Saariseikkailut jatkuvat, mutta tällä kertaa tietokirjan muodossa. Tai eihän tämä ihan puhdas tietokirja ole, vaan ehkä tieto- ja taidekirjan välimuoto. Ove Enqvistin ja Taneli Eskolan teos Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari kertoo näiden Helsingin edustalla olevien saarten historiasta ja esittelee saaria runsain valokuvin.
Kuninkaansaari ja Vallisaari ovat kuulunet ihan viime vuosiin asti puolustusvoimien omistukseen, eikä saarille ole ollut pääsyä muilla kuin puolustusvoimien työntekijöillä. Yksi Vallisaarella 80-luvulla palvelleista on kirjan kirjoittaja Ove Enqvist. Hän on kirjoittanut useita kirjoja rannikkopuolustuksesta ja selvästi tuntee erittäin hyvin näiden kirjan saarten historian.
Taneli Eskola on kuvissaan tuonut esille saaren luontoa, ränsistyneitä rakennuksia, linnoituksia ja tyhjiä asevarastoja. Luonto on työntymässä rakennuksiin pikkuhiljaa. Monenlaisia kiinnostavia yksityiskohtia on kuvattu sekä kesällä että syksyn räntäsateessa ja talvellakin. Eskolan valokuvien lisäksi Kruunun jalokivet -kirjassa on käytetty kuvituksena vanhoja karttoja, piirustuksia ja maalauksia. Kirjassa on myös paljon mahtavia vanhoja mustavalkokuvia, joissa esiintyy saarten asukkaita ja työntekijöitä omissa askareissaan.
Vaikka Kruunun jalokivissä on tiukkaa historiallista faktaa, on siinä myös yllättävän paljon sellaista pientä tietoa, jollaista ei yleensä historiankirjoissa tapaa, eli tietoa ihan tavallisista ihmisistä. Kirja esimerkiksi esittelee nimeltä kaikki Vallisaaren räjähdyksessä kuolleet ihmiset ja kertoo muutamia pelastustarinoita. On myös hauska lukea, että Vallisaaren Kalalokit-nimistä tyttökerhoa johti tyttöjen mielestä ihana opettaja Ilmi-täti. Minusta tällainen lähestymistapa tekee kirjasta erittäin kiinnostavan, ja nämä pienet tarinat jäävät myös todella hyvin mieleen.
Kruunun jalokivet -kirjasta todella huomaa, että sen tekeminen on ollut tekijöilleen tärkeää. Lisäksi kirjaan on panostettu paljon myös visuaalisesti. Esimerkiksi kuvien yhteyteen on jätetty runsaasti tilaa, ja kuvat ovat suuria. Sivumäärässä ei ole myöskään pihistelty vaan kirja on saanut arvoisensa puitteet. Tämä on täydellinen kirja kaikille Helsingin paikallishistoriasta ja sotahistoriasta kiinnostuneille. Lisäksi sen kuvat salatuista saarista kiinnostavat varmasti kaikkia.
Kirjan kuvia on esillä myös Taneli Eskolan näyttelyssä Cygnaeuksen galleriassa 30.9. asti.
Lukunäyte sivulta 51–52:
1700-luvulla Helsingin kaupunki väitti, että Viaporin saaret kuuluivat sille, ja esitti vaatimuksensa tueksi kuningatar Kristiinan 20.11.1643 allekirjoittaman lahjoituskirjan, jolla kaupungille annettiin Töölön kartano. Kaupunki katsoi linnoitussaarten kuuluneen Töölön kartanon alueeseen ja kuningattaren siten antaneen saaret kaupungille lahjakirjalla. Kaupunki esitti myös, että se oli käyttänyt Susiluotoja ylimuistoisista ajoista asti, mikä ei myöskään pitänyt paikkaansa.
Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari Moreenin sivuilla ja Adlibriksessä.
Enqvist, Ove ja Eskola, Taneli: Kruunun jalokivet – Vallisaari ja Kuninkaansaari. 304 sivua. Moreeni, 2011.

Kommentit
Lähetä kommentti