perjantai 11. helmikuuta 2011

Michele Hauf: Rakas vampyyrini

Tämänkertaisessa Nocturne-kirjassa on aika hmm... harlekiinimainen kansi. Siitä lannistumatta tartuin kuitenkin Michele Haufin Rakas vampyyrini -kirjaan, sillä tarvitsin rentouttavaa aivolepoa kiireiseen työ- ja opiskeluviikkoon.

Rakas vampyyrini alkaa kahden vihollisklaanin seremoniallisilla häillä, kun vampyyriheimon johtaja, Creed, ottaa vaimokseen Blun, ihmissusiprinsessan. Liitto ei ole kummallekaan mieleen, mutta sillä pyritään tuomaan rauha rotujen välille. Vihollisuudet ovat kuitenkin syvällä, eikä luottamusta löydy kummaltakaan puolelta. Ihmissudet inhoavat pitkähampaiksi nimittämiään vampyyreitä ja vampyyrit puolestaan vihaavat koiria ja heidän verisiä taisteluareenoitaan, joissa vampyyrit joutuvat taistelemaan hengestään.

Rotujen ennakkoluuloista huolimatta lukija voi hyvin arvata, mitä tulee tapahtumaan, kun kaksi vetovoimaista ja kaunista olentoa laitetaan asumaan yhteen. Kipinöitähän siinä alkaa lennellä ja tositoimiinkin päästään pian ja useasti. Rakas vampyyrini poikkeaakin aikaisemmista Nocturne-kirjoista siinä, että kuvailevaa vipinää riittää erittäin runsaasti. Kirjassa on myös aika paljon väkivaltaa ja joitain ällötyksiäkin.

Kirja oli mukavan vauhdikas ja varsinkin ihmissusien heimoon on saatu aika tavalla kiinnostavuutta. Monet henkilöt olivat myös riittävän rosoisia, vaikka varsinkin Blu oli täydellisyydessään melko ärsyttävä. Tarinan taustoihin oli saatu myös riittävästi jännitettä, joten vaikka nämä vampyyri-ihmissusiromanssit alkavat jo vähän toistaa samaa kaavaa, ei kirja ollut ollenkaan hassumpi viihdekirja.

Lukunäyte sivulta 20-21:
Creed katsoi pitkää, siroa naista, jonka toisessa kädessä roikkui kimppu mustia ruusuja. Nainen asteli käytävää pitkin ja sai salin jokaisen miespuolisen suden tuijottamaan pitkiä ja sorjia sääriään. Sudet laskeutuivat toisen polven varaan ja kumarsivat kunnioituksensa naisen korkealle asemalle laumassa.
  Jopa jotkut vampyyrit nyökkäsivät ihailevasti. Creed ymmärsi ihailun syyn.

Hauf, Michele: Rakas vampyyrini (Her Vampire Husband, 2010). Suomentanut Eeva Parviainen. Harlequin, 2011.

11 kommenttia:

  1. Tämä kuulosti mielenkiintoiselta! Etenkin tuo vauhdikkuus ja vihjaus ihmissusiheimon "poikkeavuudesta" herättivät kiinnostuksen.

    VastaaPoista
  2. Emilie, toivottavasti en luvannut liikaa. :D Ei se niin kauhean poikkeava ole, mutta aika tavalla karumpi kuin yleensä kirjoissa kuvataan.

    VastaaPoista
  3. Karumpikin sopii oikein hyvin! :D

    VastaaPoista
  4. Onko tämä kirja ja se Verilinja hyviä 14 vuotiaalle? Rupesi nimittäin kiinnostamaan nuo kirjat. Eli rakastan kaikkea mikä liittyy vampyyreihin, yliluonnolliseen ja romanttiseen. =)

    VastaaPoista
  5. Hei Jonsku! 13-vuotias sukulaistyttöni luki tuon Verilinjan ja piti sitä ihan hyvänä, vaikka sanoikin, että siinä oli noloja kohtia. Eli seksiä näissä on jonkun verran, mutta ehkä noissa Maggie Shaynen kirjoissa vähiten. Ne ovat myös kaikkein romanttisimpia niistä.

    Oletko muuten lukenut Maggie Stiefvaterin Väristystä ja Häivähdystä? Niissä ei ole vampyyrejä vaan ihmissusia ja ne ovat mielestäni tosi hyviä! Voisit tykätä myös Becca Fitzpatrickin Langennut enkeli -kirjasta. :)

    VastaaPoista
  6. Sookie Stackhousen kirjasarjan suomennetut osat lukeneena en usko että se paljon haittaa. ;)

    En ole lukenut noita Maggien kirjoja mutta voisin vaikka lukaistakin. Kuulostaa kivalta nuo ihmissudet. Eli nekin kuuluu lemppareihin vampyyrien rinnalla, kiitos vinkistä!=)

    Ihana muuten tämä sinun blogi! <3 Rakastan kirjoja ja nyt tuli ongelma kun ei ole mitään kirjaa luettavana kun sain juuri kylmäveristen klubin luettua. :)

    VastaaPoista
  7. Hihii, kiitos! :) Kiva, jos löytyy lukuvinkkejä. Eikä noissa Harlequin Nocturneissa siis sen enempää seksiä tai väkivaltaa ole kuin Sookieissa, joten kokeile ihmeessä. Niitä ei kyllä taida löytyä kirjastosta. Vampyyripäiväkirjojen ilmestyneet osat olet varmaan lukenut?

    VastaaPoista
  8. Ajattelin käydä ostamassa nuo Rakas vampyyrini ja Verilinja nyt ainakin aluksi. Vampyyripäiväkirjat olen lukenut uusinta lukuunottamatta ja Sielunkumppanissa kävi niin että enää en muista kunnolla olenko lukenut sen kokonaan kun kirjanmerkki löytyy puolestavälistä mutta kun luulin sen lukeneeni... Pitäis varmaan lukasta siitä kohalta. ;D Ja sarjakin on jo katottu pariin otteeseen. Siis Vampire Diaries. :D

    VastaaPoista
  9. Kävin ostamassa Verilinjan ja Langennut enkeli. Luin Langennut enkeli- kirjaa eilen 6 tuntia putkeen kun ei vain pystynyt keskeyttämään, ja tänään sitten loppuun. Täytyy sanoa että luultavasti paras kirja mitä ikinä olen lukenut! Twilight-fanina täytyy sanoa että menee kyllä niidenkin kirjojen ohi... Kiitos kun suosittelit sitä! =D

    -Jonsku

    VastaaPoista
  10. Jonsku, mahtava juttu! :D Ajattelin vähän, että siitä saattaa tulla seuraava iso juttu Twilightin jälkeen. Kiva siis kuulla, että tykkäsit! Voin suositella sitä siis muillekin! :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...