sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Naguib Mahfouz: Intohimon palatsi

Jotenkin on ollut niin ankea sunnuntai, että piti hetkeksi paeta lomamuistoihin. Egyptin-lomalle oli tietysti pakattava mukaan myös yksi egyptiläinen kirjailija. Koska edellisellä reissulla yllätyin positiivisesti Naguib Mahfouzin Palatsikadusta, valitsin mukaan saman trilogian toisen osan, Intohimon palatsin. Kirjojen nimet viittaavat niihin Kairon katuihin, joilla perhettä asuu.

Intohimon palatsi jatkaa aika lailla siitä, mihin edellinen kirja loppui. Perheen tyttäret ovat perustaneet omat perheensä ja asuvat muualla, mutta pojat asuvat kotona. Vanhin poika on palannut epäonnistuneen avioliiton jälkeen kotiin ja nuorin vasta opiskelee. Perheen äiti jää kirjassa lähes vallan taka-alalle, ja huomio kiinnittyy pelkästään perheen miehiin ja heidän naisseikkailuihinsa ja -huoliinsa.

Toisin kuin Palatsikatu, tämä Intohimon palatsi ei yllättänytkään mukavasti. Edellisen kirjan perhe-elämän tutkailu on nyt vaihtunut perheen miesten sisäisiksi ajatuksiksi ja loputtomaksi pään sisäiseksi filosofiaksi. Se puoli oli minusta melko tylsää. Toinen puoli kirjaa kertoi miesten naistenkaipuusta ja jatkuvasta juoksemisesta hameenhelmojen perässä. Se puoli oli ihan kiinnostavaa luettavaa, joskin myös aika huvittavaa. Kirjailija tuntuu tässä teoksssa pilkkaavan maanmiehiään aika roimasti.

Perheen nuorin poika Kamal on kaukorakastunut paljon yläpuolellaan olevaan nuoreen naiseen, jonka kanssa ei edes kuvittele viettävänsä normaalia elämää. Nainen on täydellinen, ja siksi vain kaukaisen ihailun kohde. Perheen isä ja vanhin poika sen sijaan juoksevat jokaisen muhkean takapuolen perässä, jonka kadulla näkevät. Kaikkein hassuinta on, että he osin tietämättään jakavat myös muutamat naiset keskenään. Palatsikadun miehet ovat suoraan sanottuna melko säälittäviä.

Palatsikadusta jäi aika pettynyt olo. Luulin, että luvassa olisi edellisen kirjan kaltaista perhe-elämän kuvausta sekä Egyptin lähihistoriaan tutustumista. Kairo-trilogian seuraava kirja on kuitenkin nimetty sen kadun mukaan, jossa perheen tyttäret asuvat, joten ehkä seuraava kirja paneutuu heidän perheidensä elämään. Niihin kurkistettiin tässä kirjassa sen verran, että nähtiin ripaus vanhojen ja uusien perhekulttuureiden yhteentörmäystä. Aion siis ehdottomasti lukea Sokerikadunkin jossain vaiheessa.

Lukunäyte sivulta 117:
Sayyid varoi tarkoin, ettei hänen ja tytön välimatka päässyt lyhenemään. Hän ahmi silmillään tytön vartalon mehukkaita muotoja tuskan ja himon aaltojen vyöryessä vuoron perään hänen lävitseen. Sitten hän näki tytön poikkeavan kadulta kultasepänliikkeeseen, jonka omisti muuan hänen tuttavansa nimeltä Jaqubi. Hän hidasti käyntiään saadakseen aikaa ajatella. Ahdistus ja huoli lisääntyivät entisestään. Eikö olisi paras palata samaa tietä kuin oli tullutkin? Vai pitäisikö hänen kulkea liikkeen ohi kiinnittämättä tyttöön mitään huomiota? Kurkistaisiko hän sisään ja katsoisi mitä tapahtuisi?

Mahfouz, Naguib: Intohimon palatsi (Qasr al-Shawq, 1957). 507 sivua. Suomentanut: Pekka Suni. Tammi, 1995.

2 kommenttia:

  1. Kuvaa katsoessa iski matkakateus. :) Auringon ja lämmön aistii! :)

    Naguib Mahfouzin nimi kilkatti kelloja vähän. Olen lukenut häneltä lukioikäisenä kirjan, jonka googletus vahvisti olleen nimeltään Midaqq-kuja. Muistaakseni pidin kirjaa melko tylsänä, mutta ehkä en ollut tarpeeksi kypsä lukijana tuolloin osatakseni arvostaa. Joka tapauksessa ei ole tullut Mahfouzin kirjoja sen jälkeen kokeiltua. Ehkä pitäisi, jos sinäkin olet jo sentään kaksi lukenut joten ihan kelpo luettavaa varmasti. :)

    VastaaPoista
  2. Kirjailijalle on kuitenkin Nobelkin annettu, joten kai hänestä johonkin on. :D Pidin oikeasti tosi paljon tuosta ensimmäisestä kirjasta, eikä tämä toinenkaan nyt ihan onneton ollut, vaikka petyinkin siihen.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...