Rick Riordan on tuottelias nuortenkirjailija, jonka tunnetuin kirjasarja on 5-osainen Percy Jackson -sarja. Siinä tutustuttiin antiikin jumaliin, mutta nyt Riordan on päättänyt valjastaa myös egyptiläiset jumalat kirjoihinsa Kanen aikakirjat -sarjassa. Sarjan aloittaa tämä Punainen pyramidi.
Punainen pyramidi kertoo sisaruksista, Carter ja Sadie Kanesta, jotka menettävät arkeologi-isänsä museossa sattuvassa räjähdyksessä. Räjähdyksen syy on yliluonnollinen, ja kohta sisarukset joutuvat kummalliselle seikkailulle ympäri maailman egyptiläiset jumalat kintereillään. Luvassa on taisteluita ja sukellus egyptiläiseen mytologiaan.
Punainen pyramidi ei nouse nuortenkirjasuosikkieni joukkoon, mutta varsin kiinnostava se kuitenkin on. Egyptin mytologia on yhdistetty aika kiehtovasti nykyaikaan. Parhaimmillaan se toimii erittäin hyvin ja luo kiinnostavia kontrasteja, kun esimerkiksi egyptiläinen kaislavene lipuu nykyaikaiseen New Yorkiin. Välillä Egyptin historian kertaus vähän kyllästytti minua, mutta uskon, että nuorille lukijoille sillä on enemmän annettavaa. Kirjan avulla voi jopa oppia jotain historiasta.
Kirjassa oli myös yksi erittäin ärsyttävä piirre. Sisarukset kertovat tarinaa vuorotellen, ja Sadien kerrontavuoroissa on päälle liimattua puhekielisyyttä, joka riipi pahasti kielikorvaani. Puhekielisyys kirjoissa on ihan toimivaa, kunhan sitä käytetään säännönmukaisesti koko ajan, eikä lätkäistä vain satunnaisesti sinne tänne puhekielimäisyyttä kuvaamaan. Lisäksi näin uudessa kirjassa pitäisi olla käytössä nykynuorten käyttämää kieltä eikä vähän sinne päin. En nimittäin tunne yhtään nuorta joka käyttäisi sanaa meikäreikä, ja kreisikin menee jo teennäisyyden puolelle.
Minulle tuli vähän sellainen tunne, että Punainen pyramidi taitaa olla enemmän poikien kuin tyttöjen kirja. Toki siinä on myös ripaus romantiikkaa, mutta enimmäkseen kirja on vauhdikasta menoa mäiskinnällä ja huumorillakin kuorrutettuna.
Punainen pyramidi Adlibriksessä ja Otavan sivuilla.
Lukunäyte sivulta 31–32:
Kun tulin tajuihini, kuulin ensimmäiseksi naurua, hirvittävää, vahingoniloista naurua, ja siihen sekoittuneena museon varashälyttimen tööttäyksiä.
Minusta tuntui kuin olisin jäänyt traktorin alle. Nousin pökerryksissäni istumaan ja sylkäisin suustani Rosettan kiven sirun. Sali oli raunioina. Lattialla lepatti liekkejä siellä täällä lammikoissa. Valtavia patsaita oli kaatunut. Sarkofageja – kiviarkkuja – oli pudonnut jalustoiltaan. Rosettan kiven sirpaleita oli lentänyt räjähdyksessä sellaisella voimalla, että niitä oli juuttunut pylväisiin, seiniin ja patsaisiin.
Riordan, Rick: Punainen pyramidi – Kanen aikakirjat 1 (The Red Pyramid – The Kane Chronicles 1, 2010). Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava, 2011.
Punainen pyramidi kertoo sisaruksista, Carter ja Sadie Kanesta, jotka menettävät arkeologi-isänsä museossa sattuvassa räjähdyksessä. Räjähdyksen syy on yliluonnollinen, ja kohta sisarukset joutuvat kummalliselle seikkailulle ympäri maailman egyptiläiset jumalat kintereillään. Luvassa on taisteluita ja sukellus egyptiläiseen mytologiaan.
Punainen pyramidi ei nouse nuortenkirjasuosikkieni joukkoon, mutta varsin kiinnostava se kuitenkin on. Egyptin mytologia on yhdistetty aika kiehtovasti nykyaikaan. Parhaimmillaan se toimii erittäin hyvin ja luo kiinnostavia kontrasteja, kun esimerkiksi egyptiläinen kaislavene lipuu nykyaikaiseen New Yorkiin. Välillä Egyptin historian kertaus vähän kyllästytti minua, mutta uskon, että nuorille lukijoille sillä on enemmän annettavaa. Kirjan avulla voi jopa oppia jotain historiasta.
Kirjassa oli myös yksi erittäin ärsyttävä piirre. Sisarukset kertovat tarinaa vuorotellen, ja Sadien kerrontavuoroissa on päälle liimattua puhekielisyyttä, joka riipi pahasti kielikorvaani. Puhekielisyys kirjoissa on ihan toimivaa, kunhan sitä käytetään säännönmukaisesti koko ajan, eikä lätkäistä vain satunnaisesti sinne tänne puhekielimäisyyttä kuvaamaan. Lisäksi näin uudessa kirjassa pitäisi olla käytössä nykynuorten käyttämää kieltä eikä vähän sinne päin. En nimittäin tunne yhtään nuorta joka käyttäisi sanaa meikäreikä, ja kreisikin menee jo teennäisyyden puolelle.
Minulle tuli vähän sellainen tunne, että Punainen pyramidi taitaa olla enemmän poikien kuin tyttöjen kirja. Toki siinä on myös ripaus romantiikkaa, mutta enimmäkseen kirja on vauhdikasta menoa mäiskinnällä ja huumorillakin kuorrutettuna.
Punainen pyramidi Adlibriksessä ja Otavan sivuilla.
Lukunäyte sivulta 31–32:
Kun tulin tajuihini, kuulin ensimmäiseksi naurua, hirvittävää, vahingoniloista naurua, ja siihen sekoittuneena museon varashälyttimen tööttäyksiä.
Minusta tuntui kuin olisin jäänyt traktorin alle. Nousin pökerryksissäni istumaan ja sylkäisin suustani Rosettan kiven sirun. Sali oli raunioina. Lattialla lepatti liekkejä siellä täällä lammikoissa. Valtavia patsaita oli kaatunut. Sarkofageja – kiviarkkuja – oli pudonnut jalustoiltaan. Rosettan kiven sirpaleita oli lentänyt räjähdyksessä sellaisella voimalla, että niitä oli juuttunut pylväisiin, seiniin ja patsaisiin.
Riordan, Rick: Punainen pyramidi – Kanen aikakirjat 1 (The Red Pyramid – The Kane Chronicles 1, 2010). Suomentanut Ilkka Rekiaro. Otava, 2011.
Toisaalta toi puhekielihomma saattaa johtua osittain myös huonosta kääntäjästä (siis ne epänykyaikaiset puhekielisyydet). Mut puhekielisyyksien sijoittelu on kyllä kirjailijan oma moka ^^
VastaaPoistaItelläni on just toi kirja lainassa, en vaan oo vielä lukenut :D
Linda, joskus on tosiaan vaikea sanoa, mistä mikäkin kummallisuus tulee, ellei tarkista asiaa alkukielisestä kirjasta. :D Tähän sarjaan on muuten tulossa keväällä toinen osa. :)
VastaaPoista