Kaipailin aikaisemmin kreikkalaista nykykirjallisuutta lomalukemiseksi. Kovin paljon sopivia kirjoja ei löytynyt, mutta onneksi sentään jotain, eli Niko Kazantzakisin Kerro minulle, Zorbas.
Zorbas tuli vastaan myös muissa merkeissä Kreetalla. Kirjaa oli myynnissä monilla kielillä kaupoissa ja kävimme myös Zorbas-nimisessä ravintolassa sekä joimme Zorbas-olutta. Ravintola oli oikein hyvä, mutta olut ei ollut kovin kummoista.
Kerro minulle, Zorbas on tarina kahdesta hyvin erilaisesta miehestä. Zorbas on yksinkertainen, elämäniloinen luonnonihminen, joka ottaa vastaa työn kirjaviisaan, ahdistuneen kirjailijan ja filosofin apulaisena. Kirjailija ihastuu Zorbasin lapsenomaiseen elämäntapaan: Zorbas kohtaa asiat aivan kuin ne tapahtuisivat hänelle ensimmäistä kertaa. Kreetalainen luonto ja elämäntapa luovat puitteet keskusteluille mm. jumalasta ja naisesta.
Kirjassa on miellyttävän leppoisa ote ja pidin varsinkin luontokuvauksista, mutta en ole suuremmin tämän tyyppisen kirjallisuuden ystävä. Kirja kannattaa kuitenkin ehdottomasti lukea myös ihmiskuvausten takia. Kertoja paljastaa ihmisten rumuuden ja puutteet, mutta tekee sen hellästi ja hyväksyen. Ja vaikka kaikki ihmisten suunnitelmat menisivät pieleen, kulman takana voi olla odottamassa vaikka mitä, jos vaan uskaltaa elää kuten Zorbas.
Lukunäyte sivulta 15:
Ymmärsin, että tämä Zorbas oli mies, jota kauan olin turhaan etsinyt, elävä sydän, elämää janoava suu, suuri muokkaamaton sielu, joka ei vielä ollut katkaissut yhteyttään maaemoon.
Taide, rakkaus, kauneus, puhtaus, intohimo – näiden merkityksen tämä työläinen selvitti minulle mitä yksinkertaisimmin sanoin.
Katselin noita käsiä, jotka osasivat pidellä sekä kuokkaa että santouria – täynnä uurteita ja kyhmyjä, hoitamattomat ja hermostuneet. Hellävaroen hän avasi pienen käärön ja otti esiin vanhan, vuosien patinoiman santourin, pronssilla ja norsunluulla koristellun kielisoittimen, jonka kahvassa oli punainen silkkinauharuusuke. Hänen rotevat sormensa hyväilivät sitä verkkaan ja herkästi, niinkuin naista hyväillään. Sitten hän asetti sen takaisin kääröönsä, niinkuin kiedotaan rakastettu olento peitteisiin, jottei sillä olisi kylmä.
Niko Kazantzakis: Kerro minulle, Zorbas. Tammi, 2009. 13. painos.
Minäkään en yleensä pidä luontokuvauksista enkä muutenkaan tuon tyyppisistä kirjoista kuin korkeintaan silloin tällöin. Zorbas kuulostaa kuitenkin hyvältä ja mielenkiintoiselta, juuri sopivalta lomakirjalta, yhtä aikaa pohtiva ja leppoisa. Hyvä, että teit lukuelämyksestä kokonaisvaltaisen ja myös söit ja joit Zorbas-hengessä. :)
VastaaPoistaKirja ei onneksi ollut niin filosofinen kuin pelkäsin. Liian pohdiskelevat kirjat eivät sovellu lomalukemiseksi. :)
VastaaPoista