Siirry pääsisältöön

Haasteellista ja tunnustuksellista

Sain tämän A Blog With Substance -tunnustuksen ja haasteen Sonjalta Lukuhetkistä ja Nafisanilta Yöpöydän kirjat -blogista. Kiitos molemmille!

Tunnustukseen kuuluu siis kertoa itsestään kahdeksan asiaa ja laittaa haaste sitten eteenpäin.

Tässäpä siis tunnustuksia:
1. Olen tänään viettänyt päivää sisätiloissa, sillä sain eilen käsiini juuri ilmestyneen uuden PS3-pelin Ratchet & Clank – All 4 One. Ratchet ja Clank -pelit ovat ihan parhaita! Mieltymyksestäni voidaan syyttää ainoastaan avomiestäni ja hänen tyttäriään, sillä he ovat minut tutustuttaneet tähän maailmaan. Kun aloitin pelaamisen, mäiskin viemärihirviöitä yksinäni tuntitolkulla ja opettelin kaikkien nappuloiden ja vempainten toiminnan. Vasta sitten uskalsin poistua viemäristä.

2. Olen innostunut kasvien kuivattamisesta. Minulla on uusi kasvikuivuri, ja olen kuivattanut siellä kilokaupalla omenoita. Tällä hetkellä kuivuri hurisee sisällään aronian marjoja. Ne ovat vaatineet yllättävän paljon aikaa kuivuakseen.

3. Tiedän aika paljon jalkapallosta. Siitäkin saan kiittää avomiestäni. Tällä hetkellä meillä katsotaan Englannin Valioliigan ottelua Liverpool–Norwich. Minä tosin kannatan joukkeita, jotka tulevat kivoista kaupungeista ja joilla on kivanväriset peliasut, kuten Glasgow Celtic. Katsokaa nyt kuinka söpöt asut ja logo!

4. Ostan punaviiniä ainoastaan luomuna. Olenkin ilahtunut siitä, että valikoimaa on tullut valtavasti lisää viime vuosina. Yleisesti pidän eniten espanjalaisista viineistä, mutta suosikkiviinini on kadonnut kaupoista. Nykysuosikkini on chileläinen 35 South Wild Ferment Merlot.

5. Minun pitäisi tehdä graduani suomen kielestä, mutta en ole saanut juuri mitään aikaiseksi koko syksynä. Plääh.

6. Jos nyt aloittaisin vasta opintojani, valitsisin todennäköisesti ainakin sivuaineekseni elokuva- ja televisiotutkimuksen. Se on alkanut kiinnostaa minua viime aikoina todella paljon. En kuitenkaan voi nyt ottaa ylimääräisiä kursseja, sillä haluaisin saada pääaineeni kurssit tehtyä.

7. Rakastan koiria. Meidän ei ole mahdollista pitää koiraa, mutta onneksi koiria on lähipiirissämme paljon.

8. Luen eniten kirjablogeja, mutta hyvänä kakkosena tulevat lemmikkieläinblogit. Joukossa on myös muutama lifestyle-/muotiblogi, ruokablogi ja kirjailijoiden blogeja sekä vielä joitain muitakin blogeja. Listassani on tällä hetkellä 237 blogia, ja luen kaikista niiden postauksista ainakin alun.

Tämä tunnustus pitäisi laittaa eteenpäin kahdeksalle blogille, mutta taidan jättää tämän tähän vapaasti noukittavaksi tällä kertaa. Olen niin myöhäinen näiden vastusteni kanssa, että tunnustus on kiertänyt jo monissa blogiessa. Haluan kuitenkin kiittää kaikkia 237 lukemaani blogia siitä, että olette tarjonneet minulle monenlaista luettavaa jo niin pitkään. Suuri kiitos! Ja jos ette ole vielä tunnustusta saaneet, olkaapas hyviä ja ottakaa se tästä.

Kommentit

  1. HEP! onko uusi Ratchet & Clank yhtä hyvä kuin aiemmat? mua on epäilyttänyt siinä neljän hahmon mukanakuljetus suuresti. kaipaan puolueetonta näkemystä :D

    VastaaPoista
  2. Eräs oma suosikkiviinini on samaa kuin sinulla, mutta Cabernet Savignonina. :) Minäkin rakastan koiria ja iloitsen, että saan vanhempieni koiran meille marraskuussa hoitoon peräti kahdeksi viikoksi.

