Kaisa Häkkinen ja Terttu Lempiäinen: Aaloesta öljypuuhun – suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan

Luen mielelläni sekä kasvi- että kielikirjoja, joten voitte varmaan arvata riemuni, kun huomasin tämän sekä kasveja että suomen kielen historiaa käsittelevän kirjan. Kaisa Häkkisen ja Terttu Lempiäisen Aaloesta öljypuuhun – suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan paneutuu nimensä mukaan vanhoihin mainintoihin kasveista ja tutkii sekä nimien että kasvien alkuperää. Kaisa Häkkinen on minulle ennestään tuttu kirjailija, sillä olen lukenut monia hänen kirjoittamiaan kirjoja suomen kielen historiasta.

Aaloesta öljypuuhun -kirjaan on kerätty vanhimpia suomen kirjakielessä mainittuja kasveja, joita Suomen kirjakielen isä, Agricola, on esitellyt teoksissaan. Monet kirjan kasveista on mainittu Agricolan vuonna 1544 ilmestyneen Rucouskirian alkuosan kalenterissa, johon Agricola on koonnut terveysohjeita eurooppalaisesta kansanperinteestä. Yhteensä Agricola mainitsee kaikissa teksteissään nimeltä vajaat 80 kasvia.

Kirjan alussa on lyhyt esittely kirjan aineistosta ja kasvien ryhmittelystä. Siinä pohditaan muun muassa sitä, millaisia valintoja Agricola on tehnyt muokatessaan Raamatussa mainittuja kasveja suomalaisten ymmärrykseen sopiviksi. Erittäin mielenkiintoinen osuus siis! Tämän jälkeen kasvit esitellään tarkemmin erikseen. Kasveja tarkastellaan ensin niiden nimen alkuperän kautta, ja sitten on paneuduttu kasvien tarkempaan esittelyyn muun muassa niiden ominaisuuksien ja käyttötapojen kautta.

Kasvit on jaettu ryhmiin niiden alkuperän ja käyttötarkoituksen mukaan: mauste- ja rohdoskasvit, eksoottiset puut ja pensaat, koristekasvit, kotimaiset hyötykasvit ja ulkomaiset hyötykasvit. Alkuperä on olennainen jakoperuste, koska Aaloesta öljypuuhun on myös kielitieteellinen teos. Monet kotimaisten kasvien nimet saattavat nimittäin olla vanhoja, yleisesti tunnettuja suomalaisia nimiä, kun taas eksoottisten kasvien nimet ovat yleensä lainasanoja, jotka ovat tulleet kieleen kasvien mukana.

Agricola antaa Rukouskirjansa kalenterissa ohjeita sekä terveyteen että hyvään ruokavalioon. Esimerkiksi helmikuussa Agricola kehottaa lisäämään juomiin maarianverijuuren ja sellerin siemeniä, ja vetoaa Hippokrateen tietoihin. "Tällä kuulla syömän pitää (niin kuin Ipokras sanoopi) lämmintä ruokaa ja agrimonian ja appiumin siemenitä juomassa nauttiman." (s. 38) Kuten esimerkistä näkee, tekstit on mukautettu nykyiseen kirjoitusjärjestelmään, joten niitä on helppo lukea.

Aaloesta öljypuuhun on mielenkiintoisen sisältönsä lisäksi upean näköinen kirja. Kirjan taitto on väljä ja rauhallinen, ja kasvien piirroskuvat ovat tunnelmallisia. Kuvat onkin kerätty Agricolan aikaisista teoksista, joten ne tukevat tekstin esimerkkejä erinomaisesti. Vaikka kuvat ovat vanhoja, ovat ne edelleen käyttökelpoisia ja tarkkoja mallinnuksia kasveista.

Olen aivan hurmaantunut tästä kirjasta, ja mieleni tekee hipelöidä ja lueskella sitä koko ajan. Kirja on upea lisä sekä kasvi- että kielikirjojen joukkoon. Luulen, että tämä on minulle se tämän kevään ykköskirja.

Lukunäyte sivulta 91:
Agricola mainitsee teoksissaan myrtin kahdesti, ja molemmilla kerroilla hän käyttää siitä latinankielistä nimitystä mirtus. Tämä osoittaa, ettei kasvilla vielä 1500-luvulla ollut ainakaan yleisesti tunnettu suomenkielistä nimeä. Aito myrtti (Myrtus communis) on nykysuomalaisille tuttu huonekasvina, mutta Agricolan aikana elävien kasvien tuominen asuinhuoneisiin oli Suomessa aivan vieras ajatus.

Aaloesta öljypuuhun Adlibriksessä ja Teoksen sivuilla.

Häkkinen, Kaisa ja Lempiäinen, Terttu: Aaloesta öljypuuhun – suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan aikaan. Teos, 2011.