Siirry pääsisältöön

Rachel Vincent: Kaappaus – Kissojen kesken 4

Olen kärvistellyt kotona flunssan kourissa, mutta onneksi minulla oli jemmassa juuri sopivaa luettavaa. Syyskuussa ilmestyi nimittäin uusi osa Rachel Vincentin Kissojen kesken -sarjaan, joka on tämän hetkinen Nocturne-suosikkini. Kaappaus on sarjan neljäs osa, joten loppua kohti ollaan menossa; sarjassa on ilmestynyt englanniksi kuusi osaa.

Edellinen kirja, Syytetty, päättyi ikävästi, kun Faythen poikaystävä karkotettiin laumasta. Myös Kaappauksessa Faytheltä vaaditaan kuuliaisuutta laumaa kohtaan, mutta tällä kertaa nainen ei koe sitä rasitteena, vaan hän ymmärtää toimia laumansa ja perheensä parhaaksi. Valitettavasti se ei riitä, sillä kissalaumojen välit rakoilevat ja vaikuttaa siltä, että sota on tulossa. Sen lisäksi Faythelle tärkeät ihmiset ovat reviirikiistojen pelinappuloina.

Kaappaus ei ollut minusta ihan yhtä hyvä kuin sarjan aikaisemmat kirjat. Tämä oli vähän sellainen välikirja, jossa vielä siivottiin edellisen kirjan tapahtumia ja pohjustettiin tulevaa. Toki kirjassa tapahtui muutama erittäin merkittäväkin asia, mutta silti tämä ei ollut kovinkaan mieleen jäävä kirja. Tulevaa kissojen välistä sotaa pedattiin kuitenkin nyt siihen malliin, että luvassa taitaa olla aikamoinen välienselvittely.

Kirja oli muuten myös selvästi siistimpi ja siveämpi kuin aiemmat osat – tai nämä Nocturnet yleensäkin. Kaappaus-kirjassa ei juuri ketään kidutettu eikä makuuhuoneleikkejäkään kuvailtu ollenkaan. Myös ällötysosastolla pysyttiin ihan puhtoisella tasolla. Eli siinäkin suhteessa kirja jäi edeltäjiensä varjoon. Siitäkin huolimatta sarja jatkaa edelleen suosikkinani ja odotan innolla seuraavaa osaa. Seuraavaksi julkaistaan kuitenkin lisää Susan Krinardia (plääh) ja Maggie Shaynea (ok), joten odotus jatkuu. (Missä muuten viipyy seuraava Manalan valtiaat -kirja!?!)

Lue myös arvioni sarjan aiemmista osista, Kissatyttö, Saalistaja ja Syytetty.

Lukunäyte sivulta 38–39:
Valmistauduin uuteen iskuun, mutta vastustajani iski terävät kyntensä farkkukankaan läpi polveeni. Kipu vihloi jalkaani, ja tunsin veren hajun ja märän kosteuden. Raivo lisäsi pontta potkuihin ja lapioniskuihini, ja tyydytyksekseni vastustajani nilkutti pois pahemmin loukkaantuneena kuin minä, naukuen kuin vastasyntynyt kissanpoikanen.
Miau itsellesi, paskiainen!

Kaappaus Harlequinin sivuilla.

Vincent, Rachel: Kaappaus – Kissojen kesken 4 (Prey – Shifters 4, 2009). 445 sivua. Suomentanut Eeva Koskimies. Harlequin, 2011.

Kommentit

  1. Parantelemisia flunssaan, täälläkin köhistään ja niistellään (onneksi yöllä saa henkeä kun laitoin valkosipulin kynnen murskattuna tyynyn sisälle!).

    Pitäisi lukea tätä kissailusarjaa, eka onkin omana hyllyssä, kirjaston kirjat vaan menee aina etusijalle. Oman kun voi lukea aina! Mielenkiintoisia nämä Nocturnet kyllä - vaikka jakavatkin mielipiteitä kiitos Harlequin leiman!

    VastaaPoista
  2. paula Leppäniemi-Ratia5. lokakuuta 2011 klo 12.35

    Moi! Omaat samanlaisen kirjamaun kanssani :) Manalan valtiaita minäkin odottelen, mutta tuntuu nyt noctures sarjan kirjat olevan heikompilaatuisia, mutta toivotaan että suomennuksia löytyy taas kunnon kirjoistakin :) kaunista syksyä.

    VastaaPoista
  3. Nafisan, valkosipulia on kulunut täälläkin, tosin sisäisesti vain. :D Nyt ongelmana on yskä, joka ei tunnu ottavan laantuakseen.

    Kissailusarja on ehdoton suosikkini, joten suosittelen. Vaikka tässäkin oli näin paljon sivuja, oli kirja tosi nopealukinen. :)

    Paula, mukava kuulla, että samanmielisiä lukijoita löytyy muitakin. :) Byrdin Veren viemät -sarja oli mun mielestä aika hyvä ja Shaynekin menee, muuta noita Krinardin kirjoja en meinaa kestää. Toivottavsti tulisi tosiaan lisää parempaa luettavaa.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kyllä edelleen hyvä sarja! Omani Kaappaukseni kerkisin lukea juuri ennen blogin aloitusta, mutta ehkä seuraavasta pitää laittaa jotain juttua.

    Manalan valtiaita odottelen minäkin. Showalterin sivujen mukaan niitä on nyt ilmestynyt jo 4 sen lisäksi mitä meillä on julkaistu, eli vaikka haluaisivat useamman taas putkeen ulos peräkkäin niin kyllä jo kohta voisi sarjaa jatkaa...

    VastaaPoista
  5. Kata, onneksi Valtiaita on ainakin vielä mukava määrä odottelemassa suomentamista. Pitää kohta alkaa painostaa Harlequinia. ;)

    VastaaPoista
  6. Harmittaa, kun kiinnostaisi kovasti nämä nocturne-kirjat sen perusteella, mitä olen arvostelujasi lukenut. En kuitenkaan raaski omaksi ostaa ja paikallinen kirjasto näitä ei ole hankkinut. (Epäilen syyksi Harlequin-leimaa.) Ehkä odotan siihen, kun palaan takaisin sinne pääkaupunkiseudulle sivistyksen pariin ja Helmet-kirjastojen vaikutuspiiriin pois täältä takapajulasta... ;)

    VastaaPoista
  7. Mitä olet mieltä näistä, toimivatko itsenäisinä? Omistan muutaman Shaynen kirjoista, siis tästä sarjasta, mutta en alusta asti. Pitääkö lukea alusta?

    VastaaPoista
  8. sinidean, voisit kuitenkin ehkä ehdottaa kirjastollesi näiden hankkimista. Voit kertoa, että Espoossakin näitä on kirjastossa. :D

    Anu, tässä Kissojen kesken -sarjassa on sellainen jatkuva juoni, joten tätä en suosittelisi lukemaan epäjärjestyksessä. Sen sijaan noissa Shaynen kirjoissa väärä järjestys ei haittaa, koska kaikissa on eri päähenkilöt, eikä niissä ole mitään sellaista suurta juonikuviota (tai en ainakaan ole huomannut sellaista). Toki sarjassa on löyhä aikarakenne, mutta jos sinua ei haittaa, että kirjassa piipahtaa joitain aikaisemmaissa esiteltyjä hahmoja, voit lukea Shaynen kirjat ihan sekalaisessa järjestyksessä. :)

    VastaaPoista
  9. P.S. Blogissani on sinulle tunnustus:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti