perjantai 28. elokuuta 2009

Kuunneltua

Jollain keskustelupalstalla nuori lukija mietti, kelpuuttaako hänen äidinkielenopettajansa kuunnellun äänikirjan luetuksi jotain kurssia varten. En ollut koskaan tullut edes ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että äänikirja ei kelpaisi. Jos kuunnellun kirjan malttaa kuunnella samalla keskittymisellä kuin lukeminen vaatii, ei ole kirjan sisäistämisessä varmaan mitään ongelmaa.

Minä olen kuitenkin huomannut, että pelkkä kuunteleminen on paljon vaikeampaa kuin lukeminen. Kuuntelemisessa on se ongelma, että silloin helpommin harhaantuu tekemään jotain muuta. Kirja kädessä on jotenkin helpompi työntää muut asiat pois. Lapsena kuuntelminen onnistui paljon paremmin. Ehkä silloin osasi rentoutua ja unohtua tarinoiden pariin helpommin.

Minulla on koneella pari ilmaiseksi saatua äänikirjaa, jotka kuvittelin kuuntelevani joskus. Mutta jostain syystä en ole saanut sitä ensimmäistäkään loppuun. Joskus olemme suunnitelleet automatkoille ottavamme kuunneltavan kirjan, mutta sitäkään ei ole vielä kokeiltu. Silloin ei voisi keskustella ollenkaan ja tuntien istuminen autossa ihan hiljaa ei oikein houkuttele.

Millaisia kokemuksia teillä on äänikirjoista? Millaisissa yhteyksissä kuuntelette kirjoja?

torstai 27. elokuuta 2009

Vanhan kirjasuomen aarreaitta


Virtuaalinen vanha kirjasuomi -sivusto on kaikille avoin verkkoaineisto, josta löytyy vanhan suomen historiaa ja näytteitä vanhoista teksteistä selityksineen. Jos haluaa perehtyä vanhaan kirjasuomeen vielä tarkemmin, löytyy sivustolta myös kielioppiosio ja hajoituksia.

Vanhoista kirjoista on otettu myös hienoja kuvia sekä kansista että sisäsivuista. Ja linkeistä löytyy taas lisäluettavaa. Uskomattoman monipuolinen aineisto saatu helposti käsiteltäväksi kokonaisuudeksi. Todella hieno sivusto!

Virtuaalinen vanha kirjasuomi: www.vvks.info

Albert Edelfeltin piirros Mikael Agricolasta Wikipedian artikkelista.

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Maria Peura: Vedenaliset


Vedenaliset kertoo Mirjasta, joka elää lapsuutensa saaressa kalastajavanhempiensa kanssa. Mirjan lapsuus on yksinäistä ja Mirja muuttuu itsekin saareksi. Hän ajelehtii eksyneenä ja arkana läpi ihmisten ja katujen. Lopulta Mirja löytää itselleen uuden lauman ja muuttuu sen osaksi.

Kirjan tunnelma on unenomainen, välillä jopa painajaismainen. Peura käyttää sanoja voimakkaasti luoden outoja mielikuvia. Minulle tulee kirjasta mieleen Tiina Raevaaran Eräänä päivän tyhjä taivas ja ehkä jopa Maarit Verrosen Pimeästä maasta. Tosin en kutsuisi tätä kirjaa kasvutarinaksi, sillä päähenkilö ei mielestäni kehity lainkaan. Hän vain vaihtaa saaren yksinäisyyden toisenlaiseen suojattuun yksinäisyyteen.

Kirjaa ei voi lukea nopeasti, vaan se vaatii keskittymistä. Välillä jouduin palaamaan takaisinpäin, kun en ollut varma olinko ymmärtänyt jonkun asian. Parasta kirjassa on ehdottomasti kieli ja sen runollisuus. Juuri kielen takia kirja jää vaivaamaan ajatuksia.

Lukunäyte sivulta 99:
Susi ulvoi nälkäänsä unen sisällä. Se ahmi rannassa kalanperkeitä, repi kynsillään rikki muikkuverkkoja. Kalastajaisä kieltäytyi heräämästä. Pian oli hengenvaarassa kalastajalauma. Verkot oli kytketty isän verisuoniin. Kun ne menivät solmuun, tukkeutuivat kalastajaisän suonet, muutoin niin notkeat, kalanrasvan vuoraamat, hereästi verta juoksuttavat. Hengissä säilyäkseen tuli verkoista huolehtia, tunkeilijoita vastaan tuli käydä pelotta.

Maria Peura: Vedenaliset. Teos, 2008.

maanantai 24. elokuuta 2009

Antiikinaikaista

Miksi kirjallisuuden historia on niin haastavaa? Olen suorittanut yleisen kirjallisuustieteen opintoja sekä avoimessa yliopistossa että Helsingin yliopistossa sivuaineena kolmen viime vuoden aikana. Viime viikolla päivitin hopsiani ja hämmästyin huomatessani, että minulta puuttuu yksi kirjallisuushistorian kurssi. Siis sellainen, joka pitäisi tehdä jo opintojen alussa: antiikin kirjallisuus.

Kurssin puuttumisen ei pitäisi olla minulle mikään yllätys, sillä olen suorittanut kurssia koko tämän kolme vuotta. Ensin ajattelin tehdä sen kirjatenttinä, mikä johti siihen, että minulla oli kirjat lainassa yhteen menoon noin vuoden. Kävin aina välillä uusimassa lainat kirjastossa, kun en enää netissä sitä voinut tehdä. Sitten yritin osallistua kurssille, mutta jostain syystä sekin jäi kesken. Ja ainakin kerran olen ilmoittautunut tenttimään kurssin, mutta olen perunut sen viime hetkellä.

Olen kyllä lukenut kurssikirjoista suurimman osan tämän kolmen vuoden aikana, mutta jostain syystä minua vaivaa tämän kurssin kohdalla valtava motivaation puute. Se ei voi kokonaan johtua aiheesta, sillä olen ollut sekä Hannu Riikosen Odysseia-aiheisella kurssilla sekä Kirsti Simonsuuren Oidipus-kurssilla ja ne olivat molemmat todella mielenkiintoisia.

Epäilen, että ongelmani johtuu siitä, että runsaan kirjamäärän ja pitkän kirjallisuushistorian mahduttaminen yhteen luentosarjaan on vain niin haastavaa. Mihinkään ei oikein ehditä paneutua, vaan pitää harppoa vauhdilla pitkin historiaa ja maanosia. Myös kaksi muuta kirjallisuushistorian kurssia olivat aika vastenmielisiä. Viimeisen niistä tein kahteen kertaan – tosin sillä kertaa osasyynä oli eriskummallinen luennoitsija. Nyt olen ilmoittautunut jälleen kerran antiikin kirjallisuuden kurssille. Toivottavasti saan tällä kertaa kurssista myös arvosanan.

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Ajatuksia lukupiiristä


Meillä on lukupiiri. Siihen kuuluu neljä naista. Kokoonnumme noin kerran kuukaudessa vuorotellen jokaisen kotona. Lukupiirissä on aina tarjolla hyvää seuraa, hyvää ruokaa ja viiniä. Ne kaikki kuuluvat olennaisesti lukemiseen – ainakin minun mielestäni.

Lukupiiri kokoontui tällä viikolla minun luonani. Ruoaksi tein mango-avokado-grillikanasalaattia Kevyesti Gordon Ramsayn tapaan -kirjasta. Luettavana meillä oli Carol Shieldsin kirjoittama Jane Austenin elämäkerta sekä jokin vapaavalintainen Austenin kirja.

Lukupiiri on elämästä nauttimista. Lukeminen, kirjoista keskusteleminen, hyvä ruoka ja viini ovat nautintoja, jotka on hauska jakaa hyvien ystävien kanssa. Lukupiirimme on varsin vapaamielinen verrattuna muihin lukupiireihin, joista olen kuullut. Kuulemma joissakin lukupiireissä tehdään keskustelunalustuksia ja pidetään esitelmiä. Luulen, että tällaiseen meidän lukupiirimme on liian mukavuudenhaluinen. Myöskään keskustelumme ei rajoitu pelkkään kirjallisuuteen vaan samalla tulle puhuttua melkein mistä vaan.

Sen lisäksi että lukupiiri on aina niin virkistävä kokemus, on sillä muitakin hyviä puolia. Olen huomannut, että minun tulee luettua nykyään paljon monipuolisemmin kuin ennen. Lukupiirin takia on tullut luettua monia sellaisia kirjoja, joihin en muuten olisi tarttunut. Ensi kertaa varten luemme Günter Grassin Peltirummun uuden suomennoksen. En varmaan sitäkään lukisi ilman lukupiiriä. Lukupiiri on siis myös sivistävä! Mutta ennen kaikkea lukupiiri on varoventtiili arjen aherruksen keskellä.

perjantai 14. elokuuta 2009

Kiinnostaako kritiikki?


www.kritiikkiportti.fi

Kritiikkiportista löytyy suomalaisten sanomalehtien taidearvosteluja. Valittavana on kirja-arvostelujen lisäksi myös arvosteluja muun muassa arkkitehtuurista, musiikista ja peleistä. Kannattaa tutustua, sillä lukemista sivustolla riittää. On myös mielenkiintoista verrata, mitä eri lehtien kriitikot sanovat samasta kirjasta.

torstai 13. elokuuta 2009

Kirjastonostalgiaa

Äiti luki minulle ja veljelleni paljon kirjoja silloin, kun olimme pieniä. En kuitenkaan muista kirjastoreissuja siltä ajalta ollenkaan. Ensimmäinen muistamani kirjastokokemus on koulun ehkä toisella luokalla tehty tutustuminen koulun kyljessä olevaan Ruosniemen kirjastoon. Samalla reissulla sain oman kirjastokortin ja tuntui, että taivas aukeni. Kaikki ne kirjat olivat lainattavissa! Minulla oli oma kirjastokortti! Olin riemuissani.

Kirjasto tuli nopeasti tutuksi. Muistan edelleen tarkkaan, missä kohtaa kirjastoa olivat Lotta-kirjat, Mustat oriit, Neiti etsivät ja monet muut, moneen kertaan lukemani kirjat. Mukava kirjastotäti, Vuokko, neuvoi ja suositteli minulle aina lisää luettavaa. Tyttökirjat ja monet poikienkin kirjat tulivat luettua. Oli myös jotenkin etuoikeutettua, koska tiesin, että tiskiltä sai pyytämällä lainata huonokuntoisia kirjoja, joita ei enää pidetty hyllyssä. Tällaisia olivat esimerkiksi Gulla-kirjat.

Olin usein välituntisin "töissä" kirjastossa, eli laitoin palautettuja kirjoja takaisin hyllyyn ja autoin lainaustiskillä. Se olikin jännää puuhaa. Kirjojen takakannen sisäpuolella olevasta taskusta otettiin tiskillä pois pahvinen lista, johon merkittiin kynällä lainaajan kirjastokortin numero. Sitten taskuun laitettiin toinen pahvilappu, johon oli leimattu eräpäivä. Palautettujen kirjojen kanssa taas toimittiin toisin päin. Oikea lainauslista piti etsiä sellaisesta puisesta arkistokaapista ja sitten kirja olikin valmis hyllyyn.

