Pidin teini-ikäisenä aivan tolkuttoman paljon Jean M. Untinen-Auelin Maan lapset -sarjan ensimmäisistä osista Luolakarhun klaani ja Hevosten laakso. Varsinkin jälkimmäinen oli minusta mahtava, koska se kertoi yksinäisen tytön selviytymisestä jääkautisessa maailmassa kesyttämiensä eläinten kanssa. Sarjan kaksi seuraavaa osaa, Mammutin metsästäjät ja Tasangon vaeltajat, eivät olleen minusta niin hyviä, mutta toki luin nekin useaan kertaan.Jonkin kirjan esipuheessa kerrottiin, että Maan lapset -sarja on suunniteltu kuusiosaiseksi, joten en missään vaiheessa luopunut toivosta, että loput kaksi osaa vielä julkaistaisiin. Vaikka en enää fanittanutkaan sarjaa teini-iän jälkeen, luin tietysti Luolien suojatit heti, kun se julkaistiin, ja niin tein myös tämän juuri ilmestyneen sarjan viimeisen osan, Maalattujen luolien maan kanssa.
Maalattujen luolien maa jatkaa Aylan ja Jondalarin sekä heidän tyttärensä tarinaa, vaikka pääpaino onkin Aylassa ja tämän hengellisessä koulutuksessa. Zelandoniksi valmistautuva Ayla tutustuu opettajansa kanssa esimerkiksi Etelä-Euroopan maalattuihin luoliin. Ne ovat minusta kiinnostavia, ja niissä olisi mahtava joskus käydä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että niissä kaikissa olisi tarvinnut piipahtaa tämän yhden kirjan aikana, sillä luolat alkoivat pian muistuttaa toisiaan.
Muutenkin Maalattujen luolien maa tuntuu toistavan aika paljon itseään ja edellisistä kirjoista tuttuja teemoja. Mustasukkaisuus, ristiriidat klaanin ja muiden välillä sekä ihmettely Aylan erikoisista kyvyistä ja taidoista ovat mukana kirjassa. Olen jopa yllättynyt siitä, miten identtisesti kirja noudattaa aiempia tapahtumia. Mitään täysin uutta kirja ei esittele, vaikka heimojen hengellisten johtajien tietoja esitelläänkin tässä kirjassa aiempaa tarkemmin.
Maalattujen luolien maa on siis tolkuttoman pitkä ja yksityiskohtainen – mielestäni jopa enemmän kuin sarjan pari viimeistä osaa. Kirjassa on haettu sellaista totuudenmukaisuutta, joka ei olisi tarpeen, kun kyseessä on kuitenkin täysin spekulatiivinen tarina. Pitkät selostukset puuduttavat lukijaa, mutta suoraan sanottuna sillä ei ole niin kauheasti merkitystä. Kyllä jokainen tähän kirjaan tarttuva tietää jo ennakkoon, mitä tuleman pitää. Mutta silti kirja on luettava, onhan se tämän klassikkosarjan viimeinen teos.
Minulle tuli kirjaa lukiessa vähän nostalginen olo, mutta ei silti lainkaan surullinen fiilis siitä, että sarja päättyi. Maan lapset on hyvä päättää tähän Maalattujen luolien maa -kirjaan, sillä minulle ainakin tuli selväksi, että tarinaan ei voi tulla enää mitään uutta. Ayla jäi tässä kirjassa jo niin etäiseksi, että jäähyväiset eivät tunnu haikeilta. Luulen, että vielä joskus palaan kuitenkin ainakin noihin sarjan ensimmäisiin osiin.
Lukunäyte sivulta 69:
Ayla hymyili. Hänestä oli hauskaa päästä näkemään uusia paikkoja, kunhan matka ei ollut liian pitkä. Pitkiä etäisyyksiä hän oli matkustanut riittämiin. Hän muisti nähneensä juuri Heinän ja Harmon, ja hänen mieleensä juolahti ajatus, joka tekisi Ensimmäisen kanssa matkustamisesta helpompaa. »Jos käytämme hevosia, voimme kulkea nopeammin.»
