keskiviikko 24. elokuuta 2011

Tärppejä Atenan ja Schildtsin syksystä

Kirjasyksyn vauhti vain kiihtyy kiihtymistään ja kiinnostavia uutuuskirjoja ilmestyy koko ajan. Olin eilen tutustumassa Atenan ja Schildtsin syksyyn, ja sieltä tarttui mieleen monia houkuttelevia uutuuskirjoja. Tässä siis minua eniten kiinnostavat kirjatärpit.

Mia Vänskä:
Saattaja (Atena)
Saattaja on Vänskän esikoiskirja, ja se pisti silmääni uutuuslistalta jo aikaisemmin. Kauhukirjoja on tullut luettua viime aikoina liian vähän, joten tämä oli varma valinta. Lukunäyte!

Peter Ross, Schildts
Kate Atkinson:
Ihan tavallisena päivänä (Schildts)
Pidin nuorena todella paljon Atkinsonin kirjoista Museon kulisseissa ja Ihmiskrokettia. Olen monesti ihmetellyt, miksei kirjailijalta ole suomennettu muuta, mutta nyt vihdoin ilmestyy Atkinsonin dekkarisarjan aloittava teos. En ole dekkarifani, mutta Atkinson-fani tietysti lukee tämänkin.

Pia Juul:
Hallandin murha  (Atena)
Ensin ajattelin, että tämä kirja ei kiinnostaisi minua ollenkaan, mutta kun kuulin kirjasta tarkemmin, päätin, että sekin tulee lukulistalleni. Kirja on ilmeisesti dekkarin muotoon kirjoitettu, mutta se ei kuitenkaan ole dekkari. Välimuodot ja genren rikkojat ovat mielenkiintoisia!

Filosofit (Schildts)
Esitteen mukaan kirja pureskelee valmiiksi maailman kiehtovimmat ajatukset ja esittelee yksissä kansissa tärkeät aatteet, ajattelijat ja 2500 vuotta ihmiskunnan historiaa. Hmm... Voiko oppiminen olla näin helppoa? Pakko kokeilla!

Jason Thompson:
Kirjan uusi elämä (Atena)
Ajatus kirjojen tuhoamisesta on aina ahdistanut minua, ja siksi olenkin pelastanut kotiini liikaa sellaisia kirjoja, jotka ovat jääneet orvoiksi. Mutta totuushan on, että jotkin kirjat ovat niin auttamattoman vanhentuneita tai huonokuntoisia, ettei niitä kannata säilyttää. Siksi onkin roskisreissun sijaan parempi askarrella niistä jotain uutta. Näyte!

Sir Pilkington-Smythe:
Omituisten otusten ensyklopedia (Schildts)
Tämä kirja herätti kiinnostukseni kansikuvan perusteella. Kirja vaikutti rennosti kirjoitetulta, ja luulin siinä esiteltyjä olioita ensin mielikuvituksen tuotteiksi, mutta kirjassa onkin ihan oikeaa tietoa! Oudot otukset ovat kiehtovia, joten tämä päätyy aivan varmasti lukulistalleni.

Nyt kun olen listannut tuohon nuo minun mielestäni lupaavimmat kirjat, huomaan, että moni kiinnostava jäi vielä listan ulkopuolelle. Apua, ehdinköhän tehdä koko syksynä mitään muuta kuin lukea kirjoja? Epäilen suuresti, sillä tässä oli kuitenkin vain kahden kustantamon listoilta löytämäni tärpit. Lisää vinkkejä eilisillalta löytyy Jennin ja Hannan blogeista, ja jälkimmäisestä oikein kuvien kera.

Schildtsin syksy 2011 löytyy täältä ja Atenan uutuudet täältä.

6 kommenttia:

  1. Jee, tuo Vänskä on mullakin aikomus lukea asap :-)

    Hallandin murhakin on alkanut vähän houkuttaa... koitan pyristellä vastaan...

    VastaaPoista
  2. Ai niin, tuo filosofi-kirja! :D Pitäisi ostaa Jurille lahjaksi (sen toisen lisäksi), kun hän tahkoaa filosofian sivuaineopintoja nyt.

    VastaaPoista
  3. Kiva tosiaan, ettei ole ihan samoja kirjoja, vaikka jotain yhteisiä kiinnostuksenkohteita onkin! Kääk, ehkä mun pitää myös lukea niitä tietokirjoja eikä vain kirjoittaa niistä... Minua ei kiinnosta tuo Atkinson oikeastaan muuten kuin siten, että sanottiin, että se on sellainen lukupiirien kirja. Haluaisin tietää, millaisiksi lukupiirikirjat ajatellaan.:)

    Hanna, mulla on kaverilta (ikuisuus)lainassa tietokirja Huonosti käyttäytyvät filosofit. Ehkä Juri pitäisi siitäkin? Sekin on sellainen popularisoitu mutta asiaa sisältävä tietokirja.

    VastaaPoista
  4. Jenni, ne on varmaan niitä dekkareita, jotka ovat samalla kirjallisuutta. ;)

    Haah, miepä sanon hälle tuosta, että lainaa itselleen, kun menee töihin.

    VastaaPoista
  5. Mia Vänskän Saattaja on pakko saada käsiin! Hyvää kauhukirjallisuutta kaipaan kovasti. Iso osa jännityskirjoista taittuvat usein harmillisesti dekkareiksi kauhun sijaan.

    Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
  6. Booksy, turha yritää vältellä Hallandn murhaa. Se on nimittäin sen verran ohut kirja, että sun lukuvauhdilla se on vain välipala. :D

    Hann, kyllä pari kirjalahjaa pitää olls joulupaketissa, vaikka sitten päälahja olisikin jotian muuta. :) Apua, joko muuten pitää alkaa miettiä joululahjoja? :O

    Jenni, mu pitäisi ehkä lukea uusiksi joku Atkinsonin kirja, että tietäisi olivatko ne niin hyviä kuin muistan. :)

    Emilie, Saattaja vaikuttaa aika hyytävältä ainakin alun perusteella! :O

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...