Siirry pääsisältöön

Sami Parkkinen: Punainen pyörre

Sami Parkkisen Punainen pyörre pisti silmääni heti tutustuessani Gummeruksen kevään esitteeseen. Kirja on lähitulevaisuuteen sijoittuva dystopia, jonka tapahtumapaikkana on lisäksi vielä Suomi. Kirjan takakannen mukaan kyseessä on eksistentiaalinen scifi-trilleri, joten kiinnostukseni oli taattu.

Punaisen pyörteen päähenkilö on CJ Hakala, joka on liittynyt armeijaan paetakseen menneisyyttään. Häntä koulutetaan yksinkertaiseen työhön, jonka tarkoitusta ei miehelle paljasteta. Kun koulutus on ohi, mies lähetään odottelemaan ohjeita. Eräänä päivänä tapahtumat lähtevät vyörymään ja CJ huomaa koulutuksensa liittyvän ihmisten fysiologiseen parantelemiseen. Pian miestä jahdataan pitkin teollisuusalueita ja kesyttömiä korpimaita.

Päähenkilön lisäksi kertojina toimivat muun muassa armeijan ja poliisin edustajat, jotka sotkeutuvat outoon tapahtumavyyhtiin. Kerronta tapahtuu aina kyseisen henkilön lähtökohdista, joten tarinaan jää runsaasti aukkoja. Niitä paikkaillaan satunnaisesti, ja vasta kirjan lopussa koko tarina alkaa hahmottua. Tällainen rakenne toimii hyvin ja Punaisen pyörteen tapahtumat etenevät elokuvamaisesti lyhyinä ja napakoina kohtauksina.

Kirja yhdistää mielenkiintoisesti ikuiset kiistojen vastapuolet – tieteen ja uskonnon. Tai ehkä pitäisi sanoa kaikki uskonnot, sillä erään kirjan hahmon mukaan hyvä kristitty voi olla myös hyvä lestadiolainen tai hyvä jainalainen. Kirja herättää myös miettimään, voiko tieteellisesti parannella sellaista, minkä ihmisen fysiologia tai uskonto on jättänyt puolitiehen. Ja kannattaako se? Jos ihmiselle on annettu kaikki oikeat osat, miksi ne osat eivät kuitenkaan toimi täydellisesti?

Punainen pyörre kuvaa ihmisyyttä kaunistelemattomasti, paikoitellen aika brutaalistikin. Jotkin kirjan tapahtumat jäävät hämärään, mikä on tietysti odotettavissakin, kun tapahtumia tarkastellaan niiden kokijoiden eikä suunnittelijoiden kautta. Minua jäi kuitenkin vähän häiritsemään, että tapahtumat käynnistävän ihmisen motiivit eivät oikein selvinneet. Kirjan loppupuolella tarinaan tuotiin myös uusia asioita, joita ei sitten enää ratkaistukaan. Toisaalta nämä asiat jäävät kutkuttelemaan lukijan mielikuvitusta, joten ehkä se on ollut ihan tarkoituksellista. 

Lisäplussia mielenkiintoiselle kirjalle pitää antaa vielä upeasta kannesta, jonka on suunnitellut Jussi S. Karjalainen. Harvemmin kirjojen kannet kiehtovat minua ihan näin paljon kuin tässä kirjassa. En muista ennen nähneeni kansissa näin tarkkaa ja yksityiskohtaista painojälkeä sekä erikoista metallista hehkua. Se sopii tähän kirjaan täydellisesti.

Lukunäyte sivulta 7:
CARL-JOHAN HAKALA heräsi kovaäänisiin, metallisiin kalahduksiin. Ne tulivat talon ulkopuolelta. Hän nousi vuoteesta, raotti verhoa ja katsoi pihamaalle. Äänet tuntuivat kuuluvan melko kaukaa. Oli marraskuun kolmas päivä, kello oli noin yksi päivällä. Taivas oli harmaa, mutta valo tuntui pitkään vallinneen pimeyden jälkeen kirkkaan viiltävältä.

Parkkinen, Sami: Punainen pyörre. Gummerus, 2011.

Kommentit

  1. Kuulostaa kiinnostavalta! Luin viime vuoden puolella yhden "uutta ihmistä" ja armeijaa käsittelevän kirjan, olisi mielenkiintoista vertailla mitä suomalainen tekijä on tästä rakentanut.

    (Kustantajan sivujen mukaan tämä on saatavana myös e-kirjana; meinasin jo sortua ja ladata matkaevääksi ensi viikon reissulle. Mutta hohhoijaa, eipä löytynyt kahdesta ensimmäisestä nettikirjakaupasta... ehkä odottelen että saapuu kirjastoon jonain päivänä :-) )

    VastaaPoista
  2. Äh, harmillista, ettei sitä löytynyt vielä. Tosin kirja vasta julkaistiin, joten voi johtua siitäkin. Kustantamoiden kannattaisi ehkä alkaa myymään noita e-kirjoja suoraan omilta sivuiltaan.

    VastaaPoista
  3. Taas hyvä vinkki, kiitos! Laitan kirjastolistalle heti kun varaus sieltä onnistuu, nyt ei systeemi pelitä, tai sitten kirja on liian uusi vielä varattavaksi.

    VastaaPoista
  4. Arja, miekään en ole saanut koko päivänä kirjaston varausjärjestelmää toimimaan. Tuskastuttavan hitaasti myös kirjat sinne tulevat, kun blogeista näitä lukuvinkkejä napsii.

    Tosin mulla jäi Self help kesken aikanaan, tosin sen tähden, että tuli muita kirjoja sen tielle.

    VastaaPoista
  5. Ai vitsi, vai että tää on jo ilmestynyt! Katselin nimittäin Gummeruksen esitteestä tätä hyvin kiinnostuneena muta muistelin että "joskus keväällä" (vaikka kevätkausihan tässä jo on...) se vasta ilmestyy... Tämä pitää kuitenkin lukea!

    VastaaPoista
  6. Kevät tuli aikaisin. :D

    Aika aikaisin muuten tämä on saatu Helmetin tietokantaan, vaikka ei sitä nyt ainakaan pysty varmaaan, kun se ei toimi.

    Lisäsin tuohon vielä lukunäytteen, kun olin sen unohtanut. :)

    VastaaPoista
  7. Minä arvostelin tämän juuri, enkä juuri tykännyt. Gummeruksen esitteen mainospuhe oli selvästikin onnistuneempi.

    VastaaPoista
  8. Menenkin heti lukemaan sun arvostelun, Jori. Erimieliset mielipiteet on aina tosi kiinnostavia! :)

    VastaaPoista
  9. Parkkisella on harvinainen kyky kirjoittaa kirkasta tekstiä, joka maalailee eteen tapahtumia helposti ja pakottamatta. Se ei ole niinkään yleistä, vaikka tällä kyvyllä on siunattu esimerkiksi Linnaa, Skiftesvikiä ja joskus Verrostakin. Ilkka Remes voisi muuten kuulua samaan sarjaan, mutta muutamia loistavia poikkeuksia lukuunottamatta hänen tekstinsä tuntuu minun makuuni liian rakennetulta ja joskus keinotekoiseltakin.

    VastaaPoista
  10. Aivan totta, tätäkin kirjaa oli helppo lukea. Lisäksi olen alkanut enemmän ja enemmän arvostaa kirjailijoita, jotka osaavat sanoa asiansa napakasti ilman jaarittelua. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti