Siirry pääsisältöön

Keittokirjavimma


Minua vaivaa jälleen keittokirjavimma. Selaan keittokirjoja, järjestelen niitä ja suunnittelen kaikenlaisia ruokia, joita haluaisin valmistaa. Totuus on kuitenkin se, että teen aika harvoin ruokaa, ja valitettavasti silloinkin useimmiten tuttuja ruokia. Tämä ei kuitenkaan ole suhteessa keittokirjojen määrään. Niitä minulla on paljon.

Suurin osa keittokirjoistani on hankittu jo useita vuosia sitten. Minulla oli parikymppisenä pakkomielle ostaa koko ajan lisää keittokirjoja. Silloin en myöskään erityisemmin valikoinut kirjoja, vaan ostin kaikenlaista, jos halvalla sai. Senpä vuoksi minulla on mm. kirja Parhaat lihamurekkeet, vaikken ole koskaan mureketta edes suunnitellut tekeväni. Tein silloin kyllä myös paljon hyviäkin löytöjä.

Nykyään valikoin ostamani keittokirjat aika huolella. Yleensä kirja kiinnostaa minua, jos siinä on selkeä teema. Teema saa mennä vähän yli keittokirja-aiheenkin, sillä minusta on hauska lukea reseptien ohella esimerkiksi vaikka jonkun maan tavoista ja kulttuurista, jos teksti on kirjoitettu hyvin ja kiinnostavasti. Kasviskeittokirjoja tulee myös ostettua edelleen, samoin kaikenlaisia yrttien käyttöön liittyviä kirjoja.

Usein etsin ruokaohjeita myös netistä. Se on niin helppoa. Mutta silloin pääsee harvoin siihen tunnelmaan, johon keittokirjat vievät. Keittokirjoissa on parasta ehkä se, että voi istahtaa keittiön pöydän ääreen ja selata kirjaa ilman mitään suunnitelmallisuutta. Sitten vaan haaveilee kaikesta, mitä voisi tehdä - ja varsinkin syödä.

Teetkö sinä ruokaa mieluummin keittokirjan vai netin ohjeilla? Millaisista keittokirjoista pidät?

Kommentit

  1. Minä kyllä tykkään monista keittokirjoista esineinä, ne ovat niin kauniita, että tekisi mieli ostaa ne siksi. En kuitenkaan useinkaan osta niitä ja jos teen ruokaa reseptillä, etsin ohjeen usein netistä. Meillä on kyllä aika paljon keittokirjoja, mutta vain muutamaa käytetään.

    En miellä ainakaan pelkkiä ohjeita sisältäviä keittokirjoja kirjoiksi siinä mielessä, että luetteloisin ne tai lukisin niitä. Samaa voisi sanoa kyllä joistain taide- ja arkkitehtuurikirjoistakin, mutta niitä taas pidän kirjoina, koska niitä luen ja niistä tunnen oppivani jotain. Keittokirjat ovat minulle vähän kuin lehtiä (kiva selailla) ja ennen kaikkea työvälineitä, koska niissä on ruokaohjeita.

    Eli hmmm, joudun vastaamaan, että teen ruokaa netin ohjeilla (yleensä vain oman pään ohjeilla) enkä erityisemmin innostu keittokirjoista, vaikka niistä joskus mielelläni katselenkin.

    VastaaPoista
  2. Huomasin muuten, ettei kannata mennä nälkäisenä keittokirjaostoksille. Tulee kauheasti mielitekoja. :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti