sunnuntai 26. elokuuta 2012

Diana Wynne Jones: Kohtalon koukkuja – Chrestomancin maailmat 4

Sain eilen käsiini pitkään odottamani kirjan, juuri ilmestyneen Diana Wynne Jonesin Chrestomancin maailmoihin sijoittuvan suomennoksen, Kohtalon koukkuja. Se on neljäs näistä maailmoista kertova suomennus ja on täysin itsenäinen kirja, vaikka sisältääkin jo edellisistä kirjoista tuttuja hahmoja. (Tuo numerointi otsikossa on ihan omani.)

En tietenkään malttanut odottaa kirjan lukemista, sillä minulla oli päällä opiskeluahdistus, jota on paras lievittää juuri tämänlaisella kirjalla, josta toisaalta tietää, mitä on odotettavissa, mutta toisaalta taas ei. Kirjojen ensimmäinen osa, Noidan veli, on yksi lapsuuteni rakkaimpia kirjoja, ja sen tunnelmaan on edelleen turvallista sujahtaa. Sitä samaa tunnelmaa on myös Kohtalon koukuissa.

Kohtalon koukkujen päähenkilö on Conrad, jonka elämä on aika ankeaa. Vaikka hänen perheeseensä kuuluu myös äiti, sisko ja eno, on poika hyvin yksinäinen – lähes hylätty. Koska pojan päällä on pahaa karmaa edellisestä elämästä, lähetetään hänet läheiseen taikuudella kyllästettyyn linnaan viemään päätökseen edellisessä elämässä kesken jääneet tapahtumat. Linnassa Conrad tutustuu Christopheriin, joka on aiemmista kirjoista tuttu Chrestomanci. Pojat joutuvat seikkailuun, joka ratkaisee paljon mutakin kuin heidän omat kohtalonsa.

Tässäkin kirjassa on taas niin viehättävä tunnelma, että Kohtalon koukkujen ei haluaisi loppuvan ollenkaan. Siinä on ihastuttavaa vanhanaikaisuutta, huumoria, hupsuja hahmoja ja seikkailun huumaa. Rakastan tällaisia lastenkirjoja, joissa on samalla tuttu ja turvallinen tunnelma, mutta silti seikkailut ja näkökulmat ovat tuoreita. Tekisi melkein mieli lukea kaikki sarjan kirjat uudestaan, sillä tämä oli niin hyvä. Taisin julistaa edellisen kirjan suosikikseni, mutta kyllä näistä on vaikea nimetä vain yhtä suosikkia.

Diana Wynne Jones oli todellinen satutäti, jonka mielikuvitus oli ehtymätön. Haluaisin uppoutua vielä monin seikkailuihin näissä maailmoissa, mutta valitettavasti niitä ei ole käsittääkseni kuin pari suomentamatta. Haluaisin ehdottomasti lukea nekin, joten, pliiis, suomentakaa ne! Tämä on parasta lastenkirjallisuutta ikinä. Kohtalon koukkuja voi suositella ihan kaikille satujen maailmoista nauttiville.

Lue myös arvioni Noidan veljestä, Tietäjän lapsuudesta ja Taikuuden taakasta.

Lukunäyte sivulta 23:
Anthea oli aina hoitanut myös ostokset ja ruoanlaiton, ja se osoittautui kaikkein pahimmaksi puutteeksi. Hänen lähtönsä jälkeisen viikon ajan sinnittelimme muroilla, mutta aikanaan nekin loppuivat. Sitten äiti yritti ratkaista ongelmamme tilaamalla kaksisataa valmispiirasta, jotka me sitten sulloimme pakastimeen. Ette usko, kuinka nopeasti pakastepiiraisiin kyllästyy. Eikä kukaan muistanut koskaan ottaa seuraavaa piirasta sulamaan. Alfred-eno joutui aina sulattamaan ne taikakeinoin, jolloin niistä tuli muhjuisia ja jotenkin väärän makuisia.

Kohtalon koukkuja WSOY:n ja Adlibriksen sivuilla.

Jones, Diana Wynne: Kohtalon koukkuja – Chrestomancin maailmat 4 (Conrad's Fate, 2005). Suomennos: Ville Viitanen, kansi: Sami Saramäki. WSOY, 2012. ISBN: 9789510390023

maanantai 13. elokuuta 2012

Victoria Hislop: Saari

Yritän purkaa Rodoksen-loman aikana luettujen kirjojen arvostelusumaa tässä pikkuhiljaa. Ulysses ei ole unohtunut, mutta koska aikataulu venähti, on sitä pakko vähän löysätä. Minulla on tässä kuussa niin paljon opintoja, että ei oikein ehdi syventyä. Pahoitteluni! Onneksi minulla on jemmassa näitä arvostelemattomia kirjoja.

Victoria Hislopin Saari matkusti mukana Rodokselle, koska sen tapahtumapaikka on Kreikan saaristo. Tarkalleen ottaen kirja tapahtuu Kreetalla ja sen lähistöllä sijaitsevassa saaressa, jota käytettiin leprasiirtolana 1900-luvun alkupuoliskolla. Kehystarinana kirjassa on nuoren naisen matka sukunsa menneisyyteen ja kotimaisemiin.

Saaren tarina alkaa Alexiksesta, joka saa lomamatkalla Kreetalla kuulla kertomuksen suvustaan, josta äiti ei ole juurikaan kertonut lapsilleen. Alexiksen isoisoäiti sairastui aikoinaan lepraan ja vietiin eristykseen Spinalogan saarelle, eikä hän nähnyt lapsiaan enää koskaan. Lepra ja perheen äidin kohtalo ovat varjostaneet tämän lasten ja lastenlasten kohtaloita, kuten kreetalaisen rantakylän horisontissa näkyvä leprasaari.

Kehystarina ei saanut minua oikein innostumaan Saaresta. Päälle liimatut vertauskuvat häiritsivät, enkä oikein hankkinut päästä tarinassa eteenpäin. Jossain vaiheessa kuitenkin menneisyydestä kertova osuus imaisi mukaansa niin, että kirja oli pakko lukea loppuun yötä myöden. On myös tunnustettava, että tuli pari kyyneltäkin tirautettua siinä yösydännä.

Saaresta jäi aika hyvä tunnelma. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että kehystarina on epäuskottava ja vähän kömpelö, mutta itse tarina oli viihdyttävä ja kiehtovakin. Kirjaa oli mukava lukea lomalla, sillä siinä on sellaista kepeyttä, joka saa jopa lepran näyttämään romanttiselta mutta silti koskettavuus säilyi. Reippaat juonenkäänteet eivät lisää kirjan uskottavuutta, mutta huomasin, että lomakirjoissa sillä ei olekaan niin väliä. Viihdyin!

Myös Morre luki Saaren Kreikassa ja arviot kirjasta löytyvät myös Järjellä ja tunteella -blogista sekä Mari A:n kirjablogista.

Lukunäyte sivulta 70:
Ihmisryhmä, jonka Eleni oli veneestä nähnyt, lähestyi. Dimitri pysyi yhä vaiti ja tuijotti jalkoihinsa, mutta Eleni ojensi kätensä tervehtimään tulleelle miehelle. Ele osoitti, että hän hyväksyi saaren uudeksi kodikseen. Hän huomasi tavoittelevansa kättä, joka oli kaareva kuin paimensauva, niin pahasti lepran runtelema, ettei vanha mies pystynyt tarttumaan hänen käteensä. Mutta miehen hymy riitti, ja Eleni vastasi siihen toivottamalla "kalimera". Dimitri seisoi hiljaa sivussa. Hän olisi sokissa vielä monta päivää.

Saari Bazarin ja Adlibriksen sivuilla.

Hislop, Victoria: Saari (The Island, 2005). 474 sivua. Suomennos: Laura ja Olga Jänisniemi. Bazar, 2012. ISBN: 9789525637823.

lauantai 11. elokuuta 2012

Anu Kantola (toim.): Hetken hallitsijat – julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa

Toiveita tietokirjojen arvioimisesta kirjablogeissa on kuulunut jonkin verran. Viimeksi törmäsin niihin pyytäessäni palautetta 3-vuotisarvontani yhteydessä. Koska olen suorittanut tänä kesänä viestinnän perusopintoja, on tullut luettua myös paljon viestinnän oppikirjoja ja muita viestintää käsitteleviä kirjoja. Niiden taso on ollut hyvin kirjavaa, joten on ehkä syytä arvioida niitä hiukan blogissakin.

Tästä seuraavasta kirjasta on hauska kirjoittaa, koska se oli niin mielenkiintoinen ja lisäksi vielä hyvä oppikirjakin. Anu Kantolan toimittama Hetken hallitsijat – julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa kertoo julkisuuden muutoksesta, skandaaleista sekä muutoksesta poliitikkojen ja journalistien arvomaailmassa. Suuren painoarvon kirjassa saa pitkään mediassa vellonut vaalirahaskandaali syineen ja seurauksineen.

Minua kiehtoi Hetken hallitsijat -kirjassa eniten skandaalien osuus (Mikä onni, että sitä kysyttiin myös tentissä!). Arkijärjellä ajateltuna mediassa esillä olevat skandaalit on helppo luokitella vain skandaalihakuisen median tekosiksi. Asia ei kirjan tutkijoiden mukaan kuitenkaan ole näin yksioikoinen, vaan skandaalit kertovat myös esimerkiksi yhteiskunnan moraalin tiukkenemisesta. Toki skandaaleilla on huonojakin puolia, sillä ne keskittyvät usein yhteiskunnan kannalta tyhjänpäiväisiin asioihin.

Hetken hallitsijat -kirjaa oli mukava lukea. Se on oppikirjamainen siltä osin, että se esittelee ja kertaa aiheen huolellisesti. Kirja on kirjoitettu hyvin, ja se sopii mainiosti viestinnän alkeita opetteleville tai niille, joita aihe vain sattuu kiinnostamaan. Voinkin suositella kirjaa yleissivistäväksi tietopaketiksi ihan kenelle tahansa. Olen yllättynyt siitä, miten kiinnostava kirja oli. Se oli toki tenttikirja, mutta sitä oli oikeasti ilo lukea!

Reilu vuosi sitten julkaistu kirja on kaiken lisäksi ajankohtainen. Suurin ongelma noissa viestinnän tenttikirjoissa tuntuu nimittäin olevan tiedon vanhentuminen. On todella ärsyttävää lukea esimerkiksi tulevaisuuspohdintoja kuuden vuoden takaa, kuten joidenkin muiden kirjojen kanssa on joutunut tekemään. Tämän kanssa sellaista ongelmaa ei kuitenkaan ollut. Epäilen, että Hetken hallitsijat tulee kestämään aikaa melko hyvin, sillä se ei juurikaan hapuile tulevaisuutta kohti.

Lukunäyte sivuilta 29–30 (Anu Kantola):
Monet skandaalit kuvaavat yhteiskunnan muutosta. Aikaisemmin piilossa pysyneistä asioista tulee julkisia skandaaleja yhteiskunnan arvojen tai instituutioiden muuttuessa. Usein skandaalin aiheena olevasta moraalirikkomuksesta on eriäviä mielipiteitä: skandaali ei ole läheskään aina lakikirjaan perustuva oikeudenkäynti vaan julkista neuvottelua, jossa määritetään moraalin rajoja. Skandaalit ovat yhteinen sosiaalinen draama, jonka avulla yhteiskunnassa määritellään julkista moraalia ja neuvotellaan sen muutoksista. 

Hetken hallitsijat Gaudeamuksen ja Adlibriksen sivuilla.

Kantola, Anu (toim., kirjoittajat: Anu Kantola, Salli Hakala, Juho Vesa ja Jari Väliverronen.): Hetken hallitsijat – julkinen elämä notkeassa yhteiskunnassa. 229 sivua. Kansi: Satu Kontinen. Gaudeamus, 2011. ISBN: 9789524952071.

keskiviikko 8. elokuuta 2012

Andrzej Sapkowski: Haltiain verta – Noituri 3

Fantasiakirjallisuuden rintamalla on tullut viime aikoina törmättyä moniin ilahduttaviin teoksiin, joista Andrzej Sapkowskin Noituri-sarja on ollut ihan kärkipäässä. Olen pitänyt sarjan kahdesta ensimmäisestä kirjasta valtavasti, joten odotukset olivat korkealla tämän uusimman, Haltiain verta -kirjan kanssa.

Haltiain verta on sarjan ensimmäisen tiukoillakin kriteereillä romaaniksi laskettava kirja, sillä nuo edelliset voisi laskea myös novellikokoelmiksi. Kirjan juonesta on hiukan vaikea sanoa mitään tarkkaa, sillä se rakentuu pääasiassa edellisistä kirjoista tutun Geralt-noiturin kasvattityttären ympärille. Yllätysten lapsi päätyi Geraltin kasvatettavaksi  epätodennäköisten polkujen kautta ja sama epävarmuus ja vieraus leijuu myös tytön tulevaisuudessa.

Prinsessan pitäminen hengissä ei ole ihan yksinkertaista, joten Geraltin on kutsuttava apuja kasvatukseen. Tästä aiheutuu sydänsuruja ainakin kahdelle tai – jopa kolmelle taholle. Lisäksi tyttöä pitää piilotella vihollisilta, joten Geraltinkin on painuttava maan alle. Toisena pääjuonteena Haltiain verta -kirjassa on lähestyvä sota, sillä ihmisten ja muiden otusten välit ovat kiristymässä.

Pidin Haltiain veren oivaltavista yksityiskohdista ja huolella luodusta maailmasta, mutta kokonaisuutena kirja oli pettymys. Luulen, että suurin ongelmani kirjan kanssa oli se, että kerronnan painopiste siirtyi niin voimakkaasti pois Geraltista. Tällainen vaihtoehto ei ollut tullut mieleenikään, joten olin hyvin pettynyt Cirin ja muiden suuresta roolista. Toki näidenkin henkilöiden kautta peilautui kokonaiskuvaa noiturista ja esimerkiksi siitä, millainen Geraltin nuoruus on saattanut olla.

Haltiain verta meni tunnelmaltaan paikoin hyvinkin ahdistavaksi, mutta edellisistä osista tuttua keveyttä ja mustanpuhuvaa huumoriakin oli onneksi mukana. Tarinan sävyeroja on pohdittu Taikakirjaimet-blogissa niin hyvin, että tyydyn sanomaan tässä kirjassa olleen niitä enemmän kuin ennen. Suomennoksesta jälleen kiitoksia Tapani Kärkkäiselle. Hyvää kieltä on ilo lukea.

Vaikka Haltiain verta jätti minulle vähän kärttyisen olon, se todennäköisesti (toivottavasti) toimii kuitenkin sarjan osana, jossa valmistellaan tulevaa. Tästä jäi sellainen tunnelma, että pelinappulat on nyt levitelty ympäri maailmaa ja seuraavassa kirjassa alkaa toiminta. Toivon todella, että sarjan jatko osoittaisi tämänkin kirjan tärkeäksi osaksi kokonaisuutta. Lisäksi vaadin enemmän Geraltia! Eniten pidin Haltiain veressä noiturien linnasta kertovasta osuudesta, sillä siellä Geralt oli ensimmäistä kertaa täysin omalla maaperällään.

Arvioni sarjan aiemmista osista löytyvät täältä:
Viimeinen toivomus ja Kohtalon miekka.

Lukunäyte sivulta 81–82:
»Älkää jauhako soopaa», Triss kivahti ääntään korottaen. »Älkääkä teeskennelkö typerystä. Tässä ei puhuta poneista, ratsastuksesta tai rekiretkistä. Tämä on Kaer Morhen! Niiden teidän tuulimyllyjenne ja heilureittenne kanssa ja sillä teidän Tappotiellänne ovat murtaneet luunsa ja taittaneet niskansa kymmenet pojat, ja he ovat olleet kovia ja karaistuneita, samanlaisia kuin te itse, kulkureita jotka on poimittu tienpientareilta ja kiskottu katuojista. Jänteviä ja vihaisia koltiaisia. Millaiset mahdollisuudet Cirillä on?»

Haltiain verta WSOY:n, Kirjaseurannan ja Adlibriksen sivuilla.

Sapkowski, Andrzej: Haltiain verta – Noituri 3 (Krew elfów, 1994). 340 sivua. Suomennos: Tapani Kärkkäinen. WSOY, 2012. ISBN: 9789510390238.

maanantai 6. elokuuta 2012

Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Kylläpä tämä kesälomalaisen elämä on kiireistä ja toisaalta taas niin hidasta, ettei tule konetta avattua edes joka päivä. Loma on vasta puolivälissä ja tuntuu jo jatkuneen uskomattoman pitkään. Koska lupailin jo aikoja sitten arvioida Rodoksella lukemiani kirjoja, enkä ole vielä kirjoittanut niistä mitään, pitää laittaa heti alkuun yksi niistä kirjoista, jotka kolahtivat. Aloituskunnian saa Annukka Salaman Käärmeenlumooja, koska tämän arviota ehdittiin jo toivoakin.

