maanantai 20. kesäkuuta 2011

Lomaa ja kesäkirjoja


Tänään on ensimmäinen virallinen lomapäiväni, joten julkaisen sen kunniaksi listan kesäkirjoistani. Kesäkirjalista on yksi lukupiirimme perinteistä. Kesällä tulee pieni tauko kokoontumisiin, joten päätimme joskus korvata yhden tapaamisen kesäkirjalistalla. Jokainen kokoaa listaan kirjoista, jotka haluaisi itse lukea tai jotka on jo lukenut, mutta suosittelee muille. Mitään varsinaisia kriteereitä kesäkirjoilla ei ole. Parasta näissä listoissa on se, että silloin tulee luettua vähän erilaisia kirjoja kuin ehkä muuten. Yritän lukea suurimman osan omista kirjoistani ja poimia muiden listoilta ainakin yhden kirjan per lista.

Tässä siis minun tämän kesän kesäkirjalistani: 
Haruki Murakami: Suuri lammasseikkailu
Kyllä kesässä pitää yksi Murakami lukea. Viime kesänä lukuun pääsi Kafka rannalla, nyt siis lammasseikkaillaan.
Seija Vilén: Mangopuun alla
Pitkään lukulistalla ollut kirja, jota on kehuttu kovasti blogeissa, vaikka "virallisissa" arvosteluissa onkin tuomittu liian vaikeaksi.
Hal Duncan: Vellum – Kaikkeuden kirja I
Lukulistalla jo vuoden ollut kirja, jota yritin viime kesänä lukea lentokoneessa. Päätin antaa kirjalle parempaa aikaa, ja ilmeisesti sellaista ei tullut koko vuonna...
Claudie Gallay: Tyrskyt
Ihastuin Gallayn uusimpaan suomennokseen Rakkaus on saari, joten Tyrskyt on ehdoton kesäkirjani.
Boel Westin: Tove Jansson – Sanat, kuvat, elämä
Uusi kirjalöytö, joka saa edustaa sekä tietokirjoja että elämäkertoja tänä kesänä.
Tove Jansson: Kesäkirja
Kesäkirja on myös pitänyt lukea jo pitkään, sillä se on kesäklassikko. Listalle siis viimeistään nyt!
Susan Fletcher: Noidan rippi
Monessa blogissa kehuttu kirja, joka pääsee listalle kiinnostavan aiheensa takia.

Kesäkirjalistani koostuu siis tällä kertaa pääosin kirjoista, jotka olen halunnut lukea jo jonkin aikaa. Kesähän on oivallista aikaa juuri tällaisille ilman omaa syytään lukulistalla pitkään pyörineille kirjoille. Lisäksi mukaan pääsi tuo uusi löytöni, Tove Janssonin elämäkerta. Osan kirjoista löysin valmiiksi kotoa, mutta osa pitää vielä lainata jostain. Kuvaa ei ole muuten manipuloitu yhtään, vaan yhtenäinen väriteema on puhdas sattuma. Hassua, että kirjapinosta muodostui noin oranssipainotteinen!

Kesällä luetut kirjat eivät tietenkään jää tähän, sillä arvioitavana on myös uutuuksia, eivätkä kirjat muutenkaan ole pulassa loppua. Listojen ohi kiilaa milloin mikäkin kirja, sillä lukeminen menee kuitenkin lopulta aina fiiliksen mukaan. Lisäksi Booksy keksi koostaa 101 spefin helmen listan, josta minulla on huolestuttavan monta lukematta. Päätinkin lukea listalta kaikki suomeksi saatavilla olevat kirjat. Kopioin listan jossain vaiheesa välilehdelle, ja kerron sitten edistymisestäni. Luettavaa siis riittää vaikka kuinka paljon.

Aikaisempien vuosien kesäkirjalistat löytyvät täältä: 2009 ja 2010. Oletteko lukeneet kirjoja listaltani? Sopivatko ne mielestänne kesäkirjoiksi?

8 kommenttia:

  1. Jään odottamaan Vellum-arviosteluasi. Kirja on kiinnostanut minuakin siitä lähtien kun se ilmestyi, mutta kotiin asti en ole saanut sitä tuotua. Poikakaverillekin harkitsin kirjaa synttärilahjaksi, mutta toinen fantasiaseikkailu kiilasi kärkeen. Tänä kesänä minäkin aion lukea jotain Tovelta, ehkäpä Vaarallinen juhannus -kirjan... :)

    VastaaPoista
  2. Mainioita kesäkirjoja! Tämän vuoden pinostasi vain Fletcherin Noidan rippi ja Janssonin Kesäkirja ovat minulle tuttuja (ja Janssonin kirja rakas), mutta Tyrskyt, Suuri lammasseikkailu sekä Westinin Tove Jansson-elämäkerta sellaisia, jotka haluaisin lukea.

    Aikaisempien kesiesi kirjoista luin Kafkan rannalla pari viikkoa sitten (silloin Teoksen illassahan uumoilin lukevani sen pian) ja pidin siitä ihan hurjasti. Kirja lie yksi parhaista lukukokemuksistani koko vuonna. Pidin kovasti myös Kuin surmaisi satakielestä ja Pieni suklaapuotikin sopii hyvin kesään. Avalonin usvat taas oli niin tärkeä silloin, kun olin lukiossa. Luin kirjan uudelleen 2000-luvun alussa.

    Hyvää ja rentouttavaa sekä kirjallista lomaa. :)

    VastaaPoista
  3. Ihania kirjoja! Kesäkirjan luin vuosia sitten, se on huippu! Minulla on Kafka rannalla vielä kesken; Westinin Jansson-elämäkertaa olen lukenut ja se on upea; Noidan rippi on lainassa kirjastosta mutta vielä lukematta; Tyrskyihin toivon pääseväni eläytymään kun vielä yritän...

    Ihania, lukuisia lomapäiviä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista ja ihania lukupäiviä teillekin! :)

    Sonja, aloitin Vellumin tosiaan lentokoneessa, mutta silloin en pystynyt keskittymään kirjaan, vaikka pidinkin siitä. Toivottavasti se on niin hyvä, millaisen fiiliksen siitä sain. :D Vaarallinen juhannus pitäisikin muuten ehkä lukea taas!

    Katja, viime vuoden listalta osa jäi lukematta, vaikka raahasin kirjoja myös lomamatkalla mukana. Aina ei vain kaikki sovi lukufiilkseen. Siksi kokeilenkin nyt tällaista "olen jo pitkään halunnut lukea tämän" -taktiikkaa. :D Kafka rannalla on muuten jäänyt mieleeni kummittelemaan. Saa nähdä, mitä pidän lammasseikkailusta.

    Maria, kiva kuulla! Kesäkirjaa on kehuttu superpaljon, joten on ihan häpeä, että se on mulla vielä lukematta. Mutta ehkäpä siitä tulee tämän jälkeen joka kesän perinne. :)

    VastaaPoista
  5. Hei,

    Sain juuri viikonloppuna luettua Tyrskyt ja ihastuin siihen totaalisesti. Tuo Rakkaus on saari pitäisi kyllä ehdottomasti lukea. Mun kesäkirja listallani ovat ainakin Tove Janssonin Kunniallinen petkuttaja ja Essi Tammimaan Paljain käsin, sillä ne ovat lukupiirimme syksyn kirjoja, jotka ovat multa vielä lukematta.

    VastaaPoista
  6. Hei sannamarjaana! :) Tyrskyt ihastuuttaa näköjään joka paikassa. Suosittelen Rakkaus on saarta, vaikka jotkut ovat kyllä sanoneet, että Tyrskyt olisi parempi. :)

    VastaaPoista
  7. Hienoja kesäkirjoja. Löysin heti muutaman suosikkini. Ne olisivat munkin kesäkirjoja, ellen olisi jo niitä lukenut. :)

    Odotan erityisesti kirjoitustasi Suuresta lammasseikkailusta. Se kuulostaa olevan kirja merkillisimmästä päästä!

    VastaaPoista
  8. Jenni, Kesäkirjan aion lukea ihan sun ansista, sillä pakkohan se on katsastaa, kun olet sitä niin paljon kehunut. :)

    Lammasseikkailun luen kyllä aika pian, sillä se kuulostaa todella kummalliselta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...