Siirry pääsisältöön

Aravind Adiga: Viimeinen mies

Minun on jo pitkään pitänyt lukea Aravind Adigan kehuttu Valkoinen tiikeri, mutta se on aina jäänyt muiden kirjojen jalkoihin – tuttu tilanne kaikille kirjojen ystäville. Nyt kävikin sitten niin, että tulin lukeneeksi ensin tämän Adigan uutuuden, Viimeisen miehen.

Viimeinen mies kertoo mumbailaisen Vishram-talon asukkaista. Talossa asuu monenlaisia perheitä ja yksineläjiä, jotka toimivat yhdessä kuitenkin saumattomasti. Uusi aika ja sen vaatimukset ovat nyt hiipimässä Mumbaihinkin, joten vanhat rakennukset saavat poistua uusien luksusasuntojen tieltä. Visramin asukkaat saavat talostaan avokätisen ostotarjouksen, joka takaisi kaikille asukkaille aivan uudenlaisen tulevaisuuden.

Kaikki eivät kuitenkaan halua hyväksyä tarjousta. Yhdeksi Viimeisen miehen keskeisimmäksi hahmoksi nouseekin yksinäinen, hiljattain leskeksi jäänyt Masterji. Entisenä opettajana hän nauttii yhteisön arvostusta ja opettaa talon lapsia vaikka eläkkeellä onkin. Kun asioita aletaan päättää Masterjin puolesta, nousee miehessä vastahankaisuus koko asiaa vastaan. Mutta onko yhden ihmisen mielipiteellä mitään merkitystä rahan valtaa vastaan?

On pakko sanoa, että kirjan alkupuolella olin vähän hämmästynyt: miksi minussa ei herää mitään tunteita, vaikka kyseessä on niin hehkutettu kirjailija? Viimeisen miehen henkilögalleria on mielenkiintoinen ja aihe kutkuttava, mutta kirjasta tuntui silti puuttuvan jotain. Kirja oli minusta aivan liian pitkä ja suoraan sanottuna vähän tylsä. Mutta sitten yhtäkkiä huomaisin, että jokin muuttui.

Viimeisen miehen tapahtumat lähtivät kirja loppupuolella kehittymään suuntaan, joka rakensi kirjaan jännitystä. En malttanut lopettaa lukemista. Myös kirjan teemat selkenivät ja kiinnostukseni heräsi uudelleen. Minua alkoi viehättää se, mitä Adiga kertoo ihmisistä. Hän ei kuvaa ketään kirjan henkilöhahmoa pahana, mutta silti tapahtumat käyvät pahoiksi. Paremman tulevaisuuden tavoittelu itselle tai omille lapsille saa ihmiset toimimaan pelottavalla tavalla.

Kirja kertoo jotain tärkeää nykyajasta ja ääripäistä, joiden kanssa ihmiset joutuvat jatkuvasti tekemisiin. Ahneus, valta ja jopa vaatimaton toive paremmasta huomisesta muokkaavat ihmisten moraalikäsitystä tehokkaammin kuin mikään uskonto tai filosofinen suuntaus. Toivon todella, että Viimeinen mies olisi kirjoitettu hiukan tiiviimmin, sillä alkupuoli saattaa lannistaa lukijan. Kannattaa silti jatkaa, vaikka hyydyttäisi. Kyllä kirja sen verran palkitsee. Ja sen Valkoisen tiikerinkin aion kyllä edelleen lukea.

Kirjan on lukenut jo myös Mari A.

Lukunäyte sivulta 51:
Vaimon kuoltua hän oli pitänyt itsensä ja kotinsa siistinä, lainannut naapureilleen murhamysteerejä, käynyt pihalla verkkaisilla iltakävelyillä ja ostanut torilta vihanneksia tarpeen mukaan. Hän piti sekä ruokahalunsa ja surunsa aisoissa, mikä sai naapurit kunnioittamaan häntä entistä enemmän, sillä he tiesivät kaikki, millaista oli kun elämä – useimmiten puolison ja lasten myötävaikutuksella – näytti nurjan puolensa. He tiesivät olevansa ruikuttajia, kun taas Masterji, joka oli kärsinyt enemmän kuin oli kohtuullista, kesti taakkansa vaieten.

Viimeinen mies Avaimen sivuilla ja Adlibriksessä.

Adiga, Aravind: Viimeinen mies (Last Man in Tower, 2011). 578 sivua. Suomennos: Heikki Karjalainen, kansi: Timo Numminen. Avain, 2011.

