torstai 20. tammikuuta 2011

Mikä on klassikko?

Suomen kielen tutkimuksen historiaa ja nykyhetkeä käsittelevällä kurssilla oli puhetta siitä, mikä on klassikko. Sanaa käytetään nykyään aika herkästi, jopa aivan uusista asioistakin. Luennoitsija esitti muutamia piirteitä, jotka tekevät asiasta klassikon. Vaikka nämä piirteet koskivatkin kielitieteen kirjoja, sopivat määritelmät myös kaunokirjallisuuteen ja moneen muuhunkin asiaan. Kaikki piirteet eivät välttämättä silti toteudu kaikissa tapauksissa.

Klassikot:
– ovat yleensä suurten virtausten pääteoksia
– ovat isoja ja painavia, eli niissä on paljon sisältöä
– ovat käänteentekeviä
– ovat laajalle levinneitä ja vaikutusvaltaisia
– käännetään monelle kielelle
– luovat uutta kontekstia, ja niitä luetaan poissa alkuperäisestä kontekstista
– syntyvät vähitellen ajassa
– leviävät yli sukupolvien
– eivät vanhene helposti, eikä niitä lueta pelkkinä historiallisina dokumentteina
– ovat tunnustettuja mutta eivät ehkä suosituimpia
– synnyttävät ympärilleen seuraajia ja toimivat mallina.

Tämän listan avulla voi miettiä, mitkä kirjat, elokuvat tai jopa ruoat sopivat klassikoiksi. Koska tulevaisuuden ennustaminen on hauskaa, kysynkin nyt teiltä, mitkä nykykirjat voisivat olla suomalaisen kaunokirjallisuuden klassikkoja. Entä vähän vanhemmat kirjat? Löytyykö Suomesta kirjoja, jotka täyttävät kaikki klassikkojen piirteet? 

Uusista kirjoista minulle ei tule mieleen kuin yksi, joka on ehkä matkalla klassikoksi – Sofi Oksasen Puhdistus. Vanhoista kirjoista taas ehdoton klassikko on Volter Kilven Alastalon Salissa. En tosin tiedä onko sitä käännetty, mutta muut kriteerit se kyllä täyttää. Mitä kirjoja tai kirjailijoita teille tuli mieleen?

13 kommenttia:

  1. Tuo, että löytyykö sellaisia kirjoja, jotka täyttävät kaikki klassikojen piirteet on hyvä kysymys. Kohta "käännetään monille kielille" lie yksi kynnyskysymys tai kompastuskivi. Suomalaisista kirjoista, ainakaan uusimmista, ei tule juuri mieleen kuin Oksasen Puhdistus, jonka suhteen olen kanssasi samoilla linjoilla. Siitä tulee takuulla klassikko ainakin Suomessa ja luultavasti Virossakin.

    Waltarin Sinuhe egyptiläinen täyttää monet klassikon tunnusmerkit, mutta tehdäänkö siitä enää uudelleentulkintoja?

    Kaikkien aikojen kotimaiseksi klassikoksi nostan itsestäänselvyyden: Kiven Seitsemän veljestä. Se täyttää oikeastaan kaikki klassikon tunnusmerkit. En ole varma, kuinka paljon sitä on käännetty, mutta kaikki muut tunnusmerkit se täyttää. Kiven romaani, kuten näytelmätkin, luovat myös edelleen uutta kontekstia ja niitä luetaan aika kyseessä olevan ajan mukaisesti. Vaikutusvaltainenkin se on, ainakin Suomessa.

    Olen joskus törmännyt termiin pikkuklassikko. Mitä mieltä olet siitä?

    VastaaPoista
  2. Kalevala? Apua, en keksi yhtään -

    Tuo monille kielillä kääntäminen on kova vaatimus; eikö voisi ajatella että tällaisella pikkuriikkisellä kielisaarekkeella voi pitää kirjaa kotimaisena klassikkona jos muut ehdot täyttyvät? Samaten minusta kirja voi olla genressään klassikko, vaikkei siitä suurelle yleisölle tulisikaan tunnettua, jos se vaikuttaa lajinsa myöhempään kirjallisuuteen selvästi.