Nykyään suurissa kirjastoissa asioiminen on ahdistavaa. Kirjoja on niin paljon ja tuntuu, ettei hyllyistä voi löytää sattumalta mitään. Yleensä varaankin etukäteen haluamani kirjat, joten harvoin tulee edes kierreltyä kirjastossa. Siksi olikin erityisen mukavaa, kun kävin Kannelmäen kirjastossa kesällä ja löysin sieltä sylillisen kirjoja lainaan. Monet minua kiinnostavat kirjat oli laitettu esille, joten ehkä siellä on töissä joku, jolla on samanlainen kirjamaku kuin minulla.

maanantai 10. elokuuta 2009

Toni Morrisonilta uusi kirja

Lueskelin tänään Helsingin Sanomien verkkosivujen kirja-arvosteluja ja huomasin, että Toni Morrisonilta on ilmestynyt uusi romaani, Armolahja.

Morrison kirjoittaa mielestäni erittäin vaikuttavasti. Hänellä on kyky kirjoittaa rumista asioista niin kauniilla kielellä, että vaikutus lukijassa on valtava. Mieleeni on jäänyt varsinkin Minun kansani, minun rakkaani -kirjassa oleva tapahtuma: Nälän uhatessa valkoinen isäntä käskee jo isot lapsensa imemään maidot orjatytön rinnoista, niin ettei tytön omalle vauvalle jää ollenkaan ruokaa. Maidon varastaminen on kuin symboli koko orjuudelle, vaikka voimakkaimpana mieleen jääkin orjatytön riipaiseva suru.

Armolahja vaikuttaa kiinnostavalta ja rankalta lukukokemukselta. Taidan ottaa kirjan luettavaksi hiukan syksymmällä, sitten kun ilmatkin ovat suosiollisia tällaisten kirjojen lukemiseen.

Helsingin Sanomien arvostelun löydät täältä.

Kesäloman lukemisia

Ennen lomaa kuvittelin lukevani nämä kirjat. Aina eivät suunnitelmat kuitenkaan toteudu. Lukulistaltani olen lukenut vain osan, mutta olen kuitenkin lukenut myös paljon listan ulkopuolisia kirjoja.

Lomallani luin listalta nämä:

Charlotte Perkins Gilman: Herland
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Carol Shields: Jane Austen
Marion Zimmer Bradley: Avalonin usvat

Agatha Christien Kymmenen pientä neekeripoikaa korvasin Idän pikajunan arvoituksella, koska se löytyi helpommin ja Päivi sitä kehui K-blogin kommenteissa.

Kilven Alastalon salia en ole saanut luettua, vaikka niin kuvittelinkin. Vielä ei kesä kuitenkaan ole ohitse, vaikka loma onkin loppu. Opiskelujen alkuun on vielä aikaa, joten uskon, että ehdin lukea lisää kesäkirjojani. Ja ainahan niitä voi jättää ensi kesään!

Kaikki tänä vuonna, ja parina edellisenä, lukemani kirjat löytyvät LibraryThingistä.

perjantai 7. elokuuta 2009

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär



Rautalohikäärmeen tytär kertoo Jane-nimisestä tytöstä, joka työskentelee lohikäärmetehtaassa muiden lasten kanssa. Jane löytää tehtaasta ruostuneen ja unohdetun lohikäärmeen, joka houkuttelee tytön kunnostamaan itsensä. Jane ja lohikäärme onnistuvat pakenemaan tehtaasta, mutta Janen elämä ei senkään jälkeen muutu paremmaksi.

Kirjan maailma on uhkaava ja väkivaltainen. Se on täynnä taikuutta, mekaniikkaa ja seksiä. Janen elämä on jatkuvaa kamppailua. Jane oppii käyttämään muita hyödykseen pyrkiessään eteenpäin, mutta samalla myös hän itse joutuu muiden pelinappulaksi. Kaikkea vahtii Jumalatar, joka vaatii uhreja ja antaa takaisin vain lisää kurjuutta.