Maalattujen luolien maa Adlibriksessä ja WSOY:n sivuilla.
Untinen-Auel, Jean M.: Maalattujen luolien maa – Maan lapset 6 (The Land of Painted Caves – Earth's Children, 2011) Suomentanut Hilkka Pekkanen. WSOY, 2011.
Ehdit lukemaan tämän jo :-)
VastaaPoistaPalaan kunnolla katsomaan mitä mieltä olit sitten kun ehdin itse tämän saada ja lukea. *huoh* nyt tosiaan harmittaa että tilasin tämän amazonilta enkä vain ostanut suomennosta.
No en kyllä sitten muuta saanutkaan tehdyksi koko viikonloppun. :D
VastaaPoistaMiksi viimeinen osa ilmestyi näin paljon myöhemmin kuin muut osat? Oliko se tarinan kannalta tarpeellinen vai oliko kokonaan vanhan kierrätystä? Mie en tosiaan ole koskaan näitä lukenut, mutta jonkinlainen tuntuma tarinaan silti on elokuvan myötä.
VastaaPoistaJaa, en tiedä. :D Suurin väli kirjoissa oli tuossa 4. ja 5. välillä, 1990 ja 2002. Ja nyt tämä 6. osa 2011. Voi olla, että kirjailijalla on ollut jotain muuta elämää välillä, ainakin se tässä esipuheessa kertoo itse käyneensä noissa luolissa.
VastaaPoistaLuulen, että nämä tapahtumat oli pääosin suunniteltu jo ennakkoon, vaikka yllättävän paljon olikin kierrätystä.
Oli kyllä joo ihan tajuttoman pitkästyttävä :D Olen myös pitkän linjan "fani", suosikkejani ovat myös tuo Hevosten laakso, ja pidin Luolien suojateista myös paljon.
VastaaPoistaTuli myös mieleen, että Untinen-Auel on tainnut tulla vanhaksi ja mielenkiinnon kohteet kaventuneet, kun sarjan niin maineikkaat seksikohdat olivat jääneet kahteen quickie-kertaan :D
Susa-li, kiinnitin huomion ihan samaan asiaan. :D Liikaa töitä ja liian vähän huveja. :D
VastaaPoistaMä kyllä epäilen edelleen että seksikohtausten tekoon on pantu painetta kustantajan suunnalta. Ekassa osassahan ei ollut niitä ylitsevuotavia rakastelukohtauksia. Vasta kakkososassa. Veikkaan, että kustantamo käski lisäämään seksiä kirjoihin.
VastaaPoistaEhkä vastaavasti nykyään ei tarvita niin paljon seksikohtauksia kirjoissa, kun seksijuttuja pursuaa muutenkin joka paikasta.
Salla, voi olla, että olet oikeassa. Sikäli jännää, koska toi ykkönen on kuitenkin paras näistä kirjoista. Tai ehkä seksiä on just siksi lisätty, kun on aateltu, etteivät kirjat kuitenkaan nouse ykkösen tasolle. Tiedä häntä.
VastaaPoistaMä luin noi kaikki aikaisemmat osat lukiossa. Se edellinen viimeinen osa oli sitten tainnut just ilmestyä silloin? Olen kyllä aika hyvin unohtanut ne tapahtumat jo, mutta pakko kai tämäkin on lukea.
VastaaPoistaVelma, ei hätää. Tässä kirjassa kerrattiin asioita sen verran, että ne muistuvat kyllä mieleen. :D
VastaaPoistaEn malta odottaa, saan arvostelukappaleen lähipäivinä. ;D Hesarin haastattelussa mainittiin, että kirjailija on jo 75 (jos muistan oikein), eli pitkä tauko ja tämä - kuinka sanoisin - fokuksen siirtyminen heijastavat ehkä kirjailijan ikää.. ;) Taukoon hän sanoi itse syyksi sen, että kirjoittaminen on vanhemmiten tullut raskaammaksi ja hitaammaksi.