    Kovat ovat ehdot muutenkin... hui! Emmeköhän me arkikeskustelussa tarkoita klassikolla "vain" jotain mikä tuntuu nousevan tavallisen yläpuolelle, jotain sellaista minkä oletamme kestävän aikaa. Ja joskus jotain sellaistakin kirjaa, joka tuntuu jotenkin kiteyttävän oman aikansa hyvin.

    (Mietin tuota Lumiomenan kysymystä - tehdäänkö Sinuhesta vielä uudelleentulkintoja - ja tuli mieleeni kaamea ajatus: voiko kirja menettää klassikkostatuksensa? Tulla alennetuksi? Ahdistavaa. Kylla kai Sinuhe pysyy klassikkona, vaikka siitä ei enää syntyisi uusia tulkintoja. Tai toisaalta, ehkä olisikin ihan hauskaa uudelleenarvioida ns. klassikoita :-) tulee mieleen joitain jotka voisi pudottaa jalustalta.)

    VastaaPoista
  3. Heti tulee mieleen oikeastaan kaikki vanhat kirjat, joita vielä luetaan - miksi niitä muuten luettaisiin! Tuo monelle kielellä kääntäminen on mielestäni myös tosi hyvä kriteeri. Paksuudesta taas olen vähän eri mieltä.

    Suomalaisia klassikoita ei tosiaan tule montaa mieleen, venäläisiä ja brittiläisiä taas paljonkin.

    Minäkin veikkaan että Puhdistuksesta tulee vielä klassikko. Ainut varma suomalainen klassikko, joka oikeasti on niittänyt mainetta maailmalla, taas on mielestäni tämä myös jo nimetty Sinuhe Egyptiläinen.

    VastaaPoista
  4. Mä allekirjoitan kiltisti kaikki vanhaan kaanoniin kuuluvien klassikoiden oikeutuksen - Kivet, Ahot, Linnat ja kumppanit.

    Uudemmista kirjoista onkin vaikea poimia. Ulkomaisista tulee mieleen Bret Easton Ellisin Amerikan psyko.

    Suomalaisista tuoreemmista en osaa nimetä kovin vahvoja ehdokkaita. Kelpaisiko 1970- ja 1980-luvun taitteessa kirjoitettu Pentti Saarikosken Tiarnia-sarja?

    VastaaPoista
  5. Minäkin äänestän Sofi Oksasen Puhdistus-romaania klassikkokastiin. Se on jo nyt niin suuri ilmiö ja maailmallakin kohistu tapaus, että uskon, että sen vaikutus näkyy vielä pitkään.

    Ulkomaisista kirjoista esim. Harry Potter -sarja voisi olla jonkinlainen oman aikamme klassikko omassa tyylilajissaan. Sehän siirtyy koko ajan uusille sukupolville luettavaksi, eikä suosiolle näy loppua. Sarja on myös toiminut mallina melkoiselle määrälle samoja aiheita käsitteleviä kirjoja. Vai onko se sitten liian kevyttä tavaraa tai liian suosittu klassikoksi?

    VastaaPoista
  6. Lisäisin klassikkolistaan Runebergin, joka Maamme-laulussa elää sukupolvelta toiselle ja jonka Paavo elää jokaisessa sisukkaaksi mielletyssä hengenvedossamme.

    Suomalaiseksi klassikoksi miellän ne teokset, jotka ovat luoneet kuvaa suomalaisuudesta ja kirjallisuuden saralla näyttäneet suuntaa siitä, mihin mennään. Kirjojen kääntäminen on kyllä suomalaisissa teoksissa hassu kriteeri, mutta ehkä joskus vielä mahdollinen =) Käännetyimpiä suomalaisia kirjailijoita lienevät Tove Jansson muumeineen ja Arto Paasilinna, muumien klassikkous lienee selvää, mutta ehkä monikaan ei pidä Paasilinnaa selvästi klassikon asemassa olevana - mikäs kirja Paasilinnalta voisi nousta esiin?

    Itse tykkään nostaa tuleville sukupolville esiin myös Minna Canthin ja Eino Leinon. Nykykirjallisuudesta tuppaan itse pitämään Kari Hotakaisen Juoksuhaudantietä klassikkona. Minusta tuntuu, että kirjallisuuteen tuli Hotakaisen jälkeen paljon samaa tyyliä ja myös luo kuvaa ja yhteyksiä suomalaisuuden merkitykselle.