Parasta kirjassa oli mielestäni alku. Lohikäärmetehdas on lasten koko maailma, jossa heidän tulee pärjätä julmien ja omia etujaan ajavien aikuisten ehdoilla. Kasvaminen ja lasten oman arvojärjestyksen häilyvyys luovat paineita, joita aikuiset vain ruokkivat lisää. Hyvän alun jälkeen menetin kuitenkin mielenkiintoni kirjaan. Tarina muuttuu loppua kohden kuvaukseksi huumeiden ja seksin täyttämästä opiskelijaelämästä, joka on vielä kuorrutettu mahdollisimman suurella määrällä rujoutta ja rumuutta. Kirjassa on kuitenkin jotain taikaa kaikesta sekavuudesta ja täyteen ahdetusta rumuudesta huolimatta. Varsinkin lohikäärmeiden kuvaus on nautittavaa.

Lukunäyte sivulta 87:

Nyt Melankton kirkui sotahuutoaan kaikilla taajuuksilla sotkien viestiyhteydet, pimentäen tutkat ja raapaisten ionisoituneen juovan korkealle stratosfääriin saakka. Kaukana heidän alapuolellaan liikkui siviilipuolustusjoukkoja, lentueittain sodan karaisemia olentoja innokkaina lähitaisteluun ilmassa kynsi kynttä vastaan, mutta ne olivat myöhässä.

Jane nauroi nyt kyyneleet silmissä. Hän ei voinut olla ajattelematta Kukkoa, eikä voinut karkottaa mielestään kuvaa tämän pienestä, liikkumattomasta ruumiista. Hänen tunteensa olivat niin äärimmäisiä, niin kaoottisia, ettei hän erottanut omiaan lohikäärmeen tunteista. Sillä ei ollut merkitystä. 7332:n tuntemukset eivät voineet olla kiihkeämpiä kuin ne, joita hän tunsi juuri nyt omassa sisimmässään. Hän paloi riemusta.

He
lensivät.

Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär (Iron Dragon´s Daughter).
Like, 2003.

torstai 6. elokuuta 2009

Suosikkikauppani netissä


Kirjakaupat ovat ihania. Kirjoja on hauska pidellä ja silitellä. Tykkään käydä myös divareissa, sillä niissä on ihan oma tunnelmansa. Aina kirpputorille mennessäni etsiskelen myös kirjoja, vaikka harvoin niitä tulee kirpputoreilta ostettua. Viime aikoina olen huomannut, että aika vähän tulee ostettua kirjoja edes kirjakaupoista, vaikka olenkin tällainen kirjojen hamstraaja.

Nettikaupat ovat nykyään niin käteviä ostopaikkoja, että lähes aina tulee kirjat tilattua netistä. Se on kyllä toisaalta sääli, sillä varmasti ainakin pienet kirjakaupat kärsivät siitä. Mutta hintaerot voivat olla aika huikeat kirjakauppojen ja nettikauppojen välillä.

Uusia kirjoja tilaan pääasiassa Adlibriksestä, mutta niitä ei kuitenkaan kovin usein tule hankittua. Toki tilaan kirjoja muualtakin, mutta tuolta ehkä eniten. Käytettyjä, ja uusiakin, kirjoja ostan lähes säännöllisesti Huuto.netistä, Antikvaarista tai Antikasta. Kaksi jälkimmäistä ovat sivustoja, joissa antikvariaatit myyvät kirjojaan. Antikvaari ja Antikka olivat ennen yhdessä, mutta ilmeisesti sisäisten riitojen takia ne erosivat toisistaan. Huuto.netissä tekee usein hyviä löytöjä. Hinnat saattavat vaihdella todella paljon, koska osa myyjistä on ammattilaisia ja osa taas ei. Pitää siis olla tarkkana, ettei osta ylihintaisia kirjoja, vaan kannattaa verrata hintoja esim. juuri Antikvaarin tai jopa uusia kirjoja myyvien liikkeiden hintoihin. Ja postikulut pitää ottaa huomioon.

