Siirry pääsisältöön

Katriina Ranne: Minä, sisareni

Katriina Ranteen esikoiskirja Minä, sisareni olisi ehkä mennyt minulta vallan ohi, ellei eräs lukupiiriläinen olisi innokkaasti ehdottanut sitä lukiskirjaksi. Kirja valittiin luettavaksi, ja siitä ehdittiinkin jo puhua viime lukupiiritapaamisella.

Minä, sisareni kertoo neljästä sisaruksesta – ihan heidän elämänsä alusta siihen hetkeen asti, kun he ehkä näkevät elämänsä jotenkin kirkkaammin. Sisarukset kasvavat Porin lähellä Noormarkussa, josta saa kirjan perusteella loputtoman aurinkoisen ja idyllisen kuvan. Yksi toisensa jälkeen sisarukset muuttavat pois kotoa ja lähtevät opiskelemaan, alkavat seurustella ja etääntyvät perheestään. Siinä ehkä on kirjan juoni lyhyesti selostettuna.

Kirjan kertojina vuorottelevat sisarukset, joita minun oli ainakin vähän vaikea erottaa toisistaan. Jouduin jatkuvasti miettimään, että oliko tämä nyt se sisko, joka seurusteli sen Karin kanssa vai se toinen, jolla ei ollut hajuakaan miehistä. Kun sisaret vanhenivat ja heidän elämänsä lähtivät vahvemmin eri suuntiin, oli helpompi eritellä heidät myös yksilöinä. Minun tulikin mieleen, että kirjan alkupuolen henkilöiden samankaltaisuus toimi itse asiassa oivana vertauskuvana sisarten yhteydestä.

Pidin valtavasti Minä, sisareni -kirjan alusta. Hassusti Raamattuun yhdistyvä kerronta toimi yllättävän hyvin, eikä kuulostanut pikkuvanhalta vaikka lasten kerrontaa olikin. Lisäksi pystyin täysin samaistumaan kirjan henkilöihin, ehkä osittain senkin takia, että kirjan tapahtumapaikat ovat minulle tuttuja. Tiedän täsmälleen, miltä tuntuu uidessa upottaa jalka syvälle kylmään pohjamutaan ja nostaa se sieltä ruskeaan lietteeseen verhoutuneena.

Kirjan toisessa osiossa minuun iski houkutus jättää Minä, sisareni kesken. Ei siis sen takia, että se olisi ollut huono, vaan koska se oli niin loputtoman pitkä ja minusta tuntui, ettei kirja voi enää muuttua paremmaksi. Luettuani kirjan loppuun melkein toivon, että olisinkin lopettanut sen, sillä silloin minulle olisi jäänyt ihana harha onnellisista sisaruksista, joita mikään ei voi erottaa. Lopussa sisaret joutuivat nimittäin kohtaamaan elämän haasteita ja kurjia ihmissuhteitakin.

Minä, sisareni on onnistunut esikoiskirja. Minua häiritsi ainoastaan se, etteivät sisaret koskaan riidelleet. En tunne yhtään sisaruksia, jotka eivät olisi koskaan olleet riidoissa edes lapsena. Lisäksi kirjaa olisi voinut tiivistää aika tavalla, sillä harvassa ovat oikeasti ne kirjat, joissa riittää asiaa 500 sivun verran. Katriina Ranne on kuitenkin osoittanut, että hänellä on taitoa ja kyky kirjoittaa kaunista kieltä. Muutamassa kohdin kirjaa ihan pysähdyin nauttimaan siitä, miten jokin asia oli kerrottu niin hyvin.

Lukunäyte sivulta 14:
Me osasimme ottaa kiinni jokaisen mielikuvituksen taajuudesta, jokaisen siskon näkemä kertomus ja hahmo oli kaikille yhtä todellinen kuin tiilistä rakennettu Mummula pellon toisella laidalla ja Mummulassa kahvia ryystävät aikuiset. Me karkasimme perunannostosta, juoksimme pellon poikki pakoon nyrkkiä puivaa naapuria. Me juoksimme käsi kädessä, mutta samalla juoksimme yksin; juoksimme metsään, jokeen, mutaan, taivaalle. Me juoksimme käsi kädessä, mutta omin jaloin.

Ranne, Katriina: Minä, sisareni. Nemo, 2010.

Kommentit

  1. Hienon positiivisesti kirjoitit kirjasta. Minulla kirja meinasin jäädä kesken, kun siinä ei oikein tuntunut tapahtuvan mitään, eikä tapahtunutkaan. Tai tapahtui, mutta jotenkin sellaista isompaa käännekohtaa jäin odottamaan.

    Alku oli lupaavin kohta ja koin myös ongelmaksi erottaa siskot toisistaan alussa. Lopulta tein säännön mielessäni, jonka mukaan sain siskot ikäjärjestykseen. Ehkä olisi selventänyt, jos siskot olisivat 'puhuneet' enemmän eri tavalla. Nyt kertojanääni ei oikein muuttunut.

    Mutta, ihan ok kirja minustakin.

    VastaaPoista
  2. En nyt ole kuullut kovin monien mielipidettä tästä kirjasta, mutta yllättävän samanmielistä on ollut: lupaava alku, liian pitkä, loppu ei yhtä hyvä, kuitenkin kiinnostava kirja. Minäkin jäin lisäksi odottamaan jonkinlaista käännettä. Siskojen elämä muuttui kyllä, kaikkea tapahtui - mutta sitten kirja vain loppui, olin vähän ihmeissäni.

