Siirry pääsisältöön

Katja Kaukonen: Odelma

Katja Kaukosen Odelma on lumoava kirja. On hämmentävää ja niin kovin ilahduttavaa, kun tällainen valmis ja eheä kirja osuu kohdalle ilman, että sitä kohtaan on mitään odotuksia. Minuun vetosi ensin kaunis kansi ja kirjan esittelyteksti. Niiden lupaus piti täysin paikkansa.

Kirja kertoo naisesta, Odelmasta, joka nousee joesta. Kuten monet muutkin kylän naiset, hän on paennut sinne joitain aikoja sitten. Nainen palaa taloon, joka on ollut hänen kotinsa köyhän pellon ja ankean kylän lähistöllä. Nainen kokoaa itseään ja asettuu taloksi. Hän kohtaa myös miehen, Freydmanin. Talo piilottaa heidät muilta ihmisiltä.

Monet kirjan tapahtumat jäävät hämärään, mutta kirja ei silti jää liian epämääräiseksi. Odelma on täynnä mystiikkaa ja outoja asioita. Jos jokin asia on kirjan maailmassa mahdollista, se on myös totta. Lukija joutuu pohtimaan myös parisuhteen ongelmia – kuten sitä, miten kaksi ihmistä on aina kaksi ihmistä, vaikka he yhdessä muodostaisivatkin parin. Kirjassa on myös muuten kaunein sikiäminen, jonka muistan missään lukeneeni.

Odelma on kehitystarina, joka sai minut miettimään, kuka tai mikä oikeastaan kehittyi. Kehittyikö Odelma kuitenkaan vai voisiko ajatella, että kaikki muut asiat Odelman ympärillä kehittyivät? Odelma on tavallaan se ankkuri, jonka ympäri maa, vesi, kylä ja Freydman kiertävät ja loksahtavat paikoilleen. Toki Odelmallakin on kirkkaat hetkensä ja suvantonsa, joissa asiat näyttävät oikeilta. Todellisen rauhan nainen saa kuitenkin vasta, kun ympärillä olevat asiat asettuvat paikoilleen.

Kirjan kieli on aivan uskomattoman koskettavaa. Kaukonen käyttää erilaisia veteen, luontoon, kankaisiin ja kudelmiin liittyviä vertauskuvia kekseliäästi. Tuntuu kuin Odelman jokainen lause olisi täynnä syvempiä merkityksiä. Samalla lukija voi kuitenkin iloita tekstin keveydestä, sillä merkitykset eivät tee siitä raskasta. Odelma on upea kirja, joka ihastuttaa ja ihmetyttää.

Lukunäyte sivulta 20:
Nyt hän oli talossa, jota kutsui kodikseen, ja paleli yhä. Hän nousi istumaan, kietoi käsivarret ympärilleen ja katseli kalpeaa, hilseilevää ihoaan. Hopeiset suomut varisivat, kun hän kuljetti kättään kylmää säärtä pitkin. Ne leijuivat hitaasti lattialautojen rakoihin, alas maahan, jäivät sinne lepäämään, kuroutumaan kokoon, ehkä odottamaan. Sellaiselle vaatteelle olisi aina tarvetta, parempi oli pysyä piilossa. Hän ei ajatellut sitä nyt enempää vaan katseli hopean alta paljastunutta, uutta ihoaan. Se oli valkoinen, koskematon maa, kevätarka.

Kaukonen, Katja: Odelma. WSOY, 2011.

Kommentit

  1. Kuulostaa upealta! Tämä on mulla pitää-lukea -listalla, ei tosin vielä hankittuna.

    VastaaPoista
  2. Olen niin odottanut tätä arviotasi tänään. :) Ihana!

    VastaaPoista
  3. Tässä kirjassa tuntuu olevan paljon sellaisia elementtejä, joista kirjassa pidän. Suuntaan Helmetin sivuille katsomaan, joko on varattavissa. :)

    VastaaPoista
  4. Booksy, mahtava juttu! Odotan kiinnostuksella. :)

    Hanna, milloin sun arvio tulee? ;)

    lumiomena, ei taida vielä löytyä Helmetistä. Se on niin turkasen hidas. Mutta ihanaa, että kiinnostuit. :)

    VastaaPoista
  5. Varaus on mullakin jo voimassa. Kuullostaa sellaiselta kirjalta jota joko rakastaa tai inhoaa, toivottavasti ensimmäinen vaihtoehto toteutuu.

    VastaaPoista
  6. Onko tässä jotain samantapaista kuin Essi Kummun Karhun kuolemassa? Miten vertaisit näitä keskenään?

    VastaaPoista
  7. Erja, toivottavasti pidät! Mäkin luulen, että tämä kirja jakaa mielipiteet. Kirja on kuitenkin aika ohut, joten siihen voi tarttua vaikka epäilisikin,e ttei kirja ole oman tyylinen.

    Salla, mä mietiskelin itsekin tuota Karhu kuolemaa, kun olin lukenut tämän. Niissä on jotain yhteistä siinä myyttisyydessä ja maahan liittyvässä kuvastossa. Tämä liikkui kuitenkin paljon voimakkaammin sellaisella unen ja hämärän tasolla kuin Karhun kuolema.

    Enemmän mulle tuli ehkä tästä mieleen Maria Peuran Vedenaliset, mutta sekin vain kielen tasolla. Ja jotenkin mystisyydestä tuli mieleen myös Maarit Verrosen Pimeästä maasta.

    VastaaPoista
  8. Oih, kuulostaa aivan minun kirjaltani! Ja kansikin on todella kaunis ihan kuin sanoit. Ehdottomasti tahdon lukea tämän.

    VastaaPoista
  9. Kansi on tosiaan erittäin kaunis!

    VastaaPoista
  10. Mulla on tämä kotona ja tuo kansi on tosi hieno. Etenkin livenä, koska tuo kettu on sellaisella ikään kuin kiiltävällä kohomateriaalilla. Kirjan kieli vaikuttaa todella kauniilta, mutten usko tämän olevan ihan minun kirjani. En siis usko lukevani ainakaan ihan heti. SIlti hienoa, että esikoisessa on näin lupaavia merkkejä.

    VastaaPoista
  11. Elma Ilona, mahtavaa, että kirja löytää lukijoita! :)

    Salla, totta :)

    Karoliina, uskon että tästä kirjasta kuullaan vielä. :)

    VastaaPoista
  12. Minäkin luin ja rakastuin tähän kovasti. :) Minuunn tällainen mystisyys yleensä uppoaa hyvin.

    VastaaPoista
  13. Anki, kiva kuulla! :) Toistaiseksi olen kuullut vain positiivisia kommentteja ja odotankin ihan mielenkiinnolla, kuka on ensimmäinen, joka ilmoittaa ettei tykännyt kirjasta. Olen nimittäin varma, ettei se kaikkiin uppoa. :)

    VastaaPoista
  14. Minä luin tämän kirjan kesäkirjana. Sain sen luettua nyt loppuun. Olen samaa mieltä kanssasi. Upea, ainutlaatuinen kirja! Kuin suuri runo, johon upota. Mutta silti tässä on juoni. Vaatii lahjakkuutta kirjoittaa tällainen kirja.

    VastaaPoista
  15. Kiitos kommentista HeidiR! :) Minulle palasi nyt todella tarkkaan mieleen, miten Odelma lähes tuntui iholla: märkää ja kuivaa savea, vettä ja ruohoa. Mahtavaa, että Odelma on saanut uusia faneja. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti