Kiersten White: Paranormaali

Taasko yksi ihmistyttö on joutumassa yliluonnollisen pojan komeuden valtaan? Ennakkokäsitykseni tästä Kiersten Whiten Paranormaalista oli aika tavalla tuon suuntainen, mutta kirja oli onneksi jotain muuta. Onhan tässä rakkautta ja jonkinlainen kolmiodraamakin, mutta ei kuitenkaan sitä samaa, johon on nuortenkirjallisuudessa viime aikoina saanut tottua.

Paranormaali kertoo teini-ikäisestä Eviestä, jonka huoltaja ja työnantaja on Kansainvälinen paranormaalien hallintavirasto, eli outojen olentojen tutkimuslaitos. Virasto jäljittää, rengastaa ja uudelleensijoittaa kaikenlaisia mystisiä olentoja ihmissusista vesinoitiin. Evie pystyy näkemään olentojen naamioiden taakse ja on siksi tärkeä apu paranormaalien kiinniottamisessa. Vaikka laitos on täynnä outoa porukkaa, on tytön elämä aika yksinäistä. Asiat mutkistuvat, kun olentoja alkaa kuolla ja Evie tutustuu ulkonäköään muuttavaan poikaan.

Kirjassa on valtava määrä erilaisia outoja olentoja, joiden ominaisuuksista ja persoonallisuuksista oli hauska lukea. Ilkeät keijut ja säälittävät vampyyrit olivat ehdottomia suosikkejani. Pääosaan Paranormaalissa nousevat kuitenkin Evien kasvukivut, kun tytön maailmankuva avartuu. Kirja pohtii oman paikan löytämistä ja sitä, miten suuresti menneisyytemme ja perimämme vaikuttaa valintoihin, joita teemme. Kumpi oikeastaan on merkittävämpää minuutemme kannalta, se mistä tulemme – vai se minne haluamme mennä?

Paranormaalissa on niin paljon imua, että minun oli todella vaikea keskeyttää kirjan lukemista. Illalla olisi tehnyt mieli jatkaa lukemista pikkutunneille, mutta onneksi järkevyys voitti. Aamulla jatkoin kirjaa bussissa, ja sitten sen tapahtumat meinasivat jäädä koko työpäiväksi pyörimään päähän. Kirjan teho perustuu siihen, että sen tapahtumia ei voi täysin arvata ennakkoon. Suurimmaksi arvoitukseksi nousee se, mikä Evie on, ja mikä on hänen osuutensa tapahtumissa.

Kirjan takakannen teksti oli muuten myös erinomainen, sillä se ei paljastanut juonta juuri ollenkaan. Inhoan sitä, jos takakannessa kerrotaan liikaa kirjan tapahtumista. Tosin takakansi kyllä ehkä vähän johti minua harhaan, jos ajattelee ennakkokäsitystäni Paranormaalista. Yleensä yritänkin välttää takakansien lukemista, sillä en halua muodostaa kirjoista vahvoja mielikuvia ennen lukemista. Tietysti silloin voidaan kysyä, että millä perusteilla sitten valitsen kirjat luettavaksi. Mutta ehkä kirjoitan siitä ihan oman tekstin jonain päivänä.

Paranormaaliin on tulossa myös jatkoa, sillä se aloittaa samannimisen sarjan. Kirja on arvioitu myös ainakin Saraseeenin maailmassa ja Kirjapinoissa.

Lukunäyte sivulta 57:
Selviytyisin kyllä yhdestä vampyyrista. Hitto vieköön, selviytyisin luultavasti jopa viidestä vampyyrista yhtä aikaa – kun ottaa huomioon, miten kuihtuneita niiden ruumiit ja lihakset olivat. Mutta kaksikymmentä vampyyria? Mahdollisuuteni eivät näyttäneet hyviltä. Mitä oli tekeillä? Vampyyrit pysyttelivät yleensä omissa oloissaan. Tämä oli omituista. Ja erittäin, erittäin huono juttu.

Paranormaali Gummeruksen sivuilla ja Adlibriksessä.

White, Kiersten: Paranormaali (Paranormalcy, 2010). 350 sivua. Suomennos: Terhi Leskinen. Gummerus, 2011.