Mistä sinä ostat kirjasi? Suositko uusia vai vanhoja kirjoja? Kierteletkö mieluummin kirpputoreja vai kirjakauppoja?

tiistai 4. elokuuta 2009

Charlotte Perkins Gilman: Herland



Herland on julkaistu ensimmäisen kerran 1915 ja sen kerrotaan olevan ensimmäinen feministinen utopiaromaani. Utopiaromaanit ovat ehdottomia suosikkejani, varsinkin feministiset sellaiset! Kiinnostukseni kirjaa kohtaan oli siis suuri.

Kirja kertoo syvällä viidakossa olevasta, pelkästään naisista koostuvasta kansasta ja maasta nimeltä Herland. Maahan tunkeutuu kolme amerikkalaista miestutkijaa. Yksi miehistä on erittäin maskuliininen valloittaja ja naistenmies ja toinen on romanttinen haaveilija. Kolmas miehistä on kirjan kertoja, kaikelle uudelle avoin tutkijatyyppi. Miehet joutuvat kuitenkin itse tutkimuksen kohteeksi. Herlandin asukkaat saavat keskustelujen avulla selville, miten erilainen maailma heidän maansa rajojen ulkopuolella on. Samalla selviää Herlandin erinomaisuus muuhun maailmaan verrattuna. Kirjan suomentaja, Ville-Juhani Sutinen, on kirjoittanut teokseen esipuheen sekä suomentanut mukaan myös Begum Rokeya Sakhawat Hossainin Sultaanittaren uni -novellin.

Jotkut kirjan esiin tuomat asiat tuntuvat vähän lapsellisilta nykyajan valossa, mutta julkaisuajankohtanaan ne aiheuttivat varmasti närkästystä. Kirjan naiset ovat täydellisen vapaita. He ovat mm. täysin vastuussa lisääntymisestään ja tekevät työtä iloiten siitä, että voivat auttaa yhteiskuntaansa. Äitiys on herlandilaisten elämän peruspilari. Se ei koske vain omia lapsia, vaan koko kansakunnan lapsia. Sotaa, kilpailua, kateutta ja muita länsimaisen kulttuurin paheita ei Herlandissa tunneta.

Herland on hämmästyttävän ajankohtainen varsinkin ekologisesti tarkasteltuna. Herlandin asukkaat ovat hylänneet maito- ja lihatalouden ekologisesti kestämättöminä ja brutaaleina ravinnonlähteinä. Koko maa on suurta puutarhaa, jossa ravinto kasvatetaan suurissa metsissä kasvavissa hedelmä- ja pähkinäpuissa. Naiset elävät täydellisessä harmoniassa luonnon kanssa.

Ainoa asia, jota minä kirjassa kyseenalaistan, on Herlandin naisten täydellinen epäseksuaalisuus. Jotenkin on vaikea uskoa, että ilman miehiä elävä yhteiskunta olisi muuttunut niin paljon, että seksuaalisuus olisi kokonaan kadonnut. Herlandissa ei ole lainkaan seksiä, eivätkä ihmiset eivät muodosta parisuhteita, vaan elävät sisarina ja yhtenä suurena perheenä.

Suosittelen kirjaa ehdottomasti kaikille, sillä se on sekä hyvää viihdettä että ajatuksia herättävä kirja.

Lukunäyte sivulta 102–103:

”Eikö teillä ole karjaa – lampaita tai hevosia?"
Hahmottelin näistä eläimistä ylimalkaiset piirrokset ja näytin ne heille.
”Meillä oli näitä kauan sitten, muinaisina aikoina”, sanoi Sommel ja hahmotteli paperille varmakätisesti eräänlaisen lampaan tai laaman, ”ja näitä” – kahden-, kolmenlaisia koiria, ”sekä tällainen” – hän osoitti naurettavaa, mutta kuitenkin tunnistettavaa piirrostani hevosesta.
”Kuinka niille kävi?” kysyi Jeff.
”Emme tarvitse niitä enää. Ne veivät liikaa tilaa. Tarvitsemme kaiken vapaan maan, jotta voimme ruokkia ihmiset. Alue on niin kovin pieni.

Charlotte Perkins Gilman: Herland (Herland). Savukeidas, 2009.

maanantai 3. elokuuta 2009

Neil Gaiman: Tähtisumua


Neil Gaiman on mielestäni yksi kiinnostavimpia nykyfantasian kirjoittajia. Tähtisumua on kuitenkin jostain syystä jäänyt minulta lukematta. Otin kirjan mukaan lomamatkalle lentokoneeseen, koska ajattelin, että se olisi tarpeeksi kevyttä mutta kuitenkin kiinnostavaa luettavaa lennon ajaksi. Mukanani oli myös Cortázarin Ruutuhyppelyä, mutta siihen en pystynyt ollenkaan keskittymään.

Tähtisumua on fantasiasatu, joka kertoo nuoren pojan etsintäretkestä. Tristran lupaa rakastetulleen noutavansa taivaalta pudonneen tähden ja joutuu sen vuoksi tekemään matkan haltioiden maahan. Tristran löytää tähden, mutta sen jälkeen asiat eivät menekään ennalta suunnitellulla tavalla.

Gaimanin parhaita puolia on ehdottomasti omaleimaisuus. Hän osaa kirjoittaa tarinat niin, etteivät ne noudata totuttuja polkuja. Vaikka Tähtisumua on kasvutarina ja etsintäretki, joita molempia on fantasiakirjallisuus täynnä, ei kirja ole kliseinen vaan tuoreen tuntuinen.

Tähtisumua on näennäisen kevyt lukukokemus. Teksti on nopealukuista, mutta älykästä. Gaiman tuntee selvästi kirjallisuutta ja maailman myytit. Tähtisumua ei kuitenkaan ole mielestäni yhtä hyvä kirja kuin vaikka Neverwhere – maanalainen Lontoo. Olisin kaivannut enemmän paneutumista varsinkin kirjan pahikseen Lilimiin, kolmen noidan yksikköön. Kun kerran on noin erikoisen ja kiinnostavan olennon keksinyt, ei sitä saisi hukata.

Lukunäyte sivulta 61:

Kysymykseen ’Kuinka iso Haltiamaa oikein on?’ ei ole yksinkertaista vastausta.


Haltiamaahan ei loppujen lopuksi ole yksi yhtenäinen ruhtinaskunta tai hallintoalue. Haltiamaan kartat ovat epäluotettavia, eikä niihin kannata turvautua.


Me puhumme Haltiamaan kuninkaista ja kuningattarista samaan tapaan kuin Englannin kuninkaista ja kuningattarista. Mutta Haltiamaa on suurempi kuin Englanti, sillä se on suurempi kuin koko maailma, koska aikojen alusta asti jokainen maa, jonka ovat hävittäneet kartalta tutkimusmatkailijat ja muut urheat henkilöt, jotka ovat lähteneet matkaan todistaakseen, ettei sellaista maata ole olemassa, on mennyt maanpakoon Haltiamaahan. Tätä nykyä, kun kirjoitamme Haltiamaasta, se on mitä valtavin paikka ja sisältää kaikkia mahdollisia maisemia ja maastotyyppejä. Totisesti, kuten vanhoissa kartoissa sanotaan, täällä on lohikäärmeitä. Niiden lisäksi näkyy aarnikotkia, siipiliskoja, hippogryfejä, basiliskeja ja hydria. Haltiamaassa on myös kaikenlaisia tutumpia eläimiä, kuten kissoja – sekä kotona viihtyviä että niitä, jotka kulkevat omia teitään – jaloja tai pelkurimaisia koiria, susia ja kettuja, kotkia ja karhuja.

Neil Gaiman: Tähtisumua (Stardust). Seven, 2003.

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...