    VastaaPoista
  7. Onpas tänne tullut paljon mahtavia ajatuksia!:)

    Kyllä Suomessa klassikkostatukseen varmaan riittää aika pitkälle se, että kirjaa luetaan vuosikymmeniä ja käytännössä kaikki suomalaiset tunnistavat ne. Onneksi koululaitos pitää huolta siitä, että Kivet ja Canthit tulevat tutuiksi aina uusille sukupolville.

    Hyvä huomio tuo Sinuhe! Se taitaakin olla tosiaan ainakin toistaiseksi kansainvälisesti tunnetuin teos. Olisiko se myös käännetyin?

    Hauska idea myös tuo putoaminen klassikkolistalta. Kyllähän se on täysin mahdollista, jos ihmiset lakkaavat lukemasta kyseistä kirjaa eikä mikään järjestelmä enää sitä nosta esiin.

    Ja varmaan pitää ottaa huomioon myös genre. Joku scifiklassikko ei sano ehkä toisille mitään, eikä toisille taas Saarikosken runokokoelma. Kyllä mun mielestä myös Potterit varmaan nousevat klassikoiksi.

    On vaikea mietiä sellaisia nykykirjoja, jotka olisivat muuttaneet kirjallisuutta jotenkin, kun sitä ei oikein vielä näe. Juoksuhaudantie voi hyvin olla tulevaisuuden klassikko. Minusta olisi tosi hauskaa jos klassikoksi päätyisi myös esimerkiksi jokin Supisen teos, sillä hänen kirjoitustyylinsä on ihan omintakeista.

    VastaaPoista
  8. Hip hei! Meikäläinen taisi olla samalla nykytutkimuksen luennolla kanssasi viime maanantaina! Kukahan siellä mahdat olla? Ehkä vielä joskus paljastumme :-)

    Klassikoiksi voisi nykykirjallisuudesta jäädä juurikin tuo Puhdistus, Juoksuhaudantie, ja ehkä joku Pussikaljaromaani. Itse en ole Rimmis-fani, mutta kuten T.K. sanoi, klassikot eivät aina välttämättä ole niitä sytyttävämpiä ja rakastetuimpia. Ne vain saavat jonkun hypetyksen alleen.

    VastaaPoista
  9. Koira helvetistä, mahtavaa! Nettihän on täynnä yhteensattumia. :)

    Tarkkaile ensi maanantaina sellaista kolmekymppistä naista, joka lähtee noin puolen tunnin kuluttua luennolta. Siitä tunnistat mut :D Ai niin, mä olen myös se jolla oli pari kysymystä viime luennolla. ;).

    VastaaPoista
  10. Hmm, pitääpä ensi kerralla vahdata kelloa ja katsoa, kuka ryntää puolen tunnin kohdalla ulos :-)

    Viime luennolla vieruskaverini esitti muutaman kysymyksen, kuten T.K:n omat arviot fennistiikan nykyklassikoiksi... ja antoi allekirjoittaneelle apumatin salasanat alkupuolella luenota :-) Olitkohan myös kanssani kurssilla asennoitumisesta puhutussa ja kirjoitetussa kielessä?

    Hihi, tapaamisiin!

    VastaaPoista
  11. Se olin minä! Ja olin myös sillä asennoitumisen kurssillakin. :D

    VastaaPoista
  12. Mun mielestä vanhojen kirjojen kohdalla ei sitä klassikkoasemaa tarvitse oikein edes miettiä. Ne on just ne eniten basic kirjat. Ne vaan on klassikoita ja sillä selvä. Jotenkin mä en edes osaa kuvitella tilannetta, että klassikon asemasta voisi tipahtaa pois.... Uudet kirjat taas ei oikein voi olla klassikoita vielä (uusi = 70-luku tai uudempi). Arto Paasilinnan kirjoista erityisesti Jäniksen vuosi on mun mielestä tosi klassikkoainesta ja Pentti Saarikoski menee myös klassikkosarjaan ilman mitään ongelmia. Potterit saattaisi olla tuleva klassikko, ehkä se Puhdistuskin. Tätä voisi kyllä pohtia enemmänkin....

    VastaaPoista
  13. Hyvä huomio tuo Jäniksen vuosi, se on kyllä munkin mielstä klassikkoainesta! Eikös ookkin kivaa arvailla tuevia klassikoita? :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...