perjantai 7. tammikuuta 2011

Essi Kummu: Karhun kuolema

On vähän hölmistynyt olo: kuka on tämä voimallinen kirjailija ja miksen ole kuullut hänestä juuri mitään? Essi Kummun Karhun kuolema pulpahteli esille muutamassa blogissa loppuvuonna. Tunnistin kirjan kannen, sillä olin huomannut sen Tammen uutuuksissa. Kansi ei silloin kuitenkaan houkutellut minua tutustumaan kirjaan sen enempää. Tosin nyt, kun olen kirjan lukenut, en voisi kuvitella siihen mitään muuta kantta.

Karhun kuolema kertoo kahdesta sisaruksesta, Fannysta ja Stellasta, ja heidän perheestään. Perheen isoäiti, mumma, kuolee muttei lähde eteenpäin vaan jää pyörimään ja hyörimään ympäriinsä kevyeksi muuttuneena. Fanny siirtelee mumman talossa tavaroita, eikä näe mummaa. Stella puolestaan päästää taloonsa karhun. Ehkä saman karhun, jota hän on odottanut miehekseen nuoresta saakka. Karhun mukana taloon astuu kuitenkin tragedia.

Kirjan juonta on vaikea selittää, koska teksti liikkuu niin voimakkaiden metaforien ja myyttien alla. En tiedä, onko juoni lopultakaan niin tärkeää tässä kirjassa, jonka tunnelma on kaiken avain. Kirja käsittelee niin suuria asioita, että yhdellä lukemisella en varmasti löytänyt niistä kuin murto-osan. Karhun kuolemassa on paljon rajoja, niiden ylityksiä, kuolemaa – ja vapautumistakin.

Essi Kummun kerronta on niin rehellistä ja paljasta, että se melkein pelottaa. Kirjan alussa kuvattu äiti-tytärsuhde todellakin pysäytti. Eivätkä muutkaan kirjan perhesuhteet ole siloteltuja, vaan ne tuovat esiin perheiden sisäisen katkeruuden ja vihankin sekä myös totaalisen rakkauden. En ole pitkään aikaan lukenut mitään näin todellista, vaikka kirjan sijoittaisinkin maagisen realismin lajiin. Raikkaan realismin vastapainona kirjassa on nimittäin se maaginen ja myyttinen puoli, joka on väkevän alkuvoimainen. Luulen, että Karhun kuolema jää mieleeni pitkäksi aikaa.

Lukunäyte sivulta 55:
Karhu ei tule. Väsyneenä tähän odottamiseen, löydettyään paikan ämmien katseilta suojassa, hän on eräällä näistä kerroista päättänyt asettua maahan odottamaan karhua. Hän on käynyt makaamaan mätästen päälle, asettunut osaksi niitä ja tuntenut havunneulaset selkäänsä vasten. Hän on vetänyt maan ja mätänevien lehtien hajua itseensä kädet lävällä ja se on tuntunut hänestä hyvältä. Kylmä on hohkanut lupaavasti hänen lävitseen, sisälle, ohuen takin läpi, paidan läpi hänen paljasta selkäänsä vasten, yhä syvemmälle sisälle häneen, pudonneet lehdet värinsä menettäneinä hänen ympärillään.

Kummu, Essi: Karhun kuolema. Tammi, 2010.

7 kommenttia:

  1. Ihanaa!! Miehän tosiaan ostin tämän ennen joulua itselleni lahjaksi ja pääsen nyt sitten lukemaan sen. Olen lukenut sulta ja Jenniltä niin kiittävät arviot, että odotan ihan innolla.

    -Tomomi, joka ei jaksanut kirjautua-

    VastaaPoista
  2. Voi, tosiaankin ihanaa, että sinäkin tykkäsit :). Kummun kieli on Karhun kuolemassa jotenkin niin järisyttävän todellista ja mahtavaa, että luin kirjaa ihan mykkänä ihailusta ja sen jälkeen puhkesin ylisanoihin. Ihan mielettömän hieno kirja minunkin mielestäni - en ole lukenut edellisiä Finlandia-ehdokkaita, mutta sanon silti, että tämä olisi kuulunut niiden joukkoon.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä. Jennin innoittamana minäkin hommasin kirjan, mutta ensivilkaisulla se vaikuttikin aika kököltä. Tuolla se odottaa lukemistaan, ehkäpä jossain vaiheessa tartun siihen vähän innokkaammalla mielellä, kun sinäkin kehut.

    VastaaPoista
  4. Aivan tuntematon on minullekin - laitetaanpas korvan taakse! Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  5. Yritin aamulla pohtia, miksi Kummu ei ollut ehdokkaana, enkä oikein keksinyt siihen mitään syytä. Kummun kielenkäyttö on aivan mahtavaa.

    Toivottavasti moni kirjabloggari lukisi kirjan, koska soisin sen saavan enemmänkin näkyvyyttä. :)

    VastaaPoista
  6. Tämä menee kyllä luettavien listalle, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  7. Jossu, mahtavaa! Sun lukulistalla onkin varmaan kohta aika paljon kirjoja. :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...