Neil Gaiman: Tähtisumua

Neil Gaiman on mielestäni yksi kiinnostavimpia nykyfantasian kirjoittajia. Tähtisumua on kuitenkin jostain syystä jäänyt minulta lukematta. Otin kirjan mukaan lomamatkalle lentokoneeseen, koska ajattelin, että se olisi tarpeeksi kevyttä mutta kuitenkin kiinnostavaa luettavaa lennon ajaksi. Mukanani oli myös Cortázarin Ruutuhyppelyä, mutta siihen en pystynyt ollenkaan keskittymään.

Tähtisumua on fantasiasatu, joka kertoo nuoren pojan etsintäretkestä. Tristran lupaa rakastetulleen noutavansa taivaalta pudonneen tähden ja joutuu sen vuoksi tekemään matkan haltioiden maahan. Tristran löytää tähden, mutta sen jälkeen asiat eivät menekään ennalta suunnitellulla tavalla.

Gaimanin parhaita puolia on ehdottomasti omaleimaisuus. Hän osaa kirjoittaa tarinat niin, etteivät ne noudata totuttuja polkuja. Vaikka Tähtisumua on kasvutarina ja etsintäretki, joita molempia on fantasiakirjallisuus täynnä, ei kirja ole kliseinen vaan tuoreen tuntuinen.

Tähtisumua on näennäisen kevyt lukukokemus. Teksti on nopealukuista, mutta älykästä. Gaiman tuntee selvästi kirjallisuutta ja maailman myytit. Tähtisumua ei kuitenkaan ole mielestäni yhtä hyvä kirja kuin vaikka Neverwhere – maanalainen Lontoo. Olisin kaivannut enemmän paneutumista varsinkin kirjan pahikseen Lilimiin, kolmen noidan yksikköön. Kun kerran on noin erikoisen ja kiinnostavan olennon keksinyt, ei sitä saisi hukata.

Lukunäyte sivulta 61:

Kysymykseen ’Kuinka iso Haltiamaa oikein on?’ ei ole yksinkertaista vastausta.


Haltiamaahan ei loppujen lopuksi ole yksi yhtenäinen ruhtinaskunta tai hallintoalue. Haltiamaan kartat ovat epäluotettavia, eikä niihin kannata turvautua.


Me puhumme Haltiamaan kuninkaista ja kuningattarista samaan tapaan kuin Englannin kuninkaista ja kuningattarista. Mutta Haltiamaa on suurempi kuin Englanti, sillä se on suurempi kuin koko maailma, koska aikojen alusta asti jokainen maa, jonka ovat hävittäneet kartalta tutkimusmatkailijat ja muut urheat henkilöt, jotka ovat lähteneet matkaan todistaakseen, ettei sellaista maata ole olemassa, on mennyt maanpakoon Haltiamaahan. Tätä nykyä, kun kirjoitamme Haltiamaasta, se on mitä valtavin paikka ja sisältää kaikkia mahdollisia maisemia ja maastotyyppejä. Totisesti, kuten vanhoissa kartoissa sanotaan, täällä on lohikäärmeitä. Niiden lisäksi näkyy aarnikotkia, siipiliskoja, hippogryfejä, basiliskeja ja hydria. Haltiamaassa on myös kaikenlaisia tutumpia eläimiä, kuten kissoja – sekä kotona viihtyviä että niitä, jotka kulkevat omia teitään – jaloja tai pelkurimaisia koiria, susia ja kettuja, kotkia ja karhuja.

Neil Gaiman: Tähtisumua (Stardust). Seven, 2003.