Käärmeenlumooja on Salaman esikoiskirja, joka aloittaa Faunoidit-nimisen fantasiasarjan. Sen keskiössä on eläimiltä kykyjä saaneita nuoria, joiden elämä on tasapainottelua omien voimiensa ja tavallisuuden sekä heitä jahtaavien metsästäjien välissä. Tähän maailmaan törmää tiettävästi ainut naispuolinen faunoidi, 16-vuotias Unna, jonka kyvyt ketteryydestä pelokkuuteen ovat peräisin oravalta.

Unna ihastuu vaarallisen tuntuiseen Rufukseen, vaikka tämän ystävät vaikuttavat vielä pelottavimmilta. Kirjan romantiikka ei onneksi ole sitä tällä hetkellä nuortenfantasiassa eniten viljeltävää lässytystä ja epätasa-arvoista suhdesotkua. Unnan ja Rufuksen suhde tuntuu tuoreelta ja normaalilta huolimatta siitä, että he molemmat ovat aika erikoisia.

Kiinnostuin Käärmeenlumoojasta jo alkuasetelman perusteella, sillä siinä tuntui omaperäistä otetta. Kirjan luettuani voin vain todeta, että kirja oli todella paljon parempi kuin edes uskalsin toivoa. Siinä ei tainnut olla mitään, mikä siihen ei olisi sopinut. Tapahtumat käynnistyvät melko hitaanlaisesti, mutta pidin siitä, että kerrankin sai tutustua henkilöihin kunnolla ennen varsinaista rähinää.

Erityistä kiitosta kirja saa minulta uskottavasti nuorisokielestä ja -puheesta. Kärmeenlumoojassa ei siis ole pelkästään uskottavaa kieltä vaan myös uskottavia puheenaiheita. Toki teksti menee välillä hiukan rohkeaksi, mutta ei huonolla tavalla. Lisäksi juoni toimii moitteettomasti ja kirjaa on vaikea laskea kädestään. Unna on sympaattinen ja muistakin faunoideista löytää helpolla suosikkinsa ja inhokkinsa.

Faunoidien aloitusosa on todella onnistunut ja saa haikailemaan jo seuraavien osien perään. Kirja jätti sopivasti auki kysymyksiä, jotka saattavat paljastaa jotain olennaista Unnan syntyperästä ja erikoislaadusta. Tämä taittaa olla tällä hetkellä paras tänä vuonna lukemani nuortenfantasiakirja! Käärmeenlumooja on siis niin hyvä, että 14-vuotias bonustyttäreni aloitti saman tien kirjan lukemisen toiseen kertaan.

Käärmeenlumoojaan ovat uskaltaneet tarttua myös esimerkiksi Salla, Sara ja Villasukka kirjahyllyssä. Kirjan traileri löytyy Faunoidien nettisivuilta.

Lukunäyte sivulta 71:
Yläkerrasta kuuluva läimähdys sai heidät vavahtamaan yhtä aikaa, ja koko keittiö tuntui keinahtelevan. Joonen pää liikahti ihan liian nopeasti, aivan kuin linnulla. Rannekorut helähtivät, kun poika kääntyi uudelleen ja jäi tuijottamaan Unnaa. Hymy oli haihtunut, ja katseessa näkyi puhdas sekoittamaton kauhu. Jotain painavaa lähti tulemaan alakertaan niin lujaa, että se tuntui hajoittavan portaat allaan.
  "Voi helvetti. Ronni heräs", Joone kuiskasi. "Sieltä tulee ainoa, jota sun kannattaisi ehkä pelätä.  Missä Rufus on?"

Käärmeenlumooja WSOY:n ja Adlibriksen sivuilla.
 
Salama, Annukka: Käärmeenlumooja. 330 sivua. Graafinen suunnittelu: Anna Makkonen. WSOY, 2012. ISBN: 9789510389379.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...