vallan kaatamisesta, mutta joukko koostuu pääosin lapsista ja nuorista – takapihojen nokkosista. Karismaattinen johtaja on ikivanhaa kivisukua mutta heikko houkutusten edessä. Nokkosten joukosta nousee myös toinen voima, ja yhdessä nuoret pääsevät siirtymään toiseen maailmaan, noutamaan viisautta ja uppoutumaan toisiinsa. Tuhoa ja rappiota ei ehkä kuitenkaan voi paeta.

Kirjassa on monia Enorannan kirjoista tuttuja elementtejä. Huikea kieli rytmittyy niin luontevasti, että se tuntuu hengittävän itsestään. Enoranta kirjoittaa isoista asioista ilman, että tekee niistä isoa asiaa. Se on minusta erinomaisen hieno kyky kirjailijalla. Että osaa kirjoittaa vähäeleisesti niistä kauheimmista asioista tai niistä, joita paheksutaan. Jättää kirjoittamatta sen, mitä odotetaan, ja sen sijaan nostaa esille jotain pientä, vaatimatonta ja koskettavaa. Sellaista, mitä ei näkisi muuten.

Nokkosvallankumouksen tarina on ehjä. Siinä ei ole mitään liikaa eikä siitä puutu yhtään mitään. Pienet pimennot, jotka lukijan on ylitettävä itse, maustavat tarinaa juuri sopivasti ilman, että niiden ylittäminen on liian vaikea. Omaa loppuaan kohti etenevä tarina on vain osa siitä maailmasta, jonka Enoranta on luonut kirjaa varten. Tällaisen kirjan loppuessa olo on sekä riemukas että surullinen. Kuinka mielelläni olisin lukenut lisää, mutta kuinka onnellinen olenkaan siitä, että sitä ei minulle suotu.

Sori, Annukka Salama, vaikka Piraijakuiskaaja olikin loistava, tämän vuoden Blogistanian Kuopuksen kärkipisteet taitavat mennä minun osaltani Nokkosvallankumoukselle. Ihmiset, lukekaa tämä kirja.

Nokkosvallankumous WSOY:n, Risingshadow'n ja Adlibriksen sivuilla. Lukunäytteeseen voi tutustua kirjailijan omilla sivuilla. Kannattaa poiketa myös ainakin Vinttikamarissa lukemassa Ahmun arvio.

Enoranta Siiri: Nokkosvallankumous. 445 sivua. WSOY, 2013. ISBN: 9789510395226

maanantai 12. elokuuta 2013

Annukka Salama: Piraijakuiskaaja

Hups. Taas kävi näin. Aloitin myöhään eilen illalla Annukka Salaman Faunoidit-sarjan uuden osan, Piraijakuiskaajan, ja luin sen sitten saman tien loppuun asti vaikka kello kävi aamuyötä. Kirja tempasi mukaansa ensimmäisen osan tavoin, joten oli vain mentävä mukana. Onneksi olin säästellyt kirjaa kesälomaa varten, joten tämän päivän pöpperöisyys ei haittaa.

Piraijakuiskaaja vie lukijan syvemmälle faunoidien maailmaan. Sarjan ensimmäinen osa, Käärmeenlumooja, keskittyi esittelemään nuoria, vielä itseään ja omaa paikkaansa etsiviä faunoideja, ja vasta tässä kirjassa taisivat esiintyä ensimmäiset aikuiset faunoidit. Minulle tuli yllätyksenä se, miten järjestäytynyt koko niiden maailma oikeastaan on. Pääosassa kirjassa oli toki edelleen Unna ja Rufus, edellisessä kirjassa toisiinsa rakastunut pariskunta.

Kirjan rakastavaiset olivat välillä melko ärsyttäviäkin, mutta onneksi muut nuoret tasapainottivat tilannetta. Lisäksi mukaan tuli pari uutta tyyppiä, mikä kasvatti Piraijakuiskaajan räjähdysherkät tilanteet ihan uuteen potenssiin. Tämä toi sen verran ristiriitoja henkilöiden välille, että mielenkiinto pysyi huipussaan. Faunoidien ongelma on se, että henkilöt ovat niin voimakkaasti voimaeläimensä kaltaisia, joten jossain vaiheessa heidän olemuksensa alkaa toistaa itseään.

Piraijakuiskaaja on todella tuore ja ajankohtainen. Pidän Salaman tyylistä todella paljon. Kieli on uskottavaa ja sujuvaa ja tarina kulkee reippaasti ja pysyy sopivan rosoisena. Lisäksi tykkään tästä sarjan uudesta ulkoasusta todella paljon. Se on aiempaa houkuttelevampi ja nuorekkaampi. Tämä ei olekaan mikään lastenkirja vaan meno on välillä aika roisiakin. Mutta jotenkin Salama onnistuu kääntämään veriset leikitkin sympaattisiksi.

Kirja päättyy toisaalta odottamallani tavalla, mutta samalla täysin odottamattomaan käänteeseen. Mitä nyt tapahtuu? Ovatko kaikki metsästäjät pahoja? Onko joku Unnan lähipiirissä mukana kaikessa. Kai Unna saa koulussa edes jonkun ystävän? Voi miksi seuraava osa ei voi olla jo valmiina?

Lue myös arvioni sarjan ensimmäisestä osasta: Käärmeenlumooja, jonka kirjabloggarit valitsivat viime vuoden parhaaksi lasten- ja nuortenkirjaksi. Kirja oli myös oma ykköseni kyseisessä äänestyksessä.

Piraijakuiskaaja WSOY:n, Risingshadown ja Adlibriksen sivuilla.

Salama, Annukka: Piraijakuiskaaja. 377 sivua. Graafinen suunnittelu: Niina Yli-Karjala. WSOY, 2013. ISBN: 9789510397473

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...