maanantai 13. elokuuta 2012

Victoria Hislop: Saari

Yritän purkaa Rodoksen-loman aikana luettujen kirjojen arvostelusumaa tässä pikkuhiljaa. Ulysses ei ole unohtunut, mutta koska aikataulu venähti, on sitä pakko vähän löysätä. Minulla on tässä kuussa niin paljon opintoja, että ei oikein ehdi syventyä. Pahoitteluni! Onneksi minulla on jemmassa näitä arvostelemattomia kirjoja.

Victoria Hislopin Saari matkusti mukana Rodokselle, koska sen tapahtumapaikka on Kreikan saaristo. Tarkalleen ottaen kirja tapahtuu Kreetalla ja sen lähistöllä sijaitsevassa saaressa, jota käytettiin leprasiirtolana 1900-luvun alkupuoliskolla. Kehystarinana kirjassa on nuoren naisen matka sukunsa menneisyyteen ja kotimaisemiin.

Saaren tarina alkaa Alexiksesta, joka saa lomamatkalla Kreetalla kuulla kertomuksen suvustaan, josta äiti ei ole juurikaan kertonut lapsilleen. Alexiksen isoisoäiti sairastui aikoinaan lepraan ja vietiin eristykseen Spinalogan saarelle, eikä hän nähnyt lapsiaan enää koskaan. Lepra ja perheen äidin kohtalo ovat varjostaneet tämän lasten ja lastenlasten kohtaloita, kuten kreetalaisen rantakylän horisontissa näkyvä leprasaari.

Kehystarina ei saanut minua oikein innostumaan Saaresta. Päälle liimatut vertauskuvat häiritsivät, enkä oikein hankkinut päästä tarinassa eteenpäin. Jossain vaiheessa kuitenkin menneisyydestä kertova osuus imaisi mukaansa niin, että kirja oli pakko lukea loppuun yötä myöden. On myös tunnustettava, että tuli pari kyyneltäkin tirautettua siinä yösydännä.

Saaresta jäi aika hyvä tunnelma. Edelleen olen kuitenkin sitä mieltä, että kehystarina on epäuskottava ja vähän kömpelö, mutta itse tarina oli viihdyttävä ja kiehtovakin. Kirjaa oli mukava lukea lomalla, sillä siinä on sellaista kepeyttä, joka saa jopa lepran näyttämään romanttiselta mutta silti koskettavuus säilyi. Reippaat juonenkäänteet eivät lisää kirjan uskottavuutta, mutta huomasin, että lomakirjoissa sillä ei olekaan niin väliä. Viihdyin!

Myös Morre luki Saaren Kreikassa ja arviot kirjasta löytyvät myös Järjellä ja tunteella -blogista sekä Mari A:n kirjablogista.

Lukunäyte sivulta 70:
Ihmisryhmä, jonka Eleni oli veneestä nähnyt, lähestyi. Dimitri pysyi yhä vaiti ja tuijotti jalkoihinsa, mutta Eleni ojensi kätensä tervehtimään tulleelle miehelle. Ele osoitti, että hän hyväksyi saaren uudeksi kodikseen. Hän huomasi tavoittelevansa kättä, joka oli kaareva kuin paimensauva, niin pahasti lepran runtelema, ettei vanha mies pystynyt tarttumaan hänen käteensä. Mutta miehen hymy riitti, ja Eleni vastasi siihen toivottamalla "kalimera". Dimitri seisoi hiljaa sivussa. Hän olisi sokissa vielä monta päivää.

Saari Bazarin ja Adlibriksen sivuilla.

Hislop, Victoria: Saari (The Island, 2005). 474 sivua. Suomennos: Laura ja Olga Jänisniemi. Bazar, 2012. ISBN: 9789525637823.

8 kommenttia:

  1. Minä olin varma, että tämä on 'minun kirjani', mutta se alku oli niin kuin olisin suossa tarponut...Luovutin. Jo ajankin takia, sillä sumaa on täälläkin.

    Minulla on ollut aikaisemmin kirjakaupoissa sellainen testaus, että luen kirjan ekan sivun ja jos se ei vedä, kirja jää ottamatta. Olen silti löytänyt ihan riittävästi lukemista;-)

    Tuo lepra-asia alkoi minua kiinnostaa, kun Suomen Kuvalehdessä oli about vuosi sitten juttu siitä saaresta Suomessa ja siitä ei ole kauaakaan, kun sieltä viimeinen pääsi pois. Siis en vanno, mutta olisiko se voinut olla 40-luvulla vielä...ja sitten se loppui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Leena! :) Kyllä alku yleensä kertoo kirjasta jo paljon, mutt joskus löytyy tarinoita, jotak vievät mukaansa vasta vähän myöhemmin.

      Kirjan mukaan viimeiset asukkaat lähtevät tarinan Spinalogalta 1957, kun lääke lepraan oli todettu toimivaksi. Uskomattoman vähän siitä on aikaa...

      Poista
  2. Minä luin tämän kirjan puoliväkisin loppuun. Leenan tavoin koin suossa tarpovani :D Harmi, aihe olisi ollut mitä kiintoisin. Kiva, että sinä sait tästä enemmän irti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii! Ehkä kreikkalainen ilmasto teki minut vastaanottavaisemmaksi tälle kirjalle. :D

      Poista
  3. Minäkin pidin tästä. Vähänhän se oli kökkö tosiaan se kehystarina, mutta uppouduin Elenin tarinaan ihan kokonaan eikä se häirinnyt sitten enää ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tintti, minä taisin pitää eniten Elenin Maria-tyttären tarinasta. :)

      Poista
  4. Blogissani on sinulle tunnustus!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...