VastaaPoistaIna, en ihmettele, että on sitten ollut vähän hankalampaa, kun ovat kuitenkin käyneet tuolla luolissa ja kaikkea. Mutta hyvä, että sai kirjan vielä tehtyä. :)
VastaaPoistaMinä pidän siitä, että viimeinenkin osa noudattaa kahden edellisen teemaa mm. yhteisöllisyyden merkitystä- kiireetöntä elämänhallintaa kuitenkin suht. haastavissa oloissa. -75v kirjailija on mielestäni onnistunut luomaan oikeanlaisen tunnelman ja tunteen "maisemasta" tuossa ajassa, fiktiivisten hahmojensa ja pitkällisten ympäristökuvaustensa avulla.
VastaaPoistaAnonyymi, ihan totta. Kyllä nän kirjat ovat vaikuttaneet mun käsitykseen tuosta ajasta ja siitä, miten vaikeaa on ollut esimerkiksi siirtyminen paikasta toiseen.
VastaaPoistaMinua on kiehtonut näissä kirjoissa aina tosi paljon se luonto ja se, mitä sieltä on löytynyt syötäväksi ja lääkkeeksi.
Eniten mua rasitti ne jatkuvat sukulaisuussuhteiden toistelut ja kertaaminen, vaikka toki yhteisöllisyys on selviytymisen keino.
Kas niin, nyt uskalsin tulla lukemaan. Olet niin oikeassa kun sanot että tässä Ayla on etäinen... ei jää ikävä. Ja sitä toistoa! Melkein pakko sanoa että oli jo vähän pitkäveteinen.
VastaaPoistaBooksy, aika nopeasti sait kirjan sitten kuitenkin. :)Vähän oli laimea lopetus, mutta olen kuitenkin tyytyväinen, että sarjaan tuli tämä viimeinen osa sulkemaan sen.
VastaaPoistaPyörittelinkin tätä jo kaupassa käsissäni viime viikolla, ja nyt varmistui että sen jättäminen kaupanhyllyyn oli oikea päätös. Odotankin että saan kirjastosta sen luettavaksi tai että se tulee alennukseen. Luettavien listalla se kumminkin on.
VastaaPoistaTuossa viidennessä osassahan sarjan taso laski kuin, se kuuluisa, lehmän häntä..
Katinka, hyvä että kommnetoit, niin löysin sun blogiisi! :)
VastaaPoistaNämä kirjat menevät muuten ihan parittain mun mielessä 1 ja 2 on parhaat, 3 ja 4 ok ja nämä 5 ja 6 melko haaleita. :D
No voihan vihnus! Meinaan vaan, että ostaa pöräytin kirjan heti sen ilmestyttyä, kun kerran hyllyssäni ovat jo kaikki muutkin osat. Nyt kyllä kaduttaa, kun kaikki kritiikit vaikuttavat olevan negatiivisia.
VastaaPoistaEka osa on ehdottomasti ollut näistä vaikuttavin ja myös tyydyttävän mittainen, kun jatko-osat ovat päässeet vähän liikaa levähtämään. Ja tosiaan tuo seksi - tätähän sanotaankin luolamiespornoksi - on saanut vähän liiankin merkityksellisen osan jatko-osissa syystä, jota meikä ei kyllä ymmärrä. Kirjojen ympäristö ja maailma ovat niin eksoottisia, että herättävät kyllä kiinnostusta ilman liian runsaita vällykohtauksiakin...
Nyt sun ei auta muu kuin lukea kirja läpi sillä asenteella, että se on kuitenkin sarjan viimeinen. Tässä ei niin kauheasti pyöritty siellä vällyissäkään. Ja oli tässä kiinnostaviakin aiheita. :)
VastaaPoistaEn viitsi edes aloittaa, miten vaikuttava kokemus oli teini-iässä lukea neljä ekaa osaa. Ne tulevat aina olemaan lempikirjojani.
VastaaPoistaViides osa oli selvästi hidastempoisempi. Paksu järkäle kertoi vain vuodesta (tai parista, en muista enää tarkasti). Itselläkin meni vuosi, että sain sen luettua. Kirjassa oli kuitenkin jonkin verran jännitteitä ja ihan kiva juoni.
