Muistatko vielä Kultasiskoni? Minä olin unohtanut koko kirjan, mutta se palasi heti mieleeni, kun näin uusintapainoksen. Kultasiskoni on kirjoittanut Astrid Lindgren ja kuvittanut Hans Arnold, jonka piirrokset tekevät kirjasta lumoavan.Kultasiskoni on lyhyt satu. Se kertoo Liisasta, jolla on salainen sisko salaisessa paikassa. Sinne pääsee kiipeämällä koloon ruusupensaan alla. Liisan siskon nimi on Ylva-lii ja hän on Kultaisen Salin kuningatar. Salaisessa maailmassa tytöt ratsastavat ja pitävät hauska ilman, että kukaan muu tietää siitä.
Luulen, että Kultasiskoni kuvitus teki siitä lapsena niin ihanan. Kuvat ovat täynnä yksityiskohtia ja asioita, joista kaikki pikkutytöt pitävät: koiria, kaneja, hevosia ja kukkasia. Kuvissa on myös synkkiä sävyjä, esimerkiksi Ilkeät, jotka asuvat Hirmuisessa Metsäsässä. Niillä on vihreät silmät ja takkuiset turkit. Kuvia voi tutkailla vaikka kuinka kauan, sillä tuntuu, etteivät yksityiskohdat lopu millään. Huomaan, että muistan edelleen asioita kuvista, vaikka epäilemättä edellisestä lukukerrasta taitaa olla lähemmäs 30 vuotta.
Kultasiskoni on myös aika jännittävä kirja. Muistan, että kirjan loppu oli minusta lapsena jopa vähän pelottava. En oikein tainnut ymmärtää sitä ja rakensin sen ympärille jonkinlaisen mysteerin. Loppu on myös aikuislukijasta aika outo, sillä kirja loppuu vähän töksähtäen selittelemättä asioita mitenkään. Myös aikuislukijan mieli alkaa raksuttaa ratkaisua etsien.
Oli oikein hauska palata vanhaan tuttuun kirjaan, joka oli kuitenkin jo haipunut lapsuusmuistojen hämärään. Kuvat eivät näköjään kuitenkaan unohdu, vaikka itse tarina olisikin jo aukkoja täynnä. Kuvat lumoavatkin lukijan edelleen.
Lukunäyte:
Kun kanit oli syötetty, päätimme lähteä vähän ratsastamaan. Ylva-liin ratsu on valkoinen. Harja on kultaa ja kaviotkin kultaa. Minun hevoseni on musta. Sen harja ja kaviot ovat hopeiset. Ratsumme ovat nimeltään Kultajalka ja Hopeajalka.
Kuvia kirjasta löytyy Lastenkirjahylly-blogista.
Lindgren, Astrid ja Arnold, Hans: Kultasiskoni (Allrakäraste Syster, 1949/1973). Suomentanut L. Aro. WSOY, 2011.
Ylva-lii, Kultajalka ja Hopeajalka soittavat jotain kelloja... En kuitenkaan pysty muistamaan kirjan nimen, kansikuvan tai juonen perusteella mitään! Eli ehkä olen lapsena törmännyt tähän tai sitten en.
VastaaPoistaAstrid Lindgrenin kirjat ovat noin yleisesti ottaen erittäin suositeltavaa luettavaa kaikenikäisille. Pitäisi vissiin itsekin kaivaa joku Lindgren luettavaksi. Pari olisi omassakin hyllyssä odottamassa.
Hyvä idea, Salla! Ehkäpä pitäisi lukea vaikka Ronja Ryövärintytär piiitkästä aikaa. :)
VastaaPoistaMinä muistan! Kultasiskoni oli suosikkisatuni lapsena ja olen iloinen, että tyttäreni on yhtä mieltynyt tähän satuun. Itselläni satu on vain Lindgrenin Satuja-antologiassa ja olen iloinen, että tämä muistojen kuvakirja on julkaistu uudelleen. Juuri tämä Arnoldin kuvittama versio herätti kovasti keskustelua blogissani viime syksynä, kun kirjoitin sadusta.
VastaaPoistaKiitos tästä, ihanaa :)
lumiomena, tykkään todella paljon noista kuvista! Pitääpä käydä katsomassa, mitä tästä kirjasta on puhuttu sun blogissa. :)
VastaaPoistaMuistan! Lapsuuteni Lempikirja. :)
VastaaPoistaSoittaa kelloja, kyllä. Varsinkin ne Ilkeät, jotka jatkoivat elämäänsä myös intertekstuaalisina hahmoina. ;)
Luulen, että minua viehätti kirjassa juuri se, että Liisa ja Ylva-Lii saivat ratsastaa ja pitää hauskaa ilman, että kukaan tiesi siitä mitään tai tuli kieltämään.
lumiomena, en onnistunt löytämään sitä kesksutelua sun blogista. Voisitko laittaa siihen linkin? :)
VastaaPoistaSeija, hauskaa, että kirja on sun lempikirja! Mulle taisi olla tärkeintä ne eläimet, jotka vilistivät sillä ihan vapaina. :)
Tykkää pojatkin niistä kuvista :). Eilen luettiin 5 v poikani kanssa sitä. Se on hyvällä tavalla jännittävä ja on hienoa että asiat jäävät auki.
VastaaPoistaGabriela Von Bohlen, kiva kuulla! :) Ihanaa, että nykylapsetkin saavat nautiskella vanhoista satuklassikoista. :)
VastaaPoistaMulla on se vanha painos ja se on yksi suosikeistani. Tosin äiti muisteli, että mä pelkäsin sitä tarinaa joskus alle kouluikäisenä.... Kuvitus on silti kiva, vaikka tykkään enempi Ilon Wiklandin Lindgren-kuvituksista.
VastaaPoistaTämä oli myös yksi minun suosikkisatujani lapsena, nimenomaan tällä kuvituksella, ja siksi olin tosi innoissani, kun tämä uusintapainos tuli. Samoin kuin Lumiomenalla, myös minun pieni tyttäreni onneksi tykästyi kirjaan. Onhan siinä tosi paljon kiehtovia elementtejä.
VastaaPoistaMinä muistelin, että Liisa oli ainoa lapsi ja että kirja päättyi, kun hän sai pikkuveljen eikä enää tarvinnut mielikuvitussiskoa. Mutta eihän se niin mennytkään. Nyt tulkitsen loppua niin, että pikkuveljen hieman aiempi syntymä on saanut Liisan epävarmaksi asemastaan perheessä ja vanhempiensa rakkaudesta. Isällä on äiti ja äidillä pikkuveli - Liisalla ei ole mitään omaa. Sitten hän saa sen koiran - ja huomaa lisäksi äidin huolesta tämän rakkauden - ja Ylva-Liilla ei ole enää käyttöä. Näin lyhyen töksähtävästi tiivistäen. :)
Lastenkirjahyllyssä oli myös mielenkiintoinen tulkintavaihtoehto.
Velma, mullakin on sellainen mielikuva, että tarina vähän pelotti. Mahtavaa, että vanha painos on säilynyt sulle. :)
VastaaPoistaKirjapeto, kiitos! :)
Karoliina, mä olin tosiaan ihan unohtanut tarinan ennen kuin luin sen. Loppu olikin aika yllättävä. Mun tulkintani kirjasta on samanlainen kuin sinun, vaikka luin kyllä tuon Lastenkirjahyllynkin vaihtoehdon. Kukapa tietää...
Musta on tosi hienoa, että lapset ovat ihastuneet tähän kirjaan, koska se vain todistaa, että hyvä lastenkirja kestää aikaa. :)