Jani Saxell: Unenpäästäjä Florian

Jani Saxellin Unenpäästäjä Florian ei ole helppo kirja. Siinä monia teemoja, jotka eivät ensin tunnu sopivan mitenkään yhteen. Saxell onnistuu kuitenkin pitämään käsissään moneen suuntaan pakenevat ihmiskohtalot ja yhteiskunnalliset aiheet, vaikka kirjassa säilyykin koko ajan vähän häiriintynyt tunnelma. Sitä lisää myös se, että kertoja häilyy välillä unissa ja menneisyydessä, vaikka pääpaino onkin päähenkilössä.

Kirjan päähenkilö on Romaniasta Suomeen muuttanut romani, Florian, jolla on harvinainen taito. Hän osaa laukaista ihmisissä unen näkemisen kyvyn, joka on katoamassa koko Euroopasta. Florian tarttuu tietysti mahdollisuuteensa saavuttaa menestystä ja rahaa. Se ei kuitenkaan ole helppoa, kun kaikkea valvotaan ja poliisikin on kiinnostunut Florianin toimista.

Lukijan ensireaktio kirjasta on huomio sen ajankohtaisuudesta. Se on kuitenkin myös tutkimus omasta kulttuurista vieraantumisesta sekä tiedostamatta että tarkoituksellisesti. Irrallisuus ja juurettomuus luovat kirjaan lopullista ja ahdistavaakin tunnelmaa, joka korostuu, kun Florian vierailee vanhassa kotimaassaan ja huomaa kadottaneensa myös äidinkielensä.

Unenpäästäjä Florian hyödyntää historiaa ja sekoittaa siihen maagista realismia, jolloin syntyy vahvasti mielipiteitä herättävä tarina. En oikein osaa sanoa pidinkö kirjasta. Kirjan kieli on kuin jatkuvaa musiikkivideon kuvavirtaa. Siinä on minun makuuni aivan liikaa tapahtumia, ilmiöitä ja ihmisiä. Minua myös aina vähän ärsyttää, kun kirja kiinnittyy niin tiukasti nykyhetkeen, että se tuntuu alleviivatulta. Kirja on kuitenkin ehdottomasti mielenkiintoinen ja lukemisen arvoinen.

Jos lukija kiinnostuu aiheesta tarpeeksi, voi hän tutustua kirjan lähteinä ja inspiraationa toimineisiin teoksiin, jotka on lueteltu kirjan lopussa. Minusta on aina hienoa, kun myös kaunokirjailijat laittavat lähteet kirjoihinsa, vaikka se ei olekaan kovin tavallista. Niiden avulla lukijan on kuitenkin mahdollista löytää tietoa – ja ennen kaikkea ne kertovat kirjailijan suuresta työmäärästä kirjaa kirjoittaessaan.

Lukunäyte sivuilta 15–16:
Rouva Kaunelan surut piti vetää muistoviemäriin muutamalla mieltä ylentävällä. Ei haitannut, jos siinä meni jokunen omakin muisto. Tai ilmiselvä kysymys, sellainen, joiden pakoilusta ja mitätöinnistä oli liki jokaisen ihmisen arkipäivä tehty. Jos sattui olemaan unenpäästäjä ja suomalaistuneeksi maailmankansalaiseksi naamioitunut romanianromani, tietyt tunteet puskivat erityisen pahasti päälle: tarkoituksettomuus, itsepetos ja kodittomuus kaikkialla.
Florianin hengitys rahisi pakkasessa. Missään ei saanut enää polttaa – kohta edes omaan ikkunalautaansa nojaten, tai umpipihan piirissä. Ja erkkeri-ikkunaisessa asunnossa ei remontin jälkeen viitsinyt.
Vapautta? Ehkäpä. Pohjoismaalaista mentaalihygieniaa, siis sietämätöntä kontrollia ja painostusta. Transilvanialaiskorsteenit eivät saaneet päivän lehteä auki tai autoa korttelin ympäri ilman piraatti-Kentiä tai Marlboroa hammaskatoisessa huulessa.

Saxell, Jani: Unenpäästäjä Florian. Avain, 2010.