Minun tulee luettua todella vähän elämäkertoja, vaikka varsinkin kirjailijoiden elämät minua kiinnostavatkin. Lukupiirimme päätti onneksi ottaa luettavakseen Barbara Stoneyn kirjoittaman Enid Blytonin elämäkerran. Minulla ei ollut Blytonista ennakolta muuta tietoa, kuin että hän oli tuottelias lastenkirjailija, jonka parhaita kirjoja ovat mielestäni Seikkailu-kirjat, vaikka toki Viisikotkin tuli lapsena luettua.Tämän Enid Blytonin elämäkerran parasta antia oli ehdottomasti tietopuoli, sillä en pitänyt lainkaan siitä tavasta, jolla kirja oli kirjoitettu. Toki ymmärrän elämäkertojen kirjoittamisen hankaluuden, kun painitaan esimerkiksi yksityiskohtien määrän kanssa. Tästä kirjasta olisi yksityiskohtia voinut karsia ja tekstiäkin olisi voinut yksinkertaistaa. Nyt se oli ladattu täyteen raskaita adjektiiveja varsinkin kirjan alkupuolella, kun faktatieto oli vähäisempää. Muutenkin teksti oli jotenkin kovin kankean tuntuista.
Opin kuitenkin elämäkerrasta erittäin paljon Enid Blytonin elämästä. En esimerkiksi tiennyt, että hän oli menestynyt opettaja, joka alkoi alunperin kirjoittaa, koska huomasi lasten oppivan parhaiten tarinoiden avulla. Blyton kirjoitti valtavan määrän oppikirjoja, runoja, lyhyitä tarinoita sekä kirjoja ja kustansi jopa omaa lehteä. Lisäksi hän oli aktiivinen hyväntekeväisyyden harrastaja, joka perusti ja tuki monenlaisia järjestöjä.
Oli jopa vähän pelottavaa lukea, miten vaikutusvaltainen nainen Blyton oli. Hänen ei tarvinnut kuin kirjoittaa lehden palstalle vaikka jostain järjestöstä, ja siihen liittyi hetkessä valtavasti ihmisiä. Lapset ja aikuiset keräsivät sota-aikana Blytonin pyynnöstä uskomattomat määrät tilkkuja ja kaikenlaista kotirintamalla tarvittavaa tavaraa. Enid Blytonin elämään kuului myös monia omituisiakin asioita ja suuria salaisuuksia. Kirjan perusteella naisesta saa kieltämättä aika kummallisen kuvan.
Blyton oli todella rakastettu ja arvostettu lastenkirjailija omana aikanaan ja paljon sen jälkeenkin, vaikka yhteiskunnalliset muutokset tekivätkin joidenkin ihmisten mielestä hänen kirjoistaan lapsille sopimattomia, sillä niiden voidaan katsoa sisältävän muun muassa rasismia ja seksismiä. Luen nyt yhtä Viisikko-kirjaa ihan sillä silmällä, että tarkkailen siitä välittyviä asenteita. Ainakin seksismiä kirjassa tuntuu olevan aika paljon. En ole kuitenkaan sitä mieltä, että Blytonin kirjoja pitäisi lapsilta kieltää asenteidensa takia. Kun luin kirjoja lapsena, en varsinaisesti kiinnittänyt näihin asioihin huomiota, sillä minulle oli itsestään selvää, että kirjat kertoivat ajasta, joka on jo mennyt.
Lukunäyte sivulta 39:
Enid etsi aina valppain silmin mahdollisia opetuksen apuvälineitä, ja kerran yhdellä metroasemalla Lontoossa hänen huomionsa kohdistui laiturilla esillä oleviin värikkäisiin julisteisiin. Hän ajatteli heti, että niiden aiheet vetoaisivat suuresti hänen oppilaisiinsa, selvitti niiden myyntipaikan ja osti valikoiman. Julisteet hän sitten vei mukanaan Southernhayhin, ja aina sen jälkeen lapsista se, joka sillä viikolla oli luokan paras sai oikeuden valita kuvan, joka sitten riippui seinällä seuraavat viisi päivää.
Enid Blyton – elämäkerta Adlibriksessä ja Gummeruksen sivuilla.
Stoney, Barbara: Enid Blyton – elämäkerta (Enid Blyton). Suomentanut Heikki Salojärvi. Ajatus-kirjat, Gummerus, 2008.
Olen lukemassa samaa kirjaa enkä minäkään pidä kerronnasta. Varsinkin alussa kirja oli tosi tylsää ja puuduttavaa lukemista: ei yhtään vuorosanaa, vaan ainostaan kronologista selostusta ja mielestäni usein turhanpäiväisistäkin aiheista. Nyt kirja on muuttunut kiinnostavammaksi, koska Blytonin kirjailijaura on käynnistynyt. Minäkään en tiennyt, kuinka tuottelias ja vaikutusvaltainen Blyton oli!
