Martti Haavio ja Aleksander Lindeberg: Kalevalan tarinat

Kalevalan tarinat on uusi laitos vuonna 1966 ilmestyneestä kirjasta. Kirjan on suorasanaisesti kertonut Martti Haavio ja sen on kuvittanut Aleksander Lindeberg. Kalevalan tarinat on varmasti monelle sellainen nostalginen teos, jonka kuvat ovat jääneet mieleen jo lapsuudessa.

Kirjassa on aika paljon vieraita sanoja ja outoja sanontoja, mutta teksti soljuu ääneen luettuna kauniisti. Siinä on tallella Kalevalan henki. Kirjan kuvat puolestaan antavat aika sotaisan ja maskuliinisen kuvan Kalevalasta. Toisaalta kuvien ansiosta kirja voisi kiinnostaa erityisesti poikia ja aikuislukijasta ne ainakin ovat upeita.

Päätin kokeilla, mitä nykyaikaisiin satuihin tottunut lapsi pitää Kalevalan tarinoista. Koeyleisönä minulla oli 4-vuotias Adessa, joka totta puhuen oli vielä turhan pieni tälle kirjalle. Katselimme kirjan kuvia ja luin lyhyitä pätkiä kuviin liittyen ja selostin loput tapahtumista (vähän kyllä kaunistellen). Vaikka olin ennakkoon ajatellut, että kuvat ovat liian pelottavia, ne tuntuivat vielä menevän vähän ohi, eikä Adessa edes huomannut esimerkiksi luita Tuonelan joen rannalla.

Yllättäen kaikkein jännittävimmiksi nousivat kirjan eläimet. Suuri härkä oli kaikkein pelottavin, koska "se oli niin suuli ja sillä oli telävät salvet". Jotain hyvääkin härässä oli, sillä siitä riitti ruokaa kaikille. Myös nainen, joka muuttui linnuksi oli aika hurja – samoin kuin hai (hauki), jonka Väinämöinen saalisti. Välillä kirja piti laittaa pois, kun se oli niin jännittävä, mutta kohta se taas otettiin esiin ja jatkettiin kuvien katselua.

Adessa halusi myös kertoa kirjan kuvien mukaan oman tarinansa, joka oli aika epäkalevalamainen. Siinä seikkaili runsaasti prinssejä (kaikki nuoret miehet, joilla oli miekka), sotureita (muut nuoret miehet), lohikäärme (Hiiden hirvi), vihainen joulupukki (Väinämöinen) ja äitipuoli (Pohjolan emäntä).

Kirjasta riitti siis iloa pitkäksi aikaa, vaikka minulla taisi olla hauskempaa seuratessani Adessan reaktioita kirjaan. Toivottavasti luemme tätä vielä uudestaan sitten, kun koeyleisöni on vähän vanhempi.

Lukunäyte sivuilta 46–47:
Kerron myös Ilmarisesta. Hän ajoi hääpitoihin mustalla orhilla. Kuusi kultaista sirkkulaista kukkui hevosen luokassa. Hänen silmänsä eivät olleet siniset eivätkä punaiset. Ne olivat valkoiset kuin vaahto, ruskeat kuin ruoko, kauniit kuin meressä kaisla. Hän istui ylimmällä sijalla pitopöydän ääressä.

Haavio, Martti ja Lindeberg, Aleksander: Kalevalan tarinat. WSOY, 2010.