Uuden kirjan avaaminen on aina vähän jännittävää, kun pitää sukeltaa ihan uuteen maailmaan. Vaikka usein kyllä tietää edes vähän, mitä on odotettavissa. Joskus tutun kirjailijan uuteen kirjaan voi solahtaa kuin vanhoihin kenkiin, kun tietää että kirjan kanssa on todennäköisesti mukava olla. Pettymykset ovat silloin kyllä kauheita.
Mutta entäs sitten, kun avaa uuden kirjailijan uuden kirjan? Silloin ei ole ehkä lainkaan ennakko-odotuksia, vain se lupaus, mitä kansi ja takakannen teksti antavat. Silloin pitää maistella lauseita ja edetä varoen. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavalta sivulta syliin tipahtaa.
Syy siihen, miksi nyt pohdin tällaisia asioita, on kirjassa, joka alkaa näin:
"Joen törmällä makasi nainen kuin kivi, vatsansa alle hän oli piilottanut jalat ja kädet, pää oli taipuneena kohti rintakehää. Talvi lojui seudun päällä, mutta lumet olivat sulaneet naisen ympäriltä. Hän oli vedestä noussut hedelmäinen. Jäätyneitä pisaroita hiuksissa ja helmoissa, niiden sisällä odotti lupaus, juoksu ja virtaus, eteneminen ja tulevaisuus."
Kirja on Katja Kaukosen esikoisteos, Odelma. Olen lukenut kirjaa nyt ehkä 30 sivua ja olen lumoutunut ja ihmeissäni. Tekee mieli vain maistella sanoja ja lauseita. En tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan, missä tulee tapahtumaan ja tapahtuuko edes mitään, mutta kirja pitää otteessaan. Tekisi mieli aloittaa alusta ja lukea kaikki uudelleen.
Odelma WSOY:n sivuilla. Eikö olekin muuten kaunis kansi?
Mutta entäs sitten, kun avaa uuden kirjailijan uuden kirjan? Silloin ei ole ehkä lainkaan ennakko-odotuksia, vain se lupaus, mitä kansi ja takakannen teksti antavat. Silloin pitää maistella lauseita ja edetä varoen. Koskaan ei voi tietää, mitä seuraavalta sivulta syliin tipahtaa.
Syy siihen, miksi nyt pohdin tällaisia asioita, on kirjassa, joka alkaa näin:
"Joen törmällä makasi nainen kuin kivi, vatsansa alle hän oli piilottanut jalat ja kädet, pää oli taipuneena kohti rintakehää. Talvi lojui seudun päällä, mutta lumet olivat sulaneet naisen ympäriltä. Hän oli vedestä noussut hedelmäinen. Jäätyneitä pisaroita hiuksissa ja helmoissa, niiden sisällä odotti lupaus, juoksu ja virtaus, eteneminen ja tulevaisuus."
Kirja on Katja Kaukosen esikoisteos, Odelma. Olen lukenut kirjaa nyt ehkä 30 sivua ja olen lumoutunut ja ihmeissäni. Tekee mieli vain maistella sanoja ja lauseita. En tiedä yhtään, mitä tulee tapahtumaan, missä tulee tapahtumaan ja tapahtuuko edes mitään, mutta kirja pitää otteessaan. Tekisi mieli aloittaa alusta ja lukea kaikki uudelleen.
Odelma WSOY:n sivuilla. Eikö olekin muuten kaunis kansi?
Oi, kyllä! Tämä kirja vaikuttaa ihastuttavalta sinun ensivaikutelmasi sekä WSOY:n sivujen perusteella.
VastaaPoistaJaan myös ajatuksesi esikoiskirjojen lumosta. Tulee vähän sama tunne kuin lapsuudessa syntymäpäivän aamuna.
Joskus esikoiskirjaa voidaan markkinoida liikaa ja siitä tulee aavistuksen epäkiinnostava, kun itselleni kävi erään teoksen kohdalla.
Olen itsekin lukemassa Odelmaa. Kansi on aivan ihmeellisen kaunis ja jotenkin luo kirjalle lisää mystisyyden tuntua.
VastaaPoistalumiomena, minulle on monta kertaa käynyt juuri niin, että liikaa hehkutettu kirja on muuttunut epäkiinnostavaksi. Mutta mikäs sitten olisi oikea määrä hehkutusta? Vaikeaa! :D
VastaaPoistaHanna, jee! Kiva kuulla sitten sun mielipide. :)
Hyvä tietää että tämä on sinun mielestäsi hyvä. :) Kirjoitathan siitä luettuasi? En muista onko tuo kirja tullut jossain uutuuslistojen yhteydessä vastaan, mutta nytpä tiedän että tähän kannattaisi tutustua, kiitos sinun. :)
VastaaPoistaSalla, juu, ehdottomasti kirjoitan sitten kunnon arvion, kun olen kirjan lukenut. :) Kirja on kyllä upeasti kirjoitettu!
VastaaPoista