Tämä viimeinen osa on kyllä ollut hämmentävä. En sano pettymys, koska kuitenkin olen jaksanut lukea sitä, mutta hypin kyllä jonkin verran. Joenuomien ja ympäristön kuvailu on mielestäni turhankin tarkkaa (kuvailua oli ennenkin, mutta tässä se ei ole aivan yhtä kiinnostavaa kuin aiemmissa osissa) ja luolat ovat oikeasti kaikki ihan samanlaisia. Ja montako kertaa kirjassa laulettiin Emon laulu? Kuka oikeasti luki kaikki säkeistöt joka ikinen kerta? Ja miten monta kertaa tarvitsee toistaa osmankäämin kaikki käyttötarkoitukset ja päähenkilöiden esittelyissä käytetyt sukulaissuhteet. Ja aivan poikkeuksetta uusia ihmisiä kohdatessa toistettiin sama litanja "ihmiset ihmettelivät kesyjä eläimiä ja Aylan outo puhetapa pantiin merkille". Pakosti tuli mieleen, että kirjailija keksi nyt ensimmäistä kertaa tietokoneen Copy Pasten, jolla sai joudutettua kirjan valmistumista.
Mielestäni juoni vasta alkaa siinä 500-600 sivun kohdalla. Sitä ennen kirjassa ei ole oikein mitään jännittävää. Kaikki sujuu mutkattomasti kun ihastellaan Aylan erinomaisuutta ja muistellaan menneitä.
Kiitos mukavan pitkästä viestistä, Toukkero! :)
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä noista huomioistasi tästä kirjasta. Jäin ihmettelemään sitä, että eikö kirjaa ole toimitettu ollenkaan. Yleensähän tuollaiset liialliset kertaukset ja muut jäävät kustannustoimittajan haaviin. Vai onkohan kirjailija niin suuri, että hän voi sanella myös toimittamisen ehdot?
Ostin itse kirjan heti keväällä, mutta ehdin lukea sen vasta kesälomalla.
VastaaPoistaKirjoitin kirjasta omassa blogissani ja tulin mielenkiinnosta katsomaan mitä muut ovat kirjoittaneet. Hienoa, että löysin samalla mielenkiintoisen blogisi.
Olen aika pitkälle samaa mieltä kirjasta kuin sinä, eli toistoa oli liikaa, luolista kerrottiin liian yksityiskohtaisesti ja jo käytettyjen juonenkäänteiden tilalle olisi voinut keksiä jotain uutta.
Sinänsä kirjasarjan maailma on niin hieno, että tämänkin kirjan luki mielellään, vaikka se ajoittain tuntuikin hieman pitkäveteiseltä.
Pidän siitä, että kirjoissa kuvaillaan kivikautisia työmenetelmiä ja jääkauden eläimiä. Ihmisiä sen sijaan tässä kirjassa tuntui olevan ihan liikaa. En pysynyt kärryillä heistä kaikista.
Minä jäin kaipaamaan Aylaa ja muutamia muitakin läheiseksi tulleita henkilöitä sekä ennen kaikkea heidän maailmaansa.
Annika, hauskaa, että löysit blogiini. :) Minä pidin kirjasarjassa eniten siitä, miten kuvattiin ihmisten ruoanhankkimista ja muita taitoja, joilla he selvisivät alkeellisissa oloissaan.
VastaaPoistaTuntui, että lopussa tarinan näkökulma siirtyi liikaa ihmisten välisiin juttuihin, ja samalla kirjat menettivät juuri sitä ainutlaatuisuuttaan. Ihmissuhteista kertoo jo niin moni muu kirja paremmin.
Googlailin tässä kyseistä kirjaa, joten päädyin tännekin. Ajattelin jättää samalla kommentin.
VastaaPoistaEnsinnäkin mä oon ilmeisesti elänyt jotenkin huppu silmillä. Havaitsin vasta viime viikolla nimittäin viimeisen osan ilmestyneen.... Missään kyseistä kirjaa ei ole suuremmin hehkutettu, mutta taidan sen silti lainata kirjastosta... Rakastin sarjan kahta ensimmäistä osaa ja harmillista, ettei viimeinenkään yllä samaan. Mutta nyt on hyvä lukea kirja, kun ei ole liian suuret odotukset sitä kohtaan.