VastaaPoistaEn pidä häntä kirjan perusteella kuitenkaan erityisen kiinnostavana tai ainakaan ihailtavana persoonana, sillä olen ainakin tässä vaiheessa kirjaa saanut vaikutelman, että Blyton ajoi muiden lapsien asioita (mikä oli tietenkin hyvä sinänsä), mutta ei kauheasti piitannut omistaan, ainakaan vauvaikäisinä, kun sälytti lastenhoidon tyystin aputytöille.
Ihan totta! Blyton vaikutti aika pikkumaiselta, eikä todellakaan ajatellut lapsiensa etua kaikissa asioissa.
VastaaPoistaHän myös antoi ulospäin itsestään ihan erilaisen kuvan, kuin mitä oli esimerkiksi päiväkirjoihinsa kirjoittanut. Toisaalta se taisi olla ajan tapa.
Tämä on kirja, jonka haluaisin lukea nimenomaan kiinnostuksen, en kirjan ansioiden, vuoksi.
VastaaPoistaMinäkin ahmin lapsena Viisikkoni sekä Salaisuus-, SOS-, ja Seikkailu-sarjat. Nyt aikuisena Seikkailujen linnaa lukiessani huomasin kirjan olevan hyvinkin rasistinen. Kirjassa roisto on mustaihoinen mies, joka heti alusta lähtien kuvataan epämiellyttävänä (suunnilleen tyyliin "silmänvalkuaiset loistivat mustista ilkeistä kasvoista" tai jotain muuta yhtä älykästä, en jaksa mennä kirjahyllylle tarkastamaan, mutta uskon muistikuvani olevan oikea). Silti kirjat ovat hyvää jännitystä lapsille, koska Blytonin onnistuu tavoittaa joku ihmeellinen turvallisen seikkailun tunnelma. Aion kyllä lukea ainakin muutaman Viisikon omille lapsille sitten, kun he saavuttavat kouluikän.
Minulle Blytonin pikkulapsille kirjoitetut Lelumaan Niksu-kirjat tulivat tutuiksi vasta nyt aikuisena, kun anoppini oli löytänyt jonkun Niksu-kirjan kirpputorilta ja ostanut mummolaan lapsiamme varten. Niksuissa maailma on hyvinkin mustavalkoinen.
Luin tämän kirjan muutama vuosi sitten, kun se oli juuri ilmestynyt, enkä muista siitä paljoakaan. Päällimmäiseksi jäi mieleen juurikin tuo kirjailijan epäsympaattisuus sekä se, että elämäkerta oli suvun auktorisoima ja kontrolloima, toisin sanoen vähän ihannoiva eikä kovinkaan objektiivinen. Eli kannattaa lukea, jos Blyton kiinnostaa, mutta ei kannata hankkia omaan hyllyyn.
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, minuakin ärsytti tuo ihannoiva asenne, joka näkyy jopa tuossa lukunäytteessä. Ei tietenkään tarvitse alkaa suurentelemaan niitä ikäviä asioita, mutta samaa pitäisi noudattaa myös niissä myönteisissäkin puolissa.
VastaaPoistaMulla on kirja ollut hyllyssä jo jonkun aikaa, mutta olen tarkoituksella säästellyt sitä. Tekstin ja kommenttien perusteella kirja taitaa ehkä sittenkin jäädä lukematta edelleenkin. Mä olen sen verran suuri Blytonin kirjojen fani, että en halua rikkoa sitä illuusiota.
VastaaPoistaVelma, puhuttiin juuri eilen lukupiirissä, että vaikka kirjan tiedot olivat mielenkiintoisia, ei kirja varsinaisesti antanut oikein muuta. Epäilimme myös, että saman tiedon voisi nykyään saada Wikipediasta ja muualta netistä.
VastaaPoistaLuin yhden Viisikon, eikä lukukokemus ollut lainkaan hassumpi, vaikka aluksi minua ärsyttikin se, että Anne kokkasi ja touhusi koko ajan samalla, kun pojat vain kävivät uimassa. :D
Mielenkiintoinen persoona, tämä Enid, täytyy myöntää. Luin kirjan juuri ja se antoi paljon ajattelemisen aihetta. Lapsuuden tärkeitä kirjoja oli ja on edelleen Viisikot, puhumattakaan muista.
VastaaPoistaAino, oli tosi jännä lukea, miten erikoinen tyyppi Enid oli. Seikkailu-sarja oli NIIN ihana lapsena, että vieläkin tulee kotoisa olo, kun sitä ajattelee. :)
Poista