Kirjamielellä

No olipas tämä nyt... varsin jännä kirja. Olen China Miévillen Toisten kanssa vähän jälkijunassa, mutta kirja on keikkunut koko ajan siinä kiinnostaa–eikiinnosta-akselilla. Kun vihdoin sitten päätin lukea kirjan, huomasin, että olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi kirjaa lukenut. Toiset käynnistyy kuin mikä tahansa dekkari: komisario Borlú saa tutkittavakseen nuoren naisen murhan kotikaupungissaan Beszélissä. Tämä peruskuvio tapahtuu kuitenkin kaikkea muuta kuin peruskaupungissa, sillä Beszélin kanssa samaa tilaa jakaa Ul Qoma. Kyseessä on kaksi erilaista mutta erikoisesti lomittunutta, päällekkäistynyttä ja jakautunutta kaupunkia, joiden asukkaat elävät aktiivisesti näkymätöntäen kaikkea toiseen kaupunkiin liittyvää. Rajojen noudattamista valvoo salaperäinen ja kaikkivaltias Rikko. Tämä on juuri sellainen dekkari, josta minä pidän. Murhan selvittäminen muuttuu yhtäkkiä kiinnostavaksi, kun sitä rajoitetaan oudoilla säännöillä ja eriskummallisella historialla. Tosin minull...

Onneksi otsikon mukaisessa tapauksessa ei ole kyse mistään sen vaarallisemmasta kuin henkilökohtaisesta harmistuksesta. Kirjoja ilmestyy vuosittain niin paljon, että jopa runsaasti lukevan ihmisen pitää tehdä valintoja luettavien kirjojen suhteen. Monissa tapauksissa se on helppoa ja onnistuu aika hyvin. Tähän ikään mennessä olen oppinut jo melko hyvin arvioimaan, mistä kirjosta pidän ja mistä en. Ongelmatapauksia ovat kiinnostavilta vaikuttavat kirjat kirjailijoilta, joilta en ole ennen lukenut mitään. Lukeako esimerkiksi juuri ilmestynyt uutuuskirja vai ei? Tällaisessa tapauksessa yritän muodostaa mielipiteeni kirjasta kustantamon esittelyn perusteella, ja joskus luen varovaisesti kirjan mahdollisia arvosteluja. Niidenkään perusteella lukupäätös ei silti aina osu oikeaan. No, eihän se olekaan vaarallista silloin, jos poimii luettavakseen kirjan, josta ei sitten pidäkkään. Minua kuitenkin kaihertaa jatkuvasti tieto siitä, että jokin lukematta jäänyt kirja voisikin paljastua mahtava...