Mukava, että jätit kommentin Piikkipaatsama. :) Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka tykkäsitkin kirjasta. Joskus se auttaa, kun ei ole liian suuria odotuksia.
VastaaPoistaOlen lukenut 5 osaa tästä sarjasta. Huomasin vasta nyt että on ilmestynyt kuudeskin osa, pakkohan se on mennä lainaamaan :) Itselläni on 3 ensimmäistä osaa. Huomasin myöskin että 5 osa oli jo melkoista toistoa, tuli hypittyä muutama lause yli. 2 ja 3 osat ovat mielestäni parhaita, en muista enää 1 osaa kunnolla. 4 on kadonnut täysin jonnekkin mielensyövereihin. Voisin lukea kaikki uudestaan joku päivä. Seksi kohtauksia on tosiaankin paljon, yleensä noin 3 kertaa per kirja. Yksityiskohtaisuus niissäkin häiritsee hieman. Se jatkuva Aylan taitojen ylistäminen ja sukusiteiden miettiminen menee jo pikku hiljaa mielestäni yli. sitten on pari ihmistä jokaisessa kirjassa joilla on kokoajan jotain Aylaa vastaan.
VastaaPoistaItse pidän tavasta jolla tavalla kirjailija kertoo entisajoista. Se on kiinnostavaa ja monipuolista. Koko kirjasarjan voisi mielestäni lukea kuka vain, jota kiinnostaa esihistoria, sillä kirja on myös opettavainen. Toki myös kuka vain muukin, sillä koko kirjasarja on itsessään loistava :)
Emma, onneksi huomasit tämän kuudennen osan, koska kyllähän se päättää tarinan, vaikkei mikään huippu ollutkaan. :) Ja olet oikeassa siinä, että sarjan voi lukea kuka tahansa: erään ystäväni aviomieskin on lukenut sen! Minulle tulee sarjaa lukiessa aina kauhea ruoanhamstraus ja säilöntävimma. :D Tykkään niin paljon niistä kasvien keräyksen ja käytön yksityiskohdista.
PoistaJäin kaipaamaan tietoa, miten klaani selviytyi Aylan sieltä lähdön jälkeen - vaikka oikeastaan sen tietää muutenkin. Broud on ihan kelvoton päällikkönä, mikä omalta osaltaan edesauttaa klaanin tuhoutumista...
VastaaPoista"Mammutin metsästäjissä" nähtävä tulivuorenpurkaus osaltaan selvittää asiaa: se tapahtuu Broudin klaanin asuinsijoilla - minne se sitten on muodostunutkin.
Miellyttävä "yllätys" on Maalattujen luolien maassa nähtävä mamutoitten vierailu, Siinä saamme hieman tietoa heidän asioistaan, mutta mielestäni tapahtumat jäävät jotensakin avoimiksi.
Minäkin kaipasin samaa asiaa. Kyllä sen olisi jotenkin varmasti voinut kirjoittaa mukaan, sillä niitä viittomia oppineita ihmisiä oli kuitenkin siellä jonkin verran - ja toivoin, että joku sellainen olisi tavannut klaanilaisia. Selkeämpää tarinan sulkemista myös toivoin tämän kertauksen sijaan. :)
PoistaParas tämän sarjan kirja on mielestäni ensimmäinen eli luolakarhun klaani - sen jälkeen muut kirjat ovaat mielestäni jotenkin enemmön kaupallisessa mielessä kirjoitettu eivätkä ne ole yhtä sydämen pohjasta tulleita kuin ensimmäinen osa, huomaa sen että kirjailijalta on sama alkuinnostus kirjoittamiseen hiipunut. Vai mitä mieltä sinä olet?
VastaaPoistaHei Anne! Olen aika pitkälti kanssasi samaa mieltä, mutta pidin vielä esimerkiksi Hevosten laaksosta aika paljon. Samoin kolmanteen osaan on mielestäni panostettu jonkun verran, mutta sitten alkaa tulla jo tavattomasti toistoa vastaan.
Poista