Kommentit

  1. En ole vielä lukenut tätä, mutta aion kyllä, sillä Valkoinen tiikeri teki minuun vaikutuksen. Suosittelen sitä lämpimästi, vaikka kirja tarjosinkin kaikkea muuta kuin lämpimän kuvan Intian köyhien oloista.

    VastaaPoista
  2. Aika paljon samaa mieltä kirjasta.

    Mutta: kannattaa ehdottomasti lukea Valkoinen tiikeri, koska se on niin hengästyttävän tiivis paketti, että olisin toivonut Adigan paisuttavan kirjaa. Tätä teosta olisi taas saman verran voinut tiivistää...

    VastaaPoista
  3. Minäkin pidin tosi paljon Valkoisesta tiikeristä ja tämäkin on jo lukuvuoroaan pinossa odottamassa. Kiitos hienosta arviosta:)

    VastaaPoista
  4. Miekin olisin toivonut vähän tiivistystä, mutta nostit ylös myös omasta lukukokemuksestani tärkeän pointin.

    "Kirja kertoo jotain tärkeää nykyajasta ja ääripäistä, joiden kanssa ihmiset joutuvat jatkuvasti tekemisiin. Ahneus, valta ja jopa vaatimaton toive paremmasta huomisesta muokkaavat ihmisten moraalikäsitystä tehokkaammin kuin mikään uskonto tai filosofinen suuntaus"

    Tosi hyvin sanottu!

    VastaaPoista
  5. Lukutoukka, tämäkin antoi vähän lohdutonta kuvaa köyhyydestä, tai oikeastaan vielä enemmän rikkaiden ja köyhien välisestä erosta.

    Mari A, huomasin myös, että ollaan aika samoilla aaltopituuksilla tämän krijan suhteen. :D

    Sanna, kiitos! :) Valkoinen tiikeri odottaa kiltisti vuoroaan.

    Hanna, kiitos sinullekin! :) Luulen, että tämä olisi loistava kirja, jos se olisi vähän tiiviimpi, sillä se oli loppupuoli vakuuttava.

    VastaaPoista
  6. Jos tykkäsit tästä yhtään, niin lue ehdottomasti Valkoinen tiikeri - sekin oli alussa vähän outo, mutta teki muhun kyllä suuren vaikutuksen ja on tosiaan huomattavasti tiiviimpi paketti. Musta 400 sivun jälkeen kirjailijan kannattaisi aina tarkastella kässäriään kriittisesti ja miettiä, onko syytä joissain kohdissa "kill your darlings" vai kantaako kirja varmasti. Samaa tosin toivoisin yli kolmen tunnin teatterilta: harvoin tiivistäminen tekee pahaa.

    VastaaPoista
  7. Ina, olen samaan mieltä tuosta 400 sivun rajasta. :D Vaikka joidenkin kirjojen kyllä toivoisi kestävän pidempäänkin.

    Näiden Valkoisen tiikerin saamien kehujen jälkeen olen yhä vakuuttuneempi siitä, että kirja pitää lukea. :)

    VastaaPoista
  8. Aloitin kirjan joskus aikoinaan ja jätin kesken. Jostain syystä kirja ei imaissut: muistan vain tunteen liiasta pikkutarkkuudesta ja junnaavuudesta. Nyt - jostain syystä - tartuin kirjaan uudestaan, jotakuinkin sivulta 150. Kirja vei mukanaan! Itse asiassa pidin siitä niin paljon, että minulle Viimeinen mies on yksi viime vuosien vaikuttavimmista lukukokemuksista.

    AA on ilmiömäinen ihmisten tekojen ja tekojen taustalla vaikuttavien moninaisten motiivien kuvaaja. Yhden talon myynnistä hän saa rakennettua monimutkaisen psykologisen näytelmän, missä ihmiset joutuvat tekevän vaikeita päätöksiä - ja usein alhaisin perustein. Se kertoo myös köyhyydesta nousevasta maasta, jossa äkkirikastumisen mahdollisuus humalluttaa kansan.

    Yhtä paljon minua viehätti Mumbain kuvaus. Vietin kaupungissa vuonna 2004 kuukauden ja silloin siellä oli yksi kälynen ostoskeskus, jossa oli Mango ja ei juuri muuta. Metroa ei ollut enkä muista nähneeni mitään kirjassa rakennetun kaltaisia pilvepiirtäjiä tai edes Mäkkäreitä. Tuli niin valtava hinku todistaa muuttunut Mumbai, että matka kaupunkiin on nyt ostettu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti