Nyt se on vihdoin luettu! Aikaa meni ja hermojakin raasteli välillä. Mutta nyt on tyytyväinen olo. Ilman vertaistukea en ehkä olisi suoriutunut kirjasta näinkään nopeasti.
Alastalon salissa on lyhyesti kertomus siitä, miten Herman Mattson, Alastalon isäntä, yrittää saada muut kyläläiset osallistumaan parkkilaivan rakentamiseen. Mutta siitähän ei kirjassa kuitenkaan oikeasti ole kysymys, vaan totuus löytyy kielestä.
Kilpi maalailee lähes tajunnanvirtana esille henkilöidensä ajatuksia ja ajatustapaa. Muutamien enemmän äänessä olleiden henkilöiden äänen pystyy tekstistä erottamaan, mutta pääosin teksti soljuu samalla tavoin kaikkien henkilöiden ääntä kuvatessa. Oma suosikkini kirjassa oli ehdottomasti Pukkilan isäntä, jonka nopeaa, keveää ja piikikästä kieltä oli suuri nautinto lukea. Lukunäyte onkin Pukkilan ajatuksista napattu.
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli Pasila-tv-sarjasta lyhyt juttu, jossa toimittaja kertoi huomanneensa, että Rauno Repomiehen yksinpuhelut muistuttavat Härkäniemen isännän puhetta. Minäkin olin huomannut yhteneväisyyden, mutta mielestäni Repomiehen tajunnanvirta muistuttaa enemänkin Pukkilaa. Mahtavia sanaseppoja molemmat.
Jenni on kirjoittanut K-blogissa kirjasta hyvin perusteellisesti ja olen Jennin kanssa samaa mieltä. Parasta kirjassa oli kieli ja huumori, mutta kieli oli myös toisaalta kaikkein vaikein piirre.
Lukunäyte sivulta 39:
Enkös kirkkomäelläkin juuri kuiskutellut sunnuntaina Eenokin korvaan, Karjamaan Eenokin, saman Eenokin karvaiseen korvaan, jonka liikkumatonta lankkuleukaa minun parhaillaan pitää katsella? Leukapieltä kyllä on purasemaan vaikka rautanaulasta kannan, mutta ymmärryksen silmä, muissäs se on, että saisi pujottaa päähän järjen lankaa! Kuiskuttelin, huiskuttelin, lykkäsin korvaan husaten: Alastalo aikoo rakentaa parkin, Alastalo pitelee, kenellä on vuoria povipielen sisäpuolella, vuoria, sanon: parkki rakennetaan povitaskusta.
Volter Kilpi: Alastalon salissa. Seven, 2008. Kolmas painos.
Alastalo oli kyllä hieno lukukokemus, monella tavalla! Muiden kirjojen lomassa sitä luki ilokseen, mutta täytyy sanoa, että jos kaikki kirjat olisivat alastalomaisia, voisi ainakin minun lukulistani olla aika paljon nykyistä lyhyempi. Aion kyllä palata vielä Alastaloon, jos en muuta, niin selailemaan sitä. Ja Volter Kilpi -viikoille Kustaviin on joskus päästävä!
VastaaPoistaMulle iski 600 sivun jälkeen totaalinen väsähdys ja siirsin kirjan koko kesäksi pois silmistä. Sitten taas syksyllä ne viimeiset parisataa sivua maistuivat ihan eri tavalla.
VastaaPoistaPantterit eivät ole selvinneet vieläkään. :D
Pitää ehkä mennä jonnekin Kilpi-seminaariin ja esittää kysymys: "Mutta mitä ne pantterit olivat?"
VastaaPoistaKyllä muakin väsytti ja puudutti matkalla, mutta kun oli päässyt selvästi jo alun yli, ei todellakaan voinut jättää kirjaa kesken. Nyt voi sitten loppuelämänsä kehuskella tällä suorituksella. ;)