Siirry pääsisältöön

George Orwell: Eläinten vallankumous


Jotkut kirjat ovat sellaisia, että niihin voi palata aina uudestaan ja ne tuntuvat silti jotenkin tuoreilta. Yksi tällainen kirja on George Orwellin Eläinten vallankumous. Olen nyt lukenut sen monen ikäisenä ja joka kerta olen löytänyt siitä jotain uutta. Päätin lukea kirjan taas uudestaan, kun huomasin että siitä oli tullut hauskan näköinen pokkaripainos.

Kirja kertoo maatilasta, jonka eläimet kyllästyvät huonoihin elinoloihinsa. Ne käynnistävät vallankumouksen ja saavat ajettua ihmiset pois maatilalta. Eläimille koittaa yltäkylläisyyden aika, kun työtä tehdään yhteiseksi hyväksi. Tätä ei kuitenkaan kestä kauaa, vaan pian ahneus ja vallanhimo voittavat. Ongelmat voidaan kiteyttää yhteen lauseeseen: ”Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta toiset eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.”

Eläinten vallankumous on satiiri Venäjän vallankumouksesta, mutta vaikka siitä ei mitään tietäisikään, kirja toimii vertauskuvana vallasta yleensä. Ja ennen kaikkea vallan turmelevasta vaikutuksesta. Maatilan eläimet ovat ihmisten arkkityyppejä, joiden joukosta voi löytää myös itsensä. Lukiessaan voi miettiä, miten itse toimisi kyseisessä tilanteessa – olisiko turhamainen Mollie vai rehti Jysky.

Kirja ei anna kovin positiivista kuvaa poliitikoista, mutta ei kyllä tavallisesta kansastakaan. Siat käytävät häikäilemättömästi muita eläimiä hyväkseen, mutta silti nämä seuraavat ja tottelevat sikoja kiltisti kuin pässit narussa. Vallan voi ottaa se, joka sitä kehtaa eniten käyttää, ja vanhat ideologiat on aina helppo vaihtaa uusiin.

Suurista ajatuksista huolimatta kirja on todella nopealukuinen ja lyhyt. Pokkarinakin siinä on vain 126 sivua tekstiä. Myös kirjan esipuhe kannattaa lukea. Se kertoo lyhyesti Orwellin elämästä ja kirjan kirjoittamiseen johtaneista poliittisista pettymyksistä. Tämän sujuvampaa klassikkojen lukeminen ei oikein voi olla.

HUOM koululaiset ja opiskelijat: Ettehän kopioi tekstiä. Ja kannattaa muistaa, että teidän opettajanne osaavat käyttää googlea ihan yhtä hyvin kuin tekin.


Lukunäyte sivulta 29:
– Mitä kaikelle tuolle maidolle tapahtuu? muuan kysyi.
– Jones sekoitti sitä joskus vähäsen meidän ruokaamme, yksi kanoista sanoi.
– Älkää piitatko maidosta, toverit! Napoleon huusi ja asettui sankojen eteen. – Siitä pidetään kyllä huoli. Heinänteko on tärkeämpi. Toveri Lumipallo johtaa teitä. Minä tulen perässä parin minuutin kuluttua. Eteenpäin, toverit! Heinä odottaa.
Niinpä eläimet marssivat heinäpellolle aloittaakseen heinänteon, ja kun ne illalla palasivat, huomattiin maidon kadonneen.

Orwell, George: Eläinten vallankumous (Animal Farm, 1945). Suomentanut Panu Pekkanen. 11. painos. WSOY, 2010.

Kommentit

  1. Mie otin just kirjastosta tämän saman painoksen lainaan, minun pitäisi se ensi viikolla lukea ja pohtia teoksen satiirisuutta. Tästä sun blogauksesta sainkin jo vähän ideaa. ;) Lapsena olen katsonut vain piirrettynä tämän, mutta en ole aikaisemmin lukenut.

    VastaaPoista
  2. Hyllyssähän tuo kummittelisi, mutta enpä ole saanut sitä luettua kuin joskus pari vuotta sitten ehkä puoleen väliin. Pitäisi tarttua kyllä uudelleen!

    VastaaPoista
  3. Eläinten vallankumous on toinen niistä kirjoista, jonka luin lapsena (11 v.), enkä ole uskaltanut toistamiseen lukea, ettei vaikutelma särkyisi. Kirja teki suuren vaikutuksen, heitti suoraan lasten ja nuorten kirjallisuuden maailmasta aikuisten kirjallisuuden maailmaan. Muutos oli melkoinen, varsinkin kun ensimmäisen kerran todella pohdin tarinan sanomaa ja taustaa. Olen paljosta kiitollinen silloiselle luokanopettajan sijaiselle (jonka nimi on aikaa sitten kadonnut muististani).
    Kirja löytyy kyllä hyllystä, jos päätän jonain päivänä sen uusiksi lukea...

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteistanne! :)

    Tomomi, sun pitäö sitten kirjittaa kirjasta myös blogiin!

    Lauren, suosittelen kokeilemaan uudelleenlukua. Ties vaikka nyt tykkäisit kirjasta enemmän. :)

    Raija, nyt mua jäi vaivaamaa, mikä se toinen kirja oli. :D Tiedän hyvin tuon tunteen, ettei uskalla lukea jotain kirjaa uudestaan. Mulle sellainen on Maarit Verrosen Pimeästä maasta. Se oli silloin teini-ikäisenä sellainen jysäys, että vaikka hankin kirjan heti omaan hyllyyn, en vaan uskalla lukea sitä uudelleen.

    VastaaPoista
  5. Marjis, meillä täytyy olla jokin telepaattinen yhteys! :D Tai sitten viime aikojen uutiset kirvoittavat ihmisissä samoja assosiaatioita. Olin juuri postaamassa jotain, joka sivuaa (joskin vain hitusen verran) Eläinten vallankumousta, kun huomasin sinun blogitekstisi. Hauskaa!

    VastaaPoista
  6. Seija, great minds think alike. ;)

    VastaaPoista
  7. Itse luin kyseisen kirjan koulun pakkolukemisena joskus pari vuotta sitten, ja ahdistavan näköisestä kannesta huolimatta minuun kirja kyllä osui ja upposi. Herätti syviä ajatuksia (historian tunnit kuluivat siitä lähtien korvat höröllä) ja etenkin loppu on jäänyt edelleen kummittelemaan mieleen.

    Hyvä arvostelu! :)

    VastaaPoista
  8. Marjis, se on Humiseva harju :)

    VastaaPoista
  9. Tutustuin teokseen jo ekana yliopistovuotenani ammottavina aikoina, ja pari vuotta sitten ostin itselleni. Siis on kirjahyllyssäni. Tasa-arvoasia ei vanhene koskaan, ja vaikka tämä on hemmetinmoinen klisee niin näyttää ihmisen elämässä päsmäröinti ja alistaminen ja hierarkia alkavan jo hiekkalaatikolla...

    VastaaPoista
  10. On aika kauheaa, että jokin asia on pielessä, mutta sitä ei vaan saada korjattua. Kirja on julkaistu 65 vuotta sitten, eikä mikään asia ole muuttunut.

    VastaaPoista
  11. Hyvän kirjan tunnistaakin usein siitä, että se kestää useita lukukokemuksia, avaten joka kerta uudenlaisia näkymiä tekstiin. Hyvä että tuot blogissasi näitä klassikkoja framille, Eläinten vallankumous täytyy ehdottomasti lisätä lukulistalle.

    Yksi vaikuttavimmista kirjoista, jonka varhaismuoruudessani luin, oli Hessen Arosusi. Paljon jäi vielä tuossa vaiheessa teoksesta ymmärtämättä, mutta sen tajusin, kirjat voivat todella avata uusia ovia maailmaan ja omaan mieleen. Lukukokemus oli niin voimakas, että haluan palata siihen aika ajoin uudelleen. Ja Arosusi kestää sen.

    VastaaPoista
  12. Arosusi pitäisikin ottaa uudelleenlukuun jossain vaiheessa. Sekin on unohtunut jonnekin nuoruuden hämärään. :D Kiitos vinkistä, Kati!

    VastaaPoista
  13. Tämä toinen niistä kouluaikana luetuista pakkokirjoista, joista tykkäsin! Toinen oli Anna-Leena Härkösen Häräntappoase.

    VastaaPoista
  14. Molemmat ovat kyllä hyviä kirjoja! Pisteet Suomen kouluille! :D

    VastaaPoista

Lähetä kommentti