Heti alkuun kerrottakoon, että Susan Krinard on minusta huonoin tähän mennessä lukemani Nocturne-sarjan kirjailija. Toinen tämän tekstin kirjoista jäi minulta kesken, mutta koska olin aiemmin päätänyt kirjoittaa kaikista vuoden aikana ilmestyvistä Nocturne-kirjoista, päätin ympätä myös kesken jääneen kirjan tähän samaan arvioon.
Minulta jäi siis kesken jo jokin aikaa sitten ilmestynyt Pimeä kuu. Se kertoo 1920-luvulla New Yorkissa asuvasta reportterista, Gwen Murphysta. Nainen sotkeutuu vampyyrien juttuihin, ja lisäksi hänellä on ärsyttävän sovinistinen miesystävä. En tiedä miten tarina päättyy, mutta epäilen, että sovinistinen miesystävä saa kenkää ja tilalle astuu vampyyrirakastaja.
Pimeä kuu taitaa olla jonkinlaista jatkoa jollekin aiemmalle kirjalle, sillä tarinasta tuntui puuttuvan jotain. Yritin muistella, liittyvätkö tapahtumat jotenkin aiemmin lukemaani Pimeällä puolella -kirjaan, mutta sekään ei ollut mitenkään mieleenjäävä lukukokemus, joten en muistanut. Kirja oli niin laahaava, etten yksinkertaisesti vain pystynyt pakottamaan itseäni lukemaan sitä.
Koska Pimeän kuun kanssa kävi noin nolosti, emmin pitkään Yön kutsun kanssa. Se on viimeisin suomennettu Susan Krinardin kirja. Pitäisikö unohtaa koko arviointipäätös ja jättää tämä suosiolla lukematta? Päätin kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja tartuin kirjaan. Yllätyksekseni se paljastuikin ihan luettavaksi kirjaksi.
Yön kutsu kertoo tällä kertaa ihmissusista 1900-luvun alkupuolella, kymmenisen vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kirjan alkuasetelmassa entinen poliisi Ross Kavanaugh, joka on vain neljäsosaltaan ihmissusi, saa kuulla olevansa yksitoistavuotiaan pojan isä. Kaiken lisäksi poika on karannut äitinsä luota Englannista laivalla New Yorkiin. Pojan perässä seuraa tämän äiti, Rossin vanha rakkaus Gillian, ja pian vanhat haavat aukeavat.
Ei tämä Yön kutsukaan mikään huippukirja ollut, mutta melko hauska ja sotkuinen rakkaustarina. Kirjassa on paljon roistoja ja juonitteluja, ja lopun selvittelyt olivat niin uskomattoman kiemuraiset, että luin sitä jopa aika innoissani. Kirjassa on jonkinlainen sanomakin, sillä siinä käsitellään puhdasrotuisuutta niin ihmissusien kuin ihmistenkin suhteen. Kirjassa on saksalaisia ihmissusia, jotka ovat Hitlerin kanssa samoilla linjoilla rotujen puhtaudesta. Aihetta käsitellään kuitenkin melko kevyesti.
Miinusta saavat nämä Krinardin sankarittaret, jotka ovat kyllä sellaisia nahjuksia, etteivät he herätä minussa ollenkaan sympatiaa. Myös tapahtuma-ajasta, eli 1900-luvun alusta olisi varmasti saanut kyllä paljon enemmänkin irti, joten täysin tyytyväinen en siihenkään ole. Tämän kirjan tarinat sijoittuivat pääosin Englantiin, mutta kerronassa aika ja paikka olivat mitättömässä osassa. Yön kutsu oli kuitenkin ihan luettava kirja.
Lukunäyte Yön kutsusta sivulta 37:
Matka keskustaan oli yhtä miellyttävä kuin Manhattanin helleaalto. Toby istui Rossin ja Gillianin välissä vilkuillen vuorollaan kumpaakin, mutta pysyi vaiti. Gillianin torjuva olemus ei paljastanut mitään hänen tunteistaan. Rossin kiukku kihisi edelleen, mutta hän oli päättänyt pitää sen kurissa siihen asti, kunnes olisi Gillianin kanssa kahden.
Ja kun he olisivat, niin taivas paratkoon...
Pimeä kuu ja Yön Kutsu Harlequinin sivuilla.
Krinard, Susan: Pimeä kuu (Dark of the Moon, 2008). 477 sivua. Suomentaja: Eeva Parvianen. / Yön kutsu (Come the Night, 2008). 477 sivua. Suomentaja: Virpi Kuusela. Harlequin, 2011.
Pimeä kuu taitaa olla jonkinlaista jatkoa jollekin aiemmalle kirjalle, sillä tarinasta tuntui puuttuvan jotain. Yritin muistella, liittyvätkö tapahtumat jotenkin aiemmin lukemaani Pimeällä puolella -kirjaan, mutta sekään ei ollut mitenkään mieleenjäävä lukukokemus, joten en muistanut. Kirja oli niin laahaava, etten yksinkertaisesti vain pystynyt pakottamaan itseäni lukemaan sitä.
Koska Pimeän kuun kanssa kävi noin nolosti, emmin pitkään Yön kutsun kanssa. Se on viimeisin suomennettu Susan Krinardin kirja. Pitäisikö unohtaa koko arviointipäätös ja jättää tämä suosiolla lukematta? Päätin kuitenkin kokeilla kepillä jäätä ja tartuin kirjaan. Yllätyksekseni se paljastuikin ihan luettavaksi kirjaksi.Yön kutsu kertoo tällä kertaa ihmissusista 1900-luvun alkupuolella, kymmenisen vuotta ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Kirjan alkuasetelmassa entinen poliisi Ross Kavanaugh, joka on vain neljäsosaltaan ihmissusi, saa kuulla olevansa yksitoistavuotiaan pojan isä. Kaiken lisäksi poika on karannut äitinsä luota Englannista laivalla New Yorkiin. Pojan perässä seuraa tämän äiti, Rossin vanha rakkaus Gillian, ja pian vanhat haavat aukeavat.
Ei tämä Yön kutsukaan mikään huippukirja ollut, mutta melko hauska ja sotkuinen rakkaustarina. Kirjassa on paljon roistoja ja juonitteluja, ja lopun selvittelyt olivat niin uskomattoman kiemuraiset, että luin sitä jopa aika innoissani. Kirjassa on jonkinlainen sanomakin, sillä siinä käsitellään puhdasrotuisuutta niin ihmissusien kuin ihmistenkin suhteen. Kirjassa on saksalaisia ihmissusia, jotka ovat Hitlerin kanssa samoilla linjoilla rotujen puhtaudesta. Aihetta käsitellään kuitenkin melko kevyesti.
Miinusta saavat nämä Krinardin sankarittaret, jotka ovat kyllä sellaisia nahjuksia, etteivät he herätä minussa ollenkaan sympatiaa. Myös tapahtuma-ajasta, eli 1900-luvun alusta olisi varmasti saanut kyllä paljon enemmänkin irti, joten täysin tyytyväinen en siihenkään ole. Tämän kirjan tarinat sijoittuivat pääosin Englantiin, mutta kerronassa aika ja paikka olivat mitättömässä osassa. Yön kutsu oli kuitenkin ihan luettava kirja.
Lukunäyte Yön kutsusta sivulta 37:
Matka keskustaan oli yhtä miellyttävä kuin Manhattanin helleaalto. Toby istui Rossin ja Gillianin välissä vilkuillen vuorollaan kumpaakin, mutta pysyi vaiti. Gillianin torjuva olemus ei paljastanut mitään hänen tunteistaan. Rossin kiukku kihisi edelleen, mutta hän oli päättänyt pitää sen kurissa siihen asti, kunnes olisi Gillianin kanssa kahden.
Ja kun he olisivat, niin taivas paratkoon...
Pimeä kuu ja Yön Kutsu Harlequinin sivuilla.
Krinard, Susan: Pimeä kuu (Dark of the Moon, 2008). 477 sivua. Suomentaja: Eeva Parvianen. / Yön kutsu (Come the Night, 2008). 477 sivua. Suomentaja: Virpi Kuusela. Harlequin, 2011.
Kommentit
Lähetä kommentti