Äiti luki minulle ja veljelleni paljon kirjoja silloin, kun olimme pieniä. En kuitenkaan muista kirjastoreissuja siltä ajalta ollenkaan. Ensimmäinen muistamani kirjastokokemus on koulun ehkä toisella luokalla tehty tutustuminen koulun kyljessä olevaan Ruosniemen kirjastoon. Samalla reissulla sain oman kirjastokortin ja tuntui, että taivas aukeni. Kaikki ne kirjat olivat lainattavissa! Minulla oli oma kirjastokortti! Olin riemuissani.
Kirjasto tuli nopeasti tutuksi. Muistan edelleen tarkkaan, missä kohtaa kirjastoa olivat Lotta-kirjat, Mustat oriit, Neiti etsivät ja monet muut, moneen kertaan lukemani kirjat. Mukava kirjastotäti, Vuokko, neuvoi ja suositteli minulle aina lisää luettavaa. Tyttökirjat ja monet poikienkin kirjat tulivat luettua. Oli myös jotenkin etuoikeutettua, koska tiesin, että tiskiltä sai pyytämällä lainata huonokuntoisia kirjoja, joita ei enää pidetty hyllyssä. Tällaisia olivat esimerkiksi Gulla-kirjat.
Olin usein välituntisin "töissä" kirjastossa, eli laitoin palautettuja kirjoja takaisin hyllyyn ja autoin lainaustiskillä. Se olikin jännää puuhaa. Kirjojen takakannen sisäpuolella olevasta taskusta otettiin tiskillä pois pahvinen lista, johon merkittiin kynällä lainaajan kirjastokortin numero. Sitten taskuun laitettiin toinen pahvilappu, johon oli leimattu eräpäivä. Palautettujen kirjojen kanssa taas toimittiin toisin päin. Oikea lainauslista piti etsiä sellaisesta puisesta arkistokaapista ja sitten kirja olikin valmis hyllyyn.
Nykyään suurissa kirjastoissa asioiminen on ahdistavaa. Kirjoja on niin paljon ja tuntuu, ettei hyllyistä voi löytää sattumalta mitään. Yleensä varaankin etukäteen haluamani kirjat, joten harvoin tulee edes kierreltyä kirjastossa. Siksi olikin erityisen mukavaa, kun kävin Kannelmäen kirjastossa kesällä ja löysin sieltä sylillisen kirjoja lainaan. Monet minua kiinnostavat kirjat oli laitettu esille, joten ehkä siellä on töissä joku, jolla on samanlainen kirjamaku kuin minulla.
Kirjasto tuli nopeasti tutuksi. Muistan edelleen tarkkaan, missä kohtaa kirjastoa olivat Lotta-kirjat, Mustat oriit, Neiti etsivät ja monet muut, moneen kertaan lukemani kirjat. Mukava kirjastotäti, Vuokko, neuvoi ja suositteli minulle aina lisää luettavaa. Tyttökirjat ja monet poikienkin kirjat tulivat luettua. Oli myös jotenkin etuoikeutettua, koska tiesin, että tiskiltä sai pyytämällä lainata huonokuntoisia kirjoja, joita ei enää pidetty hyllyssä. Tällaisia olivat esimerkiksi Gulla-kirjat.
Olin usein välituntisin "töissä" kirjastossa, eli laitoin palautettuja kirjoja takaisin hyllyyn ja autoin lainaustiskillä. Se olikin jännää puuhaa. Kirjojen takakannen sisäpuolella olevasta taskusta otettiin tiskillä pois pahvinen lista, johon merkittiin kynällä lainaajan kirjastokortin numero. Sitten taskuun laitettiin toinen pahvilappu, johon oli leimattu eräpäivä. Palautettujen kirjojen kanssa taas toimittiin toisin päin. Oikea lainauslista piti etsiä sellaisesta puisesta arkistokaapista ja sitten kirja olikin valmis hyllyyn.
Nykyään suurissa kirjastoissa asioiminen on ahdistavaa. Kirjoja on niin paljon ja tuntuu, ettei hyllyistä voi löytää sattumalta mitään. Yleensä varaankin etukäteen haluamani kirjat, joten harvoin tulee edes kierreltyä kirjastossa. Siksi olikin erityisen mukavaa, kun kävin Kannelmäen kirjastossa kesällä ja löysin sieltä sylillisen kirjoja lainaan. Monet minua kiinnostavat kirjat oli laitettu esille, joten ehkä siellä on töissä joku, jolla on samanlainen kirjamaku kuin minulla.
Olen huomannut saman asian suurista kirjastoista. Opiskeluaikana Tampereella olin aina ihan pihalla kaupunginkirjastossa, koska en löytänytkään suoraan hyllystä tai edes uutuus-hyllystä mitään mielenkiintoisia kirjoja. Kaikki piti varata.
VastaaPoistaTenavana pienellä paikkakunnalla oli hienoa vaeltaa hyllyjen välissä ja etsiä kaikkea kiinnostavaa. Melkein asuin siellä, koska se oli koulun kanssa samassa rakennuksessa ja oli hyvä piipahtaa aina ennen kotiinlähtöä.
Nykyisin minulla on myös tämä etu, koska muutin valmistumisen jälkeen tänne periferiaan ja minulla on helposti käytettävissä neljä eri pientä kirjastoa. Varattuja kirjojakaan ei tarvitse odottaa kuukausia, koska lukijakunta on ilmeisen pienehkö. Työmatka suuntautuu viereiselle paikkakunnalle, joten matkalla voi poiketa eri kirjastoissa. Ja joku fiksu on vielä tehnyt niille yhteisen palvelun, joten selviää yhdellä kirjastokortilla :)
Löytyy siis jotain positiivisia puolia pikku paikkakunnassakin :)
Hieno tilanne sinulla, Teresita! :) Pieniä kirjastoja pitää sitä paitsi käyttää mahdollisimman paljon, etteivät ne katoa. Mäkin tilaan aina varatut kirjat pieneen lähikirjastoon, että päättävät tahot näkevät että sille on tarvetta. Toivottavasti siitä on edes jotain apua.
VastaaPoistaIhania kirjastomuistoja sinulla! Tuli oikein hyvä mieli tekstiäsi lukiessa.
VastaaPoistaMinusta toiset kirjastot ovat toisia sekavampia. Esim. Helsingissä Pasilan pääkirjasto on joka kerta samanlainen pettymys, niin sekava paikka, ettei sieltä tahdo mitään mieleistä löytyä ja kiertely on epämukavaa. Muita, oikein hyviä ja selkeitä kirjastoja on onneksi paljon. Perheen kanssa käydään paljonkin Helsingin eri kirjastoissa pyörimässä, vaikka usein myös varaan kirjoja Helmetin kautta.
Kiitos Magica! :) Luit ehkä ajatukseni, sillä Pasilan kirjasto oli minulla mielessä juttua kirjoittaessani. Sen puolustukseksi täytyy kyllä sanoa, että olen saanut sieltä aina todella hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Ehkä se ovat tottuneet lainaajiin, jotka meinaavat vaipua epätoivoon sekavan kirjapaljouden edessä. :)
VastaaPoistaÄiti laittoi minulle viestin tämän kirjoituksen luettuaan. Hän kertoi, että toi meille lapsena kirjat aina työpaikkansa kirjastosta. Ei siis ihme, ettei minulla ole siitä mitään muistoja. :D
VastaaPoista