Maggie Stiefvater: Ikuisuus

Hartaasti odottamani Maggie Stiefvaterin Ikuisuus ilmestyi juuri, enkä malttanut pitkittää lukemista yhtään. Kirja on trilogian päätösosa ja jatkaa Samin ja Gracen sekä koko ihmissusilauman tarinaa.

Rakastunut pari joutui erilleen viime kirjassa, Väristyksessä, joten olin malttamaton saamaan selville, miten tarina jatkuu. Rakkaussuhteiden lisäksi luvassa on menneisyyden tapahtumien korjaamista ja aikuistumista, vastuun ottamista itsestä ja lähimmäisistä.

Minua häiritsi jonkin verran se, että Samin ja Gracen äänet alkoivat muistuttaa tässä kirjassa liikaa toisiaan. Ehkä sutena oleminen toi Gracen järkevään olemukseen niin paljon romantiikkaa, että se alkoi kuulua läpi kaikesta. Olisin myös kaivannut ääneen enemmän Isabelia, jonka osuudet tuntuivat jäävän muiden jalkoihin. Ikuisuudessa nähtiin kuitenkin ensimmäistä kertaa Isabel ihan pelkkänä itsenään, puhtaana ja rikkinäisenä.

Ikuisuus oli minusta myös ehkä aavistuksen liian pitkä. Voi olla että se johtui suurelta osin kyllä siitä, että olin niin malttamaton selvittämään, miten kirjassa käy. Tämä on aina se hyvien kirjojen ongelma, lukeako hitaasti nauttien vai nopeasti ahmien. Toisaalta on ehkä annettava sarjan päätösjaksolle lupa käydä läpi hieman menneisyyden tapahtumia ja tutkailla niitä uusien kokemusten ja kasvamisen valossa.

Koska Ikuisuus oli niinkin pitkä, tuntui kummalliselta, että kirja sitten loppuikin yhtäkkiä. En ensin edes tajunnut kirjan loppumista, vaan käänsin sivua ja hämmästyin, kun siellä olikin enää vain kirjailijan jälkisanat. Oli pakko lukea viimeinen aukeama uudestaan, että olisin tajunnut, mitä siinä tapahtui. Olisin kaivannut lisää pohjustusta loppuun, koska lukijaa ei saisi kiusata lopettamalla upea tarina melkein ilman varoitusta kesken kaiken. Huoh.

Kun tästä lopun järkytyksestä selvisin, tulin siihen tulokseen, että tämä on yksi parhaista nuorten fantasiasarjoista, joita olen viime aikoina lukenut. Olen pitänyt kaikista kirjoista niin paljon, että on tehnyt mieli aloittaa kirja lukemisen jälkeen heti uudestaan. Se on aika harvinaista, ja olen tehnyt sen vain yhden kerran oikeasti. Silloin luin kaksi kertaa putkeen ensimmäisen Harry Potter -kirjani, joka ei muuten ollut edes sarjan aloittava kirja.

Odotan suurella mielenkiinnolla, mitä Maggie Stiefvater tämän Ikuisuuden jälkeen kirjoittaa. Hänellä on kyky kertoa koskettavista ja kipeistäkin asioista kauniisti. Lasten ja vanhempien suhteet eivät näytä pysyvän hänen kirjoissaan ehjinä, mutta juuri niistä kumpuaakin herkkyys ja hauraus, jonka rakkaus ehkä voi korjata.

Lue myös arvioni sarjan kahdesta aiemmasta osasta, Väristyksestä ja Häivähdyksestä. 

Lukunäyte sivulta 39:
Jos nousisin, hän näkisi minut varmasti. Halusin hartaasti tulla nähdyksi, halusin niin kovasti lähestyä häntä, että se sai minut vikisemään hiljaa. Minä melkein tiesin, mitä hän halusi. Minä melkein tiesin –
»Grace?»
Sana lävisti minut.
Poika ei nähnyt minua vieläkään. Hän vain paiskasi äänensä tyhjyyteen ja odotti vastausta.
Olin liian peloissani. Vaistoni kahlitsivat minut maahan. Grace. Sana kaikui sisälläni menettäen jokaisella toistokerralla merkitystään. 

Ikuisuus WSOY:n sivuilla ja Adlibriksessä.

Stiefvater, Maggie: Ikuisuus (Forever, 2011). 442 sivua. Suomentaja: Helene Bützow. WSOY, 2011.