Olen vieläkin onnellisessa kirjasumussa eilen Rakkaudesta kirjaan -tunnustuspalkinnon saaneiden kirjabloggareiden puolesta. Minunkin blogissani vierailtiin eilisen päivän aikana ennätyspaljon; sivun katseluja kertyi yli 500. Tämä ennakoi hyvää kaikille kirjablogeille.
Loppuviikon aion viettää todellisessa kirjahulinassa, vaikka kirjamessuille pääsenkin vasta huomenna ja sunnuntaina. Sunnuntaina on virallinen lukupiirin messupäivä, eli silloin kierrämme lukupiiriläisten kanssa messuja ja ehkä kuuntelemme joitakin puheenvuoroja. Mitään virallista suunnitelmaa ei olla vielä tehty.
Kirjamessut ovat myös siitä mukava tapahtuma, että ne kokoavat paikalle suuren määrän muualta tulevia kirjabloggareita (ja toki muitakin kirjojen ystäviä). Otankin siitä nyt mahdollisimman paljon irti ja aion tavata kirjabloggareita kahtena päivänä. Tänään tapaan pienen bloggarijoukon divarikiertelyn ja syömisen merkeissä ja huomenna sitten vähän suuremman määrän kirjabloggareita Avaimen järjestämässä messutapaamisessa. Mutta siitä lisää sitten huomenna.
Olen huomannut että minun kirjamessuni ovat muuten muuttuneet enemmän ystävien ja tuttavien tapaamisen suuntaan. Toki kirjoja tulee ostettua varmasti tänäkin vuonna ihan liikaa. Sillä kummallinen kirjahumala täyttää lukutoukan mielen kirjatapahtumissa. Mutta nykyään nautin eniten kirjoista puhumisesta muiden kirjojen ystävien kanssa.
Mahtavia kirjamessuja kaikille – siellä sitten törmäillään!

Minullakin oli eilen pieni "huippu" noissa katseluissa :D No joskus näinkin!
VastaaPoistaOn mukava olla tällaisessa positiivisessa nosteessa. :D
VastaaPoistaOnpa teillä hurjia lukijamääriä. Hienoa kyllä, toivottavasti joku joskus eksyy minunkin blogiini.
VastaaPoistaAnu, kyllä varmasti eksyy, kun blogia tarpeeksi jaksaa pitää. :)
VastaaPoistaMinullakin oli huippu katseluissa. :) Kohta palataan arkeen, hih.
VastaaPoistaHanna, nyt taitaa olla arki alkanut kävijämäärissä ainakin mulla. :D
VastaaPoista