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä! Minulla kirja on seuraavana lukulistalla - heti kun se saapuu postissa. :)

    Kuulostaa siltä, että toimittamisen tasossa on toivomisen varaa.

    VastaaPoista
  4. Mari A, kyllä kirja minulla jäi positiiviselle puolelle, vaikka siinä puutteitakin oli. Tosin olin myötämielinen kirjalle jo siitä syystä, että se kertoi minulle tutuista paikoista. :)

    Jenni, kyllä, hyvin samoja ajatuksia kirja näyttää herättäneen. Minä ajattelin lukiessa, että voisiko joku henkilöistä kuolla lopussa, mutta eipä sitten tapahtunutkaan mitään.

    Hanna, toivottavasti ei tule jatkoa. :D Minusta se tuntuu vähän huijaukselta, kun on kerran jo kirjan päättänyt ja saakin tietää, että hei, se jatkuu vielä.

    Karoliina, minulle tuli lukiessa sellainen olo, että olisi tehnyt mieli vähän editoida kirjaa. :D Kiva sitten kuulla, mitä mieltä olet kirjasta. :)

    VastaaPoista
  5. Minä tykkäsin tästä vaikka se oli ehkä hieman liian pitkä minunkin makuuni. Kirja sai kaipaamaan omaa siskoa;)

    VastaaPoista
  6. Hmm, taisi mennä minunkin lukulistalleni, omituisuuksistaan ja kesken jäämisestään huolimatta ;-)

    VastaaPoista
  7. Sanna, minuakin harmitti krijaa lukiessa, että minulla on vain yksi veli. :D

    Saila, kokeile ihmeessä! Sielä on pari kissaakin. :)

    VastaaPoista
  8. Minuakin tämä kiinnostaa, vaikka monesti olen näiden esikoisten kanssa vähän skeptinen. :)

    Kiitos arviostasi!

    VastaaPoista
  9. Ilse, olepas hyvä! Toivottavasti kirja päätyisi luettavaksesi ja tykkäisit siitä. :)

    VastaaPoista
  10. Voi ihanaa kun löysin tämän blogisi. Minäkin olen kirjojen lukija, mutten varmaan siinä määrin kuin sinä. Mulla kun menee tosi paljon aikaa korujen kanssa näpräilyyn. Mutta tästä blogistani tulee ehdoton suosikkini; mitähän lukisi seuraavaksi eli eikun menen tänne selailemaan. Ja olethan sinä ollut Helmetissäkin, ainakin muistelen nimimerkkisi.

    VastaaPoista
  11. Hei Kaija! :) Juuri Helmetistä löysinkin sinun blogisi - olen aiemmin käynyt vain katselemassa kissojesi kuvia kissasivuilla. Ihanaa, että niitä on myös blogissasi. Tervetuloa siis lukemaan blogia, ja toivottavasti löydät lukuvinkkejä. :)

    VastaaPoista
  12. Ihan vain mielenkiinnosta kyselisin, että vieläkö harrastat koruntekoa?

    VastaaPoista
  13. Vähän vaihtelevasti tulee tehtyä koruja, joskus tulee koruntekopuuskia ja joskus menee pitkiäkin aikoja, etten edes kaiva tarvikkeita esille. Olen tuskaillut nyt hopean kanssa, kun se on niin turkasen kallista. Ensi viikolla olen itse asiassa menossa ketjukurssille, joten ehkä sieltä tarttuu mukaan inspiraatiotakin. :D

    VastaaPoista
  14. BTW: Nykyään Noormarkku on Porin kaupunginosa.
    H-RK

    VastaaPoista
  15. Hihii, kiitos H-R tarkennuksesta. :D Vähän kun selkäänsä kääntää niin asiat muuttuu.

    VastaaPoista
  16. Moi! Linkitin tämän postaukseeni siskosaiheisista kirjoista. Miksi muuten toisissa blogeissa on sivun alalaidassa teksti "luo linkki", jonka avulla pystyy helposti tekemään suoraan klikattavan linkin, ja toisissa, esim. juuri tässä, ei ole?

    Minulla oli kirjasta aika lailla samanlainen kokemus kuin Mari A:lla. Vähän selkeämpi draaman kaari ja toisistaan enemmän erottuvat kertojanäänet ja siskosten persoonat ylipäätään olisi tehnyt hyvää. Runollinen kieli ja kiinnostava aihe sitten taas kirjan vahvuuksia.

    VastaaPoista
  17. Heippa Pienen mökin emäntä! Kiva, pitääpä tulla katsomaan! :)

    Olen itsekin ihmetellyt tuota linkkiasiaa, sillä olen kyllä laittanut rastin siihen kohtaan, minkä pitäisi lisätä jako-/linkitysmahdollisuuden näihin teksteihin, mutta se ei vain ole tullut koskaan näkyiin. Tarkistin asian nytkin, ja siellä se ruksi on edelleenkin, mutta ei näy linkkejä. :(

    Eipä taida oikein kukaan olla kauhean erimielinen kirjasta. On kiinnostavaa nähdä, miten kirjailija tästä kehittyy. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti