Ihan ensimmäiseksi on pakko vähän intoilla ja kiittää Avainta Ursula Le Guinin julkaisemisesta. Pidin jo tuosta Le Guinin esikoisesta, Rocannonin maailmasta, mutta tämä Maanpakolaisten planeetta oli mielestäni aivan mahtava. En olisi varmaan tätä koskaan tullut lukemaan englanniksi, joten tämäkin hienous olisi mennyt minulta ohi ilman suomentamista.Maanpakolaisten planeetta kertoo kahdesta eri rodusta, jotka elävät rinnakkain toisistaan tietoisina mutta ilman juuri mitään kanssakäymistä. Toinen roduista on alkuperäinen planeetalla asunut rotu, kun taas toinen pienempi ryhmä on aikoinaan planeetalle muuttaneiden siirtolaisten jälkeläisiä. Maanpakolaiset ovat teknisiltä ja henkisiltäkin kyvyiltään edistyneempiä, mutta silti he ovat sukupolvien kuluessa vähentyneet ja unohtaneet monia taitojaan. Talvi ja sota ovat ovella, mutta yllättävä rakkaus nousee kahden eri rotuihin syntyneen yksilön välillä.
Kirja pääsikin yllättämään minut juuri tällä rakkausteemalla. Se kulkee kestävänä lankana läpi koko kirjan hyökkäämättä kuitenkaan liikaa esille. Maanpakolaisten planeetta tutkii vierauden käsitettä ja sitä, kuinka molemmat roduista pitävät itseään ihmisinä ja toista rotua vieraana. Samalla kirja kuitenkin näyttää, miten molemmat kansat ovat yhtälailla vieraita talven edessä, sillä vain yksi elossa oleva ihminen muistaa edellisen talven.
Tämän kirjan voi lukea aivan hyvin, vaikka Rocannonin maailmaa ei olisikaan lukenut. Kirjassa ei tehdä avaruusmatkoja tai käytetä teknisiä vempaimia tai termejä. Se on vain tarina yrityksestä selviytyä mahdottomassa tilanteessa. Maanpakolaisten planeetan kieli on kaunista – se tukee surumielistä lopun tunnelmaa. Perheen ja heimon tuhoutumisen mahdollisuus yhdistää eri rodut, sillä suru ja epätoivo ovat kaikille yhteisiä.
Lukunäyte sivulta 50–51:
Wold itse ei ollut valinnut puoltaan, vaan odotti Vanhempien päätöstä. Kaukana syntynyt, Agat miellytti häntä kovasti eikä hän pitänyt tätä sen enempää harhaluuloisena kuin valehtelijanakaan; mutta mistäpä sen tiesi. Kaikki ihmiset olivat vieraita toisilleen, eivät vain muukalaiset. Sitä ei voinut tietää. Ehkäpä gaalien armeija tulisi. Talvi ainakin oli tulossa. Kumpi vihollisista ehtisi ensimmäisenä?
Maanpakolaisten planeetta Adlibriksessa ja Avaimen nettisivuilla.
Le Guin, Ursula K.: Maanpakolaisten planeetta (Planet of Exile, 1966). Suomentanut Jyrki Iivonen. Avain, 2011.
Hauska nähdä hieman erilainen lähestymistapa kirjaan arvostelussa. Le Guin on uraauurtava ennakkoluulottomuudessaan erilaisten (ihmis)suhteiden kuvauksessa. Rohkea mielipiteiden ilmaisija muutenkin :)
VastaaPoistaKuten jo blogissani tulin maininneeksi, niin kannattaa lukea myös hainilaisen sarjan varhaisimmat suomennetut teokset. Ne ovat klassikkoja.
Ajattelin lukea nämä sarjan kirjat nyt alkuperäisessä ilmestymisjärjestymisessä, mikäli Avain vain jatkaa julkaisemista (pliis!). Olen joksu teininä lukeut Maailma, vihreä metsä -kirjan ja muutama vuosi sitten luin Piemeyden vasemman käden, joka teki suuren vaikutuksen.
VastaaPoistaLuulen, että Le Guinia pitäisi lukea aikuisena, että ymmärtäisi kirjoja paremmin. Pitäisi varmaan ottaa uusintalukuun myös Maameri-sarja. :)
Juuri Pimeyden vasen käsi teki vaikutuksen minuunkin.
VastaaPoistaOlen harkinnut myös Maameri-sarjan uudelleenlukua, sillä olen varma, etten tajunnut sen hienoutta eka kerralla, tai sitten vain pidän Le Guinin scifi-tuotannosta enemmän.