    Tsemppiä gradun kanssa!

    VastaaPoista
  3. No juu... Mua on vähän häirinnyt että kamerakulmaa ei pysty itse muuttamaan vaan peli tekee sen. Se johtunee siitä, että ne mutkin pelaajat ovat siinä samassa ruudussa. Mä olen pelannut peliä vain yksikseni, joten en ole ihan varma, miten se moninpeli tapahtuu. Clank on tässä kauhean aktiivinen ja auttaa ihan liikaa. Se esim. ammuskelee tässä!

    Peliä pystyy kyllä pelaamaan yksinäänkin ihan hyvin, mutta tästä taitaisi tulla vaikeampi peli toisen pelaajan kanssa. Mukana on sellaisia juttuja, joissa tarvitaan kahta pelaajaa ja niissä näin yksinpelissä Clank on siis ohjattuna apuna. Ja se tekee kaikesta vähän liian helppoa. Toinen pelaaja voi liittyä peliin koska tahansa ja se on plussaa.

    Nyt kun olen jo pelannut jonkin verran, olen alkanut tykätä pelistä koko ajan enemmän. Ei ole mun mielestä toistaiseksi kuitenkaan yhtä hyvä kuin aiemmat... Peli on erilainen, mutta pitäisi kokeilla tuota moninpeliä ennen kuin voi antaa varman tuomion.

    VastaaPoista
  4. Katja, kiitos tsemppauksesta! Garduseminaari jatkuu parin viikon päästä, joten kohta pitää aktivoitua. ;)

    Sekin viini on hyvää, mutta tämä on vielä enemmän mun makuun (sanoo hän viinilasi kädessä). :D

    VastaaPoista
  5. Luomupunkut ovat ihania! Lisäksi ne tuntuvat aiheuttavan vähemmän migreeniä.

    237 luettavaa blogia?! Ja mä kun tuskailen jo yli 50 kanssa xD

    Gradumyötätuntoisin terveisin, Morre ;)

    VastaaPoista
  6. Tuo on juuri minunkin lempipunkkuni. Itse myös harrastan vain luomuviinejä ja on todella mukavaa, että niiden valikoimat ovat lisääntyneet selkeästi viime vuosina.

    VastaaPoista
  7. Sinä valitset suosikki-jalkapallojoukkueesi mielenkiintoisella tavalla :) Minä en seuraa jalkapalloa, joskus tosin iskee innostus ja saatan katsoa jonkun maaottelun (?). Jääkiekko kiinnostaa enemmän, MM-kisoja seuraan aina tiiviisti.

    VastaaPoista
  8. Morre, kiitos myötätunnosta. :D Huolimatta siitä, että noita blogeja on noin paljon, tulee joskus sellaisia hetkiä, että kukaan ei ole päivittänyt. Kauheaa. :D

    Anu, sulla on hyvä maku! :)

    Villasukka, juuri mietiskelin, että taisin viedä itseltäni kaiken uskottavuuden tuolla paljastuksella. :D Ainakin jalkapallofanien silmissä. ;)

    VastaaPoista
  9. Liina, jos olet vielä kuulosalla, niin nyt minulla on tuoreita kokemuksia myös Ratchet & Clank -moninpelistä!

    Se on mahtavaa! Peliä ei siis missään tapauksessa kannata pelata yksin, koska se idea vesittyy ihan kokonaan. Sen sijaan moninpeli on hurjan hauskaa, kun yrittää ehtiä nappaamaan kaikki aarteet kaverin nenän edestä ja saada paremman tappotilastot kuin sillä. Ja välillä pitää miettiä, miten saadaan joku ongelma ratkaistua kahdestaan. Voin suositella!

    Peli on kyllä aika lyhyt sillä se tulee kaahattua läpi vauhdilla, mutta on kyllä ollut hauskaakin. Nyt pitää ostaa ainakin yksi ohjain lisää, niin voi kokeilla peliä useammalla ukkelilla. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti