Paul Auster sanoo Helsingin Sanomien haastattelussa, että "hyvä kirjallisuus vie myös aina ihmisen epämukavuusalueelle". Kirjailijan uusin kirja, Näkymätön, ei kuitenkaan vienyt minua millekään epämukavuusalueelle. Onko se siis huonoa kirjallisuutta? Vai onko Auster väärässä?
Uskon, että hyvä kirja voi viedä epämukavuusalueelle mutta se voi myös olla viemättäkin. Epämukavuusalueelle voi päätyä myös huonon kirjan kyydissä. En väitä olevani viisaampi kuin Auster, mutta kirjallisuus on niin subjektiivinen kokemus, että on aika vaarallista tehdä yleistyksiä siitä, millaista on hyvä kirjallisuus.
Mutta sitten asiaan. Luvussa oli siis Austerin uusin Näkymätön-kirja. Se on taattua, taidokasta Austeria niin hyvässä kuin pahassakin. Kirja kertoo viehättävän pienieleisesti päähenkilön, Adam Walkerin, elämästä. Mies tutustuu sattumalta erikoiseen pariskuntaan ja joutuu pian määrittelemään koko elämänsä uudelleen. Paljon enempää tästä juonesta ei uskalla kertoa, koska se on voimakkaasti sidoksissa itse kirjan muotoon. Pidin kirjan pienestä leikittelystä kerronnan tasoilla ja siitä miten kirja oikeastaan rakentui vasta sitä lukiessa.
Auster on taitava kirjoittaja, joka ymmärtää, mistä lukijat pitävät. Kirja on harkitun taidokas niin kielellisesti kuin rakenteellisestikin. Tässä piilee myös pieni ongelma, sillä pieni rosoisuus voisi tehdä kirjalle hyvää. Seksisuhde sisarusten välillä ei tuo kaipaamaani säröä kirjaan vaan kaihertaa kirjan uskottavuutta. Minusta olisi ollut kiinnostavampaa lukea enemmän Walkerin veljen kuoleman vaikutuksesta mieheen, sillä se antoi enemmän lisävaloa hänen persoonaansa ja sen kehitykseen kuin mahdollinen seksisuhde siskon kanssa.
Kirja on mietityttänyt minua enemmän kuin moni viime aikoina lukemani kirja. Minua ihmetytti kovin tuo epärealistiselta vaikuttava sisarusten välinen seksisuhde, joka tuntui alusta asti päälle liimatulta. Onko Auster niin nerokas kirjailija, että hän on tarkoituksella jättänyt suhteen paperinohueksi, jotta lukija voi tehdä siitä omat johtopäätöksensä?
Vai onko tarkoituksena vain viedä lukija keinolla millä hyvänsä sinne epämukavuusalueelle, jolloin Auster ei olisikaan niin nerokas, vaan suhteen kuvaus olisi lattea ja epäonnistunut? Miten muuten olisi mahdollista, ettei kumpikaan osapuolista tuntisi siitä pienintäkään katumusta? En tiedä vastauksia, mutta kuulisin mielelläni muiden näkemyksiä asiasta.
Austerin haastattelun voi lukea Hs.fi-sivuilta.
Lukunäyte sivulta 16–17:
Bornin sikari, sitten roolini hänen tulevana elämäkerturinaan, mutta myös muistikuva Margot'sta, joka kosketti kasvojani oikealla kädellään ja kuiskasi: Ole itsellesi lempeä. Kaikki tämä sijoittuu varmaan illan loppuvaiheeseen, jolloin teimme lähtöä tai olimme jo alakerrassa, paitsi etten muista lähtöämme saati hyvästien heittoa. Kaikki ne jutut ovat pyyhkiytyneet pois, ikään kuin neljänkymmenen vuoden kumittamina. He olivat kaksi ventovierasta, jotka tapasin meluisissa bileissä nuoruuteni New Yorkissa, siinä New Yorkissa, jota ei enää ole, siinä kaikki. Saatan olla väärässä mutten muista, että olisimme vaivautuneet edes vaihtamaan puhelinnumeroja.
Auster, Paul: Näkymätön (Invisible, 2009). Suomentanut Erkki Jukarainen. Tammi, 2010.
Tästä epämukavuudesta oli juuri munkin blogissa juttua ja olin sitä mieltä, että Auster on väärässä: ei hyvän/tärkeän kirjallisuuden pidä olla aina epämiellyttävää.
VastaaPoistaOlen muutenkin nyt Austeria vastaan. Olen lukenut viime kuukausina Austeria, McEwania, Richard Fordia ja uutta nobelistiakin. Olen kyllästynyt tietoisen taitaviin mutta usein todellakin rosottomiin ulkomaisiin mieskirjailijoihin. Se tuntuu olevan joku vaikeasti määriteltävä oma menestyskirjagenrensä, mutta mulla on nyt siitä yliannostus. ;) En aio lukea tätä Austeria ainakaan heti.
Olen ihan samaa mieltä noiden kahden ensimmäisen kappaleen kanssa, yleistykset ja tulkinnat muiden puolesta ovat vaarallisia.
VastaaPoistaTämä Auster saattaa minulta jäädä lukematta. Olen muutenkin lukenut vasta sattumuksi Brooklynissa, taidan siirtyä suosiolla vanhempaan tuotantoon.
Kyllä mun mielestä tämäkin Auster kannattaa lukea, sillä oikeasti se kerronta etenee mielenkiintoisesti. :) Ja ainakin blogien perusteella monet ovat kirjasta pitäneet.
VastaaPoistaMinusta tämä oli Sattumuksien jälkeen ehdottomasti parasta Austeria. Leviatania olen lueskellut liian pian tämän jälkeen ja lukeminen jumittelee. Siitä toivottavasti myöhemmine. Tätä kirjaa kyllä suosittelen! Soljuvaa ja taidokasta, ei niinkään kikkailevaa minusta.
VastaaPoistaAinakin sinun blogissasi, Valkoinen kirahvi, huomasinkin positiivisen arvion kirjasta. :)
VastaaPoista