keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Aulikki Oksanen: Kolmas sisar

Joskus tekisi mieli kirjoittaa jostain kirjasta vain, että se on yksinkertaisesti ihana. Ja se riittäisi arvioksi. Voisin kirjoittaa nyt vain, että Aulikki Oksanen on ihana. Ja Aulikki Oksasen Kolmas sisar on ihana. Sillä molemmat lauseet pitävät paikkansa.

Pohdiskelin jo jokin aikaa sitten, että Aulikki Oksasen tapaaminen herätti minussa uinuvan runotytön. Runotyttö ei ole päässyt kokonaan valtaan, mutta tunnistan sen itsessäni. Olen löytänyt monia tunnelmia, joihin Kolmannen sisaren runot sopivat. Ne lohduttavat surullisina hetkinä, rauhoittavat ja ilahduttavat. Ne sopivat oikeastaan milloin tahansa.

Kolmas sisar -kokoelman runot ovat sellaisia, että niihin on helppo päästä mukaan. Rytmi on vahva ja piirroskuvat tukevat tarinoita. En osaa analysoida runoja, mutta osaan kyllä lukea niitä. Ja näitä luen mielelläni. On kovin helppoa solahtaa runojen tunnelmiin, ja nautiskella siitä, mitä eteen tulee. Usein edessä odottaa jotain vähän yllättävää, jopa riemastuttavaa, kuten tuossa alla olevassa Syksy-runossa.

Tästä tuli nyt vähän tällainen hassu ja lyhyt arvio, mutta kurkistakaapa lisäksi Katjan ajatuksia Kolmannesta sisaresta Lumiomena-blogista. Niin, ja lukekaa runoja – tästä alla olevasta vuodenaikaan sopivasta runosta on hyvä aloittaa.

Lukunäyte sivulta 35:

Syksy

Syksy nauraa hurjilla hampaillaan,
verenkarvaisilla hampaillaan
se nauraa, huutaa ja puree.
Se menee puitten alle istumaan
ja repii lehtiä hampaillaan,
syö lehtiä,
ja suree.

Ja kun tulee hämärä,
se alkaa itkeä.
Se itkee kadonneita tähtiä,
ja viimeisiä värejä,
joita sade riepottaa.
Se itkee keltaista ja ruskeaa,
siniharmaata ja seepiaa,
ja tulista, tuskanpunervaa
syysleimua nurmikolla.
Se itkee, huutaa ja rakastaa
tuota hämärtyvää maisemaa,
kun sataa kaatamalla
ja sade rummuttaa
puunrunkoja, sade hulmuaa
ja soittaa puitten alla.

Ja siihen syksy nukahtaa,
ei sen kummempaa,
ei mitään lopullista kuolemaa,
vain sadetta, ja sammaleissa
vaeltava halla. Kevyttä kuuraa,
saumatonta palttinaa.

Kolmas sisar Siltalan sivuilla ja Adlibriksessä.

Oksanen, Aulikki: Kolmas sisar – runoja ja laulurunoja. 93 sivua. Kannen kuva: Aulikki Oksanen. Siltala, 2011.

6 kommenttia:

  1. Mukava postaus.

    Oksasen Aulikki on tuntematon runoilija minulle. Hänen runonsa tosiaan näyttävät olevan varsin mukavia lukea ja helppoja ymmärtää, toisin kuin Mirkka Rekolan runot, joista kovin pidän, mutta en juuri niitä ymmärrä.

    Tässä oli vain yksi kohta, jota en ymmärtänyt
    "Se itkee kadonneita tähtiä,
    ja viimeisiä värejä"
    Syksyllä tähdet näkyvät pimeiden iltojen vuoksi aivan toisella tavalla kuin kesällä, ja värikkyyttä syysruskassa on, kielon marjojen ja sienien keskellä on ;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoitit ihanasti (!). Tuntuu, että ihana on paras mahdollinen adjektiivi luonnehtimaan Aulikki Oksasta, niin Kolmatta sisarta kuin hänen muutakin tuotantoaan. :)

    VastaaPoista
  3. Jokke, ihan samaa kohtaa minäkin mietiskelin. En tiedä, mitä runoilija on siinä ajatellut. :) Minulle tuli mieleen, että voisikohan se tarkoittaa jotain tähtikukkia. Mutta muuten on upea runo, ja sellaisia on kirja täynnä.

    Katja, oli nyt kiva lukea taas sun kirjoitus siitä Siltalan illasta, kun kaikki palasi mieleen (ihanasti). :)

    VastaaPoista
  4. Aulikki Oksanen on tosiaan ihana. Ja se Siltalan tilaisuuskin oli. Minunkin unohdettu, sisäinen runotyttöni yritti sen tilaisuuden jälkeen vähän pyristellä ja saada ääntään kuuluviin, mutta vielä en ole häntä päästänyt blogiin asti. :D Ei kun päästinpäs, kun bloggasin Szymborskasta! Oksanenkin vielä tulee. :)

    VastaaPoista
  5. "Ihana" riittää kyllä, varsinkin kun on tuollainen runo siitä esimerkkinä. <3

    VastaaPoista
  6. Karoliina, sisäiset runotytöt ovat liian kilttejä ja vaikenevat liian mielellään. Ehkä niitä pitäisi vähän ravistella välillä? :D

    Villasukka, minustakin se voisi vallan hyvin välillä riittää. :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...